Krieger wrote:Nyt en yksinkertaisesti halua katsoa mitään järjetöntä väkivaltaa, koska tiedän ja tunnen jo pelkän ajatuksen tasolla miten huonon olon se minussa saisi aikaiseksi.
Clockwork Orange, anyone?
Tosin ruumiillinen ehdollistuminen ja luonnollisesti syntyvä empaattinen herkkyys ovat kaksi täysin eri asiaa.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Juurikaan selkeimmässä mielessä ulkoisia muutoksia okkultismi ei minulla aiheuttanut. Syön edelleen epäsäännöllisesti ja -tervellisesti, juon alkoholia runsaastikin jne. En käytä minkäänlaista rituaalityöskentelyä tai pidä päivittäisiä meditaatio/rukoushetkiä. Vakavasti on kokeiltu monenlaista, en ole havainnut vaikutuksia tai sitten huonot vaikutukset ovat yliajaneet hyvät.
Kuitenkin moniin pinttyneisiin piirteisiin okkultismi on vaikuttanut joissain tapauksessa varsin fundamentaalillakin tavalla. Lapsuudessa ja nuoruudessa hyvinkin kipeä suhde väkivaltaan sekä erityisesti kiduttamiseen on kadonnut aika lailla kokonaan. Väkivalta lähes kaikissa konteksteissa saa yksinomaan hyvin surulliseksi. Samaan vaikutukseen laskisin myös tiettyjen "yliluonnolliseen" ja äärimmäisiin luonnonilmiöihin liittyvien ahdistavien pakkomielteiden katoamisen. Myös aiemmin hyvin vahvana olleet vihan, ylpeyden ja kateuden tunteet ovat saaneet abstraktimpia muotoja ja heikentyneet huomattavasti, perustavasti vaikea temperamenttini ilmenee nykyään lähinnä surumielisyytenä. Vihaa ketään tiettyä henkilöä kohtaan en juurikaan kertakaikkiaan kykene tuntemaan, mikä on lähes täydellinen vastakohta sille, mitä olin lapsena.
En tiedä, voidaanko tätä varsinaisesti elämäntapamuutokseksi sanoa, mutta ainakin okkultismin tultua mukaan elämään ajatusrakennelmat ovat muuttuneet juurikin vaikkapa eettistä elämää kohtaan; jos ennen asennoituminen on ollut selkeästi välinpitämätöntä kanssakärsiviä kohtaan, niin nykyään tiedostaa / tuntee intuitiivisesti tuon kärsimyksen läsnäolon entistä vahvemmin. Tämä, totta kai, myös heijastuu omaan toimintaan ja ajatuksiin joka-hetkisyydessä.
Last edited by Sûrya-Ishtara on Thu Jun 03, 2010 7:20 am, edited 1 time in total.
Sûrya-Ishtara wrote:En tiedä, voidaanko tätä varsinaisesti elämäntapamuutokseksi sanoa, mutta ainakin okkultismin tultua mukaan elämään ajatusrakennelmat ovat muuttuneet juurikin vaikkapa eettistä elämää kohtaan; jos ennen asennoituminen on ollut selkeästi välinpitämätöntä kanssakärsiviä kohtaan, niin nykyään tiedostaa / tuntee intuitiivisesti tuon kärsimyksen läsnäolon entistä vahvemmin. Tämä, totta kai, myös heijastuu omaan toimintaan ja ajatuksiin jokahetkisyydessä.
Todellakin. Ei ehkä suoraan elämäntapamuutos mutta muutos elämässä yhtäkaikki. Itsellä tämä on vain vahvistunut. Olin aiemminkin empaattinen muita kohtaan mutta se kohdistui lähinnä lähellä oleviin ihmisiin. Nykykään tuo on vain laajentunut ja joskus tuntuu että kaikki maailman kärsimys kasautuu niskaan. Se vaan pitää pyrkiä käsittelemään oikein ettei se muserra alleen.
Wyrmfang wrote:
Kuitenkin moniin pinttyneisiin piirteisiin okkultismi on vaikuttanut joissain tapauksessa varsin fundamentaalillakin tavalla. Lapsuudessa ja nuoruudessa hyvinkin kipeä suhde väkivaltaan sekä erityisesti kiduttamiseen on kadonnut aika lailla kokonaan. Väkivalta lähes kaikissa konteksteissa saa yksinomaan hyvin surulliseksi. Samaan vaikutukseen laskisin myös tiettyjen "yliluonnolliseen" ja äärimmäisiin luonnonilmiöihin liittyvien ahdistavien pakkomielteiden katoamisen. Myös aiemmin hyvin vahvana olleet vihan, ylpeyden ja kateuden tunteet ovat saaneet abstraktimpia muotoja ja heikentyneet huomattavasti, perustavasti vaikea temperamenttini ilmenee nykyään lähinnä surumielisyytenä. Vihaa ketään tiettyä henkilöä kohtaan en juurikaan kertakaikkiaan kykene tuntemaan, mikä on lähes täydellinen vastakohta sille, mitä olin lapsena.
Tämä on juuri mitä hain itsekkin takaa. Väkivallan käsitteestä ja sen käsittelystä voisi melkein perustaa oman ketjunsa, mutta myös tuo voimakkaan vihan yms. tunteiden heikentyminen on merkittävä asia. Kuten sanoit niin ne ovat saaneet abstraktimpia muotoja. Itselle selvimpänä ehkä juuri vihan ja himon kanavoiminen luomisvoimaan ja Työhön perinteisten kohteitten sijaan.
Wyrmfang wrote:Myös aiemmin hyvin vahvana olleet vihan, ylpeyden ja kateuden tunteet ovat saaneet abstraktimpia muotoja ja heikentyneet huomattavasti, perustavasti vaikea temperamenttini ilmenee nykyään lähinnä surumielisyytenä.
Sûrya-Ishtara wrote:En tiedä, voidaanko tätä varsinaisesti elämäntapamuutokseksi sanoa, mutta ainakin okkultismin tultua mukaan elämään ajatusrakennelmat ovat muuttuneet juurikin vaikkapa eettistä elämää kohtaan; jos ennen asennoituminen on ollut selkeästi välinpitämätöntä kanssakärsiviä kohtaan, niin nykyään tiedostaa / tuntee intuitiivisesti tuon kärsimyksen läsnäolon entistä vahvemmin. Tämä, totta kai, myös heijastuu omaan toimintaan ja ajatuksiin joka-hetkisyydessä.
Krieger wrote:Todellakin. Ei ehkä suoraan elämäntapamuutos mutta muutos elämässä yhtäkaikki. Itsellä tämä on vain vahvistunut. Olin aiemminkin empaattinen muita kohtaan mutta se kohdistui lähinnä lähellä oleviin ihmisiin. Nykykään tuo on vain laajentunut ja joskus tuntuu että kaikki maailman kärsimys kasautuu niskaan. Se vaan pitää pyrkiä käsittelemään oikein ettei se muserra alleen.
(EDIT: linkkien näkökulmat katselevat usein tietenkin asiaa vain psykologisesta tai sosiologisesta näkökulmasta, mikä voi olla tietenkin sinällään ihan oikeakin, mutta henkinen ihminen näkee asian olevan ensisijaisesti sisäinen.)
Tällainen kyky - sillä se on sitä, vaikka se saattaisikin profaanista näkökulmasta katsoen vaikuttaa suurelta heikkoudelta - laajamittaiseen empatiaan, surun ja kärsimyksen kokemiseen on osoitus merkittävästä sielullisesta kehitysasteesta. Tämä "surun visio" / "sielun pimeä yö" on mitä väkevimmin Binah-Saturnuksen alaisuudessa tapahtuvaa mortifikaation, kuolettamisen prosessia. Olennaisinta tässä vaiheessa on ymmärtää se, että kyse ei ole - henkilökohtaisia erehdyksiä ja puutteita lukuun ottamatta, jotka on osattava valjastaa henkiseksi voimaksi - koskaan täysin tai edes lainkaan yksilön omasta vaan koko maailman kärsimyksestä, jonka avautuva ja herkistynyt sielu kokee persoonassaan laajamittaisena puristuksena, ahdistuksena ja surumielisyytenä. Kyse on siitä, että yksilön korkeampi minä (Ego) on hereillä henkisessä maailmassa. Tämän asian ymmärtäminen auttaa myös kyseisen kokemuksen ja koetuksen läpäisemisessä, sillä sen epätoivoa ja mahdollisesti myös suurimittaista vihaa ruokkiva polte voi muuttua suureksi erehdykseksi tai ainakin esteeksi, mikäli henkilö alkaa katsoa maailmaa liian lohduttomalta ja pessimistiseltä kannalta.
Päätös kasvissyöjäksi ryhtymisestä olisi omalla kohdallani luultavasti tapahtunut ilman okkultismiakin. En varsinaisesti edes kokenut, että eettinen ajatteluni olisi siinä muuttunut, lähinnä huomasin ristiriidan omien arvojeni ja käytännön välillä siinä vaiheessa, kun sain tietoa eläintuotannosta - tai kun uskalsin tosissani ajatella asiaa samalla viivalla sen kanssa, kuinka luontoon ja eläimiin yleensä suhtauduin (suurempi ongelma yleensä onkin ollut empatia ihmisiä kohtaan, noita kylmiä riistäjiä). Tämänkin takana oli tietynlainen ”kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen”, aavistuksen saattelemana tavanomaisten käsitysten ja olemistapojen riittämättömyydestä, halun löytää todellisuus kaavojen takaa. Jokainen ajattelemiseen taipuvainen ihminenhän vaikuttaisi tekevän tätä tietyssä elämänvaiheessa, vaikkei ehkä loppuun asti. Okkultismi on ehkä myöhemmin auttanut ymmärtämään paremmin valinnan merkityksiä ja vahvistanut sitä.
Mitä sitten ehkä selvemmin voisin laskea okkultismin aikaansaamaksi on kaikkein taannuttavimpien toimintojen karsiutuminen luonnostaan pois, kuten huonojen tv-ohjelmien katselu, liika uutisvirran seuraaminen tai yksinkertaisten tietokonepelien pelaaminen tuntikausia.
Toinen selvä asia, jonka olen huomannut, ja mille ainakaan en löydä muuta selitystä, on matkustamisinnon katoaminen melkein kokonaan. Koen herkistyneeni ympäristölle sellaisilla uusilla tavoilla, että se mikä ennen oli pitkästyttävää saattaakin paljastaa itsestään täysin odottamattomia, ihmeellisiä asioita. Maiseman äkkinäinen vaihtaminen taas voi tuntua siltä, että päälle vyörytetään kerralla valtava kasa pinnallisia vaikutelmia, joista ei ehdi saamaan mitään varsinaista otetta. En kiellä, ettei matkustaminen välillä antaisi hyödyllistäkin ymmärrystä vaikkapa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta tai eri kulttuurien korkeammista saavutuksista, mutta pelkkää viihdykettä tai esteettistä nautintoa matkustamisen muodossa en enää osaa kaivata.
Yleisesti ottaen elämäntapani eivät ole (nyt kuten ennenkään) erityisen puhtaat mutteivät myöskään aivan kaoottiset. Yritän pitää itseni fyysisesti perusterveessä kunnossa ja nukkua riittävästi. Useimmissa elämäntapa-asioissa ”kohtuullisuus” on hyväksi havaittu.
Positiivisia muutoksiakin on tapahtunut, mutta ei niin selvästi määriteltäviä. Esimerkiksi viittaamani muiden ihmisten tuomitseminen on lieventynyt, mikä epäilemättä näkyy suhtautumistavoissani.
Ochra wrote:Toinen selvä asia, jonka olen huomannut, ja mille ainakaan en löydä muuta selitystä, on matkustamisinnon katoaminen melkein kokonaan. Koen herkistyneeni ympäristölle sellaisilla uusilla tavoilla, että se mikä ennen oli pitkästyttävää saattaakin paljastaa itsestään täysin odottamattomia, ihmeellisiä asioita.
Kuin omasta kynästäni!
Ochra wrote:Maiseman äkkinäinen vaihtaminen taas voi tuntua siltä, että päälle vyörytetään kerralla valtava kasa pinnallisia vaikutelmia, joista ei ehdi saamaan mitään varsinaista otetta.
Intiaanit sanoivat pitkän matkan päässä, "sieluni ei ole vielä ehtinyt perille". Ehkä tästä johtuu se miten vaikkapa joku neljän tunnin junamatka voi viedä kaikki voimat, vaikka kyse on pelkästä paikallaan istuskelemisesta?
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Ochra wrote:Toinen selvä asia, jonka olen huomannut, ja mille ainakaan en löydä muuta selitystä, on matkustamisinnon katoaminen melkein kokonaan. Koen herkistyneeni ympäristölle sellaisilla uusilla tavoilla, että se mikä ennen oli pitkästyttävää saattaakin paljastaa itsestään täysin odottamattomia, ihmeellisiä asioita. Maiseman äkkinäinen vaihtaminen taas voi tuntua siltä, että päälle vyörytetään kerralla valtava kasa pinnallisia vaikutelmia, joista ei ehdi saamaan mitään varsinaista otetta. En kiellä, ettei matkustaminen välillä antaisi hyödyllistäkin ymmärrystä vaikkapa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta tai eri kulttuurien korkeammista saavutuksista, mutta pelkkää viihdykettä tai esteettistä nautintoa matkustamisen muodossa en enää osaa kaivata.
Tämä on enemmän helppoa allekirjoittaa, jos kohta joskus suhteellisesti ottaen pitkä ulkoinen juna- tai bussimatka voi olla samalla myös matka sisäänpäin. Edellinen ei voi kuitenkaan mitenkään korvata jälkimmäistä. "Viisas mies näkee koko maailman kotinsa ikkunoista." - Lao-Tse
Enpä tiedä mitään mikä olisi lähempänä konkreettista henkilökohtaista helvettiä kuin lähteä viikon pienporvarilliselle "lomamatkalle etelään" tai vaikkapa "alpeille", mistä kaksi päivää kuluisi lentokentiksi kutsutuilla globaaleilla erämaa-alueilla hiostuttavaan jonottamiseen ja hermoiluun, toiset pari vuorokautta (molemmin puolin) vuorokausirytmin sovittamiseen, loput ajasta joko "rentouttavaan" ameeban lailla auringossa makoiluun ja ihosyövän hankkismiseen, tai vaihtoehtoisesti näköalamatkailuun jonkin turismin ja muun roskan totaalisesti tuhoamassa muinaisessa pyhässä paikassa mistä ei ole mitään todellista enää jäljellä, tai vaikkapa siinä että saisi tuntea sen "ilon", kun oma ruho roudataan helvetinmoisilla koneilla ja sähköenergialla ison tunturin tai vuoren päälle, mistä voisi sitten muovisilla suksilla alas laskiessaan tuntea "elävänsä edes hetken, kun maa katoaa jalkojen alta", jne. ad nauseaum. Jumala, Kristus ja Saatana siunatkoon tulivuorten purkaukset!
Kokonaan eri asia olisikin sitten lähteä vaikkapa pitkälle tutkimusmatkalle, vaellukselle tai muulle vastaavalle reissulle, missä ilo, panostus, vaiva ja hyöty yhdistyisivät siten, että matka muuttuisi Matkaksi ja tie Tieksi. Useimmiten lähimetsä tai joku läheinen luonnonsuojelualue tarjoaa kuitenkin ihan riittävästi ihmeitä.
obnoxion wrote:Intiaanit sanoivat pitkän matkan päässä, "sieluni ei ole vielä ehtinyt perille".
Kiinnostavia tekstejä itse kultakin kirjoittajalta!
Monella tapaa itse allekirjoitan useimmat tekstit, mutta on olemassa se minun oma tieni, joka on toki yhteneväinen AT:n filosofian kautta, mutta on jotain minua itseäni. Vastaan nyt, omasta puolestani ja sanojeni takana seisten, oman elämäni muutoksista muutoksissa nykyiseen elämääni okkultismin ja "henkisen uudelleensyntymisen" kautta. (pahoitteluni artikuloinnin ja kieliopin puutteesta, mutta tapani kirjoitta on spontaani ja sanat tulevat minusta itsestäni).
Lähtökohta: Syön lihaa, en harrasta hartaushetkiä, käytän alkoholia ja tupakkaa, en meditoi tai joogaa sillä tapaa miten monet teistä muista kirjoittajista ovat kirjoittaneet, harrastan metsästystä ja kalastusta sekä olen ammattisotilas. Eli moni seikka elämäntavoissani sotii vastaan teosofian ja AT:n oppeja vastaan.
Aloitamme helpoimmasta ja päällimmäisestä. Syön lihaa ja metsästän. No miten nämä asiat ovat muuttuuneet elämässäni? Olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut Lapissa, ja kalastus\metsästys kulttuuri myöskin kera omantarpeen viljelyn on minulle tuttua jo aikojen takaa. Liha ja kala on minulle itsestäänselvyyksiä ruokavaliossani. Okkultismin\satanismin kautta olen kuitenkin alkanut enemmän ja enemmän tiedostamaan,
ruokavalioni merkityksen myös oman sisäisen hyvinvointi kautta. Lapsuudessani ja nuoruudessani, ajalta ennen omaa(nykyistä) polkuani, nyt puhun metsästyksestä ja kalastuksesta, nämä edellä mainitut asiat olivat vain osa arkea ja jopa eräänlaisia "kilpailuita" suurimmasta saaliistaa ja komeimmasta kalasta. Nykyisin koen metsästyksen ja kalastuksen minun tapanani harrastaa meditaatiota ja luonnon monimutkaisten energioiden ammentamisena. Kun aiemmin, esimerkkinä kanalinnustaminen, saalis oli tärkeitä. Mutta nykyiseltään, olen tajunnut mitä paljon muuta metsästys on: Se on kohdallani hiljaisuuden, mietiskelyn, omien arvojeni tulkintaa, luonnon äärettömästä kauneudesta nauttista oman sisimpäni ja absoluutin jumaluuden välistä "pyhää" aikaa. Voi kuulostaa oudolta ja ihme selittelyltä mutta näin se vain on, valotan asiaa hieman syvemmin.
Miettikkää mitä kurinalaisuutta se vaatii ihmiseltä herätä "harrastuksen"(jonkin itselle tärkeän henkisen kehityksen kasvua edistävä toiminnan) pariin jo ennen aamunkoita, pilkkopimeää on vielä ulkona kun oma rituaalini alkaa. Kaikki liittyy nykyisin kaikkeen, väsymys aikaisesta heräämisestä muuttuu hetkessä innostavaksi hengenpaloksi. Rituaalini alkaa maallisilla askareilla(kahvinkeitto, tupakointi, "kamppeiden keruu kasaan") ja päättyy siihen, kuin, monissa uskonnoissa vaatetukseen. Se että valitsen päälleni jotain metsään sulautuvaa ja käytössä nuhraantunutta on osa tätä rituaalia, tietty järjestys millä vaatteet puetaan, niiden tuoksun(vert. uskonnollinen tapahtuma yms.) tunnistaminen, rituaalin välineiden (aseiden) valinta ja siirtyminen "pyhättöön"(luontoon). Se hetki kun astut sisältä ulos äiti luonnon helmaan on hartaampi kuin mikään muu. Pysähdyt, nautit ja ennenkaikkea tunnet ne luonnon energiat mitkä sinä lyhyenä hetkenä virtaa lävitsesi täyttäen sielumaljasi pintaa ja rauhoittaen sitä tyyneyteen. Tämä hetki on vain sinun ja absoluutista jumaluudesta tulleen rituaalin yksi osa. (Voisin jatkaa oman rituaalini kuvaamista liki novelliksi asti, jos jotakuta oikeasti kiinnostaa niin olen siitä valmis kertomaan, mutta käytännön syistä tiivistän tekstiäni) Sinä hetkenä kun astut metsään sinut täyttää jumalallisen ykseyden tunne, kaikki epäolennainen mielestä katoaa, aistit terävöityy, tuhannet tuoksut ja luonnon kauneuden visuaaliset näyt sekoittavat sinua hetkisen. Tästä hetkestä eteenpäin minulle on täysin selvää mitä olen tekemässä, minne menossa ja mitä olen rituaalillani saavuttamassa. Seuraat vain intuitiotasi ja annat itsesi kiirehtiä hiljaa, samalla aistien ympäröivän maailman kirkaana ympärilläsi kuin auringon.
Tähän väliin kysymys muille foorumin käyttäjistä ja lukioista: Kun astutte luontoon, tunnetteko ne energiat mitkä ympärillänne vaikuttavat ja lävitsenne virtaavat? Tunnetteko, millaiset energiat kulloinkin ympärillänne vaikuttavat? Tunnetteko ne paikat milloin saatte yhteyden itseenne ja absoluuttiin varmimmin(vert. suuri valaistunut ja viisas vuoren huipulla), tunnetteko luonnon negatiivisen ja positiivisen energian virrat?
Tiedostaako teidän sisäinen minänne metsästä missä virtaa minkäkinlainen energia?
Takaisin omaan rituaaliini. Aamun ensi sarasta iltatähden syttymiseen olet sinut itsesi, jumaluutesi ja maailman kanssa. Ilman mitään ulkopuolisia ärsykkeitä, kuljet päivän omassa "temppelissäsi".
Itselleni okkultismin\satanismin myötä on saaliin saaminen osoittautunut sivuseikaksi, pyrin omatuntoni nimissä ampumaan vain varmoja laukauksia ilman pelkoa että kohde jäisi haavoittuneeksi ja kärsiväksi metsään. Se on nopea ja kivuton kuolema minkä metsästäminen tarjoaa luontokappaleelle, yksi kova ääni mikä rikkoo metsän hiljaisuuden hetkeksi mutta mitä saalis(missään nimessä ei uhri) ei edes kuule\tunne kun se tulee. Mikäli saalista sattuu tulemaan niin se on tullakseen, ei siis mikään kantava voima sille miksi metsästän. Saalistani kohtelen minulle annettuna lahjana, kunnioittaen ja kiittäen(tähänkin liittyy nykyisen polkuni valittua ja absoluutin hengen läsnäolon kokoneena, ilmiö etten ammmu juurikaan koskaan ohi, tiedän milloin on aika jättää ampumatta ja milloin ampua). Minua ei voi kukaan tulla tuomitsemaan valitsemaani "uskonnon ja rituaalien" harjoittamisesta, minä olen kuka minä olen ja täysin sinut itseni ja absoluutin kanssa.
Kommentteja ja mielipiteitä asiasta mielellään odotten ja omaa muuttunutta elämääni mielellään valaisevana päätän tällä kertaa tähän.
...a.O.a...
-Fiat Nox-
