Elämän perustan uudelleenasettuminen

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Post Reply
Kavi
Frater
Posts: 512
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Elämän perustan uudelleenasettuminen

Post by Kavi »

Nefastos wrote: Sat Apr 17, 2021 5:22 pm "Saanen kysyä sinulta, hyvä lukija, onko elämässäsi joskus ollut hetkiä, ehkä jopa päiviä ja viikkoja, jolloin kaikki tavanomaiset puuhasi ja askareesi ovat herättäneet sinussa voimakasta vastenmielisyyttä, ja jolloin kaikki muutoin niin tärkeiltä ja arvokkailta tuntuneet mietteet ovat vaikuttaneet yhtäkkiä tyhjänpäiväisiltä ja naurettavilta. Et itsekään ole tiennyt, mitä sinun pitäisi tehdä tai minne mennä. Rintaasi on ahdistanut epämääräinen tunne, että jostakin ja jolloinkin pitäisi löytyä ylevän, maalliset nautinnot ylittävän toiveen täyttymys. Toiveen, jota sielu ei pelokkaan ja kuritetun lapsen tavoin edes uskalla ääneen lausua. Ja tuon tuntemattoman jonkin kaipaus on ympäröinyt sinut kaikkialla, missä sitten olet ollutkin tai kulkenutkin; kuin utuinen uni läpinäkyvine hahmoineen, jotka aina ovat liuenneet pois terävämmän katseen alta. Ja kaikki ympärilläsi oleva elämä on saanut sinut täysin sanattomaksi. Olet hiiviskellyt ympäriinsä sumea katse silmissäsi niin kuin olisit ollut toivottomasti rakastunut, ja muiden ihmisten monenkirjavat puuhat, menemiset ja tulemiset eivät ole saaneet sinussa aikaan sen enempää iloa kuin suruakaan; niin kuin et enää olisi ollut osa tätä maailmaa."
– E.T.A. Hoffmann: Kultainen malja (IV vigilia)
Tästä sitaatista tuli mieleen ihan neljän vuoden takaiset kirjoitukset.
Kenties kierkegaardilaisesti tuossa päästään kuitenkin siihen peruskallion pettämiseen, jota ei vaan mainita.
Hyvin pitkälle ensimmäinen osio siis vastaa itseäni, toisen puoliskon huolettomuus ehkä synteesissä ensimmäiseen kuitenkin. Mitään noin vivahteikasta kokemusta en ole kuunaan kokenut.
Mietin kuitenkin ihan piruikseni, voisiko tuossa kuitenkin olla aina se mahdollisuus, jonkinlaiselle harhalle tai eskapismille määritettynä negaation kautta?

Olen pohtinut tätä makea/katkera, kadotus/pelastus-konseptia ja minulle tuo kokemus "tuntematta iloa ja surua" tuntuu enemmänkin ilon ja surun asteikolta siis tikapuilta, jossa ne kuljettavat ihmistä eri asteiden tai tilojen kautta, menettämättä kuitenkaan sitä yhteyttä maahan. Kokemus maailman syleilystä, niellyksi tulemisesta ja taas maailmaan oksennetuksi tuleminen tietysti palauttaa ajatukset tarinaan - Joonaan valaanvatsassa.
Tämän selittäminen saa itsessäni kuitenkin usein tunteen, että pitäisi laittaa stoppi. Sen särön hively saa aikaan vain haavoja ja sen käsittely vain negaation kautta jotenkin laajennettava, mutta tähän shakkipelin pattitilanteeseen en ole löytänyt mitään strategiaa.
Men who are in love I asked about your face and ruby lips.
They pronounced them to be Khizr and living water – this is true.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 4185
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Elämän perustan uudelleenasettuminen

Post by Nefastos »

Kavi wrote: Sat Apr 17, 2021 8:32 pmKenties kierkegaardilaisesti tuossa päästään kuitenkin siihen peruskallion pettämiseen, jota ei vaan mainita. (...) Tämän selittäminen saa itsessäni kuitenkin usein tunteen, että pitäisi laittaa stoppi. Sen särön hively saa aikaan vain haavoja ja sen käsittely vain negaation kautta jotenkin laajennettava, mutta tähän shakkipelin pattitilanteeseen en ole löytänyt mitään strategiaa.

Uskon että kyseessä on tilanne, johon ei ole olemassa strategiaa, vaan ulospääsy hoituu toista kautta. Kun elämän shakki näyttää olevan jumissa, se voi johtua siitä, että peli kuten se on nähty on tosiaan pelattu loppuun. Kahden dimension A-H 1-8 -laudasta on siirryttävä kolmannelle akselille, jonka näkökulmasta aiempi lauta on merkityksetön. Hoffmannin kuvaama mystikon hämmentyminen elämään liittyy tähän kokemukseen.

Hiljattain foorumilla on (oikein) närkästelty sitä merkitystyhjiötä, putoamista sarkastisuuteen ja olkia kohauttelevaan kattoon syljeskelyyn, joka nykymaailmaa yhä enemmän riivaa. Tässä tympääntymisessä on osaltaan oireilua tai yritystä juuri siirtymiseen pois aiemmalta laudalta. Toisin sanoen, kyse voisi parhaimmillaan olla Mustasta vaiheesta sen oireillessa Punaiseen = ihminen näkee että vanha malli on kuollut, joten hänen itsensä on luotava uusi ja parempi; ja ahdinko pudistelee vähitellen lamauttavuutensa, kun tuska sytyttää tuo "henkistävän vihan" minän vanhaa status quota kohtaan.

Haastavaa on juuri se, että ainoa keino päästä uuteen dimensioon on alkaa pelata tuon uuden dimension säännöillä, jotka voi tuntea vasta intuitiivisesti, hyvin haparoivasti. Tarvitaan dynaamisia tekoja, mutta nuo teot ovat aiemman logiikan näkökulmasta maagisia. Mutta ilosanoma on tässä se, että keinojen ei tarvitsekaan onnistua täydellisesti, vaan olennaista on tämän yritys. Korrespondenssi löytyy vauvan kehityksestä: siltä ei odoteta kävely- tai puhekykyä jne., vaan ponnistelua kohti näitä taitoja. Neofyytti raahautuu ja mökeltelee omaan kolmanteen dimensioonsa. Mutta koska tämä voi tuntua etenkin älyllisestä ja teeskentelevästä nykyajan ihmisestä niin nöyryyttävältä, on tietysti hirveä houkutus jäädä mieluummin rajalle, kevyen ironisen kiinnostuneeksi henkisestä ponnistuksesta. Seurauksena on tietysti täydellinen epäonnistuminen ja ennui.

Tämän voisi siirtää omaksi keskustelukseen... Olisiko sinulla Kavi ideaa ketjun nimelle?
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kavi
Frater
Posts: 512
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Elämän perustan uudelleenasettuminen

Post by Kavi »

Kenties foorumia seuraavat pitävät tätä tylsänä ja epämielekkäänä kysymyksenä tai kenties ei löydy sanoja joilla ilmaista.

Itselleni tämä kysymys ja ongelma elämän perustan uudelleenasettumisesta kuin nyrkki Jumalan silmässä. Kun en niin paljoa filosofisia työkaluja omaa ja jossain määrin pidän niitä riittämättöminä, painotankin ehkä enemmän kokemusperäisempää lähtökohtaa. Tässähän nyt täytyy sitten muistaa sekin seikka, että tässä tänään kun tätä kirjoitan niin varmasti paljon pyritty lukemaan ja omaksumaan ajattelun työkaluja ja niistä varmasti tietämättään on apua tai sitten ei.

En tiedä onko tämä nyt sellaista demonista epätoivoa ja kapinointia, mutta äärimmäisen ärsyttävää lukea edes Polyharmoniaa ja muodostaa sitä kautta mitään tukevaa ajatusta sille särölle, josta Elämä versoaa ohdakkeineen ja saastoineen. (Tällä tarkoitan myös muitakin tekstejä, jotka tätä aihetta käsittelevät ja suoranaisesti tekstit eivät ärsytä, vaan enemmänkin itse minä. Nyrkki on täten omassa silmässä myös.)

Tiivistetysti on ärsyttänyt solipsismi ja siitä muodostettu Aurinkokeskeinen tapa hahmottaa elämän perustaa ja on luonnollistakin, että sen vastakohdasta nahkasiipinen sielu lähtee etsimään virikkeitä itselleen. Tästä muodostuu jossain määrin dualistinen limbo-maratoni, jonka runollinen yhtälö viittaa siihen, että jokin, että jokin =X
Mutta olisi huvittavaa jos voisi kertomataululla saada oikean vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja sittekin taas äärimmäisen huvittavaa jos ei voisi edes johonkin päin suunnata.
Pidän vuosia vanhasta keskustelusta tällä foorumilla, jossa on tuotu esille Polyharmoniasta lauseke 0+1=3

Toisaalta olisi entistäkin hauskempaa, jos elämä olisi kuin urkupilli, mutta todella hauskaa on se, että joskus vaikuttaa aivan siltä että urkujahan tässä kaikki soitetaan suuren kanttorin toimesta, polytonaalisessa maisemassa eri sävellajissa ja niin monimutkaista fuugaa (kirj. pako), että ei voi kuin hymyillä.

Kenties tämä lovi, säröymä on ne ensiäänien jälkeen ilmentyvä dyadi, joka mahdollistaa ylipäätään sen, että mitään on ja siinä voi kapinoida? Rakastan dyadia musiikissa - ikäänkuin juurisävelestä yhden askelen kohti jotain ottanut. Se vaatii rohkeutta ja ylpeyttä että tunnustaa erillisyytensä. Kuitenkin monessa uskonnossa tuo kaipaus takaisin alkujuuristoille löytyy, mutta en koe sitä mielekkäänä.

Itensä puhdistaminen liasta vitivalkoiseksi alemman maailman virheistä kuulosti jossakin kohtaa hienolta ja juuri siksi egoa hivelevältä, en tiedä miten paljon jalokiven teroitusta sitten kuitenkin tarvitaan.
Ehkä tämä on juuri sitä, mutta koen jotenkin riemua liasta ja saastasta, sekä siitä että tunnistaa itsessään erinäköisiä elämän mahdollistajia mutta myös siitä syövää pahuutta. En tiedä onko syöpä sanalla mitään etymologista juurta, mutta syöppä nyt sitä sitten! Ja eihän se syö, vaan synnyttää uutta, mutta hieman ylitse mitä kaivattaisiin.
Lisäksi tiedä onko hyvää uudissanaa suomenkielelle, mutta koko olemassaoloni tunnetta kuvaa "riemuahdistus" aika hyvin.
No niin... tähän laitan nyt pisteen ja siitä alkakoon jonkun toisen lause.
Men who are in love I asked about your face and ruby lips.
They pronounced them to be Khizr and living water – this is true.
User avatar
Ave
Soror
Posts: 324
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Elämän perustan uudelleenasettuminen

Post by Ave »

Tämä ilmiö on tutkimuksen keskiössä, joskin kuten on jo viitattu, voi sen suuntaan ehkä korkeintaan viitata merkein ja elein. Sitä ei pysty suoraan osoittaamaan tai siitä mitään kertomaan. Kuitenkaan tutkimus ei ole väärää ja voimme piirtää tutkimuksella esiin tämän Tuntemattoman ääriviivoja, joskin tähän yritykseen sisältyy mielestäni aina vahva tragikoomillinen ulottuvuus, juuri tuo Nefastoksen mainitsema (hengellisenä) koettu infantiilius ja typertyminen, jonka puitteissa eleganteinkin aihetta käsittelevä kirjallisuus näyttäytyy korkeintaan mongerruksena - jonain joka on hyvinkin totta, mutta totta joltain "alemmalta tasolta" käsin: siltä tasolta käsin, missä inhimillinen käsiteapparaatti pystyy vielä operoimaan. Mutta jos olisimme pelkästään infantiileja, voisimmeko tätä typertyneisyyttämme, välineidemme alkeellisuutta edes huomata? Kuitenkaan jos yritämme katsoa jonkun saavuttaneen, täysi-ikäisen itsemme suuntaan - emme ole sallitut nähdä suoranaisesti mitään. Koska siinä hetkessä kun olemme nähneet tämän paikalla jonkun, on se luultavasti vain alempi egomme, joka on vain ikäänkuin pukeutunut täysi-ikäisen, taivaallisen vastinparinsa vaatteisiin - ikäänkuin esiintyäkseen naamiaisissa. Tämän vuoksi triksteri-ulottuvuus on aina ajankohtainen - se on noiden vaatteiden tietoista pukemista ja riisumista - tietäessämme, että todellinen, taivaallinen itsemme on alaston. Vakavuus tutkimuksessa on yhtä tärkeää - emmehän muuten voisi huijata itseämme tähän elämän leikkiin ja kasvutarinaan, jos se ei tuntuisi monissa käänteissään niin todelliselta.
Nefastos wrote: Sat Apr 17, 2021 9:51 pm Kahden dimension A-H 1-8 -laudasta on siirryttävä kolmannelle akselille, jonka näkökulmasta aiempi lauta on merkityksetön.
Olen miettinyt sitä, kuinka tämä merkityksettömyys eroaa esimerkiksi kliinisestä masennuksesta. Ehkä kliinisessä masennuksessa koettu merkityksettömyys on kuitenkin jollain tasolla merkitystä nimeltä "merkityksettömyys". Eksistentialistinen merkityksettömyys puolestaan riisuu ihmisen kaikista merkityksistä - myös "merkityksettömyyden" ja siihen liitetyn "tuskan" merkityksestä. Eksistentialistinen merkityksettömyys on vastuksen laakkaamista - kosminen tuuli puhaltaa vapaasti läpi siitä, jossa joskus oli ihminen. Ne jäänteet jotka aiemmasta ihmisestä ovat jäljellä - ja jotka hetkellisesti vielä tarrautuvat tuulen puhaltaessa ihmisen olemukseen - saattavat ehkä surra tämän ihmisen poismenoa kuten suremme hautajaisissa kuolleita, tämä tuntuu ehkä kipuna ja tuskana, mutta lopulta noidenkin jäänteiden irrottaessa tuska ja suru haihtuvat sellaisina joina ne tunnettiin.
Kavi wrote: Mon Apr 19, 2021 4:23 pm En tiedä onko tämä nyt sellaista demonista epätoivoa ja kapinointia, mutta äärimmäisen ärsyttävää lukea edes Polyharmoniaa ja muodostaa sitä kautta mitään tukevaa ajatusta sille särölle, josta Elämä versoaa ohdakkeineen ja saastoineen.


Mitään liian tukevaa ajatusta toivottavasti et koskaan löydäkään, mutta tutun näköisiä tienviittoja, etäisiä mieleenpalautumia kenties? Mielestäni se,mitä yleisellä tasolla näistä asioita kirjoitetaan ei koskaan myöskään voi korvata sitä, että meidän tulee laskeutua yksityiseen haavaamme ja tässä prosessissa eleganteimmatkin esoteeriset tekstit näyttäytyvät juuri ehkä pelkästään tienviittoina - jotka päättyivät kilometrejä sitten metsän käydessä yhä tuntemattomammaksi (ja tuntemattoman ihminen usein samaistaa pelottavaan).
Kavi wrote: Mon Apr 19, 2021 4:23 pm Itselleni tämä kysymys ja ongelma elämän perustan uudelleenasettumisesta kuin nyrkki Jumalan silmässä. Kun en niin paljoa filosofisia työkaluja omaa ja jossain määrin pidän niitä riittämättöminä, painotankin ehkä enemmän kokemusperäisempää lähtökohtaa. Tässähän nyt täytyy sitten muistaa sekin seikka, että tässä tänään kun tätä kirjoitan niin varmasti paljon pyritty lukemaan ja omaksumaan ajattelun työkaluja ja niistä varmasti tietämättään on apua tai sitten ei.
Nyrkki silmässä on mielestäni hyvä vertauskuva. Siellä missä on uutta näkökykyä, näyttäytyy se tällä "tasolla" sokeutena toisaalla. (Itsekin muuten painotan tutkimuksessa (nykyään) kokemusperäisempää lähestymistapaa, tai se on tullut jonkun käsitteellisen rinnalle.)

Kavi wrote: Mon Apr 19, 2021 4:23 pm Kenties tämä lovi, säröymä on ne ensiäänien jälkeen ilmentyvä dyadi, joka mahdollistaa ylipäätään sen, että mitään on ja siinä voi kapinoida? Rakastan dyadia musiikissa - ikäänkuin juurisävelestä yhden askelen kohti jotain ottanut. Se vaatii rohkeutta ja ylpeyttä että tunnustaa erillisyytensä. Kuitenkin monessa uskonnossa tuo kaipaus takaisin alkujuuristoille löytyy, mutta en koe sitä mielekkäänä.
Näinhän se on. Kertoisitko lisää miksi et koe kaipausta alkujuuristoille mielekkäänä? Siksikö, että alkujuuristo on ilmennyksessä? Miksi lehti kaipaisi juureksi, koska se tietää olevansa sama puu? Mutta puu kasvaa kokoajan.

Kavi wrote: Mon Apr 19, 2021 4:23 pm Lisäksi tiedä onko hyvää uudissanaa suomenkielelle, mutta koko olemassaoloni tunnetta kuvaa "riemuahdistus" aika hyvin.
Onko tämä riemuahdistus ollut sinussa aina, vai onko se ilmennyt hiljattain?
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 4185
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Elämän perustan uudelleenasettuminen

Post by Nefastos »

Kavi wrote: Mon Apr 19, 2021 4:23 pmEn tiedä onko tämä nyt sellaista demonista epätoivoa ja kapinointia, mutta äärimmäisen ärsyttävää lukea edes Polyharmoniaa ja muodostaa sitä kautta mitään tukevaa ajatusta sille särölle, josta Elämä versoaa ohdakkeineen ja saastoineen. (...) Kenties tämä lovi, säröymä on ne ensiäänien jälkeen ilmentyvä dyadi, joka mahdollistaa ylipäätään sen, että mitään on ja siinä voi kapinoida? Rakastan dyadia musiikissa - ikäänkuin juurisävelestä yhden askelen kohti jotain ottanut. Se vaatii rohkeutta ja ylpeyttä että tunnustaa erillisyytensä. Kuitenkin monessa uskonnossa tuo kaipaus takaisin alkujuuristoille löytyy, mutta en koe sitä mielekkäänä.

Niin, sillä on syynsä miksi Polyharmonian jälkeen Fosforoksen seuraava kirja on Discordamelior, eli juuri tuo dissonanttinen, kyseenalaistava dyadi. Kysyisin, mitä tuo osa mielessäsi näissä tunnelmissa herätti, mutta ehkä vastaus löytyy sanamuodostasi "Elämän versoamisesta ohdakkeineen ja saastoineen". Jos nimittäin nämä asiat tuntuvat terveiltä (mikä on hyvin tervettä), silloin Discordameliorin antikosminen, epätoivoinen toive kaiken sammumiseen ottaa secondansa väärään suuntaan?

Ylemmässä viestissä kirjoitin siitä epämääräisyydestä, jolla "lapsen" on kehityttävä. Nämä ovat meidän kielellämme Harmaita vaiheita, joissa väriaspektit ovat yhtä. Se on syklien toinen kaari; toinen puolestaan on siinä, että nuo värit tislataan selkeästi erilleen. Ja ihmiselämän tuskat syntyvät hyvin usein siitä kokemuksesta, että yksilö ei tiedä kummalla kaarella hän on: ollaanko vaiheessa jolloin epämääräisyys on hyväksyttävä ja positiivinenkin ponnistuksen muoto, vai ollaanko vaiheessa jolloin värit olisi puhdistettava ja erotettava.

Näitä molempia ongelmia yhdistää yksi tekijä: ihminen on "rakastunut" liian laajasti. Harmaan lapsivaiheen kasvun mahdollisuus on kuitenkin suuntatumisessa selvästi eteenpäin, kohti selkeämpää elämätilaa; sen suunta on ajallisessa kehittymisessä. Vastaavasti väriaspektien puhdistusvaiheissa on omat aspekteihin liittyvät suuntansa: Musta etsii sanatonta vastausta, Punainen dynaamista balanssia, Valkea maagista onnellisuutta, jäykästi esitettynä. Kaikilla neljällä on siten suunta, ja suunnattomuus on (huomataan tässä suomen kielen hauska kaksimerkityksisyys) jonkin liiansuuruutta. Se yrittää olla kaikkea, joten se ei osaa olla oikein mitään. Ja juuri tässä meillä on jälleen auki räjähtäneen globaalin maailmamme ongelma.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kavi
Frater
Posts: 512
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Elämän perustan uudelleenasettuminen

Post by Kavi »

Tämän huomion voisi liittää osaksi koronan myönteisiä vaikutuksia, jossa keskusteltiin myös huolestuneina sen tikittävistä vaikutuksista.

Palaan varmaan teidän vastauksiin myöhemmin, mutta mielenkiintoinen viba tänään kun kävi yksin ulkona tarkkailemassa itseään, luontoa ja muita ihmisiä niin sellainen riippumattomuus tai jopa inertian puute: ollaan menty tieltä penkkaan, pellolle, risukon ja muun läpi ja ollaan kuin tyhjää ilmaa.
Sitä on viettänyt vuoden ajan niin erillään mistään konkreettisesta, että ei tunne oikeastaan kuin tyhjää.
Kai eri tyyppisten arkkityyppien kautta voisi lähestyä myös tätä kysymystä elämän perustasta. Erakko tuli ensimmäisenä mieleen. Kenties punainen - dynaamisen balanssin etsiminen voisi liittyä osin myös tähän?
Men who are in love I asked about your face and ruby lips.
They pronounced them to be Khizr and living water – this is true.
Kavi
Frater
Posts: 512
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Elämän perustan uudelleenasettuminen

Post by Kavi »

https://www.youtube.com/watch?v=O4irXQhgMqg
Biisit syntyy aina jossain ajallisessa kontekstissa, jossa niitä sitten tulkitaan.
Nihilismin kokemukseksi tätä kappaletta, (Rolling Stones - Paint it black) on kuvattu, mutta toisaalta musiikillisesti tuossa refrainissa on myös, jotain sieltä kuilusta ylöspäin nostattavaa, ehkä Johannes Climacusmaista tai ehkä sanoitusta vasten sellaista dynaamista tahtoa laskeutua sinne, vapautta pimeydessä?
Punaisen oven maalaaminen mustalla, dynaamisen toiminnan kääntymistä itseään vasten, jossa tahto toimia itsessään?
Pohtia pysähtyneisyydessä pimeyden hallinnoimana, jossa kuitenkin logoksen liekki eli Sana, joka oli Jumalan tykönä?
Voisi kokeellisesti yrittää ajatella myös Kierkegaardin moraalipsykologian tai ehkä Schellingin kautta, vaikken kumpaakaan täysin ymmärrä, mutta joku epämääräinen intuitio on. Tai vetää vaan kristillisen mystiikan syvään päätyyn pahuuden ongelman kanssa.
Böhme varmaan olisi kanssa.

Jotenkin Ungrundin, Jumalan takaisen pimeän, ei-jumala jumalassa käsitteiden ja K:n "usko näkee parhaiten pimeässä" sutkautusten kautta pyöritellä hautajaisautojen letkaa ja vastasyntyneitä.
Videon väritys musta-puna-valkoinen on myös mielenkiintoinen valinta, jota vasten sanoitusten vihertävä meri ja tumman sininen myös mainittu. Maallisessa nykykontekstissa intuitio vetää ekologiaan päin tai vihreän mahdoton muutos siniseen, viestisi epätoivosta.
Kenties jonkinlaista pahuutta, sen kokemusta myös biisin henkilössä, jossa dynaamisuus on viety siihen pisteeseen, että kaiken pitää lähtökohtaisesti olla mustaa tai pyrkimys kaiken hävittämiseen, pyrkimys ei-mihin, jossa olisi ei-mitään, sillä kaiken näkevä näkee liikaa, mutta ei sitä "jotakin", mikä nousee ei-mistään. Siksikö auringonlaskua hartaasti katsoessaan toivoo kohtaavansa rakastamansa jo ennen aamunkoittoa?

Hauskasti tässäkin tuo Aurinko ja kasvot halutaan maalata mustalla ja helposti voisi tuoda antikosmisen satanismin mukaan, josta aiemmin puhuttiin, mutta itse en näkisi aivan oikeana sitä, että naiivin dialektisesti musta onkin valkoista ja pahuus onkin hyvyyttä. Säröllä, josta kasvaa jotakin yritin päästä ehkä senkin taakse...

Ajatuksena lähinnä tässä myös haastaa yleiskäsitystä sekularisoituneesta länsimaisesta kulttuurista ja tuoda tulkintaa yllättävästä suunnasta, jossa ollaan yhä niiden kysymysten äärelle, joiden kanssa mm. Martti Luther paini. Sitarilla yritetään loihtia jotakin "toiseutta", mutta banalisoituu sillä sanoitukset itsessään niitä halutessaan tulkita, on jo jotain sellaista mitä ehkä ei haluaisi ajatella jonkin esoterian tai mystiikan viitekehyksissä, toisaalta arvottomuuteen ja Vietnamin sotaan liitetyssä kuvastossa tuo toiseus usein on silti läsnä, johon tämäkin kappale liitetään.

Mutta tää alkaa mennä nyt vähän sekavaksi käsitteellistää. Pitäis olla selkeempää, vaan pohdinta jatkuu.

Löysin myös tällaisen
"Without Boehme's teaching about the Ungrund and about freedom, the origin of the Fall and evil would be incomprehensible. The Fall and evil for Boehme represents a cosmic catastrophe, a moment in the world creation, a cosmogonic and anthropogonic process, the result of the struggle of contrary qualities, of darkness and of light, of rage and of love. The catastrophes are prior to the arising of our world, prior to our aeon was many another aeon. Evil possesses also a positive significance in the arising of the cosmos and of man. Evil is a shadowing of light, and light presupposes the existence of darkness. Light, the good and love for their revealing have need of a contrary principle, in opposition. God Himself possesses two visages, a visage of love and a visage of wrath, a bright and a dark visage."
http://www.berdyaev.com/berdiaev/berd_lib/1930_349.html
Men who are in love I asked about your face and ruby lips.
They pronounced them to be Khizr and living water – this is true.
Post Reply