Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 4026
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Nefastos »

Segel wrote: Wed May 20, 2020 12:30 pmMitä ajattelet siitä, että onko tälle poistuneelle sielulle jotakin haittaa siitä, että ruumin hengailee "elossa" edelleen, vai onko sekin sille jo samantekevää?

Pääsääntöisesti kaikki bilokaation tilat (ihmisen eri prinsiipit ovat eri tiloissa) ovat sameita ja sekaannuttavia. Ne jotka ovat kokeneet unihalvauksia tai vastaavia puoliunen tiloja tietävät, kuinka erikoinen ja hankala tilanne voi olla ikään kuin kahdessa todellisuudessa samanaikaisesti. Unihalvaukseen helposti liittyvä kauhun tunne on kuitenkin varmasti paljon harvinaisempi sielun immersiossa, koska suunta on päinvastainen: "hallusinaatio" (ts. astraalimaailma) on todellisuus, ja sellaisena turvallinen. Kauhun tunteet syntyvät vieraudesta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Hairetikos
Frater
Posts: 42
Joined: Tue Nov 28, 2017 10:56 pm

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Hairetikos »

OIkeastaan pelkkää plussaa on ollut koko kevät. Sosiaalisten kontaktien romahdus on tehnyt vain hyvää. Aivan uudenlainen ajankäyttö mahdollisti tekemisen keskittämisen asioihin, joille on antanut turhankin vähän aikaa ennen koko pandemiaa. Olen esim parin kuukauden aikana lukenut melkein saman verran kuin koko viime vuonna. Meditatiiviset toimet ovat taas olleet tapetilla ja se on antanut, noh, kaikenlaista. Missään vaiheessa en oikein jaksanut olla itsestäni huolissaan, vaan asenne on pysynyt koko ajan aavistuksen itsetuhoisessa "come what may" -meiningissä. Ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvista vanhemmista oli kyllä huoli, mutta mistäpä ne Lapin kairassa kinosten keskellä mitään tautia saa.

Suurin turhautuminen liittyy kuitenkin siihen, että vaikka maailmalle näytettiin miten itsestäänselvyytenä ja ikuisina annetut asiat kyykkäsivät yhden rna-ketjun voimasta, niin meno tuskin muuttuu ja planeetan, ekosysteemin ja heikommassa asemassa olevien riisto jatkunee ihan entiseen malliin.
Tähti
Posts: 201
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Tähti »

Juuri koronaa ennen oli ihan tavallisissakin talousjutuissa että 80 vuoden velkasyklin, ja 7-10 vuoden bisnessyklin (nousu ja laskukausi) korkempia kohtia. Nyt tietty massiivinen elvytys jotenkin noita lykännyt. Korona siinä mielessä positiivinenkin ehkä, että nyt voi olla helpompi kokea että kaikki maat jotenkin yhdessä mukana, yhteisiin sääntöihinhän monet talousjutut perustuu. Ehkä saanut monet maat (esim USA) harkitsemaan vähän perustulo-tyyppistä menoa myös, missä saattaisi olla aika positiivisiakin puolia ihmisten vapauden kannalta, tärkeä tietty varmasti miettiä esim ihmisten motivaatiotekijöitä kanssa, eikä vaan kivalta vaikuttavan ideologian pohjalta lähteä. Minimissään tämmöisen idean siemenen kylväminen nyt ainakin onnistui, mahdollista että lähtee kasvamaankin joskus.

Toisekseen yksilötasollakin rajoitusten noudattamisen kyky, voi antaa myöhemmin kyvyn myös vapaampaan menoon. Taito pystyä myös hetkeksi lykkäämään välitöntä nautintoa, voi antaa myöhemmin mahdollisuuden tasapainoisempaan ja muutenkin mielekkäämpään elämään.

Henkisellä tiellä ehkä jopa tärkeimpänä taitona voi pitää kykyä olla myös yksin, sitä ainakin ollut helpompaa harjoittaa nyt.
Maglev
Posts: 2
Joined: Sat Nov 21, 2020 5:28 pm

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Maglev »

Koronakriisin myötä on ollut enemmän aikaa käsitellä tunteita ja ajatuksia, kun on viettänyt enemmän aikaa hiljaisuudessa erillään toisista ihmisistä.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 4026
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Nefastos »

Harva jos kukaan pystyy välttämään kriisin päivittäistä pohtimista muodossa tai toisessa, joten nostetaanpa hiukan tätä keskustelua. Pohdin asioita tässä hieman huolekkaalla otteella, joten alkuun suosittelen palleahengitystä.

Aloitusviestissäni esitin:
Nefastos wrote: Mon May 11, 2020 11:01 amSe mikä karmaisee eniten ei ole tauti itse vaan vaikutukset, joita välillisesti on aiheutunut kanssaihmisten taloudellisiin ym. mahdollisuuksiin.

Näillä "taloudellisilla ym. mahdollisuuksilla" en tarkoittanut rahan menetystä, vaan niitä seurauksia, joita pitkittyneellä ja kärjistyneellä tilanteella on & tulee yhä pahemmin olemaan. Nyt kun kriisi on jatkunut voimakkaana jo reilusti yli puoli vuotta, ilmi alkaa tulla yhä enemmän vaikutuksia esimerkiksi rikollisuuden kasvuun. Kertoo hyvää ihmisyydestä, että huoli sairastuvista on niin suurta, että jokainen menehtynyt listataan päämedioiden etusivuille reaaliajassa; mutta en tiedä onko tässä kriisissä ollut kaikille täysin selvää, mitä jatkuva paineistaminen ja rajoittaminen myös aikaansaa. Elämme kuin painekattilassa, ja yhä useampi tulee tavalla tai toisella rikotuksi epänormaalissa tilanteessa. Tämän sosiologisen elementin olisi kyllä pitänyt olla ilmiselvä jo siinä vaiheessa, kun marketit täyttyivät wc-paperia hamstraamaan juoksevista ihmismassoista, mutta olen nähnyt hyvin vähän jos lainkaan keskustelua siitä, kuinka tätä väistämätöntä ja yhä pahenevaa painetta todella helpotettaisiin: miten ihmiset saataisiin pysymään ihmisinä. Mediassa painotetaan sen sijaan kurielementtiä; kaikkien on vain pysyttävä sisällä, pysyttävä kokoontumatta, hyväksyttävä työttömyys, hyväksyttävä yksinäisyys, jne. Näinhän asia tietysti pitkälti onkin, mutta asia tulee valitettavasti esitetyksi tavalla, joka helposti lisää paineistumista & jopa syyllistymistä.

Voin vain heikosti kuvitella miltä tämä aika tuntuu ihmisestä, joka toisin kuin minä ei ole omissa nurkissaan viihtyvä introvertti, jolle rentoutuminen löytyy lähtökohtaisestikin kirjasta tai videopelistä. Mitä näiden, sanotaan vaikkapa, työpaikkansa menettäneiden, sosiaalisten, ei ehkä intelligentsiaan kuuluvien ja mahdollisesti köyhien ja/tai enemmän tai vähemmän alkoholisoituneiden tai vähintäänkin lievästi mielenterveysongelmaisten ihmisten tulisi tehdä, pysyäkseen räjähtämästä sisäänpäin? Minusta tuntuu yhä enemmän siltä, että kun korona lopulta voitetaan – tällä hetkellä ennusteet ovat ensi kesässä –, käsissä on niin sisäisille paloille altis yhteiskunta, että se voidaan tästä paineistumisen tilasta johtaa sopivien agitaattorien toimesta mihin tahansa, koska yhteiskunta on aivan kuin rusikoitu. Sanon tämän, jotta pahimmassa tapauksessa voisimme vaikuttaa tällaiseen tilanteeseen järkeistävästi & rauhoittavasti.

Tahtoisin myös herättää ajattelemaan, että meillä on sairauden leviämisen estämisen lisäksi vastuu myös sisäisestä vitaalisuudesta ja sellaisesta elämän edellyttämästä sielun kepeydestä, joka ei tarkoita vastuuttomuutta. Tavattoman kriisikeskeisellä ajattelulla on pitemmän päälle samanlainen vaikutus kuin sillä, ettei masennukseen sairastunut mieti mitään muuta kuin huoliaan, tai jos hän hetkeksi rentoutuu, rentoutuminen haetaan päihteistä. Tuollainen "kansi kiehuvan kattilan päälle" -lähestymistapa on muutenkin liian yleistä suomalaisessa mentaliteetissa, ja nyt se on erityisen vaarallista. Ilmeinen vastaus ongelmaan olisi tietysti tavalla tai toisella voimaannuttava henkinen elementti, mutta koska se ei voi kiinnostaa kaikkia, paineistuksen purkamiseen pitäisi keskittyä pohtimaan keinoja laatikon ulkopuolelta. Tehtävä ei ole aivan helppo, mutta se alkaisi haasteen laajuuden neutraalista havaitsemisesta.

Toki voi myös käydä niin että kun kriisi lopulta voitetaan, palautuvat mahdollisuudet virkistävät ihmisiä ennenkokemattomalla tavalla. Mutta tämä edellyttäisi, että sisäinen tulehdus ei ole päässyt kasvamaan mahdottomiin mittasuhteisiin ennen sitä.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Ave
Posts: 260
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Ave »

Nefastos wrote: Mon Nov 23, 2020 11:23 am olen nähnyt hyvin vähän jos lainkaan keskustelua siitä, kuinka tätä väistämätöntä ja yhä pahenevaa painetta todella helpotettaisiin: miten ihmiset saataisiin pysymään ihmisinä.
Täytyy yhtyä siihen, että todella: ylipäätään vähän on nähty keskustelua. Yhteiskunnallinen ilmapiiri tuntuu entistä enemmän suosivan tietynlaista totalitarismia: on olemassa yksi mahdollinen näkökulma, yksi totuus. Mielestäni tällainen kehitys on aina itsessään riski - ruttoa tai ei. Olen miettinyt viimeaikoina atsteekkeja, heidän suhdettaan kuolemaan... Olen miettinyt vuotta 536, jolloin aurinko käytännössä pimeni kuukausien ajaksi useista ympäri maailmaa tapahtuneista tulivuoren purkauksista johtuen. Tuhkapilvet peittivät auringon. Vilja ja hedelmät lakkasivat kasvamasta entiseen malliin. Lisäksi samoihin aikoihin saapui jälleen rutto. Rutto, joka tappoi paikon kolmanneksen, kahden kolmannesta tai paikon jopa puolet väestöstä (Bysantti). Rutto tappoi iästä, sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta riippumatta. Olen miettinyt, kuinka aikalaiset tuolloin kohtasivat tämän kaiken... Olen miettinyt kuolemaa - tai oikeastaan elämisen arvoista elämää.

Tampereella ja Jyväskylässä itsemurhien määrä kaksinkertaistui koronakevään aikana. Minustakin vaikuttaa siltä, että yhteiskunnallisen kurjistumisen merkit ovat muutenkin ilmassa. Syy ei ole yksin tässä ns. poikkeustilanteessa, vaan kyse on kulttuurin näkymättömistä rakenteista laajemmin. Tietysti voisin haaveilla - ja haaveilenkin - jostain laajemmasta kulttuurin muutoksesta. Kulttuurin perustavanlaatuinen muutos edellyttää tietoisuuden muutosta. Tuo muutos ei ole jotain joka tapahtuu "tuolla jossain", vaan se tapahtuu sisällä, tässä ja nyt. Mutta olleessaan pelokkaita ihmiset eivät ole vastaanottavia. Onkohan kaikki inhimillinen pelko lopulta kuoleman pelkoa? Jos ja kun kuolemaa ei ole sellaisena lakkaamisena, jollaiseksi se vallitsevassa kulttuurissamme käsitetään, mitä pelättävää meillä lopulta on? Mitä pelättävää - muuta kuin se, että olemme eläessämme ottaneet enemmän kuin antaneet...

Sivilisaatioden historian näkökulmasta (vrt. v. 536) voisi myös argumentoida, että kriisi on ihmissivilisaatioiden normaalitila - poikkeus on ollut se, kuinka "tasaiselta" kosmoksemme on näyttäytynyt. Ajatelkaa nyt sitäkin, kuinka leppoisalla tuulella Gaia on ollut viimevuosisadat. Toisaalta voisi sanoa, ehkä uhkan kokemus on vain muuttanut muotoaan, siinä missä 500-luvulla uhka oli omalla tavallaan konkreettisempi, nykyään uhka on länsimaissa näkymätön ja vaikeasti hahmotettava. Tälläkin hetkellä kuuluisan "punaisen napin" ääressä istuu monessa maassa vaarallisia miehiä. Ydinsotaa ei syttynyt kylmänsodan aikana tai sen jälkeenkään, vaikka tietyt edellytykset olivat olemassa. Ehkä meidät on pelastanut punaisen napin ääressä istuvien oma kuolemanpelko...

Mitä sitten on tehtävissä? Siihen varmasti jokainen voi vastata vain omalta kohdaltaan. Olin joskus istuvan pääministerin kanssa samassa mielenosoituksessa ja bussimatkalla juttelin hänen kanssaan vaikuttamisesta. Hän todella uskoo parlamentaristiseen vaikuttamiseen, ja on idealisti sielultaan. Hänen paikkansa on varmasti siellä missä hän on nyt. Tämä aika mielestäni kutsuu ihmistä todella kristallisoimaan omat arvonsa ja uskomuksensa. Haasteena tietysti on se, että nämä arvot ja uskomukset saattavat ajautua törmäyskurssille keskenään ja saada aikaan näkyviäkin konflikteja.

Kävin itse toissa viikonloppuna läheisen ihmisen kanssa keskustelua juuri koronasta. Suhteeni kuolemaan herätti keskustelukumppanissani voimakkaan reaktion. Tietynlainen pelottomuus suhteessa kuolemaan herättää joissain kanssaihmisissä vahvoja epäluuloja ja jopa puhdasta vihaa. Kuoleman hyväksyminen sekoitetaan kuoleman kaipaamiseen, itsemurhahalukkuuteen tai jopa - halukkuuteen tappaa toisia ihmisiä. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei usko kuolemanjälkeiseen elämään automaattisesti tarkoita maallisiin asioihin liittyvää fatalismia tai kyynisyyttä. Kuolema vain näyttäytyy niin vieraana, äärimmäisenä toiseutena, että sen ympärillä operoidaan helposti vain ehdottomin, binäärisin merkein.
Nefastos wrote: Mon Nov 23, 2020 11:23 am
Tahtoisin myös herättää ajattelemaan, että meillä on sairauden leviämisen estämisen lisäksi vastuu myös sisäisestä vitaalisuudesta ja sellaisesta elämän edellyttämästä sielun kepeydestä, joka ei tarkoita vastuuttomuutta.


Tälläkin hetkellä Maan keuhkoja, Amatsonin sademetsiä, poltetaan yhä kiihtyvämmällä vauhdilla. Kuitenkin julkisessa keskustelussa näppäilemme kasvomaskien käytön ympärillä ja määräämme kouluja etäopetukseen. Varhaiskasvatuksessa hoitajat käyttävät maskia työssä, mikä tarkoittaa, että pienet ihmisenalut eivät hoitopäivän aikana käytännössä näe aikuisen välittämiä kasvonilmeitä (joiden näkeminen liittyy vahvasti minuuden kehitykseen ja empatian kehitykseen). Tämän merkitystä ei tule aliarvioida: useat lapset viettävät hoitopaikassa suurimman osan päivittäisestä valveillaoloajastansa. Kasvomaskien käytön vaikuttavuudesta koronatartuntojen ehkäisyssä ei ole tieteellistä näyttöä ja korona on levinnyt keskieuroopassa runsaasti maskipakosta huolimatta. Mitä tautia Maa ja ihmiskunta siis todella sairastaa? Taudinaiheuttajia on lukuisia, koronaviruskin on ollut olemassa ennenkuin se aiheutti yhtäkään näkyvää sairastumista. Mutta miksi sairaus todella puhkeaa? Täytyisi tuntea sairauden synty ja syyt. Mutta tämä kulttuuri on menettänyt kykynsä tuntea syitä, kysyä syitä. Hoidetaan oireita - jolloin luodaan lisää sairauden syitä.

Ihmiskunta tahtoo ratkaista sairautensa aina saman kaavaan mukaan. Jos kerran isorokko nujerrettiin rokotteella, niin tottakai koronakin. Tämä vain nojaa, mielestäni naurattavan typerään, oletukseen siitä, että oikeat, elävän maailman ratkaisut olisivat jotenkin fiksoituneita. Kosmos ei ole sama kuin isorokon aikaan, joten myöskään ratkaisut eivät voi olla samoja. Tietoisuuden lisääntyessä kasvaa myös haasteiden vaikeusaste. Kyse on kosmisesta tasohyppelypelistä, jossa ei menesty toistamalla itseään. Mutta jos ei muuta, niin jokainen pyrkiköön katsomaan tätä rimpuiluamme myötätuntolla. Emme tiedä, mitä teemme.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 4026
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Nefastos »

Ave wrote: Fri Nov 27, 2020 1:25 pmTäytyy yhtyä siihen, että todella: ylipäätään vähän on nähty keskustelua. Yhteiskunnallinen ilmapiiri tuntuu entistä enemmän suosivan tietynlaista totalitarismia: on olemassa yksi mahdollinen näkökulma, yksi totuus. Mielestäni tällainen kehitys on aina itsessään riski - ruttoa tai ei.

Vastakohdat kulkevat aina käsi kädessä, toisiaan synnyttäen, koska ihmismieli ei voi lakata etsiytymästä alitajuisesti kohti jonkinlaista horjuvaa balanssia. Niinpä nykyaikakin on jo aika huolestuttava yhdistelmä totalitaristista ja everything goes -suhtautumista. Koska kulttuurinen konsensus on että millään ei ole mitään ehdotonta väliä vaan kaikki on ihmisten päässä (poikkeuksena uuden uskonnon muotoa jo ottava ekokatastrofitietoisuus), tilanteet joissa päätöksiä tehdään alkavat olla yhä ruhjotumpia ja enemmän yhden tietyn kannan yksin valitsemia. Usein tällainen yksi kanta myös leviää kuivassa ajatteluilmapiirissä metsäpalon tavoin.

Ave wrote: Fri Nov 27, 2020 1:25 pmTietynlainen pelottomuus suhteessa kuolemaan herättää joissain kanssaihmisissä vahvoja epäluuloja ja jopa puhdasta vihaa. Kuoleman hyväksyminen sekoitetaan kuoleman kaipaamiseen, itsemurhahalukkuuteen tai jopa - halukkuuteen tappaa toisia ihmisiä. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei usko kuolemanjälkeiseen elämään automaattisesti tarkoita maallisiin asioihin liittyvää fatalismia tai kyynisyyttä. Kuolema vain näyttäytyy niin vieraana, äärimmäisenä toiseutena, että sen ympärillä operoidaan helposti vain ehdottomin, binäärisin merkein.

Kun kyse on kuvaamastasi neutraalista mielipiteidenilmaisusta eikä mistään morbidista fasinaatiosta kuolemaan esteettisenä ilmiönä, thanatofobia on minusta homofobiaan rinnastettavissa oleva asia. Ihminen kavahtaa & kauhistuu jotakin, mihin hänellä on myöntämätön & torjuttu suhde. Koska asian ajatteleminen menee liian lähelle oman pakenemisen valinneen mielen herkkiä alueita, syttyy väkevä negatiivinen tunnereaktio. Shoot the messenger!

Ave wrote: Fri Nov 27, 2020 1:25 pmOnkohan kaikki inhimillinen pelko lopulta kuoleman pelkoa?

Mielestäni ei ole. Ainakin minua pelottaa elämä, elämään liittyvä kärsimys, elämän hievahtamaton, monoliittinen epäonnistuminen äärimmäisen syviin tuntoihin & tarpeisiin vastaamisessa. Kuolema, käsittelin sitä miltä puolelta tahansa, ei pysty pelottamaan. Vaikka en pystykään missään määrin uskomaan siihen nykyään vallalla olevaan optimistiseen uskomusjärjestelmään, joka kokee että kaikki kokeminen päättyy siihen hetkeen, kun sydän ei enää pumppaa verta aivoihin. Jos pystyisin, se olisi tietysti kaikkein helpottavinta: todellinen poispääsy, ehdoton ei-mikään. Mutta sellaista shangri-laa ei ole olemassa; molekyylit jatkavat kieppumistaan, & mielen kangas pingotetaan taas kaiken varjostamansa yli...

Ave wrote: Fri Nov 27, 2020 1:25 pmTämä aika mielestäni kutsuu ihmistä todella kristallisoimaan omat arvonsa ja uskomuksensa.

Tämä on kauniisti & uskoakseni oikein sanottu, ja voidaan uskoakseni hyvin pienin muutoksin ottaa kuvaamaan Kali Yugan ideaa laajemminkin. Nuo "pienet muutokset" ovat siinä, että kristallointi ei enää riitä vakauttamisen muodoksi, vaan ihmisen on todella löydettävä se tila jota hän essentiaalisesti edustaa, kulki se minkä tahansa elementtivaiheen läpi. ("Kristalloituneessa" uskomuksessa on yhä mahdollisuus joutua tai päästä uudelleenarviointiin, kun kristalli murskataan tai sulatetaan ulkoisessa paineessa.)

Ave wrote: Fri Nov 27, 2020 1:25 pm
Nefastos wrote: Mon Nov 23, 2020 11:23 amTahtoisin myös herättää ajattelemaan, että meillä on sairauden leviämisen estämisen lisäksi vastuu myös sisäisestä vitaalisuudesta ja sellaisesta elämän edellyttämästä sielun kepeydestä, joka ei tarkoita vastuuttomuutta.

Tälläkin hetkellä Maan keuhkoja, Amatsonin sademetsiä, poltetaan yhä kiihtyvämmällä vauhdilla. Kuitenkin julkisessa keskustelussa näppäilemme kasvomaskien käytön ympärillä ja määräämme kouluja etäopetukseen.

Tätä ajoin takaa. Kukaan ei väitä etteikö maailmamme ole kriisissä, mutta väitän vakaasti, että se oli hirvittävässä kriisissä jo ennen kuin koronasta tiedettiin yhtään mitään. Mutta milloin on saatu synnytettyä legitiimi, uskottava uhka, sitä vastaan asetetaan kaikki lataus mitä löydetään. Muistan kuinka valtamediat ensin esittivät kasvomaskit asiantuntijalausunnoin hyödyttöminä, kunnes eräänä päivänä kaikki muuttui, asiantuntijat vaihdettiin, & siitä lähtien kasvomaskin pitäminen on ollut kansalaisvelvollisuus. Vähän kuin armeijan käyminen, ruisleivän syöminen, ja positiivinen kanta turkistarhaukseen. Tarkoitan sanoa: Yritys luoda yksi hievahtamaton totuus ei keskustelun, vaan ylhäältä asettamisen kautta, aikaansaa ennen pitkää päinvastaisen lopputuloksen. Tahot jotka pyrkivät ohjaamaan ihmisten käyttäytymistä tekevät työnsä liian isoilla, hienostamattomilla, ja siten kostautuvilla menetelmillä. Näin ne itse luovat tietä kohti sitä alimman yhteisen nimittäjän kautta asioita ajavaa agitaatiota, jolla olisi – ja on historiassa ollut – hirvittävät seuraukset.

Mitä sitten ehdottaisin? Että otettaisiin vaikkapa neljännes tai viidennes tai 10 % siitä ajasta, energiasta ja intensiteetistä, jolla koronasta uutisoidaan, ja käytettäisiin se luomaan keskustelevia kohtaamisia. Sosiaalipsykologit, taiteilijat, uskonnolliset ihmiset, ylipäänsä ihmisyyden humaaniin puoleen keskittyvät tahot asetettaisiin esiin keskustelemaan siitä, miten asioihin ehkä voisi suhtautua sielukkaasti, mielekkäästi & auttavasti – eikä paniikilla tai syyllistyksellä. Ja tämän viestin pitäisi nimenomaan tulla myös valtamedioilta & hallitukselta.

Ave wrote: Fri Nov 27, 2020 1:25 pmIhmiskunta tahtoo ratkaista sairautensa aina saman kaavaan mukaan. Jos kerran isorokko nujerrettiin rokotteella, niin tottakai koronakin. Tämä vain nojaa, mielestäni naurattavan typerään, oletukseen siitä, että oikeat, elävän maailman ratkaisut olisivat jotenkin fiksoituneita. Kosmos ei ole sama kuin isorokon aikaan, joten myöskään ratkaisut eivät voi olla samoja. Tietoisuuden lisääntyessä kasvaa myös haasteiden vaikeusaste. Kyse on kosmisesta tasohyppelypelistä, jossa ei menesty toistamalla itseään. Mutta jos ei muuta, niin jokainen pyrkiköön katsomaan tätä rimpuiluamme myötätuntolla. Emme tiedä, mitä teemme.

Nimenomaan myötätunnolla, ja erityisesti tuon myötätunnon tuomisella pysyväksi, dynaamiseksi elämänasenteeksi, asennoksi kaiken muun taustalla.

Okkultistin näkökulmasta (josta taas on kriisin keskellä tullut hieman vaarallisempi sanoa ääneen) asiaan liittyy sekin jäätävä ongelma, että sairaudet kuten muutkin kriisit tulevat esiin niiden ongelmien ilmaisuna, joita itse olemme maailmaan painaneet. Voimme löytää rokotteet tuhanteen ja miljoonaan sairauteen eikä se pitemmän päälle auta, jos asiat jotka synnyttävät sairauksia systemaattisesti väärinä tottumuksinamme (huomaamaton julmuus elävää toiseutta kohtaan) jäävät olemaan. On myönnettävä myös, että ajatus siitä että saisimme todella jatkaa nykyistä lähes absoluuttisen itseriittoista olemisen tapaamme maailman nousematta tuhoamaan meitä lajina, on suorastaan masentava, joskin mahdoton, ajatus. Ja jos se ei pysty karsimaan populaatiota riittävästi muilla keinoilla, se ajaa meidät hulluuteen jossa itse tapamme toinen toisemme. Tämä, sota, on se lopputulos, jota yrittäisin jo etukäteen pyrkiä estämään harjoittamalla mieliä toisentyyppiseen ajatteluun. Ja ellei tuota toisenlaista ajattelun tapaa saada aikaiseksi, on lopulta aika samantekevää mihin tuhoudumme, ruttoon vai miekkaan vai nälänhätään: ongelman muoto vaihtuu, mutta sen todellinen olemus on sairaassa suhtautumisessamme toiseuteen sinänsä. Ellemme opi empatiaa & aitoa (contra kiihkoilevaa & defenssistä) huolenpitoa, meidän tulisikin hävitä "haitallisena vieraslajina".

Ollaan jälleen tilanteessa, jossa eso- ja eksoterian raja näyttäytyy korostuneen vahvana. Tämä puhe on suorastaan vaarallisen kapinallista, jos uskotaan siihen että ongelmien syyt ovat satunnaisia, ratkaistavissa mekaanisesti, & toivotuin paluutila on entisenlainen status quo.

Ja lopuksi on vielä tarpeen sanoa jotakin, ettei tästä puuskahduksestani tulisi bensaa juuri niihin samoihin liekkeihin, joita yritän tässä sammutella: Vaikka olen tyytymätön siihen kuinka ihmisten mieliä & sieluja kaitsetaan, niin toisaalta on myös ilo nähdä, että niitä kuitenkin kaitsetaan. Huoli ihmisistä on aitoa, pandemiaan suhtaudutaan vakavasti, ja suomalaisessa yhteiskunnassamme näkyy kansallisen karaktäärimme positiivinen puoli kykynä & haluna "ottaa ryhtiliike" ja korostaa kontrollia. Meillä on paljon syytä olla ylpeitä suomalaisesta ryhdikkyydestämme ja joskus koomisen rajoja tapailevasta hymyttömästä rehellisyydestämme. Ei tarvittaisi kuin hieman enemmän keskustelua arvoista, hieman enemmän kepeyttä, ja hieman enemmän kykyä nähdä että nykymaailma itsessään on kriisi johon tarvitaan jatkuvaa valmiustilaa (ja jonka vuoksi me emme voi ylisuorittaa jonkin spesifin kriisin torjuntaa rikkomatta systeemiä, joka on syvempi ja vaativampi kuin yhden ongelman ratkaisu) – niin tästä tunnelista voitaisiin palata entistä vahvempina & viisaampina.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Aquila
Frater
Posts: 760
Joined: Sat Jul 17, 2010 12:14 pm

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Aquila »

En ehkä täysin ymmärtänyt Aven tässä yhteydessä vahvasti esille tuomaa suhtautumista kuolemaan. Ehkä voisi kysyä, minkä takia suhde kuolemaan nousee niin olennaiseen osaan juuri koronakriisissä?

Kun puheena on koronakriisi ja sen yhteydessä kuoleman hyväksyminen, minusta esoteerisessa ajattelussa unohtuu helposti kehollisuus ja syvemmin kehon edustama "toiseus", jota se itsellemme on. Sairaus uhkaa samaan aikaan itsemme ja muiden lisäksi tätä omaa toiseuttamme ja tässä kohtaa itsesuojeluvaisto, jota joiltain osin voidaan ehkä kutsua kuolemanpeloksi, edustaa väistämättä myös ihmisen suhdetta tähän omaan keholliseen toiseuteensa, itseyteen ja näiden välisiin rajoihin. Keho on myös väline, jolla olemme yhteydessä muuhun toiseuteen. Kuolema tarkoittaa yhteiskunnassamme kehon kuolemaa, joten se merkitsee monille kaiken toiseuden ja yhteyden siihen katoamista. Siten kuolemanpelko on myös tahtoa suojella tätä toiseutta ja säilyttää siihen yhteys, koska muuta meillä ei aina ole. Minä pidän tätä jonkinlaisen perimmäisen, joskin tiedostamattoman rakkauden ilmauksena, vajavaisena pyrkimyksenä yhteyteen, vaikka siihen sisältyy paljon muutakin. Kuolema esiintyy tietenkin myös kohtuuttomana hirviönä monille, koska elämän kokonaisvaltaisuutta ei ymmärretä, mutta myös omat puhetapamme aiheen ympärillä noudattelevat usein tätä kuoleman ja elämän vastakohtaisuutta, vaikka sisäisesti pyrkisimmekin ykseyteen. Toisaalta esoteristin ja ei-esoteristin, tai oikeastaan kenen tahansa kahden ihmisen, keskustellessa kuolemasta ollaan aina tilanteessa, jossa kuolema merkitsee eri asioita. Toiselle se on väkivaltaa, kärsimystä ja pahuutta. Toiselle jokin abstrakti henkinen teema tai filosofinen ongelma. Varsinkin näissä kohdin esoterian ja eksoterian välinen raja korostuu, mutta ehkä sen ei tarvitsisi tarkoittaa rajanvetoa ihmisten välille, koska kuolema on meille kaikille koko elämän kestävä prosessi. Oma ja muiden ihmisten kokema pelko voi olla jopa avain myötätuntoon, koska - jonkinlaista uskovaisnäkökulmaa lainatakseni - vain rakkaus voittaa kuoleman.

Koronakriisin julkisessa keskustelussa on minusta korostunut myös mahdollisuus suojella itseään ja muita ihmisiä omalla käytöksellään. Maski on käytännössä symboli koko kuviolle ja siksi siitä keskustelu, vaikka ehkä hieman pinnallista onkin, on koko kriisin näkyvin osa. Maskin pitäminen tai pitämättömyys muuttuu ilmaisuksi joko jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Amazonin sademetsien eteen meillä on rajallisemmat mahdollisuudet. Siksi maskien saama symbolinen arvo voi olla huonokin asia, kun se asetetaan koko kriisin ratkaisevaan asemaan muiden ulkoisten toimien ohella. Toki se on monille myös keino tuntea olevansa edes jonkinlaisessa vaikutusvallassa oman elämänsä osalta. Esoteristi voi ehkä pohtia maskiasiaa muiltakin kannoilta, mutta toisaalta sitäkin, mikä on esoteristin suhde yhteiskuntaan ja sen erilaisiin taipumuksiin varsinkin, jos ne näyttävät omaan silmään pikkumaisilta, kritisoitavilta ja ehkä jopa jollain tapaa itselle ulkopuolisilta. Tällä puhun nyt laajemmin havaitsemistani näkemyksistä, joita olen siellä täällä nähnyt ja kuullut, ja joihin itse syyllistyn jatkuvasti. Minusta näyttää valitettavan usein siltä, että me esoteristit katselemme asioita omista henkisistä norsunluutorneistamme ja esitämme ehkä omahyväisiäkin mielipiteitä asioista, joissa ei välttämättä aina ole totuuspohjaa tai syvällisyyttä sen enempää kuin kenenkään muunkaan kadunmiehen tai -naisen sanomassa. Tiedostamattani olen tehnyt näin lukuisia kertoja vuosien aikana ja teen edelleen havaintoja ja ilmaisen mielipiteitä, jotka ovat ymmärtämättömiä ja usein erottavat itseäni muista enemmän kuin yhdistävät.

Koska ns. tavallinen elämä ja monet sen mahdollisuudet ovat vähissä, on fra Nefastoksen esittämä sisäisen vitaalisuuden tärkeys, yhdistettynä empatian käytännölliseen ilmentymiseen ja vastuuseen muista ihmisistä oman toiminnan kautta minustakin korostuneen tärkeää juuri nyt. Itselläni yksinäisyys on lisääntynyt kriisin aikana hyvin negatiivisella tavalla, mikä on johtanut monien henkilökohtaisten vaikeuksien voimistumiseen aina mielialan merkittävästä laskusta lähtien. Erityisen vaikeata on se, että tilanteeseen ei voi juurikaan vaikuttaa, koska sen aiheuttaja on "ulkopuolella". Itsereflektio ja sen tuomat oivallukset eivät auta loputtomasti tilanteissa, joita ei voi käytännössä korjata pelkällä omalla toiminnalla. Minulle on ollut hyvin haasteellista ylläpitää kokonaisvaltaista toimintakykyä, jossa pyrkii huomioimaan sekä kehon, mielen, että sielun erilaiset tarpeet ja niiden täyttämisen. Tai sanoisinko niin, että jotkin osa-alueet jäävät helposti toisten jalkoihin ja sisäinen epätasapaino syö kykyä tuntea.
Tulihenki
Posts: 211
Joined: Tue Jun 12, 2012 2:24 pm
Contact:

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Tulihenki »

Musta maskihan on ennen kaikkea helvetin siisti tyylillisesti. :lol:

Siivoustyössä tulee luonnollisesti pidettyä ihmisten ilmoilla maskia ja minulle tulee siitä työssäni mieleen ikään kuin rukous, joka tehdään piilossa, mutta toivottavasti hyvät vaikutukset ovat lopulta näkyviä. Naamion taakse piiloutumista ilman, että hävittää itseään kuitenkaan kokonaan pois. En tiedä johtuuko tästä, mutta ehkä oma ympäristön tarkkailu on kohonnut ja huomiot nousseet - tuntuu kuin työssäni voin maski päällä paremmin harjoittaa samaan aikaan rukousta ja työntekoa, kun aiemmin se oli enemmänkin vain sitä työntekoa satunnaisin poikkeuksin. Integroituminen on syvempää nyt ja kokonaisvaltaisempaa. Motivaatio tehdä on selkeästi kohonnut.

Vastakohtana sitten esiintyy toisinaan myös kyllä voimakastakin tuomitsemista liittyen joidenkin ihmisten käyttäytymiseen, joten sen osalta olen alkanut käymään tekstin muodossa dialogia itseni kanssa.
Hairetikos
Frater
Posts: 42
Joined: Tue Nov 28, 2017 10:56 pm

Re: Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

Post by Hairetikos »

Aquila wrote: Tue Dec 01, 2020 6:39 pm En ehkä täysin ymmärtänyt Aven tässä yhteydessä vahvasti esille tuomaa suhtautumista kuolemaan. Ehkä voisi kysyä, minkä takia suhde kuolemaan nousee niin olennaiseen osaan juuri koronakriisissä?


Kun puheena on koronakriisi ja sen yhteydessä kuoleman hyväksyminen, minusta esoteerisessa ajattelussa unohtuu helposti kehollisuus ja syvemmin kehon edustama "toiseus", jota se itsellemme on. Sairaus uhkaa samaan aikaan itsemme ja muiden lisäksi tätä omaa toiseuttamme ja tässä kohtaa itsesuojeluvaisto, jota joiltain osin voidaan ehkä kutsua kuolemanpeloksi, edustaa väistämättä myös ihmisen suhdetta tähän omaan keholliseen toiseuteensa, itseyteen ja näiden välisiin rajoihin. Keho on myös väline, jolla olemme yhteydessä muuhun toiseuteen. Kuolema tarkoittaa yhteiskunnassamme kehon kuolemaa, joten se merkitsee monille kaiken toiseuden ja yhteyden siihen katoamista. Siten kuolemanpelko on myös tahtoa suojella tätä toiseutta ja säilyttää siihen yhteys, koska muuta meillä ei aina ole. Minä pidän tätä jonkinlaisen perimmäisen, joskin tiedostamattoman rakkauden ilmauksena, vajavaisena pyrkimyksenä yhteyteen, vaikka siihen sisältyy paljon muutakin. Kuolema esiintyy tietenkin myös kohtuuttomana hirviönä monille, koska elämän kokonaisvaltaisuutta ei ymmärretä, mutta myös omat puhetapamme aiheen ympärillä noudattelevat usein tätä kuoleman ja elämän vastakohtaisuutta, vaikka sisäisesti pyrkisimmekin ykseyteen. Toisaalta esoteristin ja ei-esoteristin, tai oikeastaan kenen tahansa kahden ihmisen, keskustellessa kuolemasta ollaan aina tilanteessa, jossa kuolema merkitsee eri asioita. Toiselle se on väkivaltaa, kärsimystä ja pahuutta. Toiselle jokin abstrakti henkinen teema tai filosofinen ongelma. Varsinkin näissä kohdin esoterian ja eksoterian välinen raja korostuu, mutta ehkä sen ei tarvitsisi tarkoittaa rajanvetoa ihmisten välille, koska kuolema on meille kaikille koko elämän kestävä prosessi. Oma ja muiden ihmisten kokema pelko voi olla jopa avain myötätuntoon, koska - jonkinlaista uskovaisnäkökulmaa lainatakseni - vain rakkaus voittaa kuoleman.
Ihminen keskimäärin pelkää kuolemaa ja nyt kun tavallinen elämä ja elämänpiiri on poikkeustilassa, niin kai se helposti nousee keskiöön. Mielenkiintoinen kappale elämästä ja kuolemasta ja boldattu kohta erityisesti herätti ajatuksia ja heläytti jotain lämmintä sisimmästä pintaan itse asiassa.
Aquila wrote: Tue Dec 01, 2020 6:39 pmKoronakriisin julkisessa keskustelussa on minusta korostunut myös mahdollisuus suojella itseään ja muita ihmisiä omalla käytöksellään. Maski on käytännössä symboli koko kuviolle ja siksi siitä keskustelu, vaikka ehkä hieman pinnallista onkin, on koko kriisin näkyvin osa. Maskin pitäminen tai pitämättömyys muuttuu ilmaisuksi joko jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Amazonin sademetsien eteen meillä on rajallisemmat mahdollisuudet. Siksi maskien saama symbolinen arvo voi olla huonokin asia, kun se asetetaan koko kriisin ratkaisevaan asemaan muiden ulkoisten toimien ohella. Toki se on monille myös keino tuntea olevansa edes jonkinlaisessa vaikutusvallassa oman elämänsä osalta. Esoteristi voi ehkä pohtia maskiasiaa muiltakin kannoilta, mutta toisaalta sitäkin, mikä on esoteristin suhde yhteiskuntaan ja sen erilaisiin taipumuksiin varsinkin, jos ne näyttävät omaan silmään pikkumaisilta, kritisoitavilta ja ehkä jopa jollain tapaa itselle ulkopuolisilta. Tällä puhun nyt laajemmin havaitsemistani näkemyksistä, joita olen siellä täällä nähnyt ja kuullut, ja joihin itse syyllistyn jatkuvasti. Minusta näyttää valitettavan usein siltä, että me esoteristit katselemme asioita omista henkisistä norsunluutorneistamme ja esitämme ehkä omahyväisiäkin mielipiteitä asioista, joissa ei välttämättä aina ole totuuspohjaa tai syvällisyyttä sen enempää kuin kenenkään muunkaan kadunmiehen tai -naisen sanomassa. Tiedostamattani olen tehnyt näin lukuisia kertoja vuosien aikana ja teen edelleen havaintoja ja ilmaisen mielipiteitä, jotka ovat ymmärtämättömiä ja usein erottavat itseäni muista enemmän kuin yhdistävät.
Itse näen julkisessa keskustelussa keskeisimpänä asiana vanhan kulutusyhteiskunnan normaalin häiriintymisen; kaiken onnen tuoja talouskasvu on vaarantunut ja keinolla millä hyvänsä on pakka saatava kasaan niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikki mahdolliset ryhmät kärsivät omasta mielestään enemmän kuin toiset ja totta tosiaan, ihmisten maskit ja niiden pitäminen/pitämättömyys on omassa sosiaalisessa piirissäni nyt melkeinpä se ainoa asia, joka ratkaisee selviääkö maailma vuodesta 2020 vai syöksytäänkö helvettiin koko porukalla. Tähän kun lisätään suoranainen denialismi, niin soppahan on aivan valmis kauhottavaksi.
Luonnollisesti ihminen on huolissaan vaikkapa omasta elinkeinostaan, erityisesti jos pandemia on sen vakavasti vaarantunut ja pahimmassa tapauksessa ehkä jopa jo vienyt. En minä siitä osoittaen ketään soimaa. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset löytäisivät myötätuntoisen ja ymmärtävän tavan käsitellä asiaa, koska vaarana on kollektiivisesti patoutuva tyytymättömyys ja eripuraisuus, jonka purkautuminen voi saada aikaan rumaakin jälkeä yhteisöissä eri voimakkuudella ja eri tasoilla. Näkisin, että Yhdysvalloissa (joo, siinä on monta monessa eikä covid-19 ole muuta kuin onneton lisärönsy äärimmilleen polarisoituneessa tilassa) homma ei olisi voinut mennä kovinkaan paljon huonommin.

Jaa, no omasta puolestani semmosta syyspäivitystä, että kesytin lopulta perkeleeni ja aloitin etätyöt. Sopii periaatteessa ihan hyvin. Toistaiseksi ei kummempia ongelmia lukuun ottamatta oikuttelevaa näyttöpäätettä, mutta huolestuttaa jollain tasolla työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen ja liukeneminen, kun olen sitä aiemmin väkevästi puolustanut ja pitänyt siitä kynsin ja hampain kiinni.
Post Reply