Yksinäisyyteen vetäytymisen tarve

[Einheri]

Keskustelu yksinäisyyteen vetäytymisen tarpeesta on omalla tavallansa itselleni ajankohtainen.
Olen hiljattain alkanut pohtia, antaisiko arjesta irrottautuminen positiivista energiaa, kiireisen perhe- ja työelämän keskelle.
Olen usein ajatallut rakentaa kesämökin jonnekkin päin Pohjois-Lappia, joka olisi toisaalta riittävän syrjässä, mutta silti inhimillisen välimatkan päässä, siten että lomakausilla ja viikonloppuisin pääsisi perheen kanssa rentoutumaan arkisista askareista.
Olisi hienoa päästä pitkästä aikaa hiljentymään luonnon helmaan, ilman sähköä tai juoksevaa vettä ja keskittyä puhtaasti rauhalliseen elämiseen oman perheen kanssa.
Laittaen ruokaa puuhellalla tai kiviuunilla, pihan siivousta, kesämökin kunnostusta, veden kantamista, saunan lämmitystä ja muita pieniä askareita.

Monellakin tavalla tuntuu siltä, että nykyisessä yhteiskunnassa tarpeet perhe- ja työelämän ympärillä muodostavat pienistä osasista aivan liikaa kiirettä ja stressiä, silloinkin kuin olisi aiheellista keskittyä omaan perheeseen.

-Toisaalta luulen, että ajoittainen yksinäisyyteen vetäytyminen olisi itselleni todennäköinen vaihtoehto vaikken olisikaan perheellinen ihminen.
En osaa sanoa suoraan, johtuuko tuntemukseni enemmänkin kiireisestä arjesta, vai henkisestä kasvamisesta mutta asian voisi kiteyttää niinkin että; mun mielestä tässä maailmassa on ihan liikaa meteliä ja kiirettä.

[Cancer]

Minun on vaikeaa sanoa mitään varmaa kun alan pohtia, olenko luonteeltani enemmän sosiaalinen vai syrjäänvetäytyvä. Molemmat puolet saattavat korostua hyvin voimakkaasti, ja usein huonolla tavalla: ihmisten seurasta haetaan läsnäolotonta paskanjauhantaa johon hukuttaa itsensä, yksinäisyyteen taas vetäydytään todellisen kohtaamisen pelosta tai siksi, ettei ulkokuori ole kyllin hyvässä kunnossa jotta sitä kehtaisi esitellä. Pelkkä jumittaminen näissä kahdessa olotilassa on aiheuttanut naurettavat määrät stressiä ja ahdistusta, joka on sitä tuskallisempaa mitä selvemmin sen turhuuden tiedostaa. "En mä voi antaa tällaisten juttujen vaivata itseäni" jne.

Tällä hetkellä suunnittelen lähteväni Suomesta noin vuoden kuluessa, saa nähdä kuinka pitkäksi aikaa. On totta, että itsensä voi ja tulee nähdä samana ihmisenä missä ikinä onkin, ja juuri tästä on kysymys: vietettyäni liikaa aikaa samojen ihmisten seurassa olen huomannut alkaneeni määritellä itseni kokonaan heidän kauttaan ja jääneeni heistä riippuvaiseksi. Tietysti olisi mahdollista irrottautua siteistä ilman fyysisen asuinpaikan muutosta, mutta joissain tapauksissa tällaisen yrittäminen olisi itsensä huijaamista, "muutos" kun saattaisi jäädä vanhan rakenteen kontekstiin ja siis todella tapahtumatta. Voihan sitä kuvitella ns. jättävänsä kaiken ja lähtevänsä jonnekin missä maailmallisia rajoitteita on vähemmän, voimakkaalla keskittymisellä tällainen on todella hyvää harjoitusta - mutta sen päätyttyä voi kuitenkin taas unohtaa koko jutun ja mennä sille tavalliselle bisselle lähibaariin. Ulkoisten olosuhteiden muutos pakottaa myös tervettä järkeä - eli halveksittavaa laiskuutta - tottelevan arki-minän keskittymään todellisiin asioihin todellisella intensiteetillä.