Libra wrote:Erittäin oleellinen pointti, ja tuli mieleeni lapsuudesta tapahtumia joissa "tekijä pääsi kuin koira veräjästä" ja se jätti lapsen mielen täyteen kysymyksiä ja turhautti ja loi epätoivoa. Tietysti on muistettava että lapsen on vaikea ja mahdoton ymmärtää kokonaisuutta ja jos häntä ei ole kasvatettu poikkeuksellisessa ympäristössä, niin ei hänellä ole varmastikaan mahdollisuutta ymmärtää esimerkiksi karman toimintaa.
Indeed. Ensinnäkin alkuun pitää vielä uudestaan painottaa sitä, mitä jo alkuperäisessä keskusteluyhteydessä sanoinkin: että teki niin tai näin, helppoa ei jatkosta tule. Kosto voisi olla ihan ok ratkaisumalli, jos sillä todella saavutettaisiin jotain; mutta näin ei ole.
Siten noita turhautumisen & epätoivon tunteita, jotka syntyvät (oikeutetusti) syvästi loukatusta oikeustajusta, olisi mahdollista alkaa parantamaan opettamalla karmasta. Ja senhän voi tehdä hyvin monella eri tavalla, riippuen kertojan & lapsen temperamenteista, eli oikeasta yhteydestä. Jos tuollainen oikea yhteys lapseen on, niin asian pystyy myös esittämään sillä tavoin, että lapsi todella saa lohtua ja tietoa asiasta, koska isä tai äiti käyttää ymmärrettäviä sanoja. Itse voisin kuvitella esittäväni asian omalle lapselleni vaikkapa niin, että meidän kannattaa sääliä NN:ää, joka joutuu myöhemmin hyvin vaikeaan paikkaan tehtyään niin pahoin. Jatko riippuisi sitten siitä, kuinka lapsi reagoisi tällaiseen ajatukseen. Lapsissa on yllättävän paljon potentiaalia; "valkeita tauluja" he eivät ole. Olisi mahdollista, että loukattu oikeasti ryhtyisi säälimään pahoinpitelijäänsä; tai ellei, niin hänen oikeudentajunsa voisi alkaa eheytyä kun hän ymmärtäisi, että pahoinpitelijä ei tule pääsemään kuin koira veräjästä.
Itse asiassa tilanne on aivan sama kuin meidän aikuistenkin kanssa.
Tietenkin, meidän itsemme tulee uskoa asian olevan näin. Mikäli karman laki tuntuu sadulta, silloin koko elämä on täysin erilainen & voi toimia vain eksoteeristen lainalaisuuksien mukaan.
Libra wrote:...mutta lapsi ja lapsuus on niin heikko ja herkkä, että näennäisesti pieni asia jonka syvyyttä eivät niin vanhemmat eikä ympäristö välttämättä tajua, saattaa olla lapselle iso asia joka vaikuttaa koko hänen tulevaan elämäänsä.
Näin asia on. Olen niin usein pohtinut, kuinka ihminen joka joutuu kokemaan kauheita asioita lapsuudessaan, voi mitenkään selvitä siitä sieluna. Kun ajattelen, kuinka paljon itse olen kärsinyt vaikka psyykkinen pohja on suhteellisen eheä, en voi edes kuvitella millaista on joutua saman pimeän maailman kanssa vastatuksin, jos kehitystä aivan lapsuudessa on vakavasti häiritty. Kun jo aivan tavallisilla psykologisilla vaikutteilla lapseen, ilman suoranaista traumaattista materiaalia, on niin syvälle käyviä vaikutuksia kuin itsestämme & jokaisesta ihmisestä näemme, kuinka vakavista traumoista voi selvitä?
Mutta kuten niin monen muunkin epäkohdan kanssa, on koetettava ymmärtää, että ihminen sittenkään ei ole (sisässään) täysin yksin ongelmiensa kanssa. Joskus tämä on aivan tavattoman vaikea tajuta, mutta silloin harvoin kun valo korkeammista maailmoista hetken loistaa aineen mysteerin ylle, kaikki on välittömästi ilmiselvää eikä enää kyseenalaistettavissa. Mutta tämä on niin vaikea prosessi, että tuntuisi mahdottomalta ryhtyä tuomitsemaan teoistaan ihmisiä, joita lapsuudessa on pahasti satutettu. Lähinnä toivoisin, että vaikka nämä sielut eivät täysin kykenisi puhdistamaan itseensä iskettyä impulssia, he voisivat tehdä sitä jonkin verran; lieventää, liudentaa; ponnistaa kohti rakkautta, vaikka sitä ei kykenisikään kokemaan. Ja huomatessaan itse tekevänsä väärin, antaa itselleen anteeksi. Kuten sanottua alkuperäisessä keskustelussa, anteeksianto on prosessi eikä kertaluontoinen asia.
Libra wrote:Niin kauan kuin tämä maailma on mikä se on, voi tapahtua ainoastaan vääristynyttä "oikeutta".
Ipse dixit.
Siksi meidän on pyrittävä muuttamaan se millainen maailma on, sekunti sekunnilta, molekyyli molekyyliltä, kärsivällisellä ponnistuksella. Sillä on kuitenkin mystinen tosiasia, että jokainen todella oivallukselle voitettu teko edustaa ikuista saavutusta, mutta erehdykset tulevat koettaviksi yhä uudestaan. Erehdys ei koskaan ole absoluuttista, vain oivallus on absoluuttinen. Tämä on syy siihen miksi ylöspäinen työ on mielekästä, vaikka maailma usein näyttää olevan niin äärettömän kolkko.