The Star of Azazel - Azazelin Tähti

ARKTIS
Aaro Hellaakoski

Jo silmäni nähdä sai sen
mitä eniten janosin,
Venezian jumalaisen
ja Rooman, Napolin.

Olin keskellä vuosisatain
- etruskien alkamain -
yhä samojen aurinkoratain
ja ilmojen hohtavain.

Näin ihmisen valtiasmerkin.
Hän taiturin-sormellaan
oli piirtänyt, linjoin herkin,
oman hahmonsa maailmaan. -

Kuin olenkaan toista juurta!
En kypsä, niin kuin nuo.
Mun henkeni sumean-suurta
yön alkuloitsua tuo,

sen yön, jossa maailmoita
on ähkynyt synnyssään
ja ihminen ollut noita,
käsin harova pimeään.

Minä tiedän mitä on Kaaos,
mitä rumuus, kauhistus.
Sen sylistä, sieluni, saaos
sanat: tulkoon valkeus.

*

Tämä runo sai minut ajattelemaan Nefastosta ja muita kaksisieluisuuden dilemmasta kärsiviä (voimaantuvia?) suomalaisia. Vaikka Hellaakosken esittelemän apollonisen ja dionysisen dialektiikan voi tietysti liittää muuhunkin kuin kansallisuuteen.

Jousen jännität
kielen virität
sävelelläs' tarkasti
halkaisten ajan kaiken
Taidokas kaato
suoraan sydämeen
Viisari värähtää
iäisyyteen haihdut

Hienot runot Hellaakoskelta ja Koutalta. Jälkimmäiseltä en vielä ole lukenut yhtään varsinaista kokoelmaa, mutta olen alkanut etsiskellä sopivaa, ehkä jotain sellaista jossa korostuvat teosofiset aiheet.... Hellaakosken kootut runot hankin luettuani artikkelin hänen runoutensa antinomiasta, joka herätti heti halun kyntää tuotanto tämän tulkintamatriisin kera.

Kavi wrote: ↑Fri Dec 06, 2019 2:33 am Jousen jännität
kielen virität
sävelelläs' tarkasti
halkaisten ajan kaiken
Taidokas kaato
suoraan sydämeen
Viisari värähtää
iäisyyteen haihdut

Jousen jännittäminen on yksi ikuisimpia runokuvia. Minulle se tuo aina mieleen Veedalaisen runouden Rudran, kuten häntä on tarkasti kuvaillut Stella Kramrisch.

Kahdella viimeidellä rivillä näkökulma vaihtuu muinaisuudesta koneistokellojen aikaan. Tämä tuo mieleen sonetin voltan kaltaisen runon loppuun sijoittuvan näkökulmanvaaihdoksen (kuten vaikkapa Verlainen sonetissa rakastavaiset paljastuvat patsaaksi). W. H. Auden käytti runoudessaan teologi Paul Tillichin ajatusta Kairoksesta hetkenä jolloin aika avautuu ikuisuuden lävistettäväksi. Vaikka tässä symbolismi haki kuvastonsa kangastöistä, hyvin samankaltaisesta dynamiikasta taitaa olla kyse.

Nuolta tässä ei mainita, vain jousi. Olen ymmärtänyt että Ilmestyskirjan valkoisella hevosella ratsastajaa (6:2) on samalla perusteella tulkittu rauhanomaiseksi valloittajaksi. Toki tässä puhutaan selkeästi kaadosta, mutta ainahan on kiinnostavaa viipyä siinä mitä ei mainita - ikään kuin runon varjopuolella. Ehkä kaato on jonkinlainen orfilainen tainnutus, kun kuitenkin aseeksi näyttäisi valikoituvan sävel?

Kiitos runosta, fra Kavi.

Tässä on Kalika Puranan innoittama runo eiliseltä, joka ei kielensä puolesta näytä sopivalta valmistelemaani kokonaisuuteen:

TUOKSUVIN KURCA

Hengitän sydämistävää
Kamferin tuoksua
- Syvään

Sitten tummaan myskiin tuikkii
Safronin kukan terälehtiä


Pehmeästi murtuu iltaruskon malva
Kuin siipien iskuin
Leviää hyvä temppeliolibaani


Ja kuivan metsän utu
käy neniin kuni
maustekurkuma

Kunnes kaiken ylle uusi
nousee kuu - pyhä kurca!

obnoxion wrote: ↑Thu Oct 31, 2019 6:39 pm Hankin hiljattain kirjaston poistona Kirsti Simonsuuren käännöksen Sylvia Plathin maineikkaammasta runokokelmasta, hevosen mukaan nimetystä Arielista (Gummerus, 1983). Ajattelin jakaa suomennoksen runosta jota on parhaillaan käsitelty alkukielisenä Sylvia Plathin runoudelle omistetussa ketjussamme:

HIRTTÄYTYVÄ MIES

Hiusteni marrosta joku jumala tarttui minuun.
Sirisin sen sinisissä volteissa kuin korven profeetta.

Yöt vilahtivat näkyvistä liskon silmäluomen lailla:
paljaassa kuopassa kaljujen valkeiden päivien maailma.

Raastava ikävyys naulasi minut tähän puuhun.
Jos hän olisi minä, niin kuin minä hän tekisi.

Hankin alennusmyynnistä Sylvia Plathin käännöskokoelman "Sanantuojat" (1997, 2014 Otava) jossa yllä lainattu runo on saanut Marja-Leena Mikkolalta uuden suomennoksen:

HIRTETTY

Hiusjuuristani jokin jumala sai otteen minusta.
Sihisin hänen sinisissä volteissaan kuin erämaan profeetta.

Yöt napsahtivat näkyvistä niin kuin liskon silmäluomi:
varjottomassa kuopassa kaljujen valkoisten pilvien maailma.

Saaliinhimoinen ikävyys kiinnitti minut tähän puuhun.
Jos hän olisi minä, hän tekisi kuten minä tein.


Suomentaja on liittänyt otsikkoon asteriskilla huomion, että Hirtetty on erään tarokkikortin nimi. Julia Gordon Bramer on kirjoittanut kirjan "Fixed Stars Govern a Life: Decoding Sylvia Plath" (Texas & A&M University Press, 2014) Sylvia Plathin runojen tarokki-vastaavuuksista, ja hän yhdistää kyseisen kortin The Night Dances -runoon.

Miltä tämä vastaavuus vaikuttaa?

Tässä myös haaste johon voisin ehkä itsekin yrittää tarttua: Olisiko mahdollista suomentaa runo niin, että alkuperäiset riimiparit voitaisiin säilyttää?

THE HANGING MAN

By the roots of my hair some god got hold of me.
I sizzled in his blue volts like a desert prophet.

The nights snapped out of sight like a lizard's eyelid:
A world of bald white days in a shadeless socket.

A vulturous boredom pinned me in this tree.
If he were I, he would do what I did.

Tässä ehdotelma käännökseksi, joka pyrkii säästämään loppusoinnut. Otsikossa olen säästänyt myös maininnan miehestä, sillä kyse on yhdestä niistä useista Plathin runoista, jonka mieheksi syntymistä toivonut ja monella tapaa mieheksi itsensä kokenut runoilija kirjoitti miehen näkökulmasta:

RIIPPUVA MIES

Kun jumala joku juuri mua hiuksista
ja kieputti salamansa sinessään tietäjänsä;

Niin iskuin liskon silmin yöt autiomaan
vaihtuivat; niin hämärästi päivät pääkallo-silmänsä.

Kyllästys - korppikotka! - mut pisti läpi oksista;
Jos kuumissaan kuin minä, myös tekisi näin kummiaan.

obnoxion wrote: ↑Sun Dec 29, 2019 10:31 amRIIPPUVA MIES

Kun jumala joku juuri mua hiuksista
ja kieputti salamansa sinessään tietäjänsä;

Niin iskuin liskon silmin yöt autiomaan
vaihtuivat; niin hämärästi päivät pääkallo-silmänsä.

Kyllästys - korppikotka! - mut pisti läpi oksista;
Jos kuumissaan kuin minä, myös tekisi näin kummiaan.

Kiehtova käännös. Minua useimmiten miellyttää odottamattomien, aidommin suomenkielisten vastineiden keksiminen vierasperäisille sanoille, kuten toisen säkeen "volteille", niin myös tässä. Tuntuu että tällöin alkuperäistä ja käännöstä vertailtaessa päästään syvemmälle kohdan merkitykseen. Olen tosin niin tottunut ajatukseen runokäännöksestä alkuperäisen täydentäjänä, että minulle on haastavaa arvioida, miten sellainen toimii korvaajana.

Versiosi toisesta säeparista korostaa ajan kulumisen kokemusta, siinä missä "varjoton kuoppa" alkuperäisessä on jähmettynyt kuin salamalla otettuun, piinaavaan selkeään valokuvaan.

"Kuuman" ja "kumman" rinnastaminen on ratkaisuista kaikkein silmiinpistävin. Jään pohtimaan sen merkitystä ajattelusi kontekstissa. (Minusta elämään kyllästymisessä ja oksiin lävistäytymisessä ei ole mitään kummaa, mutta sen selittänee masennukseni )

Cancer wrote: ↑Sun Dec 29, 2019 3:53 pm

obnoxion wrote: ↑Sun Dec 29, 2019 10:31 amRIIPPUVA MIES

Kun jumala joku juuri mua hiuksista
ja kieputti salamansa sinessään tietäjänsä;

Niin iskuin liskon silmin yöt autiomaan
vaihtuivat; niin hämärästi päivät pääkallo-silmänsä.

Kyllästys - korppikotka! - mut pisti läpi oksista;
Jos kuumissaan kuin minä, myös tekisi näin kummiaan.

Kiehtova käännös. Minua useimmiten miellyttää odottamattomien, aidommin suomenkielisten vastineiden keksiminen vierasperäisille sanoille, kuten toisen säkeen "volteille", niin myös tässä. Tuntuu että tällöin alkuperäistä ja käännöstä vertailtaessa päästään syvemmälle kohdan merkitykseen. Olen tosin niin tottunut ajatukseen runokäännöksestä alkuperäisen täydentäjänä, että minulle on haastavaa arvioida, miten sellainen toimii korvaajana.

Versiosi toisesta säeparista korostaa ajan kulumisen kokemusta, siinä missä "varjoton kuoppa" alkuperäisessä on jähmettynyt kuin salamalla otettuun, piinaavaan selkeään valokuvaan.

"Kuuman" ja "kumman" rinnastaminen on ratkaisuista kaikkein silmiinpistävin. Jään pohtimaan sen merkitystä ajattelusi kontekstissa. (Minusta elämään kyllästymisessä ja oksiin lävistäytymisessä ei ole mitään kummaa, mutta sen selittänee masennukseni )

Kiitos palautteesta! Suurin huoleni, jopa pelkoni, Plathia lukiessa/kääntäessä on - psykologisin termein - että transferenssin tutkimisen sijaan päädyn skistoidiseen projisaatioon.

Olen itse pyrkinyt jakamaan sanojen merkityksiä laajemmalti runonon kokonaisalueelle. Esimerkiksi "varjottoman kuopan" seisahtuneisuutta yritin tuoda viimeiseen riviin juuri tuona seisovan kuumuuden ja tekojen kummallisuuden kautta, kun taas kaljuuden sisällytin pääkallon symbolismiin. Kolmannen ja neljännen rivin tunnetta dynaamisesta ajan kulumisesta lisännee säkeenylitys. Olen akuutin tietoinen että tässä poikkean selkeästi siitä ilmaisusta jonka käsitän olevan ominaista Plathin sielulliselle tilalle tässä runossa, ainakin kuten se yleisesti käsitetään. Toki säkeenylitys kuuluu muuten Plathin maneereihin.

Tarkoitus oli kuitenkin korostaa runon soinnullisuutta ja yltäkylläistä eheyttä. Tarkalleeen ottaen, tahdoin että tässä käännöksessä riimiparit olisi mahdollista yhdistää mielekkäästi. Tahdoin haastaa tavan lukea tätä runoa kuin itsemurhakirjettä.

obnoxion wrote:Tahdoin haastaa tavan lukea tätä runoa kuin itsemurhakirjettä.

Tämä kuulostaa mielestäni arvokkaalta pyrkimykseltä. Omaa kuvaani Plathista hallitsevat Arielin epätoivoisimmat ja sapekkaimmat runot, koska luin ne ensimmäisinä. Se, miten olet nostanut esiin varhaisempia runoja (esim. "Ouija", "Crossing the Water") on auttanut minua laajentamaan ja "lieventämään" käsityksiäni. Nuorena kuoleminen ilmenee kaiken romantiikan jälkeisen runouden mythoksessa kohtalonomaisena, väistämättömänä, mutta joskus teemme runoilijoille karhunpalveluksen unohtamalla, että heidän viimeisiksi jääneet teoksensa olisivat aivan hyvin voineet olla vain teoksia muiden joukossa.