Re: Runoutta
Posted: Sun Feb 09, 2020 9:53 pm
Tuo frater smaragtin runo oli hyvä kalevalan runous on kaunista ja todella synkkää suositten semmoista runollista bändiä kuin tenhi jossa joka on kauniin melankolista musiikkia
Forum Archive - ⛧2010 ⸸2023
https://www.azazel.fi/forum/
Kiitos kaunis. Koska minun on yleensä helpompi lukea runoutta pienissä pätkissä, tuntuu Kalevala usein liian haastavalta laajana kokonaisuutena. En tiedä onko se miten lineaarisesti luettava, mutta sellaisella asenteella olen huomannut lähestyneeni sitä, mikä on tehnyt satunnaisemmasta tarttumisesta hyvin vaikeaa. Olisi mukava lukea enemmän suomalaiseen mytologiaan kudottua arkaaista runoutta, mutta edellämainitusta syystä on Kalevalaan ollut vaikea saada otetta. Olen siis yrittänyt lukea sitä vähän kuin raamattua; olettaen että voisin ammentaa sen viisautta aukaisemalla kirjan yhdestä kohtaa ja pääsemällä melkein sivua kääntämättä kyytiin mukaan, kun onhan tarinoiden kehikot raamatun tarinoiden tapaan kuitenkin jokseenkin muistissa.
Tässä on jännitteitä monella saralla, yhtäältä elementtien (vesi - tuli - ilma - maa) välillä, toisaalta maskuliinisen (isäntä) ja feminiinisen (emäntä) arkkityypin välillä. Sellainen tasapainottomuus juuri vallitsee, että liikaa korostetaan yhtä toisen kustannuksella. Eikä osata yhdistää, vain erottaa. Story of my life, hahahha. Tuli myös mieleen tarot-pakan "hirtetty mies", luonnollisesti.Smaragd wrote: ↑Sat Feb 08, 2020 7:16 pm Riivatut vedet
Luolan hellan päällä lepää pyöreä kiviastia
liekit hätyyttelevät veden haltioita kielen päälle
luola syvenee perältä ja kiviseinät
rautain raskausarpea
ovat houkutelleet huoneen isännän
metallien salaisuuksien ääreen
mutta isäntä riippuu ylösalaisin luolan katosta
eikä vedenhaltiat puhu virvoittavia hänen vangitulla kielellään
korkeintaan polttavat reikiä suuhun
tai utuverhona kulkevat henkeä ahdistaen
peikkomuori väkevä kuin tuhat miestä
peittää astian rautakannella
paine ja kuumuus hirttää muorin
ja peikko huuhtoutuu sulavien rautajuovien mukana maan uumeniin
siellä muodoton uhka – Näkki
vartioi salaisuuksiaan.
Minäkin pidän tästä arvoituksellisesta runosta. Siinä on häkellyttävän paljon tulkittavaa. Omiin silmiini pisti ensimmäisenä uudenlainen käsitys riivatusta, henkien asuttamasta vedestä. Jos olisin nähnyt runon otsikon erikseen, olisin ajatellut syviä, tyyniä, mustia vesiä, jotka ovat vetäytyneet itseensä ja uhkaavat riivauksella ihmistä, joka uskaltautuu uimaan. Tässä vesi itse on kuitenkin riivattua siinä mielessä, että tanssii kiehuessaan kuin hurmioitunut. Ehkä jotkut muinaiset ihmiset ovat veden kiehumista seuratessaan ajatelleet, että tämä on tulen henkien riivaamaa vettä.Smaragd wrote: ↑Sat Feb 08, 2020 7:16 pm Riivatut vedet
Luolan hellan päällä lepää pyöreä kiviastia
liekit hätyyttelevät veden haltioita kielen päälle
luola syvenee perältä ja kiviseinät
rautain raskausarpea
ovat houkutelleet huoneen isännän
metallien salaisuuksien ääreen
mutta isäntä riippuu ylösalaisin luolan katosta
eikä vedenhaltiat puhu virvoittavia hänen vangitulla kielellään
korkeintaan polttavat reikiä suuhun
tai utuverhona kulkevat henkeä ahdistaen
peikkomuori väkevä kuin tuhat miestä
peittää astian rautakannella
paine ja kuumuus hirttää muorin
ja peikko huuhtoutuu sulavien rautajuovien mukana maan uumeniin
siellä muodoton uhka – Näkki
vartioi salaisuuksiaan.
Tällainen on myös itselleni luonteva tapa lukea runoutta — uskallan sanoa, että luontevin ylipäätään, onhan runous olemukseltaan erityistä, kohosteista kieltä, jonka kanssa tekemisissä oleminen on väistämättä vaikeampaa kuin arkikielen tai proosan. Kalevala kokonaisena teoksena on lisäksi 1800-luvun ja fennomaanisen ideologian, ei niinkään myyttisen muinaisen Suomen tai Karjalan tuotos. Ruotsia äidinkielenään puhunut porvarikirjailija Elias Lönnrot on koonnut sen oman makunsa ja tarkoitustensa mukaan alunperin erillisistä runoista, sensuroiden ja monin paikoin omiaan lisäillen. Maailma, jossa hän on elänyt, on eronnut suuresti niiden maailmasta, joiden hengentuotteita hän keräsi. Ei siis mielestäni kannata kohdella Kalevalaa mitenkään ylimaallisen eheänä, myyttistä ja alkuperäisen "suomalaista" totuutta sisältävänä kokonaisuutena. Se voi tietenkin olla (ja on) hieno taideteos siinä missä muukin 1800-luvun suomenkielinen kirjallisuus, mutta arvelisin, että jos kaipaa ikkunaa pikemmin muinaisuuteen kuin toissa vuosisadalle, kannattaa kiinnittää huomiota juuri yksittäisiin runoihin. Kanteletar on myös hyvä teos tähän tarkoitukseen.Smaragd wrote: ↑Sun Feb 09, 2020 10:15 pm Kiitos kaunis. Koska minun on yleensä helpompi lukea runoutta pienissä pätkissä, tuntuu Kalevala usein liian haastavalta laajana kokonaisuutena. En tiedä onko se miten lineaarisesti luettava, mutta sellaisella asenteella olen huomannut lähestyneeni sitä, mikä on tehnyt satunnaisemmasta tarttumisesta hyvin vaikeaa. Olisi mukava lukea enemmän suomalaiseen mytologiaan kudottua arkaaista runoutta, mutta edellämainitusta syystä on Kalevalaan ollut vaikea saada otetta. Olen siis yrittänyt lukea sitä vähän kuin raamattua; olettaen että voisin ammentaa sen viisautta aukaisemalla kirjan yhdestä kohtaa ja pääsemällä melkein sivua kääntämättä kyytiin mukaan, kun onhan tarinoiden kehikot raamatun tarinoiden tapaan kuitenkin jokseenkin muistissa.
Minä suosittelen myös! Paitsi että musiikki on hyvää, Tenhin sanoituksissa on mielestäni tutkittu suomenkielen äänteellisiä erityisyyksiä todella hienosti. Alku- ja sisäsointuja on yhdistelty tavalla, joka tuo aavistuksenomaisesti mieleen kalevalanmitan, mutta murtautuu heti sen tuolle puolen, ikään kuin omaehtoisesti jatkaen samaa suullisen runouden perinnettä.
Usein katsotaan ettei omia töitä ole sopiva tulkita, mutta pah! sanon. Rinnakkain tässä ollaan kaikki jännittävien myyttikerrostumien äärellä ihmettelemässä.Cancer wrote: ↑Mon Feb 10, 2020 1:51 pm Viimeisenä yksityiskohtana kiinnitin huomiota vedenhengen Näkin sijoittamiseen maan syvyyksiin, raudan salaisuuksia varjelemaan. Mitä tällä halutaan sanoa? Jotain veden ja maan yhteydestä? (On muistaakseni olemassa muinaissuomalaisia runoja "raudan synnystä"; ne voisivat olla hyviä viitepisteitä tätä tulkittaessa.)
Kuten aiemmin totesin, tämä runon perusteella tahdoin avata omaa käsitystäno Mariasta, johon olen viimeaikoina saanut runsaasti innoitusta ja selkeyttä pterafaeliittien taiteesta.
Pidin tästä aika paljon. Nykyisyydessä tapahtuvan hetken (istumme ulko-oven portailla) liittäminen myyttisiin toisintoihin tuntuu kotoisalta.