Muutosvastarinta

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Locked
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Muutosvastarinta

Post by Peregrina »

Elämässäni on paljon hienoja mahdollisuuksia, mutta huomaan toistuvasti sabotoivani niitä, muutoksen pelossa kaiketi.
Kuinka käsittelette muutosvastarintaa, jonka joudutte kohtaamaan itsessänne?
Kuinka erotatte haitallisen muutosvastarinnan intuition tarkoituksenmukaisesta varoituksesta?
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Muutosvastarinta

Post by Nefastos »

Kysymys on vaikea, ehkäpä koska muutosvastarinta on psykologisena käsitteenä kovin abstrakti, tai sitten koska se ilmenee alueella jossa sitä ei tunnista.

Olen itse myös hiljattain siirtynyt sellaiseen ikäkauteen, jossa konservatismi perinteisesti alkaa riivata ihmistä yhä voimakkaammin. Asiat kuten kestävä edistys, vakaus, konsistenssi, selkeys ja harmonia painottuvat yhä enemmän, ja nuoruuden hyveet kuten rohkeus, energisyys, luovuus, laatikon ulkopuolella ajattelu, kyky antautua alttiiksi jne. on joko saavutettu tai menetetty (riippuen ehkä näkökulmasta) sen verran selkeästi, että niistä ei enää koe tarvetta samalla tavoin puhua. Tällaisessa mindsetissä "muutosvastarinta" muodostuu ehkä luontevammin jonkinlaiseksi väliseinäksi, jolla on tarkoituksenmukainen funktio. Tiettyyn pisteeseen saakka ainakin.

Toisaalta, jos muotoilisit kysymyksen toisin – ehkäpä jollakin esimerkillä – pystyisin ehkä antamaan hieman viriilimmän vastauksen.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Muutosvastarinta

Post by Insanus »

Jos lähestyisi asiaa emotionaalisesta suunnasta, ajattelisin niin että "vastarintaa" tekee se osa itsestä jonka pyyde (vaikka nyt halu välttyä menetyksen, pettymyksen tms.mahdollisesti tuomalta tuskalta) lähtökohtaisesti jää tunnustamatta. Jotkut omat piilotajuiset hahmot tajuavat hienon mahdollisuuden sen maksaman hinnan tai tuottaman uhkan kautta, eivätkä suostu riskeeraamaan liikaa. Tällainen osa/hahmo itsestä pitäisi löytää ja vakuuttaa se/itsensä siitä (tunteessa tietenkin, eikä niinkään järjessä) ettei pahin tapahdu vaikka jokin asia muuttuu. Tässä mielessä muutosvastarinnan juurena ajattelisi jotain ikävää tunnemuistoa jonka jäljen parantaminen poistaisi vastarinnankin.

Konkretiasta on myös iloa - jos tietää tarkalleen mikä pelottaa ja missä muutoksessa ja miksi, on paljon helpompi työstää asioita kuin abstraktia muutosvastarintaa yleisesti. Nimeäminen antaa jo jonkin verran valtaa asioiden yli :)
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Muutosvastarinta

Post by Peregrina »

Nefastos wrote: Wed Dec 04, 2019 7:17 pm
Toisaalta, jos muotoilisit kysymyksen toisin – ehkäpä jollakin esimerkillä – pystyisin ehkä antamaan hieman viriilimmän vastauksen.
Esimerkkinä asetelma, josta löydän itseni usein:
Asetan itseni haastavaan tilanteeseen, mutta en kuitenkaan kykene olemaan läsnä siinä, saati että olisin halukas jälkeenpäin palaamaan tapahtumiin oppiakseni niistä. Ikään kuin olisin kaksi eri henkilöä joista toinen polkaisee tapahtumat käyntiin ja vetäytyy naureskellen takavasemmalle, kun taas toinen passiivisaggressiivisesti murjottaa että pitipä taas hankkiutua tällaiseen liemeen.
Insanus wrote: Thu Dec 05, 2019 12:09 am Jos lähestyisi asiaa emotionaalisesta suunnasta, ajattelisin niin että "vastarintaa" tekee se osa itsestä jonka pyyde (vaikka nyt halu välttyä menetyksen, pettymyksen tms.mahdollisesti tuomalta tuskalta) lähtökohtaisesti jää tunnustamatta. Jotkut omat piilotajuiset hahmot tajuavat hienon mahdollisuuden sen maksaman hinnan tai tuottaman uhkan kautta, eivätkä suostu riskeeraamaan liikaa. Tällainen osa/hahmo itsestä pitäisi löytää ja vakuuttaa se/itsensä siitä (tunteessa tietenkin, eikä niinkään järjessä) ettei pahin tapahdu vaikka jokin asia muuttuu. Tässä mielessä muutosvastarinnan juurena ajattelisi jotain ikävää tunnemuistoa jonka jäljen parantaminen poistaisi vastarinnankin.

Konkretiasta on myös iloa - jos tietää tarkalleen mikä pelottaa ja missä muutoksessa ja miksi, on paljon helpompi työstää asioita kuin abstraktia muutosvastarintaa yleisesti. Nimeäminen antaa jo jonkin verran valtaa asioiden yli :)
Käy järkeen, kiitos.
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Muutosvastarinta

Post by Peregrina »

Insanus wrote: Thu Dec 05, 2019 12:09 am Tällainen osa/hahmo itsestä pitäisi löytää ja vakuuttaa se/itsensä siitä (tunteessa tietenkin, eikä niinkään järjessä) ettei pahin tapahdu vaikka jokin asia muuttuu.
Tästä tuli vielä mieleen, että kuinka voi erottaa omat piilotajuiset hahmot vieraista astraalivaikuttajista?
Vai ovatko kaikki ihmisen havaitsemat astraalihahmot lähtökohtaisesti oman mielen aineksesta muodostuneita?
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Muutosvastarinta

Post by Insanus »

Malja wrote: Tue Dec 10, 2019 4:12 pm
Insanus wrote: Thu Dec 05, 2019 12:09 am Tällainen osa/hahmo itsestä pitäisi löytää ja vakuuttaa se/itsensä siitä (tunteessa tietenkin, eikä niinkään järjessä) ettei pahin tapahdu vaikka jokin asia muuttuu.
Tästä tuli vielä mieleen, että kuinka voi erottaa omat piilotajuiset hahmot vieraista astraalivaikuttajista?
Vai ovatko kaikki ihmisen havaitsemat astraalihahmot lähtökohtaisesti oman mielen aineksesta muodostuneita?
Ehkei niitä voikaan täysin erottaa irti toisistaan, mutta omana kaiketi voi pitää sitä osaa mikä tuntuu olennaiselta, itselle tärkeältä. Elämä nykyään on tällaista että jokin koettaa varastaa huomion ja vaikuttaa koko ajan ja kaupata kertakäyttöidentiteettejä loputtomasti. Se mikä on oma minä ja mikä jotain kulttuuriastraalivirtausta yms sen ympärillä täytyy minusta silloin vain päättää. Kun nyt sanon näin, olen vieras vaikuttaja edustamassa tiettyä aspektia jne...ts.en osaa sanoa.

Kun aiemmassa sanoit yhden polkaisevan hommat käyntiin ja vetäytyvän ja toisen murjottavan, mistäpä sen varmaksi tiedät että ne ovat sinuja eivätkä vieraita vaikuttajia? Ne kuitenkin ovat ilmeisesti muutosvastarinnan käsittelyn kannalta relevantteja hahmoja joten kummassakin tapauksessa koettaisin vain lähestyä ja kysyä mikä vaivaa.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Muutosvastarinta

Post by Nefastos »

Malja wrote: Fri Dec 06, 2019 9:49 pm
Nefastos wrote: Wed Dec 04, 2019 7:17 pm Toisaalta, jos muotoilisit kysymyksen toisin – ehkäpä jollakin esimerkillä – pystyisin ehkä antamaan hieman viriilimmän vastauksen.

Esimerkkinä asetelma, josta löydän itseni usein:
Asetan itseni haastavaan tilanteeseen, mutta en kuitenkaan kykene olemaan läsnä siinä, saati että olisin halukas jälkeenpäin palaamaan tapahtumiin oppiakseni niistä. Ikään kuin olisin kaksi eri henkilöä joista toinen polkaisee tapahtumat käyntiin ja vetäytyy naureskellen takavasemmalle, kun taas toinen passiivisaggressiivisesti murjottaa että pitipä taas hankkiutua tällaiseen liemeen.


Ihmisessä joka tuntee jonkinlaista sympatiaa satanismia kohtaan (ja nähtävästi kuulut tähän kategoriaan, koska olet päätynyt keskustelemaan tälle foorumille) ilmenee usein joskaan ei aina tietty halu vastakkainasettulujen muotoutumiseen ja pitkittymiseen. Toisin sanoen, ristiriidasta on tullut status quo. Mielen toinen osa haluaisi päästä selkeyteen, harmoniaan, ymmärrykseen, mutta toinen osa nimenomaan nauttii siitä että asiat ovat sekaisin, opponoituja, moneen suuntaan harottavia. Tämä voi tapahtua mielen eri tasoilla: filosofis-uskonnollisessa kokemisessa, sosiaalisessa, taiteellisessa, ja myös psykopatologisessa. (Viimeksi mainitulla tarkoitan, että asiassa korostuu traumaattinen elementti.)

Se mikä näyttäytyy muutosvastarinnalta voi siten olla vastustavan elementin ylikorostumista ja sen riistäytymistä merkityksellisestä toiminnasta alueelle, joka enää ei ole tarkoituksenmukaista eikä mielekästä. Kyse on siis jonkinlaisesta itseisarvoisesta diabolismista, jonka juuret voivat olla persoonan roolittumisessa liian negatiiviseen elämänympäristöön nähden. Sellaisessa tapauksessa asiaan auttaa buddhisen prinsiipin korostuminen, eli "yleisliuottimen" (= me kaikki olemme yhtä -ajatus ja erityisesti sen esiin hapuiltavissa oleva intuitiivinen tunto) tuominen jokapäiväisen elämän hyvänsuovan toiminnan voimavaraksi. Haasteena näyttäytyy filosofinen pako ajatukseen "mutta Absoluuttikin tekee X", jossa X = jokin kärsimystä aiheuttava asia. Ja tällöin tantrinen, ts. myrkkyä itseään lääkkeenä käyttävä, hoitokeino on tuoda oma "diabolismi" mukaan juuri tuon Absoluutin vastustamiseen: Kyllä, maailmassa tapahtuu myös pahaa, mutta juuri siksi maailmaa on vastustettava. Tällöin oman satanistisen peruskokemuksen mielekkyyttä jyrsivä puoli käännetään mielekkyyttä valmistavaksi. Samalla ohitetaan myös erityisesti nykyaikana hyvin vaarallinen epätoivon muoto, se joka näkee että omassa ponnistuksessa ei ole tarpeeksi muutosvoimaa elämän valtavan laajuuden edessä. Ehkäpä sille ei ole, kuuluu tällaisen satanistin vastaus, mutta kyse ei olekaan ensisijaisesti ulkoisen muuttamisesta, vaan vaikutuksesta sisäiseen.

Kyse voi olla (edellisen sijaan tai ehkä vielä useammin ohessa) myös oman merkityksekkään itse-uskon vaillinaisuudessa. Mehän elämme nykyään maailmassa, jossa itseensä pystyvät luontevasti uskomaan lähinnä hyvin tyhmät ihmiset; muut näkevät maailman valtavuuden ja sen ongelmien haastavuuden, johon poikki ja pinoon -logiikka ei enää päde. Tämä voi helposti lamauttaa, saada kaikki toimintamallit näyttämään suunnilleen yhtä perustelluilta, ja ihminen menettää – niin sanoakseni – luontevasti elävöittävän fanaattisuutensa. Jos ongelman pohja on tällaisessa mielen hienoisessa epävarmuudessa, itsen tuntoaan voi kouluttaa suorittamalla itselleen antamia tehtäviä. Jokainen loppuunsa suoritettu työ, oli se kuinka järjetön tai mekaaninen tahansa, tulee voimavaraksi oman mielen eheyden vakiinnuttamisessa. Eräs seuramme jäsen on kertonut jaksaneensa läpi äärimmäisen verottavien, kaoottisten vuosien pitämällä henkisenä harjoituksenaan päivittäin Saatanalle tehdyt kumarrukset. Näin harjoitus, sielun eheyttäminen kaaoksen keskellä, toimii. Ihminen tulee kysymään itseltään: Mitä nämä kumarrukset (tms.) todella auttavat? Mutta kun hän pitää sinnikkäästi kiinni itse itselleen kerran asetetusta toimintamallista, hänen sisäinen jakautuneisuutensa alkaa helpottaa, ja hän löytää tuen olemassaolon kahden ääripään keskeltä.

Sanoit, ettet ole halukas palaamaan tapahtumiin jälkikäteen oppiaksesi nistä, mutta kirjoituksesi esittäminen puhuu myös toista kieltä: olet kykenevä ja halukas reflektoimaan ongelmaa. Olet luultavasti itsellesi hirvittävän ankara, ja liiallinen ankaruus jossakin asiassa kertoo lähes aina tarvittavan ankaruuden puutteesta jollakin toisella alueella. (En puhu tästä ulkopuolisena, vaan tietenkin samaa inhimillistä perusongelmaa jakavana ihmisenä.) Siten ankaruutta tulisi purkaa toisaalla ja samanaikaisesti rakentaa toisaalla, tilassa jossa se on vähäinen. Poistaa liiallisia muurinpaloja jossain psyyken osassa ja tuoda ne toiseen osaan, jossa sellaisia vallituksia tarvitaan.

Esitin ylempänä, että konsistenssi (pysyminen tietynlaisessa toiminnassa) olisi energisyydelle vastakkainen painotus, mutta aivan näin ei asia ole. Koen, että juuri tuon yhdessä ponnistuksessa pysyttelyn kautta oma energiani, ja sen kautta toimintaan käytössä oleva liikevoima, on pysynyt vakiona. Tässä on nähtävissä "hyvä" noidankehän elämän tarjoamien moninaisten pahojen noidankehien oheen: pyrkimys pitäytyä kerran valitussa toiminnassa pitää sidoksissa siihen massaan, siihen substanssiin, josta uutta energiaa tuotetaan. Muutosvastarinta on energetiikan eli psykologisen mallin eheyden puutetta, ja tuo eheys voidaan aikaansaada yksinomaan ponnistuksella. Nämä kaksi mallia, "yleisliuottimen" ja "itsepäisen hartausharjoituksessa pitäytymisen" mallit, ovat buddhin ja âtman painotustavat. Kolmas olennainen, se mitä tässä (ja yksin päidemme sisällä) keskustelemalla läpikäymme, on kolmas, manaksen painotustapa. Päivä päivältä vähitellen itsereflektion kautta omia toimintamotiiveja ja toimintakaavoja erittelemällä opimme vähän kerrassaan näkemään reaktiivisempien mallien läpi syvempiin ja merkityksekkäämpiin malleihin: reaktiivisen psykologian puhdistamisen kautta meditatiiviseen ja kognitiiviseen. Tätä harjoitusta voidaan nimittää jnana- eli gnana-joogaksi, gnostilaiseksi mietiskelyksi, kun sen päämääränä on aito henkinen avartuminen. Mutta ilman itsensä altistamista myös sosiaalisille tilanteille, jälkimmäinen jää vaille todellista muutosvoimaa. Se on eräs seurayhteyden hyödyistä henkilökohtaiselle henkiselle harjoitukselle.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Muutosvastarinta

Post by Tähti »

Tää oli tämmöinen teksti mikä itselle monesti kolahtanut aiheesta.


”You have heard that all is One and there’s nothing to be done, and have used this to cleverly rationalize your inability to act towards spiritual work.

You have heard that one must work on oneself even while going about daily activities, but have used this too as a rationalization to avoid actual involvement in spiritual work, especially with others.

You find the view pleasing from resting high on the shoulders of those seekers who have gone before. Why do you refuse to carry someone yourself, to continue the chain?

Your spiritual work consists mainly of reading and ruminating, along with some so-called self-observation while going about your business. Seldom does it involve actual work, even less work with others, and never work for the Work.

Your comfort zone has been made secure by years of effort. Do you think you will make the trip within to the Truth by this continued comfort, both mental/emotional and physical?

Any suggestion of change is met with cleverness, for you have become averse to anything that might rock the ego from it’s throne. This vanity of being always right even extends to your ideas about the ego itself, as evidenced in your insistence that you will ‘destroy the ego’, thus entering further into dichotomy.

Most of this occurs because of a deep-seated vanity that you are special, and thus have no need to involve yourself with the struggles of the less fortunate.

When facing confrontation about your lack of action, you put on a polite yet knowing smile. Your sense of superiority carries over into spiritual work, and is defended by very subtle yet effective masks.

You gravitate towards those that flatter your vanity, and if the going gets tough, you get gone.

This vanity is your biggest block, and keeps you from your inner self, though you think just the opposite.

When your superior attitude is pointed out, it is rationalized by declaring that underneath you still suffer from a feeling of inferiority. While this may be true, it is seldom worked on, and never resolved.

If a meeting or retreat is attended, it’s usually only once, for if there is no immediate profit from it, you feel there is no reason to go again.

The idea of work being profitable only after years of constant effort has somehow slipped your mind. Possibly because your vanity says you have ‘been there, done that’, now it’s time to relax and reap the rewards.

You have found in business how to work smarter rather than harder and this gives you an edge over the competition, but what is it you actually do with this new found time?

You expect teachers and fellow students to cater to your schedule and seem to have no sense of how much actual work and effort they have sent your way.

Do you have an understanding that they are actually working, in actions as well as words, to get you to do the same?

Do you think you could reverse the habit of feeling you deserve something for nothing, and start paying, with your actions, for what you take from teachers and fellow seekers?”

http://www.spiritualteachers.org/something-for-nothing/
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Muutosvastarinta

Post by Nefastos »

Tekstin monesta kohdasta on helppo olla samaa mieltä. "Muutosvastarinta" syntyy ehkä tilanteessa, jossa tuon tekstin kuvaama, puhtaan reaktiivinen ja lapsekas tila sekä aidompi individualistinen minuus eriytyvät.
Any suggestion of change is met with cleverness, for you have become averse to anything that might rock the ego from its throne. This vanity of being always right even extends to your ideas about the ego itself, as evidenced in your insistence that you will ‘destroy the ego’, thus entering further into dichotomy.


Tässä on mielenkiintoinen kohta, joka toisaalta käyttää uushenkisyydelle tyypillistä egon kritiikkiä, ja toisaalta huomauttaa itse ko. käsitemallin vääristyneisyydestä.

Satanismissa sanaa "ego" käytetään eri tavalla, ja se mitä uushenkisyydessä kutsutaan minäksi tai egoksi (yleensä negatiivisessa merkityksessä) ei ole mielestäni mikään ego, vaan paljasta erehdystä: mielen automaattista reagointia ilman todellista reflektoitua itseyttä, joka kykenisi omaksumaan vastuuta ja siten valinnanvapautta. Ongelmaksi jää, että ilman hyvin rankkaakin (keskeytyksetöntä) itsetarkastelua on vaikea sanoa, missä todellisen Egon ja tuon reaktiivisen pseudoegon raja kulkee.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Muutosvastarinta

Post by Peregrina »

Insanus wrote: Wed Dec 11, 2019 5:50 am
Malja wrote: Tue Dec 10, 2019 4:12 pm
Insanus wrote: Thu Dec 05, 2019 12:09 am Tällainen osa/hahmo itsestä pitäisi löytää ja vakuuttaa se/itsensä siitä (tunteessa tietenkin, eikä niinkään järjessä) ettei pahin tapahdu vaikka jokin asia muuttuu.
Tästä tuli vielä mieleen, että kuinka voi erottaa omat piilotajuiset hahmot vieraista astraalivaikuttajista?
Vai ovatko kaikki ihmisen havaitsemat astraalihahmot lähtökohtaisesti oman mielen aineksesta muodostuneita?
Ehkei niitä voikaan täysin erottaa irti toisistaan, mutta omana kaiketi voi pitää sitä osaa mikä tuntuu olennaiselta, itselle tärkeältä. Elämä nykyään on tällaista että jokin koettaa varastaa huomion ja vaikuttaa koko ajan ja kaupata kertakäyttöidentiteettejä loputtomasti. Se mikä on oma minä ja mikä jotain kulttuuriastraalivirtausta yms sen ympärillä täytyy minusta silloin vain päättää. Kun nyt sanon näin, olen vieras vaikuttaja edustamassa tiettyä aspektia jne...ts.en osaa sanoa.

Kun aiemmassa sanoit yhden polkaisevan hommat käyntiin ja vetäytyvän ja toisen murjottavan, mistäpä sen varmaksi tiedät että ne ovat sinuja eivätkä vieraita vaikuttajia? Ne kuitenkin ovat ilmeisesti muutosvastarinnan käsittelyn kannalta relevantteja hahmoja joten kummassakin tapauksessa koettaisin vain lähestyä ja kysyä mikä vaivaa.
Minusta tuntuu hieman valheelliselta ajatus, että oman minän voisi vain päättää. Toisaalta jos sitä ei itse päätä, niin ehkä ympäristön toimijat sitten määrittävät sen omien totuuksiensa ja illuusioidensa mukaan, mikä tuskin on parempi.
Niin tai näin, olen samaa mieltä siitä, että on hyvä tiedostaa, millaiset viestit ovat ristiriidassa.
Nefastos wrote: Mon Dec 30, 2019 6:37 pm Ihmisessä joka tuntee jonkinlaista sympatiaa satanismia kohtaan (ja nähtävästi kuulut tähän kategoriaan, koska olet päätynyt keskustelemaan tälle foorumille) ilmenee usein joskaan ei aina tietty halu vastakkainasettulujen muotoutumiseen ja pitkittymiseen. Toisin sanoen, ristiriidasta on tullut status quo. Mielen toinen osa haluaisi päästä selkeyteen, harmoniaan, ymmärrykseen, mutta toinen osa nimenomaan nauttii siitä että asiat ovat sekaisin, opponoituja, moneen suuntaan harottavia. Tämä voi tapahtua mielen eri tasoilla: filosofis-uskonnollisessa kokemisessa, sosiaalisessa, taiteellisessa, ja myös psykopatologisessa. (Viimeksi mainitulla tarkoitan, että asiassa korostuu traumaattinen elementti.)
En ole tavannut nähdä itseäni satanistina, mutta sympatioita on toki ilmennyt, varsinkin sen jälkeen, kun ärsyynnyin siihen, miten OKT:n harjoitukset mieleeni vaikuttivat.
Saattaa kyllä olla, että juurikin se New Agessa usein mainittu pahamaineinen ego nosti päätään ja alkoi pistää kapuloita rattaisiin juuri kun mieli olisi päässyt kehittymään.
Niin tai näin, tunnistan kyllä tuon ristiriidan status quona, kuten monia muitakin esittämiäsi asiantiloja.
Sekasorto tuntuu tavallaan luotettavammalta kuin harmonia, semminkin jos tajunnan pohjamudissa virtaa epäilys ja hämmennys, joka kalvaa merkityksellisyyden kokemusta.
Nefastos wrote: Mon Dec 30, 2019 6:37 pm Se mikä näyttäytyy muutosvastarinnalta voi siten olla vastustavan elementin ylikorostumista ja sen riistäytymistä merkityksellisestä toiminnasta alueelle, joka enää ei ole tarkoituksenmukaista eikä mielekästä. Kyse on siis jonkinlaisesta itseisarvoisesta diabolismista, jonka juuret voivat olla persoonan roolittumisessa liian negatiiviseen elämänympäristöön nähden. Sellaisessa tapauksessa asiaan auttaa buddhisen prinsiipin korostuminen, eli "yleisliuottimen" (= me kaikki olemme yhtä -ajatus ja erityisesti sen esiin hapuiltavissa oleva intuitiivinen tunto) tuominen jokapäiväisen elämän hyvänsuovan toiminnan voimavaraksi.

Epätoivoisessa yrityksessäni päästä eroon liiallisesta uhrautuvaisuudesta, päädyin pitämään kiinni ja tietoisesti kehittämäänkin vihaa ja katkeruutta muita kohtaan, jotta minun olisi helpompi pitää puoleni.
Toisaalta pyrkimys rakkaudellisuuteen on yhä olemassa, (varmaan se on lähes kaikissa vähintäänkin piilevänä) joten nämäkin erisuuntaiset pyrkimykset ovat omiaan luomaan sisäistä kitkaa.
Nefastos wrote: Mon Dec 30, 2019 6:37 pm Haasteena näyttäytyy filosofinen pako ajatukseen "mutta Absoluuttikin tekee X", jossa X = jokin kärsimystä aiheuttava asia. Ja tällöin tantrinen, ts. myrkkyä itseään lääkkeenä käyttävä, hoitokeino on tuoda oma "diabolismi" mukaan juuri tuon Absoluutin vastustamiseen: Kyllä, maailmassa tapahtuu myös pahaa, mutta juuri siksi maailmaa on vastustettava. Tällöin oman satanistisen peruskokemuksen mielekkyyttä jyrsivä puoli käännetään mielekkyyttä valmistavaksi. Samalla ohitetaan myös erityisesti nykyaikana hyvin vaarallinen epätoivon muoto, se joka näkee että omassa ponnistuksessa ei ole tarpeeksi muutosvoimaa elämän valtavan laajuuden edessä. Ehkäpä sille ei ole, kuuluu tällaisen satanistin vastaus, mutta kyse ei olekaan ensisijaisesti ulkoisen muuttamisesta, vaan vaikutuksesta sisäiseen.
Näen, että kokeakseen ensisijaisesti sisäisen muuntamisen mielekkääksi, täytyy kokea jatkuvuutta, joka yltää kuoleman rajan yli. Joko niin, että uskoo jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen tai sitten pyrkii opettamaan muita sisäisen muuntamisessa, koska muutoin ei ole voimaa vastustaa houkutusta sulkea silmänsä ja mennä virran mukana.
Nefastos wrote: Mon Dec 30, 2019 6:37 pm Kyse voi olla (edellisen sijaan tai ehkä vielä useammin ohessa) myös oman merkityksekkään itse-uskon vaillinaisuudessa. Mehän elämme nykyään maailmassa, jossa itseensä pystyvät luontevasti uskomaan lähinnä hyvin tyhmät ihmiset; muut näkevät maailman valtavuuden ja sen ongelmien haastavuuden, johon poikki ja pinoon -logiikka ei enää päde. Tämä voi helposti lamauttaa, saada kaikki toimintamallit näyttämään suunnilleen yhtä perustelluilta, ja ihminen menettää – niin sanoakseni – luontevasti elävöittävän fanaattisuutensa. Jos ongelman pohja on tällaisessa mielen hienoisessa epävarmuudessa, itsen tuntoaan voi kouluttaa suorittamalla itselleen antamia tehtäviä. Jokainen loppuunsa suoritettu työ, oli se kuinka järjetön tai mekaaninen tahansa, tulee voimavaraksi oman mielen eheyden vakiinnuttamisessa. Eräs seuramme jäsen on kertonut jaksaneensa läpi äärimmäisen verottavien, kaoottisten vuosien pitämällä henkisenä harjoituksenaan päivittäin Saatanalle tehdyt kumarrukset. Näin harjoitus, sielun eheyttäminen kaaoksen keskellä, toimii. Ihminen tulee kysymään itseltään: Mitä nämä kumarrukset (tms.) todella auttavat? Mutta kun hän pitää sinnikkäästi kiinni itse itselleen kerran asetetusta toimintamallista, hänen sisäinen jakautuneisuutensa alkaa helpottaa, ja hän löytää tuen olemassaolon kahden ääripään keskeltä.

Sanoit, ettet ole halukas palaamaan tapahtumiin jälkikäteen oppiaksesi nistä, mutta kirjoituksesi esittäminen puhuu myös toista kieltä: olet kykenevä ja halukas reflektoimaan ongelmaa. Olet luultavasti itsellesi hirvittävän ankara, ja liiallinen ankaruus jossakin asiassa kertoo lähes aina tarvittavan ankaruuden puutteesta jollakin toisella alueella. (En puhu tästä ulkopuolisena, vaan tietenkin samaa inhimillistä perusongelmaa jakavana ihmisenä.) Siten ankaruutta tulisi purkaa toisaalla ja samanaikaisesti rakentaa toisaalla, tilassa jossa se on vähäinen. Poistaa liiallisia muurinpaloja jossain psyyken osassa ja tuoda ne toiseen osaan, jossa sellaisia vallituksia tarvitaan.

Esitin ylempänä, että konsistenssi (pysyminen tietynlaisessa toiminnassa) olisi energisyydelle vastakkainen painotus, mutta aivan näin ei asia ole. Koen, että juuri tuon yhdessä ponnistuksessa pysyttelyn kautta oma energiani, ja sen kautta toimintaan käytössä oleva liikevoima, on pysynyt vakiona. Tässä on nähtävissä "hyvä" noidankehän elämän tarjoamien moninaisten pahojen noidankehien oheen: pyrkimys pitäytyä kerran valitussa toiminnassa pitää sidoksissa siihen massaan, siihen substanssiin, josta uutta energiaa tuotetaan. Muutosvastarinta on energetiikan eli psykologisen mallin eheyden puutetta, ja tuo eheys voidaan aikaansaada yksinomaan ponnistuksella. Nämä kaksi mallia, "yleisliuottimen" ja "itsepäisen hartausharjoituksessa pitäytymisen" mallit, ovat buddhin ja âtman painotustavat. Kolmas olennainen, se mitä tässä (ja yksin päidemme sisällä) keskustelemalla läpikäymme, on kolmas, manaksen painotustapa. Päivä päivältä vähitellen itsereflektion kautta omia toimintamotiiveja ja toimintakaavoja erittelemällä opimme vähän kerrassaan näkemään reaktiivisempien mallien läpi syvempiin ja merkityksekkäämpiin malleihin: reaktiivisen psykologian puhdistamisen kautta meditatiiviseen ja kognitiiviseen. Tätä harjoitusta voidaan nimittää jnana- eli gnana-joogaksi, gnostilaiseksi mietiskelyksi, kun sen päämääränä on aito henkinen avartuminen. Mutta ilman itsensä altistamista myös sosiaalisille tilanteille, jälkimmäinen jää vaille todellista muutosvoimaa. Se on eräs seurayhteyden hyödyistä henkilökohtaiselle henkiselle harjoitukselle.
Hyviä pointteja. Epäonnistumisen kokemukset yhdistettynä itseen kohdistuvaan ankaruuteen sekä sisäisen ja ulkoisen työn valtavuuden tiedostaminen ovat todellakin syöneet "elävöittävää fanaattisuuttani".
Mitä seurayhteyteen tulee, niin olen tässä vuosien varrella pyörinyt erilaisissa henkisissä ryhmissä, mutta en ole rohjennut yhteenkään sitoutua, koska suhtaudun hieman epäluuloisesti kaikenlaisiin ryhmiin, en pelkästään henkisiin.
On aina riski joutua epäedulliseen rooliin tai toimia vastoin omaa etuaan ja arvojaan ryhmäpaineen alaisena, vaikka teoriassa kaikki olisivatkin allekirjoittaneet yhteiset, ylevät periaatteet.
Ja kieltämättä, koska itsetunto ei ole ihan priimaa, niin ajatus oman keskeneräisyytensä ja kipukohtiensa peilaamisesta muiden kautta ei ole niitä houkuttelevimpia :oops:
Locked