Sylvia Plathin runoudesta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1803
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Sun Jul 01, 2018 11:09 am

Tämä oli taas erittäin hieno posti sinulta, ja palaan siihen paremmalla ajalla. Ehkä tämän ketjun lukijoita kiinnostaa että Yle Areenalta on nyt katsottavissa dokumentti Sylvian miehestä, jossa myös Sylviaa varmasti sivutaan. Itse en ole vielä ehtinyt katsoa sitä: "Ted Hughes, kuolematon runoilija", katsottavissa 11.9. asti.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1803
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Mon Jul 02, 2018 12:11 pm

obnoxion wrote:Tämä oli taas erittäin hieno posti sinulta, ja palaan siihen paremmalla ajalla. Ehkä tämän ketjun lukijoita kiinnostaa että Yle Areenalta on nyt katsottavissa dokumentti Sylvian miehestä, jossa myös Sylviaa varmasti sivutaan. Itse en ole vielä ehtinyt katsoa sitä: "Ted Hughes, kuolematon runoilija", katsottavissa 11.9. asti.
Katsoin dokumentin eilen, ja yllätyin kuinka keskeisessä osassa magia oli Ted Hughesin runoudessa. Hän esimerkiksi vaihtoi pääaineensa yliopistossa antropologiaan näyn perusteella, jossa käpälistään verta vuotava kettu varoitti, että äidinkielen opiskelu veisi häneltä runoilijankyvyt. Dokumentissa myös Sylvian ja Tedin tytär puhuu vanhemmistaan ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Ted Hughesin kootut runot laitoinkin heti tilaukseen dokumentin katsottuani.

Pienen synkrona satuin illalla näkemään jakson Sopranosia, jossa eräs mafioso menee tapaamaan meediota, käyttäen salanimeä "Ted Hughes"...
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Alfalfa

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Alfalfa » Tue Jul 03, 2018 9:33 pm

obnoxion wrote: Katsoin dokumentin eilen, ja yllätyin kuinka keskeisessä osassa magia oli Ted Hughesin runoudessa. Hän esimerkiksi vaihtoi pääaineensa yliopistossa antropologiaan näyn perusteella, jossa käpälistään verta vuotava kettu varoitti, että äidinkielen opiskelu veisi häneltä runoilijankyvyt. Dokumentissa myös Sylvian ja Tedin tytär puhuu vanhemmistaan ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Ted Hughesin kootut runot laitoinkin heti tilaukseen dokumentin katsottuani.
On harvinaisen mukavaa keskustella Plathin runoudesta. Täytyy tehdä Audenille oma ketjunsa myöhemmin. Sillä välin toivoisin, että sinä perustat ketjun runouden ulkopuolella esimerkiksi Paul Tillichin teologiasta, jonka olet toisaalla maininnut. Itselläni on lukulistalla myös fr. Wyrmfangin toisaalla mainitsema Jakob Böhme. Tällä hetkellä luen itse runouden alalta Diltheyn estetiikkaa, joka käsittelee myös runoutta. Tietysti runoilijoilla on usein myös omat käsityksensä estetiikasta eikä heidän lähilukuaan voida korvata yleisemmällä käsityksellä estetiikasta, mutta sellainen pyrkimys on toisaalta itsekin yleisemmän käsityksen erilaisten estetiikkojen erityislaatuisuudesta ohjaama ja siinä mielessä historiallisesti rakentunut — ei ole mitenkään poissuljettua, että määrätyllä aikakaudella on tunnistettavia esteettisiä periaatteita, joiden tuntemisesta on hyötyä sen useiden erityisten estetiikkojen tutkimuksessa.
Sylvian ja Tedin tuntenut Al Alvarez on esittänyt julkisuudessa näkemyksiään heidän suhteeseensa kuuluneesta okkultismista, jonka suhteen johtavana voimana Tediä on pidetty. Tältä kannalta selailin taannoin Hughesin runokokoelmaa Birthday Letters, mutta sisältö ei ollut mielestäni kovinkaan vaikuttavaa, enkä jaksanut kiinnostua pelkästään ns. akateemiselta kannalta. Samoin esimerkiksi Plathin päiväkirjat olivat mielestäni verrattain melko piinallista luettavaa ja ovat antaneet minulle vain vähän — jos ollenkaan — apuvälineitä hänen runoutensa ymmärtämiseen. Runon riippumattomuutta voitaisiin pitää eräänä sen laadun tunnusmerkkinä: tasokas runo seisoo enemmän omilla jaloillaan suhteessa jaettuun laajempaan yhteisölliseen perustaan ja sille ominaiseen kieleen, kuin sellainen joka perustuu aivan yksityiseen elämänkokemukseen ja kieleen, jotka edellyttäisivät jälleenrakentamista sellaisten seikkojen kautta, joita kirjoittaja ei ole voinut edes kirjoitusajankohtanaan olettaa lukijoidensa tietäneen. Tämä on yksi syistä miksi pidän Plathin runoudesta — hänen runoutensa ylittää hänen elämänkokemuksensa, tai oikeammin on erityinen kieli ja tapa kertoa elämänkokemuksesta, jonka suhteen päiväkirjamerkintöjen kieli epäonnistuu. Tietysti mitä enemmän esimerkiksi aikaa lukijan ja kirjoittajan välissä on, sitä enemmän lukija joutuu usein tulkinnassaan turvautumaan apuvälineisiin — tulkinnallisten kainalosauvojen käyttö perustuu kuitenkin silloin tästä tai tuosta syystä johtuvaan runon heikkenemiseen. Toisinaan ajallinen ero myös päinvastoin vahvistaa runoa ja runon tason arviointi on sikäli mielestäni aikasidonnaista, että sen laatua ei voida kokonaan erottaa sen vastaanottavasta aikakaudesta ja sen valmiuksista. Voitaisiin myös ajatella vastavuoroisesti, että jotkin aikakaudet ovat erittäin huonossa asemassa kipuamaan runon tasolle. Ehkä runo ja sen laadun arviointi täytyy ymmärtää siinä vuorovaikutuksessa, jonka molemmat kykenevät saamaan aikaan suhteessa toisiinsa — kumpikaan ei ole riippumatonta myöskään yksittäistä ihmistä ehdollistavasta yksilöllisyydestä. Taiteen laadussa on ehkä kysymys tasapainottelusta sen välillä, että antaa toisen yksilöllisyyden vaikuttaa itseemme, samalla kun sellainen vaikutuksen vastaanottaminen välttämättä edellyttää henkilökohtaista valmistautumistamme siihen. Tätä puolestaan ehdollistaa jokaisen yksilön tasapainottelu yhteisen ja erityisen välillä, kuten esimerkiksi kielen suhteen — oman erityisen kielensä luominen tapahtuu välttämättä suhteessa yhteisesti jaettuun kieleen. Jokainen taiteen tulkitsija myös tulkitsee taideteosta erityisellä tavalla, aivan kuten yhteisesti jaetut piirteet vaikuttavat taiteen alkuperäiseen luojaan ja hänen teokseensa. Esimerkiksi runo saattaa olla huono, mutta tulkinta hyvä, tai toisin päin, mutta parasta on varmaankin kun molemmat osuvat kohdilleen :roll: Runojen kääntämisessä, mitä foorumillakin on käsitelty, loistava käännös on mielestäni parhaassa tapauksessa jopa parempi kuin alkuperäiskielinen ja samoin runon tulkinnassa. Ehkä 1800-luvun saksalaisten kuten Schleiermacherin esteettisessä ajatuksessa siitä, että ainoastaan kon-geniaalisuus mahdollistaa kanssaymmärryksen taiteilijan kanssa, on siten jotakin perää — toisaalta sellaisessa kon-geniaalisuudessa ei pitäisi olla kysymys asettumisesta ns. tekijän housuihin, vaan Nietzschen estetiikkaa mukaillen ennemmin kanssa-luomisesta. Molempien yhdistelmässä voitaisiin puhua Gadameria seuraten taiteen vastaanottamiseen kuuluvasta taiteellisesta luovuudesta.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1803
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Fri Jul 06, 2018 2:51 am

Viittaukset klassikoihin antoivat hienoja näkökulmia runoon! Itse ajattelen että noiden kahden paperihahmon on oltava tasavertaisia sillä lautturin kaltaisen rajankävijäolennon olisi jotenkin poikettava paperihahmoista. Minulle tulevat mieleen paperinuket, sievät lelut jotka varmasti ovat olleet Sylvialle tuttuja.

Kummituskynttilät, liekkiöt, ajattarot - nämähän yleensä kiihottavat eksymään...? Mutta "their leaves do not wish us to hurry". Jos ne ovatkin olleet virvatulia, nyt ne eivät enää hoputa, vaan rauhoittavat. Ne eivät enää vihjaa jostain mikä odottaa aina seuraavan heijastuksen takana. Sen sijaan ne ovat täynnä pimeyden neuvoja - "dark advise". Ehkä tämä johtuu siitä kuinka omaa runollista ajattelukauttani leimaa nyt meren ja taivaan toisikseen vaihtumisen teemat, mutta voisin nähdä miten nämä paperinuket seilaavat ylösalaisin tähtitaivaan tyyntä pintaa.

Miten muuten kääntäisit kohdan "a snag is lifting a valedictory, pale hand"? Jos snag on uppotukki, ja vaalea käsi on sen esiin pyörähtävä oksa, voisi tässä olla lautturin kaltainen kynnysolento, etenkin kun siihen liittyy myös idea vaaleudesta. Kukathan ovat vaaleita, mutta puut mustia. Ne ovat itse asiassa kuin olentoja, jotka käyvät mustassa vedessä juomassa, ja lähtevät sitten johonkin tuntemattomaan paikkaan.

En ole vielä lukenut Ted Hughesia, joten palaan hänen runouteensa ehkä myöhemmin. Al Alvarez tosiaan oli mukana tuossa dokumentissa, ja olikohan se hän kun totesi että magia ja shamanismi olivat Tedille luontaisia, mutta ne eivät tehneet hyvää Sylvialle.

Minä luen Tillichia rauhalliseen tahtiin omaksi ilokseni, enkä tiedä kuinka kiinnostavasti osaan hänen teologiastaan keskustella. Yleisemmin teologeista voisi aloittaa ketjun. Mainitsemasi Schleiermacher on kiinnostanut myös jo pitkään, erityisesti koska hänessä on niin vahvasti romantiikan ajan leima. Minulla on vain melko vähän aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle...
Alfalfa wrote: Tietysti runoilijoilla on usein myös omat käsityksensä estetiikasta eikä heidän lähilukuaan voida korvata yleisemmällä käsityksellä estetiikasta, mutta sellainen pyrkimys on toisaalta itsekin yleisemmän käsityksen erilaisten estetiikkojen erityislaatuisuudesta ohjaama ja siinä mielessä historiallisesti rakentunut — ei ole mitenkään poissuljettua, että määrätyllä aikakaudella on tunnistettavia esteettisiä periaatteita, joiden tuntemisesta on hyötyä sen useiden erityisten estetiikkojen tutkimuksessa....Samoin esimerkiksi Plathin päiväkirjat olivat mielestäni verrattain melko piinallista luettavaa ja ovat antaneet minulle vain vähän — jos ollenkaan — apuvälineitä hänen runoutensa ymmärtämiseen. Runon riippumattomuutta voitaisiin pitää eräänä sen laadun tunnusmerkkinä: tasokas runo seisoo enemmän omilla jaloillaan suhteessa jaettuun laajempaan yhteisölliseen perustaan ja sille ominaiseen kieleen, kuin sellainen joka perustuu aivan yksityiseen elämänkokemukseen ja kieleen, jotka edellyttäisivät jälleenrakentamista sellaisten seikkojen kautta, joita kirjoittaja ei ole voinut edes kirjoitusajankohtanaan olettaa lukijoidensa tietäneen. Tämä on yksi syistä miksi pidän Plathin runoudesta — hänen runoutensa ylittää hänen elämänkokemuksensa, tai oikeammin on erityinen kieli ja tapa kertoa elämänkokemuksesta, jonka suhteen päiväkirjamerkintöjen kieli epäonnistuu. Tietysti mitä enemmän esimerkiksi aikaa lukijan ja kirjoittajan välissä on, sitä enemmän lukija joutuu usein tulkinnassaan turvautumaan apuvälineisiin — tulkinnallisten kainalosauvojen käyttö perustuu kuitenkin silloin tästä tai tuosta syystä johtuvaan runon heikkenemiseen. Toisinaan ajallinen ero myös päinvastoin vahvistaa runoa ja runon tason arviointi on sikäli mielestäni aikasidonnaista, että sen laatua ei voida kokonaan erottaa sen vastaanottavasta aikakaudesta ja sen valmiuksista. Voitaisiin myös ajatella vastavuoroisesti, että jotkin aikakaudet ovat erittäin huonossa asemassa kipuamaan runon tasolle. Ehkä runo ja sen laadun arviointi täytyy ymmärtää siinä vuorovaikutuksessa, jonka molemmat kykenevät saamaan aikaan suhteessa toisiinsa — kumpikaan ei ole riippumatonta myöskään yksittäistä ihmistä ehdollistavasta yksilöllisyydestä. Taiteen laadussa on ehkä kysymys tasapainottelusta sen välillä, että antaa toisen yksilöllisyyden vaikuttaa itseemme, samalla kun sellainen vaikutuksen vastaanottaminen välttämättä edellyttää henkilökohtaista valmistautumistamme siihen. Tätä puolestaan ehdollistaa jokaisen yksilön tasapainottelu yhteisen ja erityisen välillä, kuten esimerkiksi kielen suhteen — oman erityisen kielensä luominen tapahtuu välttämättä suhteessa yhteisesti jaettuun kieleen. Jokainen taiteen tulkitsija myös tulkitsee taideteosta erityisellä tavalla, aivan kuten yhteisesti jaetut piirteet vaikuttavat taiteen alkuperäiseen luojaan ja hänen teokseensa. Esimerkiksi runo saattaa olla huono, mutta tulkinta hyvä, tai toisin päin, mutta parasta on varmaankin kun molemmat osuvat kohdilleen :roll: Runojen kääntämisessä, mitä foorumillakin on käsitelty, loistava käännös on mielestäni parhaassa tapauksessa jopa parempi kuin alkuperäiskielinen ja samoin runon tulkinnassa. Ehkä 1800-luvun saksalaisten kuten Schleiermacherin esteettisessä ajatuksessa siitä, että ainoastaan kon-geniaalisuus mahdollistaa kanssaymmärryksen taiteilijan kanssa, on siten jotakin perää — toisaalta sellaisessa kon-geniaalisuudessa ei pitäisi olla kysymys asettumisesta ns. tekijän housuihin, vaan Nietzschen estetiikkaa mukaillen ennemmin kanssa-luomisesta. Molempien yhdistelmässä voitaisiin puhua Gadameria seuraten taiteen vastaanottamiseen kuuluvasta taiteellisesta luovuudesta.
Hienoja näkemyksiä! Olen itse suuri pre-rafaeliittien ystävä, ja suuri osa siitä mitä tuossa kirjoitit olisi voinut tulla Dante Gabriel Rossettin kynästä.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Alfalfa

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Alfalfa » Fri Jul 06, 2018 8:21 am

obnoxion wrote: Miten muuten kääntäisit kohdan "a snag is lifting a valedictory, pale hand"? Jos snag on uppotukki, ja vaalea käsi on sen esiin pyörähtävä oksa, voisi tässä olla lautturin kaltainen kynnysolento, etenkin kun siihen liittyy myös idea vaaleudesta. Kukathan ovat vaaleita, mutta puut mustia. Ne ovat itse asiassa kuin olentoja, jotka käyvät mustassa vedessä juomassa, ja lähtevät sitten johonkin tuntemattomaan paikkaan.
Sinänsä pimeästä vedestä kohoava kalpea käsi viitannee kuningas Arthuriin, joka palasi viemään mukanaan pyöreän pöydän ritareita yhdistäneen miekan. Tein runosta kokonaisen käännöksen, koska yksittäistä säettä olisi vaikea kääntää ilman kokonaista näkemystä. Lumpeella (water lily), eli lootuksella on monenlaisia merkityksiä, mutta länsimaissa se liitetään tieteellisen nimensä 'Nymphaea' mukaisesti nymfeihin, eli naispuolisiin luonnonhenkiin. Kristillinen perinne liittää kreikkalais-latinalaiseen nymfiin lisäksi hillittömän seksuaalisuuden, josta runossa voisi olla osittain kysymys. Käänsin lumpeen tässä toisessa kohtaa (lily) lummekasveihin kuuluvaksi ulpukaksi, sillä ulpukalla on kärpäsiä houkuttava ja alkoholimainen tuoksu — mistä ulpukan englanninkielinen kansanomainen nimitys 'brandy bottle'. Käännöksessäni olen pyrkinyt yhdistämään naisellisen mustasukkaisuuden risteilualuksella kulutettavaan alkoholiin, minkä takia puiden juominen (drink) on tässä ryyppäämistä. 'Kanada' on entisaikaan vahvan etymologisen selityksensä mukaisesti portugalin sanoista ”ei-mitään” (cá nada), joka merkittiin karttoihin nykyisen Kanadan kohdalle — käänsin kohdan melko luovasti korostaakseni risteilyn (crossing) päämäärättömyyttä ja lisätäkseni myös eteläistä tunnelmaa. Sanalla 'musta' on suomessa ja sen sukulaiskielissä vahva yhteys sameuteen ja se sopii siten mielestäni risteilyn humalaiseen tunnelmaan. Lumpeet myös muistuttavat minua väistämättä Monet'n maalaamista sadoista impressionisista lumpeista, joita syystäkin haukuttiin sameiksi. Paperista leikatut (cut-paper) ihmiset on tässä leikattu pahvista, sillä aikoinaan Ranskassa Silhouetin säästötoimenpiteiden tuloksena monet aateliset joutuivat muotokuvan sijasta tyytymään pahvista leikattuun profiilikuvaan ja niissä on siten halpamaisuuden leima, mitä olen käännöksessäni pyrkinyt muutenkin korostamaan. Runossa on alussa läsnä kaksi ihmistä, mutta toiseksi viimeinen säkeistö on osoitettu sinulle (you), joten voitaisiin ajatella että runossa on kyseessä sen puhujan mustasukkaisuus hänen parinsa toisiin naisiin kohdistamasta mielenkiinnosta, sekä heidän erilaisista syistä häkeltynyt hiljaisuutensa. Runon puhujan katse menee nymfien taakse vesipisaroiden kalseisiin maailmoihin, jotka käänsin välkehtiviä valoja tarkoittavalla sanalla 'virvatulet', vaikka kyse on alkujaan tähdistä (stars); toisin kuin puhujan parin häkeltyneenä katsomat pulleat ja luonteeltaan latteat nymfi-naiset, seksuaalisesti frigidit vesipisarat ovat toisenlaisia eleettömiä viettelijättäriä, jotka avautuvat suljetuille silmille ja hiljaisuudelle.

Sisävesiristeily

Samea järvi, samea laiva, kaksi sameaa, pahvista leikattua ihmistä.
Mihin häipyvät täällä ryyppäävät sameat puut?
Niiden varjot kätkevät
cá nadan.

Vähäinen valo suodattuu lumpeista.
Niiden kelluslehdet eivät hoputa meitä.
Ne ovat pulleita ja latuskaisia ja täynnä hämäriä ehdotuksia.

Airot ripottelevat kalseita maailmoja.
Sameuden henki on meissä, se on vesieläimissä.
Uppotukki kohottaa jäähyväispuheeksi kalpean käden;

Virvatulet avautuvat ulpukoiden keskellä.
Etkö sokaistu näistä eleettömistä viettelijättäristä?
Tämä on häkeltyneiden sielujen vaikenemista.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1803
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Fri Jul 06, 2018 4:22 pm

Alfalfa wrote: Sinänsä pimeästä vedestä kohoava kalpea käsi viitannee kuningas Arthuriin, joka palasi viemään mukanaan pyöreän pöydän ritareita yhdistäneen miekan...Lumpeella (water lily), eli lootuksella on monenlaisia merkityksiä, mutta länsimaissa se liitetään tieteellisen nimensä 'Nymphaea' mukaisesti nymfeihin, eli naispuolisiin luonnonhenkiin... 'Kanada' on entisaikaan vahvan etymologisen selityksensä mukaisesti portugalin sanoista ”ei-mitään” (cá nada), joka merkittiin karttoihin nykyisen Kanadan kohdalle...
Tällaiset innovatiiviset tulkinnat osoittavat kuinka suuria hienot runot voivat olla. Käännöksesi, kuten käännökset yleensä, on selkeintä tulkintaa. Niin innostavia kuin suurin osa huomioistasi ovatkin, näemme runon olennaisesti toisin. Missä sinun tulkinnassasi korostuvat halpuus ja sameus, minä koen ikuisuutta ja puhtautta. Mustan kääntäminen sameudeksi on toki käypää tulkintaa, mutta minusta tässä on selkeästi kyseessä puhtaan musta ylistys. Aivan kuten Rolling Stonesin "Paint it Black", kyllä tässä musta on mustaa. Risteilystä en myöskään ole samaa mieltä, sillä risteilyt tehdään aluksella ja tässä kyseessä on vene. Vene ei myöskää ajelehdi, sillä veneessä on airo. Pahvi, kestävä pakkausmateriaali, voi antautua halvan vertauskuvaksi, mutta paperi - yhdessä musteen kanssa runon aineellinen mediumi - on hauras, herkkä, avoin ikuisuudelle, kallisarvoinen, intiimi. Myös "crossing" on kirjaimellisesti ylittämistä, kuten risti Karl Barthin teologiassa joka etenkin T.S. Eliotin kautta on niin keskeistä modernille runoudelle; se on ikään kuin vene suuressa tyhjyydessä, ihmisen ainoa pelastuslautta Jumalan täydelliseen toiseuteen. Se on kuin entiteetti, aivan kuten juomaan saapuvat jättiläispuut tai valkoisella kädellään tervehtivä ajopuu. Puu, ristin substanssi, elää outoa elämäänsä täälä suuressa mustassa: sille tämä paikka on tuttu; airolla on oma tahto, veneellä on lämmin syli. Itse paperikin on lopulta selluloosaa, siis puuta. Tämä runo on lopulta kuin paperi jolle on kaatunut pullollinen mustetta. Yhtäällä musta tulvii yli paperin, toisaalta paperille on jäänyt muutama vaalea laikku - kuin tervehtivä käsi ja muutama lumpeenkukka (joille itse annan itämaisen merkityksen, eli ne ilmaisevat syvyyden pohjan kirkasta viisautta).
Alfalfa wrote:Vähäinen valo suodattuu lumpeista.
Niiden kelluslehdet eivät hoputa meitä.
Ne ovat pulleita ja latuskaisia ja täynnä hämäriä ehdotuksia.
Tämä oli henkeäsalpaavan kaunis kohta käännöksessä! Se on runo itsessään, ehjä ja kokonainen! Kiitos.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Alfalfa

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Alfalfa » Sat Jul 07, 2018 3:28 am

obnoxion wrote: Tällaiset innovatiiviset tulkinnat osoittavat kuinka suuria hienot runot voivat olla. Käännöksesi, kuten käännökset yleensä, on selkeintä tulkintaa. Niin innostavia kuin suurin osa huomioistasi ovatkin, näemme runon olennaisesti toisin. Missä sinun tulkinnassasi korostuvat halpuus ja sameus, minä koen ikuisuutta ja puhtautta. Mustan kääntäminen sameudeksi on toki käypää tulkintaa, mutta minusta tässä on selkeästi kyseessä puhtaan musta ylistys.
Uskoakseni emme ymmärrä runoa olennaisesti toisin. Olet mielestäni aivan oikeassa huomioissasi käännökseni määrätynlaisista puutteista suhteessa alkuperäiseen runoon. Vaikka kääntäminen on tulkintaa, erotan kuitenkin vahvemmin luovan kääntämisen ja alkuperäismerkityksen tarkemman säilyttämisen — en ole pyrkinyt tekemään kaikilta osiltaan uskollista käännöstä, vaan soveltamaan samalla omia esteettisiä periaatteitani. Pyrin halpamaisuuden ja sameuden korostamisella pehmentämään Plathin mielestäni frigidiä kirkkautta lisäämällä sen vastapainoksi seksuaalisia ja lämpimämpiä sävyjä, joiden lävitse alkuperäinen merkitys ainoastaan tihkuu. Tätä käännöstäni voitaisiin verrata melko mustavalkoisen kuvan omintakeiseen värittämiseen. Halusin kääntää ns. iloisen tieteen hengessä saadakseni itseni hymyilemään. Tietysti surullisille asioille on paikkansa taiteessa, mutta en Plathille ominaisesta taituruudesta huolimatta ole pystynyt enää samaistumaan hänen ehdottomaan synkkyyteensä. Pyrin siksi asettamaan runoon huvittavia sävyjä, jotka auttaisivat näkemään kuoleman kolkkouden vähemmän yksitotisessa valossa. Lopputulos on samea kuten oli tarkoituskin. Kuten Ezra Pound kirjoittaa eräässä runossaan:
Now see I
That warmth's the very stuff of poesy.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1803
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Sat Jul 07, 2018 4:27 am

Uskon että ymmärrän. Koen että Sylvialla on sairaalloinen suhde kuolemaan, ja minun on vaikea samaistua siihen. En ole silti tästä runosta löytänyt henkilökohtaista vastahankausta. Ehkä se johtuu siitä että Sylvia ei ole ollut minulle niin keskeinen hahmo, ja useat hänen runonsa ovat minulle irrallaan hän tunnustuksellisuudestaan (jos hänen runoudestaan voidaan puhua tunnustuksellisena, tästähän on kai eri käsityksiä).

En siis koe että runo olisi synkkä tai kylmä. Se on syvällinen ja hieman viiltäväkin, mutta ennen muuta seesteinen, toiveikas, vähän lapsenomainen ja hieman hauskakin. En vieläkään näe tarvetta tehdä pehmennyksiä, ja etenkin maintsemasi frigiditeettiin puuttuminen tuntuu kovin uskaliaalta. Mutta uskon että käännöksesi lähtökohdat nousevat Sylvian runouden syvällisestä tuntemisesta, ja ehkä ymmärrän niitä selkeämmin kunhan opin tuntemaan Sylvian runoutta paremmin kokonaisuutena.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1803
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Sun Jul 29, 2018 3:56 am

Löysin Robert Duncanin tuotannosta runon, jossa on valtavan paljon samoja elementtejä kuin Sylvian "Crossing the Warer" -runossa. Sekä Sylvia Plath että teosofisessa kodissa kasvanut Robert Duncan käyttivät runsaasti okkutlistisia teemoja runoissaan. Duncanin runo on julkaistu 1950, kun taas Plathin runo postuumisti Ted Hughesin toimesta 1970 - luvulla.

Sylvia Plathin runon mustuuden, makean veden, hiljaisuuden ja yhteensulautumisen tilalla Duncanilla on harmautta, suolaa, kitkeryyttä, sateen kohinaa ja tarkkarajaisuutta.

Plathin "Crossing the Water" runosta löysin hienon tulkinnan, jossa sitä tarkastellaan Gaston Bachalardin aineellisen mielikuvituksen käsiteen valossa (Sigrid Renaux: "The Syntax of Water, Darkness and Death in Sylvia Plath's Crossing the Water"). Ilmeisesti "snag" tarkoitaa tässä ajopuun sijaan veden alta ulkonevaa juurta tai elävää runkoa... Joka tapauksessa, Renaux purkaa hienosti osiin runon kielellistä viehättävyyttä, paljastaen sanojen takaa äänteellisten vastaavuuksien muodostaman ihanan, lähes symmetrisen kudelman: https://revistas.ufpr.br/letras/article ... 9031/12336


PASSAGE OVER WATER
Robert Duncan

We have gone out in boats upon the sea at night,
lost, and the vast waters close traps of fear about us.
The boats are driven apart, and we are alone at last
under the incalculable sky, listless, diseased with stars.

Let the oars be idle, my love, and forget at this time
our love like a knife between us
defining the boundaries that we can never cross
nor destroy as we drift into the heart of our dream,
cutting the silence, slyly, the bitter rain in our mouths
and the dark wound closed in behind us.

Forget depth-bombs, death and promises we made,
gardens laid waste, and, over the wastelands westward,
the rooms where we had come together bombd.

But even as we leave, your love turns back. I feel
your absence like the ringing of bells silenced. And salt
over your eyes and the scales of salt between us. Now,
you pass with ease into the destructive world.
There is a dry crash of cement. The light fails,
falls into the ruins of cities upon the distant shore
and within the indestructible night I am alone.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Benemal
Frater
Posts: 740
Joined: Thu Feb 23, 2012 8:24 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Benemal » Fri Aug 10, 2018 6:01 pm

Minä en osaa tulkita/analysoida runoutta, mutta kykenen sentään tuntemaan jotain onneksi. Ainakaan tämä ei lisää antipatiaa runoutta kohtaan, vakka ei ehkä sentään saa minusta runouden kannattajaa. Plathin kirjoista valitsin Arielin, koska se on "oikea" teos. Kirjaston valikoimassa oli enemmän sellaisia myöhempiä koosteita, joissa on bio ja poliittista roskaa mukana. Otin myös Plathin ainoan romaanin, The Bell Jar, jota en ole vielä lukenut. Kun en muuta keksi, niin lainaan tähän jotain, mikä kosketti:

This black boot has no mercy for anybody.
Why should it, it is the hearse of a dead foot.


Edit typo.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests