Sylvia Plathin runoudesta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Alfalfa

Sylvia Plathin runoudesta

Postby Alfalfa » Tue Jun 19, 2018 12:26 pm

Pulitzer -palkittu runoilijatar Sylvia Plath oli yrittänyt itsemurhaa ensimmäisen kerran 20-vuotiaana ryömimällä kotitalonsa alle ja nielemällä suuren määrän unilääkkeitä. Sen seurauksena hän vietti pitkän aikaa Bedlamin mielisairaalassa, kuten monet kuuluisat taiteilijat. Olemassaolo tuntui Plathista ohuelta, minkä takia hän yritti tappaa itsensä lääkkeillä:

O my
Homunculus, I am ill.
I have taken a pill to kill
The thin
Papery feeling


Etenkin Plathin 50-luvun runous on täynnä monimutkaista ja omintakeista kielenkäyttöä (”metamorpose the mollusk / of vague vocabulary”) ja kuvauksen kohteena ovat usein maisemat, esineet ja eläimet. Hän etsii runon uudistetulla kielellä syvällisempää merkitystä näille arkisille asioille (”Which seemed, when dreamed, to mean so profoundly much”). Unen ja valveen yhdistävä aamuyö on Plathin runoudelle leimallinen aika:

At this joint between two worlds and two entirely
Incompatible modes of time, the raw material
Of our meat-and-potato thoughts assume the nimbus
Of ambrosial revelation
[...]
Speak in sign language of a lost otherworld,
A world we lose by merely waking up
[...]
Hail and farewell. Hello, goodbye. O keeper
Of the profane grail, the dreaming skull.


Unien tuonpuoleisen maailman kautta Plath koki olevansa yhteydessä syvempään merkitykseen, joka profaaneilla asioilla, kuten esimerkiksi tuoleilla ja virastoilla on kätketysti (”ready-made creation / Of chairs and bureaus [...] Chair and bureau are the hieroglyphs / Of some godly utterance wakened heads ignore”). Tuolien ja virastojenkin arkisen todellisuuden alitajuisen merkityksen välittämisen kieli on Plathille pyhiä kirjoituskaiverruksia (”hieroglyphs”), jotka ovat inhimillisen puheen erityisyys. Profaanit sanat ovat kuin rappeutuneita alttareita (”All we find are altars in decay / And profane words”). Tällainen merkityksen siirtyminen on metaforista: jokainen asia merkitsee jotakin toista, mutta kun sanojen voima lakkaa,

mad hatter's hat yields no new metaphor
the jabberwock will not translate his songs:
it's time to vanish like the cheshire cat
alone to that authentic island where
cabbages are cabbages; kings : kings


Ilman runoutta kaalit ovat vain kaaleja, liha-ja-perunat lihaa-ja-perunoita, eivätkä asiat edellytä kielellisesti välittynyttä tulkintaa. Eläimillä ei ole samanlaisia vaikeuksia:

Where love-met groundhogs love one in return
Where straight talk is the rule, whether warm or hostile,
Which no gruff animal misinterprets.
From what grace I am fallen. Tongues are strange,
Signs say nothing.


Runo on kieroa puhetta, toisin kuin eläinten äännähdykset, jotka viestivät joko rakkautta tai vihaa. Onko runon puhuja katsellessaan metsämurmeleita sitten pudonnut kielettömyyden armosta (”grace”), vai onko eläimellisen suora puhe parempaa? Katsellessaan eläimiä, kuten mustavarista Plath koki toisinaan voimakkaita elämyksiä,

I only know that a rook
Ordering its black feathers can so shine
As to seize my senses, haul
My eyelids up, and grant
A brief respite from fear
Of total neutrality.


Tällaista kokemusta, jossa täydellisen neutraaliuden pelko hetkeksi hellittää Plath vertasi pelastavaan enkeliin. Toisaalta runoudenkin kieli on jotenkin epätyydyttävää:

The word [...] Can only haunt. Sturdy as potatoes,
Stones, without conscience, word and line endure
[...]
they Shortchange me continuosly: whether
More or other, they still dissatisfy.
Unpoemed, unpictured, the potato
Bunches its knobby browns on a vastly
Superior page ; the blunt stone also.


Plath kutsui peruna-ja-pihvi -ajatuksia pelkäksi raakamateriaaliksi unien merkkikielelle. Toisaalta sanoissa on runoiltunakin jotakin kummitusmaista (”The word [...] Can only haunt”) ja epätyydyttävää, jonka peruna ja kivikin ylittävät. Runoista on mahdotonta tehdä eläviä olentoja, koska ne ovat paperia ja mustetta. Toisaalta se ei ole ainoa syy runojen vajavuudelle:

These poems do not live: it’s a sad diagnosis [...]
It wasn’t for any lack of mother-love.
O I cannot explain what happened to them!
They are proper in shape and number and every part.
They sit so nicely in the pickling fluid!
They smile and smile and smile at me.
And still the lungs won’t fill and the heart won’t start.
They are not pigs, they are not even fish,
Though they have a piggy and a fishy air –
It would be better if they were alive, and that’s what they were.
But they are dead, and their mother near dead with distraction,
And they stupidly stare and do not speak of her.


Runot syntyvät kuolleina koska vain niiden synnyttäminen merkitsee: mennyt nykyisyys on aina kuollutta, ”the slime of all my yesterdays / rots in the hollow of my skull”. Runous kulkee täydellisyyden jäljessä monella tavalla. Plathin runoissa on täydellistymisen vaatimus: runojen täytyy täydentää arkista todellisuutta. Tästä syntyy ristiriita arkisten esine- ja eläinaiheiden käytön välillä samalla kun runo pyrkii ylittämään ne, ”heat furnace of paradox / in an artifice of ice; make love and logic mix”. Lämpö merkitsee rakkautta ja kylmyys logiikkaa, joita molempia runo tarvitsee.
Onko täydellistä runoa? Plathin käsitys täydellisyydestä viittaa usein kuolemaan (”Dead and perfect, like Nefertit”). Plath pitää itseään runojensa äitinä, mutta ”Perfection is terrible, it cannot have children.” 30-vuotiaana Plath teki viimein itsemurhan työntämällä päänsä kaasu-uuniin samaan aikaan kun hänen lapsensa leikkivät viereisessä huoneessa. Viimeisessä runossaan hän kirjoittaa: ”The woman is perfected / Her dead / Body wears the smile of accomplishment”.
Jokainen runo syntyy kuolleena ja vailla elämää, koska runot ovat ajallisia ja syntyvät siten epätäydellisyydestä. Kyse ei ole tietenkään siitä, että Plath toivoisi esimerkiksi siasta kertovan runon muuttuvan siaksi. Arkea täydentävä runouskaan ei kykene ylittämään kuilua, joka on hieroglyfisen ja profaanin, uneksinnan ja kuolemaa symboloivan kallon välillä. Runojen hieroglyfisyyteenkin pätee että

most exquisite truths are artifice
framed in disciplines of fire and ice
which conceal incongruous
elements like dirty socks ands scraps
of day-old bread and egg-stained plates
[...]
It's likely that eachs secret sought
will prove to be some common parlor fake :
a craft with paint and powder that can make
cleopatra from a slut


Paperinohut arki on kaiken kätkemisen taustalla, joka saadaan aikaiseksi jäällä ja tulella, eli runon logiikalla ja rakkaudella, kurilla ja intohimolla. Plath toistaa siten Dionysoksen kumppani Silenoksen traagista viisautta siinä, että ei pidä tietää kaikkea, olla liian utelias — asetelmaa voitaisiin verrata myös siihen Nietzschen väitteeseen, että todellisuuden kaameus itsessään sai kreikkalaiset keksimään jumalansa.

From here the moon seems smooth as angel-food,
from here you can't see spots upon the sun ;
never try to know more than you should
[…]
For deadly secrets strike when understood

Kuten kuun katsominen kaukoputkella paljastaa kraaterit, runon lukeminen vailla lumeen magiaa tappaa sen edellyttämän rakkauden:

the light of logic
will show us that
all moonstruck magic
is dissolute:
no sweet disguises
withstand that stare
whose candor exposes
love's paling sphere


Runoon kuuluvan rakastavan lumeen analyysi tarttuu kielellisestikin vain sen loogiseen puoleen, mikä on kuin eläimen tappavaa vivisektiota:

If you dissect a bird
to diagram the tongue,
you'll cut the cord
articulating song […]
If you pluck out my heart
to find what makes it move,
you'll halt the clock
that syncopates our love


Sydän merkitsee rakkautta ja salaisuuden selvittäminen paljasta todellisuutta. Runollisen rakkauden ja logiikan sekoituksen pelkästä analyysista on tuloksena olemassaolon oheneminen, eli runollisen paradoksin syvyyden häviäminen: ”no duel takes place: / the mute air merely thins and thins”. Mykkä ilma on vailla sanoja, eli vailla runoja, ”poetry I rescued / From blind air, from complete eclipse”. Runoa ei voi olla pelkän logiikan maailmassa.
Kuolema on se missä täydellisyys alkaa ja ikuisesti epätäydellinen runous loppuu. Aika tekee runoista epätäydellisiä ja kuolleena syntyneitä. Kuolema on ajan loppu ja siten täydellisyyden saavuttamista. Ajan vielä kuluessa ”Clocks cry: stillness is a lie”. Perunat ja kivetkin ovat omalla tavallaan täydellisiä, koska ne ovat ihmiseen verrattuna kuolleita eivätkä kykene enää kuolemaan. Toisaalta runous täydentää arkista todellisuutta unenomaisella kielellään ja avaa luotujen kätketyn merkityksen, johon kuuluu kaiken raaka-aineen epätäydellisyys. Eläinten, kuten metsämurmelien kieletöntä maailmaa voidaan pitää armollisena, koska siinä ei ole runolle ominaista todellisuuden epätäydellisyyden paljastumista.
Ei pitäisi kuitenkaan ajatella, että Plath uskoi siirtyvänsä kuolemassa uskonnolliseen ikuisuuteen: ”O God, I am not like you [...] Eternity bores me, / I never wanted it”. Hän puhuu toisinaan esimerkiksi luomisesta (”creation”), mutta hän ei uskonut silti Jumalaan — kuten aave sanoo eräässä runossa papille: ”'There sits no higher court / Than man's red heart”.
Plath ajatteli elämää nykyisyyden ehdoilla, joten voitaisiin ajatella että sydämen pysähtyminen on loppu. Toisaalta elämä on valvetta, joka hävittää runoon kuuluvan metaforisen uneksinnan: korkein oikeus on ihmisen punaisessa sydämessä, jota ei voida paloitella kuin sammakkoa valveen logiikalla. Valveeseen kuuluva valo hävittää kaiken kuunvalon taian. Plathin viimeisen runon ennen itsemurhaa viimeiset säkeet kuuluvat:

The moon has nothing to be sad about,
Staring from her hood of bone.

She is used to this sort of thing.
Her blacks crackle and drag.


Kuulla ei ole mitään mistä olla surullinen — elämässä kuolettavat salaisuudet iskevät ymmärrettyinä, kun Kuu ei näytä enää sileältä kuin enkelin-ruoka. Viimeisellä Kuulla on kuitenkin kraatereita, jotka ratisevat ja raahaavat. Logiikan valossa Kuun valepuku ei enää kestä ja rakkaus kalpenee. Kuitenkin kuoleminen on runolle ominaisen ristiriidan hälvenemistä. Runo on silta unen ja valveen välillä, joka sallii sydänten rakkauden tunkeutua profaaniin arkeen — se on petosta ainoastaan valvojalle. Kuitenkaan Plathin viimeinen runo ei ole myöskään pelkkää sairauden tappamista, kuten nuorempana yritetty itsemurha (”I am ill / I have taken a pill to kill”).
Lopulta Kuu ei ole sileä kuin enkelin-ruoka: valve on tullut lopulliseksi kuoleman hetkellä. Kuitenkaan valveen lopussa ei ole surua, vaan tottumusta. Kuun luinen huppu viittaa kuolemaan — kuolettavan salaisuuden isku katseelle, joka tietää liikaa. Se on kuitenkin edelleen runollinen kuva kuoleman paljastumisesta, naisena joka katsoo luisesta hupustaan — viimeinen kuva ei ole pelkkää rakkauden profaania vivisektiota, kuten esimerkiksi raportti ruumiinavauksesta. Lopulta kuolema on paljastunut äärimmilleen, mutta edelleen kätkevän lumeen alaisuudessa. Plathin viimeinen runo ei hävitä ristiriitaa valveen ja unen, eli paljastetun rumuuden ja kätkevän kauneuden välillä, vaan on sen äärimmäisyyttä: se on edelleen kirjoittamisensa hetkellä elävän elämän ilmaisua, joka on päättänyt kuolla.
Plath ei ratkaise unen ja valveen, elämän ja kuoleman, sakraalin ja profaanin ristiriitaa, jota elävät eivät kykene ratkaisemaan myöskään viimeisellä hetkellään. Viimeinen runo virittää ristiriidan äärimmilleen Kuussa, joka on samaan aikaan kuoleman paljastuneisuus kaikkien kraateriensa karkeudessa, mutta samalla nainen joka tuijottaa luuhupustaan: Plath itse kuolevana, katsojana ja katsottuna — ristiriita, jota kuolemaa lähestyvä elämä ei kykene koskaan ratkaisemaan: siihen voidaan vain tottua.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1799
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Tue Jun 19, 2018 1:25 pm

Alfalfa wrote: Unien tuonpuoleisen maailman kautta Plath koki olevansa yhteydessä syvempään merkitykseen, joka profaaneilla asioilla, kuten esimerkiksi tuoleilla ja virastoilla on kätketysti (”ready-made creation / Of chairs and bureaus [...] Chair and bureau are the hieroglyphs / Of some godly utterance wakened heads ignore”). Tuolien ja virastojenkin arkisen todellisuuden alitajuisen merkityksen välittämisen kieli on Plathille pyhiä kirjoituskaiverruksia (”hieroglyphs”), jotka ovat inhimillisen puheen erityisyys.
Kyllä!

Miten hieno kirjoitus Plathista, ja niten virkistävää ja kunnioittavaa ettei siinä käsitelty Sylviaa hänen isä- ja miessuhteidensa tai sairaskertomuksiensa kautta. Jos joskus kirjoitat kirjan Sylvia Plathista, Alfalfa, ostan sen.

Kiitos myös kappaleenjaoista, jotka helpottavat huomattavasti pitkän viestin lukemista.

Sylvia Plathin runoja hänen itsensä lukemana on kuunneltavissa internetissä. Minusta hänellä on lumoava ääni, jonka kuuleminen antaa kokonaisen uuden ulottuvuuden hänen tekstiinsä.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Alfalfa

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Alfalfa » Wed Jun 20, 2018 3:29 pm

obnoxion wrote: Kyllä!

Miten hieno kirjoitus Plathista, ja niten virkistävää ja kunnioittavaa ettei siinä käsitelty Sylviaa hänen isä- ja miessuhteidensa tai sairaskertomuksiensa kautta. Jos joskus kirjoitat kirjan Sylvia Plathista, Alfalfa, ostan sen.

Kiitos myös kappaleenjaoista, jotka helpottavat huomattavasti pitkän viestin lukemista.

Sylvia Plathin runoja hänen itsensä lukemana on kuunneltavissa internetissä. Minusta hänellä on lumoava ääni, jonka kuuleminen antaa kokonaisen uuden ulottuvuuden hänen tekstiinsä.
Kiitos kehuista! Sylvia Plath on eräitä nuoruusaikojen suosikkejani. Hän on mielestäni harvoja runoilijoita, joita voidaan lähestyä nimenomaan hänen runojensa kautta. Plathin kokonaistuotanto, runojen ohella, on melko suppea — The Bell Jar ja The Journals of Sylvia Plath eivät tarjoa oikeastaan minkäänlaisia vihjeitä hänen runouskäsitykseensä, toisin kuin Plathin runouden kokoomateokset. Aika on sittemmin mennyt osaltani pitkälti ohitse Plathin osalta, mutta viimeinen runo The Edge on askarruttanut minua vuosia — ja jatkaa askarruttamista. Siinä hän on mielestäni ylittänyt jokseenkin kyynisen suhteensa runouteen ja se edustaa minun henkilökohtaisessa kokemuksessani hänen kehityksensä huippua.
Kiitos myös vinkistä kuunnella Plathin lausumia runoja — hänen äänessään on voimaa ja älyä. Samaan aikaan se on kuitenkin mielestäni myös kylmä ja kyyninen. Hänen lukemansa runot, kuten Lady Lazarus, ovat taidokkuudestaan huolimatta minusta hieman puutteellisia:

Dying
Is an art, like everything else.
I do it exceptionally well.

I do it so it feels like hell.
I do it so it feels real.
I guess you could say I’ve a call.


Tässä runossa kuolemista ei ole verhottu metaforiin — tai oikeammin, metaforisuudella on pohjimmiltaan koristeen toiminto, sen sijaan että se koskettaisi itse asian ydintä. Viimeisessä runossa koen sen sijaan, että metaforisuus on ylittämätöntä. Vaikka luentani The Edgestä perustui kokoomateoksen lähiluvulle, voitaisiin siihen hakea kuitenkin yhteyksiä myös esimerkiksi vanhasta saksalaisesta lastenlaulusta Eia popeia ja etenkin sen säkeistöstä:

"Eia popeia,"
Das ist ein altes Lied;
Der Mond hat's oft gehöret,
Ist oft schon worden müd';


Edellisen voisi kääntää suurin piirtein seuraavasti: Tuuti lullaa, / Se on vanha laulu; / Kuu on usein kuullut sen / ja käynyt niin väsyneeksi. Tätä saksalaisen lastenlaulun väsynyttä Kuuta voidaan sujuvasti verrata The Edgen Kuuhun joka on tottunut kuolemaan. Kokonaisuutena Eia popeia käsittelee äitiä, joka yksin valvoo nukuttaen lapsiaan, eikä väsy, vaikka kaikki eläimet, virrat ja Kuu käyvät väsyneeksi. Yksin äiti ei saa nukkua — mutta oikeammin laulussa on kyseessä äidin väsymys. The Edgessä äiti Plath on itse väsynyt: hän laulaa itselleen tuutulaulun. Tämä sopii siihen, että hän murhasi itsensä samaan aikaan kun hänen lapsensa leikkivät viereisessä huoneessa. Valitettavasti Plathin lasten isä eväsi hänen päiväkirjojensa viimeisten kohtien julkaisemisen, mutta mainitsi kuitenkin syyn siihen: heidän lastensa takia. Uskoakseni kyseisissä kohdissa Plath käsittelee siten jossain määrin kokemustaan itsestään äitinä ja suhdettaan lapsiinsa melko kielteisessä valossa.
Modernisteista T.S. Eliot on minusta jokseenkin kypsempi runoilija. Hänen runojaan toisaalta olisi paljon vaikeampaa lukea viittaamatta hänen asiakirjoituksiinsa, tai toisiin kirjoittajiin — esimerkiksi The Love Song of J. Alfred Prufrock viittaa alusta lähtien suoraan Danten Infernoon ja sisällöllisesti myös Shakespearen Hamletiin. Kyseinen runo on ikään kuin draamallinen monologi, jossa päähenkilö epäröi jatkuvasti kuin Hamlet, mutta hänen kielensä toisaalta ylittää Shakesparen draamallisen monologin kielen, jota Eliot piti puutteellisena Hamletin sisäisen elämän ilmaisuun — Hamlet oli hänestä sen takia epäonnistunut draama. Eliot pyrkii runossaan ylittämään Shakespearen rajoitukset. Alun säkeet Dantesta viittaavat siihen, miten joku puhuisi, jos hän pääsisi ulos Helvetistä — Prufrockin tapauksessa eräänlaisesta sisäisestä Helvetistä, jonka Eliotin moderni runokieli kykenee ilmaisemaan paremmin kuin Shakespearen Hamlet. Eliotille viittaukset runouden perinteeseen ovat elimellisiä — periaate, jonka hän muotoili myös taidetta koskevissa kirjoituksissaan — ja ovat hänen omien käsitystensä kyseisen perinteen, kuten Danten ja Shakespearen, edustajista värittämiä, minkä takia häntä olisi paljon haastavampaa lähestyä pelkästään hänen runojensa lähiluvun kautta.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1799
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Wed Jun 20, 2018 5:08 pm

Sylvian ääni alkaa aina kylmänä teräksenä. Mutta pian huomaa miten hänen äänensä särkyy lähes rytmisen säännöllisesti, jolloin se paljastaa aina hetkeksi harvinaisten sielullisten tilojen spektrin. Olisin muuten itsekin kuullut mieluiten muita runoja kuin Lady Lazarus tai Daddy.

Minulle Plath ei selvästi ole ollut yhtä keskeine runoilija kuin sinulle. Olen kuitenkin erittäin ihastunut hänen palkittuun kokoelmaansa, ja minulla on kesken Jacquelin Rosen "The Haunting of Sylvia Plath".

Pidän todennäköisenä että emme tule koskaan pääsemään yksimielisyyteen Shakespearen ja Eliotin suhteen. Sanoisin kuitenkin että John Dover Wilsonin "What Happens in Hamlet" tuo esiin näytelmän silkan täydellisyyden. On uskaliasta löytää Hamletista puutteita ja paranneltavaa, kun sen hienouksilla ei tunnu olevan loppua lainkaan.

Palaan Sylviaan hieman paremmalla ajalla myöhemmin. Olisi kiinnostavaa kuulla mitä ajattelet joistain omista suosikeistani.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Benemal
Frater
Posts: 740
Joined: Thu Feb 23, 2012 8:24 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Benemal » Wed Jun 20, 2018 6:00 pm

Kappas, nyt löytyi runoilija minulle. Olen lukenut elämässäni kaksi runokirjaa. Palaan asiaan, sitten kun olen lukenut jonkun Plathin kokoelman.
Alfalfa

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Alfalfa » Fri Jun 22, 2018 2:04 am

obnoxion wrote: Palaan Sylviaan hieman paremmalla ajalla myöhemmin. Olisi kiinnostavaa kuulla mitä ajattelet joistain omista suosikeistani.
W. H. Auden on parhaillaan lukulistallani, kiitos vinkistä! Etenkin hänen asiakirjoituksiaan on kuitenkin valitettavan vähän saatavilla kirjastoista, vaikka onnistuin saamaan käsiini laajan kokoelman valikoituja runoja — minua kiinnostaisi esimerkiksi hänen kirjoituksensa Words and the Word suhteessa viittaamaasi kiinnostavaan runoon, mutta sen sisältävää luentosarjaa Secondary Worlds ei ole saatavilla minulle mistään läheltä. Lukisin mieluiten ensisijaisia lähteitä, mutta minulla on kuitenkin J. P. Kooistran kirja Words and the Word: Art and Christianity in WH Auden's Later Poetry. Vaikka tietoni tulevat jäämään käytännön syistä melko vähäisiksi, keskustelen kuitenkin mielelläni kanssasi Audenista, kun saan kokoomateoksen luettua.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1799
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Sun Jun 24, 2018 1:51 pm

W. H. Auden on minullekin uusi tuttavuus, ja kiinnostava sellainen. Hänen kootut runonsa ja esseensä Shakespearesta ovat olleet jo pitkään ostoslistallani, mutta tällä hetkellä muut hankinnat menevät niiden edelle. Voit tietenkin perustaa Audenille oman ketjun, ja osallistun siihen varmasti omilla vaatimattomilla valmiuksillani.

Palatakseni Sylvia Plathin runouteen, kolme suosikkiani ovat ”Ouija”, ”Goatsucker” sekä tärkeimpänä ”Crossing the Water”. Olen hyvin subjektiivinen runojen lukija, ja siksi en kovin mielelläni keskustele elävien kirjoittajien teksteistä.

Minua miellyttävät eniten runot joissa on häivähdys kummitustarinaa. Tämä on aihe josta voisin kirjoittaa joskus enemmänkin. Olennaisesti se aukaisee runoon oviaukon, aivan kuten runo aukaisee oviaukkoja kielellisen ajattelun valmistamaan maailmaan. Esimerkiksi edellä mainittu Hamlet on Shakespearen ainoa varsinainen kummitustarina, ja näytelmän ystävät voivat itse pohtia millä tavoilla tämä vaikuttaa Hamletin ainutlaatuisuuteen. Kuvailisin sitä jonkinlaiseksi täyteläisyydeksi tai tekstuurin rikkaudeksi (tällaiset ruokailuun liittyvät termit tulevat ehkä käsitettävämmiksi intialaisen estetiikan ”rasa” eli ”maku”-käsitteen kautta), joka johtuu siitä että siihen pääsee vuotamaan jotain tavallista todellisempaa.

Ouija on selkeästi runo joka on samalla kummitustarina. Runo on saanut innoituksensa spiritististä istunnoista joilla Sylviä huvitteli joidenkin ystäviensä kanssa. Näissä istunnoissa he saivat liikkuvalta lasilta varsin tarkkaan osuneet ennusteet urheilutuloksista, mutta harrastuksen jatkuessa kanssakäymisten taso hiljalleen laski. Minulle jää vaikutelma että Sylvia kokee näiden istuntojen annin nousevan jostain ajatusten hautausmaalta, jostain mielen syrjäseudulta missä ”elisipäivien lima” voidaan ärsyttää hetkeksi jonkinlaiseen kouristuksenomaiseen elämään. Olivat Sylvian tulkinnat millaisia tahansa, runon teema liittää sen hienojen kummuustarinoiden jatkumoon, siis tältä osin samaan joukkoon Shakespearen Hamletin kanssa.

Eräs Ouija –runon monista teemoista on vampirismi:

Imagine their deep hunger, deep as the dark
For the blood-heat that would ruddle or reclaim.
The glass mouth sucks blood-heat from my forefingers.
The old god dribbles, in return, his words.


Tämä sama teema on entistä keskeisempänä runossa “Goatsucker”. Runo kertoo selvästi kehrääjälinnusta, jonka kerrottiin yöllä imevän maitoa vuohien nisistä ravinnokseen. Ajattelen, että on kuitenkin merkittävää että goatsucker on espanjaksi käännettynä ”chupacabra”. Chupacabra on erityisesti Etelä-Amerikan folkloresta tuttu vampyyri, joka elää imemällä vuohien verta (esimerkiksi El Vampiro de Moca -tapaus). Veren ja maidon teemat ovat ikiaikaisia naiseuteen ja uskonnolliseen ruokakulttuuriin liittyviä teemoja, joiden uskon liittyvän myös tähän runoon. Tähänkin runoon Sylvia on tuonut hyvin räikeän kummitustarinan joka täyttää lähes koko runon. Mutta itse runossa ei varsinaisesti tapahdu mitään yliluonnollista, ja juuri siinä on osa sen nerokkuutta. Siinä yhdistyvä lahjakkaan runoilijan kyky antautua ja erotella, ja valmistaa monenkirjavista aineksista saumaton vaate ajatukselle jota ei itsessään voida ilmaista. Ja tuossa oudossa vaatteessaan tämä outo ajatus seisoo edessämme, täsmälleen kuin oikea kummitus, ajatusten rajan tuolta puolen.

”Crossing the Water” on Sylvian runoista se jota eniten rakastan:

Black lake, black boat, two black, cut-paper people.
Where do the black trees go that drink here?
Their shadows must cover Canada.


Runon musta maailma tuntuu minusta hyvin rauhalliselta ja turvalliselta. Eräällä tapaa se on kai se musta maailma rajan toisella puolella, jossa Goatsucker -runon pukema käsitteetön ajatus kulkee alastomana. Tuo maailma on niin kokonainen, että siihen kulkiessamme olemme kuin kaksiulotteista paperia. Mutta me olemme yhdessä, ja me olemme mustia. Ja vaikka tuo mustuus tuntuu niin kaukaiselta, niin vaikealta ajatella että se on kuin jotain olematonta tai merkityksestöntä; nyt kun istumme mustassa veneessämme, itsekin mustiksi riisuttuina, sen vaikutus on jotain yhtä valtavaa ja konkreettista kuin Kanadan valtio.

The spirit of blackness is in us, it is in the fishes.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Smaragd
Frater
Posts: 464
Joined: Thu Jan 09, 2014 5:27 am

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Smaragd » Sun Jun 24, 2018 10:39 pm

obnoxion wrote:
”Crossing the Water” on Sylvian runoista se jota eniten rakastan:

Black lake, black boat, two black, cut-paper people.
Where do the black trees go that drink here?
Their shadows must cover Canada.


Runon musta maailma tuntuu minusta hyvin rauhalliselta ja turvalliselta. Tuo maailma on niin kokonainen, että siihen kulkiessamme olemme kuin kaksiulotteista paperia. Mutta me olemme yhdessä, ja me olemme mustia.
Nyt ymmärrän paremmin näkemyksesi Maija Poppasesta mustan adeptina. :D

Kaunista, kaunista.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1799
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby obnoxion » Sun Jun 24, 2018 11:46 pm

Smaragd wrote:
obnoxion wrote:
”Crossing the Water” on Sylvian runoista se jota eniten rakastan:

Black lake, black boat, two black, cut-paper people.
Where do the black trees go that drink here?
Their shadows must cover Canada.


Runon musta maailma tuntuu minusta hyvin rauhalliselta ja turvalliselta. Tuo maailma on niin kokonainen, että siihen kulkiessamme olemme kuin kaksiulotteista paperia. Mutta me olemme yhdessä, ja me olemme mustia.
Nyt ymmärrän paremmin näkemyksesi Maija Poppasesta mustan adeptina. :D

Kaunista, kaunista.
Maija Poppasestahan huokuu sama suoraviivainen ja itseriittoinen henki kuin Twin Peaksin Cooperin doppelgängeristä. Poppanen on vain rakentanut oman voimansa myötätunnon perustukselle. On hyvin helppo uskoa, että jos Evil Cooper ja Mary Poppins ottaisivat yhteen, Mary Poppins voittaisi.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Alfalfa

Re: Sylvia Plathin runoudesta

Postby Alfalfa » Fri Jun 29, 2018 5:21 pm

obnoxion wrote: ”Crossing the Water” on Sylvian runoista se jota eniten rakastan: [...] Runon musta maailma tuntuu minusta hyvin rauhalliselta ja turvalliselta. Eräällä tapaa se on kai se musta maailma rajan toisella puolella, jossa Goatsucker -runon pukema käsitteetön ajatus kulkee alastomana. Tuo maailma on niin kokonainen, että siihen kulkiessamme olemme kuin kaksiulotteista paperia. Mutta me olemme yhdessä, ja me olemme mustia. Ja vaikka tuo mustuus tuntuu niin kaukaiselta, niin vaikealta ajatella että se on kuin jotain olematonta tai merkityksestöntä; nyt kun istumme mustassa veneessämme, itsekin mustiksi riisuttuina, sen vaikutus on jotain yhtä valtavaa ja konkreettista kuin Kanadan valtio.
Kiitos mielenkiintoisista ajatuksistasi koskien Plathin synkkiä runoja! Sanon pari sanaa suosikkirunostasi Crossing the Water. Tämä muistuttaa minua Danten Inferno -runon Kivun joesta, eli Akheron-virrasta ja sen lautturi Kharonista, joka kuljettaa veneellään kuollutta pimeän virran ylitse. Danten hyödyntämässä kreikkalaisessa kuvastossa Kivun joen taakse Manalaan menneet eivät koskaan enää pääse auringon valoon. Plathin säkeistö Stars open among the lilies, mikä viittaa veden kukkiin (water flowers), kiinnitti huomioni, koska Danten Akheron-virta ei heijasta tähtiä, eli kuten Eino Leino kääntää Infernosta:
Soi siellä huokaus ja huuto,
parku yön halki tähdettömän,
[...]
Näe ette enää taivaankantta koskaan:
ma teidät saatan virran tuolle puolen.

Plathin kuolemanvirrassa sen sijaan on tähtiä, mutta ne avautuvat ainoastaan pimeän veden kukkien keskellä — ajattelisin, että eivät yläpuolisen taivaan heijastuksina, vaan Plath on siirtänyt tähdet kokonaan kuolonvirran syvyyksiin. Danten runossa tähdillä on erityinen merkitys, sillä Paratiisissa tähdet ovat pyhimysten asuinpaikkoja. Akheron -virran tähdettömyys korostaa siten Helvettiä pimeänä paikkana, jossa kaukaisten tähtien valo ei laisinkaan ilmene. Plathin pimeän veden tähdet ovat expressionless sirens, mikä muistuttaa Homeroksen Odysseian laivamatkan kohtauksesta, jossa Odysseus ohittaa kutsuvat seireenit. Kuten tiedät, matkallaan kohti kotia Odysseus miehineen lähestyy seireenien saarta. Saaresta kerrotaan, että se joka kuulee seireenien laulua, ei voi vastustaa sen kutsua. Siksi saarella on runsaasti ihmisten luita. Odysseus haluaa kuitenkin kuulla laulun ja siksi laittaa miehistön sitomaan hänet mastoon ja tukkii vahalla korvansa. Siten Odysseus saa kuulla seireenien laulua, itse kuitenkaan tuhoutumatta. Tässä kohtaa Homeros tekee sanaleikin, sillä Odysseus antaa sitoa (seirēn) itsensä köydellä (seira) välttääkseen seireeniä (Seirēn) — seireeni on olento joka sitoo ja vetää luokseen laulullaan kuin köysi, joten kyseessä on kahdenlaisen sitomisen kamppailu.
Plathin Crossing the Waterissa ei ole sellaista Homeroksen kahden sitomisen kamppailua, eikä myöskään Danten vastakohtaisuutta tähdettömän Helvetin ja Paratiisin tähtien välillä. Plathin runon puhuja sen sijaan siirtää tähdet veteen. Tässä voitaisiin huomioida, että englanniksi 'crossing' tarkoittaa myös ristin merkin tekemistä ja siten veden pyhittämistä. Ajattelisin siten, että runon puhuja pyhittää kuoleman virran mykän veden: Helvetin vailla Paratiisia, kuoleman vailla uutta elämää. Tähdet pimeässä vedessä ovat kuin kansantarujen kummituskynttilöitä (ghost candles), joiden valot säihkyvät suovedessä harhauttaen kulkijoita turvalliselta polulta, kutsuen eläviä kuolleiden maailmaan. Tämä muistuttaa myös Tolkienin kirjan The Two Towers kalmansuosta: All dead. All rotten. [...] The Dead Marshes. Yes, yes, that is the name! This way. Don't follow the lights. [...] The tricksy lights. Candles of corpses, yes, yes. Don't you heed them! Meille suomalaisille tunnistettavalla tavalla hauskasti Tolkien käytti luomansa Quenya -kielellä kirjoitetussa, laivamatkasta kertovassa runossa Viimeinen Arkki (Oilima Markirya) näistä ruumiskynttilöistä nimitystä kaivo-kalma. Runossa käsitellään avautuvaa pohjattomuutta, vanhaa pimeyttä ja putoavia tähtiä — melko lailla kuten Raamatun kertomuksessa Nooan arkista, Jumalan vihasta joka uhkaa hukuttaa maailman luomista edeltäviin pimeyden vesiin. Tällainen kuvasto on tietysti melko yleismaailmallista. Plathin laiva ei ole pelastuksen arkki, vaan sen kyytiläinen on ennemmin pimeyteen vajonneiden tähtien lumoama ilman pelastavaa köyttä.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest