Esittäytymiset

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
obnoxion
Sodalis
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Touko 25, 2010 7:59 pm

Re: Esittäytymiset

ViestiKirjoittaja obnoxion » Ke Helmi 06, 2019 1:06 pm

Kavi kirjoitti:
Ke Helmi 06, 2019 11:34 am
Mikael kirjoitti:
To Tammi 31, 2019 3:41 pm
Se vaihe oli lyhyt ja hyvin pian käänsin toiseen ääripäähän tällaisen amerikkalaisvetoisen kristillisen hevin puolelle. Se olikin sitten sellaista, että huh huh. Mutta kun etsii itseään ja omaa suhdettaan vakaumukseen ja taiteeseen, niin silleen voi käydä. En ole koskaan varsinaisesti elänyt elämääni musiikin kautta, mutta se on taidemuoto, joka on aina ollut kuitenkin läheinen.

Rankempi musiikki ja raflaava taide on osa elämääni edelleenkin, mutta jotenkin haen nykyisin sisältöjä enemmän kuin ulkokuvia. Bläkkishommissa tuntui, että imagon ylläpitäminen teki itse taiteesta ohuempaa. Voi toki olla, etten kuunnellut oikeita bändejä.
Stryperin kuuntelu on tietenkin anteeksiantamatonta ;) , mutta en itse jaksa häpeillä esimerkiksi Tourniquetin kuuntelua tai vaikkapa Trouble-yhtyettä varsinkin kun musiikki on omasta mielestäni ensiluokkaista. Kristillisillä äärimetalliyhtyeillä aikanaan lähdetty liikenteeseen myös.
Black metallin ja tietynlaisen blasfemian voiman löysin vasta muutamia vuosia sitten, mutta ymmärrän tuon imagojutun.
Aiheesta tekisi mieli kirjoitella enemmänkin, mutta eipä siitä sen enempää.
Moni BM-bändi on vuosituhannen vaihteesta asti tuntunut Piledriver -päivityksiltä, ja toisaalta vastareaktiot joissa pyritään tuomaan älyllisyyttä rock musiikkiin ei sekään minusta toimi. Ensin metallissa rockin lanneliike siirtyy kaulaan, ja black metallin "no mosh" -ihanteessa saavutetaan musiikillinen parkinsonismi, jossa liike tiheentyy jähmettymiseksi. Minulle tärkeää on että rock musiikilla on juuret lantioon, eli että se voisi olla edes teoriassa tanssittavissa.

Kun autosta on cd-soitin rikki ja viikossa on kuullut kaikkien kaupallisten kanavien koko tarjonnan, olen välillä vaihtanut kristillisten kanavien puolelle. Saman kaavan mukaan siellä melodiat kulkevat, mutta syntyy hetkeksi illuusio vaihtelusta. Sitten taas jotain Joose Keskitaloa kuintelen yhtä tyytyväisenä kuin vanhaa Danzigia.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Kavi
Frater
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Touko 09, 2016 4:52 pm

Re: Esittäytymiset

ViestiKirjoittaja Kavi » Ke Helmi 06, 2019 1:22 pm

obnoxion kirjoitti:
Ke Helmi 06, 2019 1:06 pm
Kavi kirjoitti:
Ke Helmi 06, 2019 11:34 am
Mikael kirjoitti:
To Tammi 31, 2019 3:41 pm
Se vaihe oli lyhyt ja hyvin pian käänsin toiseen ääripäähän tällaisen amerikkalaisvetoisen kristillisen hevin puolelle. Se olikin sitten sellaista, että huh huh. Mutta kun etsii itseään ja omaa suhdettaan vakaumukseen ja taiteeseen, niin silleen voi käydä. En ole koskaan varsinaisesti elänyt elämääni musiikin kautta, mutta se on taidemuoto, joka on aina ollut kuitenkin läheinen.

Rankempi musiikki ja raflaava taide on osa elämääni edelleenkin, mutta jotenkin haen nykyisin sisältöjä enemmän kuin ulkokuvia. Bläkkishommissa tuntui, että imagon ylläpitäminen teki itse taiteesta ohuempaa. Voi toki olla, etten kuunnellut oikeita bändejä.
Stryperin kuuntelu on tietenkin anteeksiantamatonta ;) , mutta en itse jaksa häpeillä esimerkiksi Tourniquetin kuuntelua tai vaikkapa Trouble-yhtyettä varsinkin kun musiikki on omasta mielestäni ensiluokkaista. Kristillisillä äärimetalliyhtyeillä aikanaan lähdetty liikenteeseen myös.
Black metallin ja tietynlaisen blasfemian voiman löysin vasta muutamia vuosia sitten, mutta ymmärrän tuon imagojutun.
Aiheesta tekisi mieli kirjoitella enemmänkin, mutta eipä siitä sen enempää.
Moni BM-bändi on vuosituhannen vaihteesta asti tuntunut Piledriver -päivityksiltä, ja toisaalta vastareaktiot joissa pyritään tuomaan älyllisyyttä rock musiikkiin ei sekään minusta toimi. Ensin metallissa rockin lanneliike siirtyy kaulaan, ja black metallin "no mosh" -ihanteessa saavutetaan musiikillinen parkinsonismi, jossa liike tiheentyy jähmettymiseksi. Minulle tärkeää on että rock musiikilla on juuret lantioon, eli että se voisi olla edes teoriassa tanssittavissa.

Kun autosta on cd-soitin rikki ja viikossa on kuullut kaikkien kaupallisten kanavien koko tarjonnan, olen välillä vaihtanut kristillisten kanavien puolelle. Saman kaavan mukaan siellä melodiat kulkevat, mutta syntyy hetkeksi illuusio vaihtelusta. Sitten taas jotain Joose Keskitaloa kuintelen yhtä tyytyväisenä kuin vanhaa Danzigia.
En ole varma onko asia näin, mutta tulee mielleyhtymä hartaaseen virsikoraalien veisaamiseen ja tämä on ehkä osittain tai kokonaan tiedostettu asia urkujen käyttöä myöten.
7&8
Avatar
Mikael
Viestit: 10
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 1:21 am

Re: Esittäytymiset

ViestiKirjoittaja Mikael » To Helmi 07, 2019 10:36 am

Kavi kirjoitti:
Ke Helmi 06, 2019 11:34 am
Stryperin kuuntelu on tietenkin anteeksiantamatonta ;) , mutta en itse jaksa häpeillä esimerkiksi Tourniquetin kuuntelua tai vaikkapa Trouble-yhtyettä varsinkin kun musiikki on omasta mielestäni ensiluokkaista. Kristillisillä äärimetalliyhtyeillä aikanaan lähdetty liikenteeseen myös.
Katsos, kohtalontoveri :D

En koskenut ampiaiskavereihin pitkällä tikullakaan. Minulla ne oli juuri tuo Tourniquet, Mortification, Living Sacrifice ja monia näiden tyylitovereita.

Minulle se maailma kävi vain niin hemmetin ahtaaksi. Amerikkalaista kristillisyyttä värittää korostunut kammo esimerkiksi seksuaalisuutta ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ja en vain pystynyt kuuntelemaan enää niitä. Monen orkesterin sanoituksissa vilisi kuitenkin niin ihmisyyden vastaista julistusta, että se kävi vain askel kerrallaan mahdottomaksi. Ja koska ajauduin lopulta polun varjoisalle puolelle, luovuin koko White metal -kokoelmastani.
"I hope I didn´t brain my damage"
-Homer J Simpson-

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa