Lainkuuliaisuus

[Nefastos]

Mielenkiintoinen poiminta toisesta keskustelusta:

Kyllähän kannabiksen haitat ovat verrattain lieviä, mutta aivan haitaton ei sekään ole. Ja jotkin se haitoista ovat hyvin vakavia. Minusta olisi parasta mikäli aine laillistettaisiin järkevällä tavalla. Sitä ennen sen käyttöön liittyy Suomessa myös laaja eettinen probleema, eli mikä merkitys on lainkuuliaisuudella.

En muista, että viimeksi mainittua asiaa olisi koskaan AT:n foorumilla käsitelty: Mikä merkitys on lainkuuliaisuudella?

Aatteesta & veljeskunnasta -kirjasta löytyy tähän kannanotto:

"Vaikka veljeskunnan perusperiaatteiden mukaisesti se ei voi antaa itseisarvoa millekään maalliselle hallintovallalle eikä tunnusta ulkoisten lakien sitovuutta sisäisten lakien (omakohtaisen eettisen toiminnan ja päätöksenteon) sitovuuden yli, veljeskunta ei luonnollisesti voi hyväksyä jäseniltään lainvastaista toimintaa. Lainvastaiset teot eivät itsessään johda veljeskunnan yhteydestä erottamiseen, mutta epäeettinen toiminta - sikäli kuin se kertoo veljeskunnan ideologian vastaisesta ajattelusta - voi harkinnanvaraisesti siihen johtaa."

Itse olen kokenut asian niin, että ellei ole jotain erityistä painavampaa syytä rikkoa yhteiskunnallista lainsäädäntöä, se edustaa sellaista kyllin järkevää ohjeistusta, jota tulisi lähtökohtaisesti seurata. Lisäksi toki monet lait ovat myös suorastaan yhtäpitäviä oman etiikan kanssa, tai sitten ainakin välillisesti kietoutuvat sen käyttöön (esim. valehtelemattomuuden eettiseen koodiin). Toisaalta sellaiset lait jotka kulkevat omaa eettistä koodia vastaan, vaikkapa asevelvollisuus, päin vastoin mieluummin tietoisesti rikkoo.

Mitä mieltä muut ovat?

Huom. Tämä on aihe, joka sivuaa hyvin läheltä politiikkaa. Selvät poliittiset kannanotot - eli osoitettu halu muuttaa (tai ylläpitää) yhteiskuntastruktuuria sen sijaan että okkultisteina elettäisiin itselähtöisesti kulloisessakin struktuurissa - tullaan tarpeen tullen moderoimaan pois, joten keskusteluun osallistujat koettakaa pitää mielipiteidenne ilmaisu yleisellä moraalisella tasolla.

[obnoxion]

Itse näkisin että lainkuuliaisuus on ensisijaisesti hyve, ja rikollisuus on ensisijaisesti pahe. Elämän vaihtuvissa tilanteissa tämä lakkaa hyvin nopeasti olemasta näin selkeää. Ääriesimerkin voi ottaa afrikkalisesta kristillisestä terroristijärejestöstä, Herran vapautus rintamasta (LRA), joka on lisännyt pernteiseen kymmeneen käskyyn yhdennentoista, joka kieltää polkupyöräilyn. Käsittämätön laki, jonka rikkomiseen sovelleetaan yhtä käsittämättömiä rangaistuksia, joihin yleensä liittyy viidakkoveitsellä tehtävä väkivalta.

Toisaalta vaikkapa Suomessa niin sanottujen pienten tai turhien lakien rikkominen on jotain mitä tehdään aivan sen enempää ajattelematta. Ajatellaan että tietenkin minä saan rikkoa näitä lakeja, ja saan suuttua jos joku yrittää minua tuoda siitä hyvästä edesvastuuseen.

Lainkuuliaisuus Suomen kaltaisessa valtiossa ei yleensä ole liikaa pyydetty. Ja jos kuitenkin ottaa itselleen eri vapauksia, olisi ehkä hyvä ajatella että en tässä kohtaa osaa toimia niin hyvin kuin olisi minulle mahdollista. Yleensähän on tapana ajatella että laki on turha, ja sen valvojat ovat väärässä, enkä minä ole tässä asiassa tahrannut itseäni lainkaan. Voisi olla hyvä harjoitus yrittää ajatella että ehkä minussa on puute kun en tätäkään lakia pystynyt noudattamaan, enkä haluaisi joutua rikkomuksestani vastuuseen, vaikka aion tehdä sen halutessani uudestaan. Tällöin voisi ajatella että minun on opittava elämään vajavaisuuksieni kanssa kunnes pystyn parempaan, sen sijaan että ajattelisin ettei rikollisuus minua pahenna. Täydellinen lainkuuliaisuus, vaikkapa pelkkää "rikkeetön heinäkuu", voi olla hyvä okkultistinen harjoitus, joka saattaa jopa johtaa lainkuuliaiseen elämäntapaan.

[Kenazis]

Mainitsemasi harjoitus olisi mielenkiintoinen harjoitus, joka ehkä vaatisi pientä lakiin perehtymistäkin. Mutta jokaisen ollessa kasvanut tietyn kulttuurin sisällä ja puitteissa, näemme erittäin helposti oman kulttuurimme ja maamme lainsäädännön järkevämpänä kuin suurimman osan siitä poikkeavien lakien esim. mainitsemasi polkypyöräilykielto. Koska tästä polkypyörättömyydestä on tehty oikein 11. käsky, nähdään sen todennäköisesti olevan jollain tavalla todella haitallista, tavalla jota me emme selekästi näe. Kääntäen voidaan ajatella, että erittäin monet Suomen lait nähdään käsittämättöminä muiden kulttuurien silmillä. Laki on aina tiukasti sidottu kulttuuriin ja ympäristöön.

Miten Suomen lain tarkka seuraaminen poikkeaa siitä, että seuraisimme kuuliaisesti mainitsemasi Herran vapautus rintaman- lakia?

Jonkin tason eettisyyteen perustuvan moraalisäännöstön mukaan me kaikki toimimme ja, jos näemme maamme lain edustavan alempaa eettistä tai älyllistä tasoa kuin "henkilökohtaisen säännöstömme", en näe mielekkääksi tällaisen lain sulauttamista omaksemme (muuna kuin harjoitteena). Suomessa laki on mielestäni suhteellisen hyvin rakennettu, mutta näen sen olevan jollain tasolla silti "epätäydellinen". Kuinka paljon tästä "Suomen laki on erittäin hyvä"- asenteesta johtuu siitä, että olen kasvanut ja elänyt pelkästään Suomessa? En tiedä.( En myöskään ole perehtynyt monien muiden maiden lakeihin, joten vertailua on vaikea tehdä. Se mitä meille näytetään esim. televisiossa on usein kuvauksia niistä maista, joilla on heikommat oltavat kuin meillä, ei paremmat.) Lakia olisi silti hyvä seurata ellei se riko omia vakaumuksia kohtaan. On mielestäni paljon mielekkäämpää antaa pieni lisäpanostus itseltään sopeutumisen kuin turhan kapinoinnin puolesta.

ps. Ja onhan se huomattavasti vapauttavampaa kulkea "harmoniassa" itsensä ja ympäristönsä suhteen kuin kulkea kokoajan "hälytystilassa" huumeita ja aseita taskussaan virkavaltaa varoen.

[H. Nox]

Koen, että Suomen laki noin yleisesti ottaen elää hyvin tervehenkisesti yhtenäisessä linjassa omakohtaisen etiikantajuni ja ykseyden pyrinnön kanssa; tästä esimerkkinä jo perustuslaki ja siinä määritellyt ihmisoikeudet.

Omakohtainen tuntoni on jo pidemmän aikaa ollut sellainen, että mikäli minulla heräisi tarve rikkoa lakia, rikkoisin tällöin vähintäänkin potentiaalisesti jotakuta muuta vastaan tai astun alueelle, jolla potentiaalisesti tuotan sellaista harmia mikä ei ole täysin itseni kannettavissa. Tästä esimerkkinä fra Obnoxionin maininta pienempien lakian rikkomisesta, joka koetaan usein jopa ihmisen oikeudeksi. Koen, että näilläkin säädännöillä on usein ennaltaehkäisevä ja siten tarpeellinen paikkansa tulla noudatetuiksi. Useimmiten tuntuu, että näitä säädäntöjä arvostetaan vasta kun jotakin kyllin pahaa sitten tapahtuu.

Myös ja erityisesti rikosasioissa koen, että järjestelmämme on hyvin idealistinen ja jopa tietyssä mielessä eksaktikin salatiedettä ajatellen. Nimittäin inhimillinen järjestelmä ei kykene ikinä täysin poistamaan pahaa/erehdystä maailmasta ja täten absoluuttiseen rankaisuun (=poissulkemiseen) uskova järjestelmä vain tuottaisi enemmän pahaa. On totta, että on ihmisiä joiden ei todellakaan ole tervettä antaa enää ikinä kävellä vapaana ihmisten keskuudessa. Mutta näille ihmisille järjestelmällä on pakkokeinonsa. Kuitenkin monista rikoksentekijöistä uskoisin todella, todella harvan olevan tälläisiä ihmisiä. Ja kaikille niille muille, rikollisten enemmistölle pyritään löytämään sellaiset sopivat pakkokeinot, jotka ennaltaehkäisisivät uusia rikoksia, mutta ovat myös armollisia ja uutta mahdollisuutta korostavia. Toisin sanoen pahantekijästä ei tarkoituksellisesti pyritä tekemään uutta uhria jo vanhan lisäksi.

Tämä on sellaista etiikkaa joka minun sydämessäni tuntuu hyvin yhdenmukaiselta veljeskunnan edustaman ylöspäin tien satanismin kanssa.

[obnoxion]

...harjoitus, joka ehkä vaatisi pientä lakiin perehtymistäkin.

Tämä onkin tärkeä huomio! Sillä harva meistä on kovin tarkasti perillä oman maansa laeista, jotka kuitenkin koskevat meitä huolimatta siitä kuinka hyvin me niitä tuntee, tai tunnemmeko juuri laisinkaan. Vakava harjoitus olisi tietenkin aloitettava perehtymällä lakiin.

En tiedä onko Suomen laki lopulta hyvä vai huono. Sen noudattaminen ei kuitenkaan ole vaativaa verrattuna monien muiden valtioiden lakeihin, jotka voivat olla epäselviä, ankaria, tai sellaisia että niitä ei valtiossa noudateta kuin näennäisesti. Harjoitus ei tarkoitakkaan että olisi noudatetava juuri Suomen lakia, vaan sen maan lakia jossa harjoitukseensa ryhtyy. Kyseessä on siis sovellus usein mainitusta ruusuristilääisestä ohjeesta toimia maassa maan lakien mukaan.

Tällaisen harjoituksen eräs tarkoitus olisi juuri estää itseltä mahdollisuus valikoida itselleeen säännöstö omien mieltymysten mukaan, ja sen sijaan oppia mukautumaan yhteiseen säännöstöön, vaikka se vaatisi joidenkin omien mieltymysten uhraamista. Luulen että jo kuukauden harjoittelu, ainakin jos valikoidaan erityisen haastava kuukausi, voi paljastaa monia pehmeitä kohtia omasta slekärangasta, joita ei aiemmin tullut tiedostettua.

Voihan pelkkä ajatuskin kuukauden pituisesta lainkuuliaisuuden tuntua niin kohtuuttomalta vaatimukselta, että jo tässä vaiheessa saattaa herätä huomaamaan kuinka orjuuttava on se oma yksilöllinen arvomaailma, joka aiemmin vaikutti niin joustavalta. Eikö se salli meidän tehdä edes näin mitätöntä uhrausta? Tällöin ollaan tavallaan tehty jo eräänlainen harjoitus onnistuneesti, eli laajennettu tietoisuutta itsestä pelkän ajatusleikin avulla.

[Tulihenki]

Olen itse havainnut, että liikennevalojen noudattaminen on useille ilmeisen turha laki. Jostain syystä itselleni on muodostunut kunniakysymykseksi, että minä odotan kiltisti seisoen ne vihreät valot enkä lähde punaisilla ylittämään, vaikka olisi sunnuntai ja autoja ei missään näkyvillä.

18-vuotiaana jouduin lain kanssa todella tekemisiin ja silloin minä ekan kerran näin, miten epärehellisyydellä voidaan saavuttaa ainakin näennäinen voitto. Jouduin tilanteeseen, missä minun piti puolustaa nuorempaa veljeäni enkä osannut ainakaan silloin sitä tehdä muuten kuin fyysisesti. Kovilla otteilla päälle ja samalla estin sen, että veljeni ei alkanut tappelemaan.

En kutsunut oikeuteen avustajaa, vaan halusin itse puolustaa itseäni ts. tunnustaa rehellisesti, että otin liian kovaa ja kaikista fiksuinta olisi ollut, kun olisi pyritty karkuun. Toinen osapuoli sai lautakunnan vakuutettua, että olin tehnyt tekoja, mitä en tehnyt ja sain niiden takia lisärapsuja. Hän osasi kyllä taitavasti manipuloida koko tilannetta ja koko homma oli muutenkin yksi farssi.

Koko jutun jälkeen hämmästyin, miten laki saattoi olla minua niin vastaan, vaikka ansaitsinkin rangaistuksen, mutta kuten oikeudessakin sanoin, että voin ottaa vastuun vain siitä, mitä olen tehnyt, en muusta.

Kauan tapahtuma painoi mieltä monin tavoin, mutta kyllähän siitä oppi ja paljon. Eikä enää katkeruutta tai muita negatiivisia tuntemuksia ole päällä. Virheineen päivineen olin kuitenkin rehellinen. Eniten minua kuitenkin hämmästyttää se, miten suoraselkäisesti asian otin silloin hoitaakseni. Minä en mitenkään kovinkaan jalo sielu siinä iässä muuten ollut. En mitenkään ''paha'', mutta typerä ja hyvin hedonistinen persoona, mikä toi paljon itsekkyyttä käytökseen. Ehkä se tapahtuma oli sitten lopulta hyvinkin välttämätön ja sai aikaan jonkin tarpeellisen muutoksen sisäisesti ja asenteellisesti.

[Kenazis]

Tässähän voisi mennä hieman samoille linjoille kuin kultti-keskustelussa eli silloin kun laki alkaa sanelemaan henkilökohtaisen elämän liittyviä asioita kuten seksuaalisuuden ilmentämistä, mitä saa syödä ja juoda jne. niin mennään hieman huonoille raiteille. Tietenkään nämä eivät saa rikkoa muiden yksilöllisiä vastaavia oikeuksia. Myös rajanveto voi olla vaikeaa tietyissä tilanteissa (liittyen henkilökohtaisen ja yleisen välillä). Mielipiteen-, sanan- ja uskonnovapaus toteutuu aika hyvin Suomessa, mutta ei sekään ihan täysin. Kuitenkin maailman muihin maihin verrattuna Suomessa laki toimii erittäin hyvin ja yksilölliset vapaudet ovat hyvällä tasolla.

Tuntuu, että suunta on nykyään sellainen, että lakia käytetään pääosin apuna kartoittamaan sallittua ja ei-sallittuja. Tämähän on lain tehtäviä, mutta kun mennään siihen pisteeseen, että kaikki mahdollinen aktiviteetti kyetään osoittamaan lain avulla, joko lailliseksi ja laittomaksi (+ kaikki mahdolliset poikkeamat lakiin) lain (mielestäni) todellinen tarkoitus kärsii eli turvallisuuden ja yhteiskunnallisen elämän sujuvuuden ylläpito kärsii.

[Nefastos]

Itse näkisin että lainkuuliaisuus on ensisijaisesti hyve, ja rikollisuus on ensisijaisesti pahe. Elämän vaihtuvissa tilanteissa tämä lakkaa hyvin nopeasti olemasta näin selkeää.

kun mennään siihen pisteeseen, että kaikki mahdollinen aktiviteetti kyetään osoittamaan lain avulla, joko lailliseksi ja laittomaksi (+ kaikki mahdolliset poikkeamat lakiin) lain (mielestäni) todellinen tarkoitus kärsii eli turvallisuuden ja yhteiskunnallisen elämän sujuvuuden ylläpito kärsii.

Laki vertautuu aika hyvin yksilön psykologiseen superegoon. Jokin valvoo rakennetta ylempää, asettaa sille säätöjä & rajoitteita, & edellyttää sanktioita jos näistä poiketaan.

Sellaiseen rakenteeseen on tosiaan hyvä suhtautua ensisijaisesti positiivisena - useimmat ymmärtävät aika lyhyellä pohtimisella, millaisia ongelmia kaaos & anarkia toisivat tullessaan: ihminen palaisi takaisin eläimen tilaan, jossa kuitenkaan ei enää selviäisi muuntuneiden valmiuksiensa tähden. Jälleen oltaisiin viidakossa väistelemässä tiikereitä, enkä usko että Sex Pistolskaan jaksaisi nauttia sellaisesta pitkään.

Mutta sitten on toinen ääripää, joka nousee esiin erityisesti juuri suomalaisessa mielenlaadussa...

Mielipiteen-, sanan- ja uskonnovapaus toteutuu aika hyvin Suomessa, mutta ei sekään ihan täysin. Kuitenkin maailman muihin maihin verrattuna Suomessa laki toimii erittäin hyvin ja yksilölliset vapaudet ovat hyvällä tasolla.

Kyllä, suhteellisesti ottaen. Mutta suomalaisessa mielenmaisemassa omaa sisäistä epävarmuutta & itsetarkkailua projisoidaan ympäristöön ylenmääräisellä oikeuden & lain korostamisella. Joskus se näyttäytyy konservatiivisuutena jossa ideaalit kääntyvät lyömäaseiksi erilaisuutta vastaan, usein myös lain raja-aitojen itsetarkoituksellisuutena. (Tähän tyyliin; Riku Rantalan artikkeli samasta aiheesta taannoisessa Hesarissa.)

Hauskana (tai vähemmän hauskana) yksityiskohtana, tuo raja-aitojen korostuminen laissa on meillä aikaansaanut myös ilmiön, jossa rikoksen tekijällä on usein enemmän suojaa kuin rikoksen uhrilla. Olen myös saanut nähdä rikoksen uhreja syyllistettävän, & lähivuosina käytännössä olemattomat tuomiot hyvin vakavista rikoksista ovat puhuttaneet mediassa. Voi näyttää lähtökohtaisesti paradoksaaliselta, että suomalainen mentaliteetti sekä helposti ylikorostaa lakia itseisarvoisena - vaikka se on tehty ihmisten auttamiseksi, kuten Vajrasramana totesi - & toisaalta päästää rikoksen tekijät vähemmällä kuin uhrit. Paradoksi avautuu kuitenkin mielestäni sitä kautta, että asiaa tarkastellaan kansallisen "huonon itsetunnon", oikeammin superegon yliaktiivisuuden, kautta.

Suomalaisella ihmisellä on valtavan suuri oikeuden kaipuu, rehellisyyden tarve, & tämä aiheuttaa yksilöissä kuten yhteisöissäkin eräänlaista kyräilykulttuuria, jossa terve järki useinkin uhrataan periaatteellisuuden alttarilla. Ominaisuus sinänsä on ihailtava, mutta sen käyttöönotto on useinkin aika traumaattista.

[Zetekh]

DO WHAT THOU WILT SHALL BE THE WHOLE OF LAW

Lainkuuliaisuus suomessa vai lainkuuliaisuus ylipäänsä? Tässähän on melkein Hegelin "Saksalainen kansallisvaltio on absoluuttisen hengen huipentuma" ajatus teillä päällä kunhan vaan vaihdatte Suomen Saksan tilalle! Totta on, että Suomessa sanavapaus ja ihmisoikeudet ovat paremmissa kantimissa kuin monissa muissa maissa, mutta olihan tuo homoseksuaalisuus rikos vielä hyvän aikaa sitten. Uskonnonvapaus, mielipiteenvapaus, huumausaineet… Lait ovat IHMISTEN välisiä SOPIMUKSIA, ja mielestäni on aivan naurettavaa okkultistilta tai kenenkään totuuden etsijän väittää että lait ovat jotain sellaisia asioita joita pitäisi noudattaa koska se on oikein itseisarvollisesti. Lait voivat olla eettisiä, mutta etiikka ei pakosti lainmukaista. Lait voivat myös olla epäeettisiä. Entä jos noudatat jotain lakia joka on eettisesti väärä?

Lain noudattaminen okkulttisena harjoituksena on kyllä sellainen asia, jota suosittelen ehdottomasti. Tämä kasvattaa varmasti kykyä erottaa laki ja Laki (etiikka) toisistaan. Lain rikkominen… Sekin okkultisena harjoituksena varsin hedelmällinen samoilla periaatteilla. Tähän saisi vielä sisältyä se, että jäisi rikkeestään kiinni ja maksaisi seurauksensa. Ei tietysti kaikille sopiva, niinkuin ei monet magian lajeistakaan, mutta vasemman käden edustaja tällä tavoin kuolee yhteisölle ja nousee täten sen yläpuolelle (tai niinhän VKT edustaja ajattelee, mutta ulkopuolelle lienee enemmän arvovapaampi temi) Kansalaistottelemattomuus ja Gandhi? Vastuunottaminen on avainsana, oli teko mikä tahansa - ja monesti kun tulee kova paikka, niin vedotaan lakeihin (siirretään vastuu muualle).

Laki vertautuu aika hyvin yksilön psykologiseen superegoon. Jokin valvoo rakennetta ylempää, asettaa sille säätöjä & rajoitteita, & edellyttää sanktioita jos näistä poiketaan.

Ja asiahan on näin sellaisille, jotka eivät ole muodostaneet omaa superegoaan - tai paremminkin irroittaneet osia siitä kollektiivisesta vastaavasta (sillä emmehän me pysty irtoamaan kokonaan kollektiivisesta superegosta, jonka sanelee mm. kulttuuri, yhteisö jne.). Ja hyvä niin, sillä eihän yhteisesti sovitut lait suurimmalle osasta ihmisiä vääriä olekaan, sillä jos heidän Tahto (WILL) on sidottuna yhteisön yleiseen tahtoon, eikä TAHTOON sinänsä (THE TRUE WILL), jonka lainalaisuuksista kertoo ihmisten lanseerama käsite "etiikka". Harmi kun puheenvuoroni etiikasta on toisella alustalla, mutta eiköhän siitäkin jaksa keskustella loputtomiin jos tarvitsemme vielä valoittaa etiikan ja lain eroja.

Itselläni ei ole kyllä mitään ongelmia rikkoa lakeja, jotka koen vääriksi. Onneksi Suomen kaltaisessa maassa tällaista ei tarvitse paljoa tehdä, jos ollenkaan. Jotta nyt minua ei murhamieheksi tai miksikään muuksi luulla, niin sanotaan esimerkiksi vaikkapa joidenkin laittomaksi luokiteltujen huumausaineiden käyttö. Kannan kyllä vastuuni myös teoista, sillä jos en halua noudattaa jotain lakia - niin voisin tietysti muuttaa aina pois Suomesta maahan jossa olisin enemmän kotonani. Koska en tee näin, niin menetän myös oikeuteni sitten itkeä mahdollisista sanktioista jos toimeni moisiin johtaisivat. Voin tietysti "olla se muutos maailmassa, jonka haluan siinä nähdä" ja toivoa, että esimerkkini saisi vastakaikua ja muuttaisi esimerkiksi lakeja sallivampaan suuntaan. Tämä tietysti johtaa siihen, että entä jos missään maassa ei sallittaisi yhden tapaa "ilmaista itseään", niin sitten on tietysti aina mietinnän paikka notta onko VIKA ITSESSÄ ja OMASSA ETIIKKAKÄSITYKSESSÄ vai LAISSA. Mitä te tekisitte, jos vika olisi vielä tämänkin pohdinnan jälkeen laissa eikä itsessä?

Helposti sitä kuitenkin otetaan itselleen oikeus "tehdä mitä huvittaa" jos tuo ensimmäinen Crowleyn lainaus tulkittaisiin alemman egon haluina ja tarpeina, mutta otaksun, että kovinkaan moni tällä forumilla kyseistä lausahdusta ei näe noin? Gandhikin mainittuna, tuskin hän vaan "teki mitä huvitti" harjoittaessaan kansalaistottelemattomuutta.

[Benemal]

En ole ottanut kantaa tähän aiheeseen, koska ajattelin, että kukaan muu ei olisi samaa mieltä ja kommentointi johtaisi turhaan kiistaan. Kiitos fra Kain! Veit sanat suustani.