Page 21 of 22

Re: Runoutta

Posted: Sat Oct 19, 2019 7:34 pm
by obnoxion
Segel wrote:
Sat Oct 19, 2019 4:32 pm
Kahden herran palvelija

Minä kuljen kuin kahta polkua,
minä palvelen herraa kahta,
kuin koskelo vierin mä virtoja,
kuin sotka ma soudan lahta.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
ja - puijailen herraa kahta!

Minä tiedän ne tiet niin tarkalleen,
minä tunnen ne kumpaisenki:
Vie toinen se korpien tyyneyteen,
käy toisella tuulien henki.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
ne on kaunihit kumpainenki!

Minä lemmin palmuja linnojen
ja mökkiä honkien alla.
Minä laulan vimmoja viettien,
mut rinnassa mulla on halla.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
niin palmun kuin honkien alla!

Mut tule, oi tyttö, mun tupahain,
min laitan ma metsähän kerran,
niin luovun ma palmuista, linnoistain,
ja mulla vain yksi on herra.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
ja mulla vain yksi on herra!

Minä rakastin metsää ja maailmaa,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on minun metsäni, maailmain,
hän on minun ainoain.

Minä rakastin yötä ja päivää myös,
nyt rakastan häntä ma vain,
hän, hämärän impeni ihmeellinen,
niin vieno, mut väistyvä ain.
Minä rakastin muita ja itseäin,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on mulle minä, hän on mulle muu,
hän on minun armahain.

Eino Leino
Olen ajatellut että tässä runossa impi on prinsiippi, jonkinlainen sielullis-hengellinen tekijä. Mutta jääkö runon laulajalta kuitenkin mökki rakentamatta? Hän ei varsinaisesti sinuttele tyttöä, joskin kylläkin tytöttelee neljännessä säkeistössä jossa on kohtaamisen tuntu, mutta jossa mökkiä enneminkin haaveillaan kuin suunnitellaan metsään ("min laitan ma metsähän kerran"). Tämän jälkeen impi on hän, minä ja muu, vaan ei koskaan sinä. Jää vaikutelma trubaduurin rakkaudesta, ekstaattisesta ihannoinnista.

Vaan millainen olisi mahtanut olla tuo tuulen tie palmuineen ja linnoineen?

Re: Runoutta

Posted: Sat Oct 19, 2019 10:48 pm
by Segel
Eino oli haaveilija ja hänen runot ovat melkein yhtä sekavia ja hurmoshakuisia kun mun kokemusmaailmakin tällä hetkellä.
Mökki on tai siis jäi rakentamatta ja immen tapaaminen haaveisiin ja trupaduurin sydämessä asui pelkkä halla.
Trupaduuri etsi herraansa ensin sieltä ja sitten tuolta, sitten kuuli varmaan huhuja sen ehkä löytyvän jostain ihan muualta, mutta ei saanutkaan asumustaam valmiiksi, jonne se impi/herra olisi päässyt muuttamaan ja loppu runosta on trubaduurin hurmoksellisia valheita sen jälkeen kun hän on syönyt sieniä.
Tai onko herra ja impi edes sama juttu trubaruurin mielestä en tiedä.

Re: Runoutta

Posted: Sat Oct 19, 2019 11:35 pm
by obnoxion
Segel wrote:
Sat Oct 19, 2019 10:48 pm
Tai onko herra ja impi edes sama juttu trubaruurin mielestä en tiedä.
Tätä minäkin mietin, ja minusta nämä runon lopussa samaistuva. Ehkä herruus impeytyy yhdentyessään...

Re: Runoutta

Posted: Tue Oct 22, 2019 12:57 pm
by obnoxion
Kaksi runoa samalta tekijältä jotka minusta täydentövät toisiaan. Niissä toistuvat symbolit kuin kuvariimit sitovat kaksi erilaista tyyliä ja tunnelmaan osiksi yhteistä monitahokasta.

***

PEIKKO
Aaro Hellaakoski


Olen katsonut varjoa tuota,
joka toistaa mun,
joka, lähtien jalkani luota,
meren, maan yli heittää muotoni mun.

Kuva kallis, kauhistavainen,
- sitä syleilen -
tuo ainoa seuralainen,
näköpiirini rutsaus myrkyllinen.

Oli kerran se poikanen heikko,
jota ohjata sain.
Nyt on se jo mahtava peikko.
Se on valtijanain.

Se on kaikkeni vienyt multa
- minä en ole varjoakaan -
sen askelet iskevät tulta,
veri pauhaa sillä jo suonissaan.

- Ja, luojitta suuremmitta,
mua onhan se vain!
Se on vain itkuni mitta
yli maailmain
.

***

KUUTAMO METSÄSSÄ
Aaro Hellaakoski


Alla unisen oksiston
valoa kummallista on,

metsän sisällä taikatie
ei mistään tule, ei mihinkään vie.

Varjoni karkasi. Vailla oon
ruumista. Liuonnut kuutamoon.

Askel jää ilmaan irralleen.
Käteni koskee tyhjyyteen.

Re: Runoutta

Posted: Thu Oct 24, 2019 11:15 pm
by obnoxion
SUMUISTA JA SATEISTA
Charles Baudelaire
(Suomeksi tulkinnut Antti Nylen)


Oi myöhäissyksy, talvi ja kevät kurakeleineen,
rakastan teitä, te uneen
kutsuvat vuodenajat, ylistän
teitä! - Te kiedotte
sydämeni, mieleni
usvan kääreisiin,
hautakammion hämyyn telkeätte!

Sillä merituulen armoilla
alavalla maalla
matelevina yötunteina
kieppuu tuuliviiri
äänensä puhki - siellä tämä sielu saa
korpinsiipiensä alle
enemmän ilmaa kuin
lauhalla säällä suven alla.

Mikään ei tee kalmankauhuunsa
pakahtuvalle, kuuran
kauan sitten kuorruttamalle
sydämelle parempaa
kuin teidän kelmeät, synkät ja
hievahtamattomat
kasvonne, oi kylmänkalvaat vuodenajat,
pohjoisen ilmanalan
kuningattaret - ellei
se, että jonakin kuuttomana yönä saisi
kahden nukuttaa
tuskansa turraksi
vaarojen vuoteella.

Re: Runoutta

Posted: Fri Oct 25, 2019 12:35 pm
by obnoxion
"Jäljen ääni" -blogi on uusi tuttavuus, johon törmäsin kun etsin verkosta Baudelairen käännöksiä. Siinä äidinkielen opettaja pohtii lukemiaan kirjoja. Tässä on mukanaan vievää pohdintaa joka koskee sattumalta juuri edellisessä viestissäni jakamaani runoa. Samalla sain muistutuksen että myös Kaarlo Sarkia on kääntänyt Baudelairea -ansiokkaasti!

https://penjami.wordpress.com/tag/charles-baudelaire/

Re: Runoutta

Posted: Sun Oct 27, 2019 10:30 pm
by lux ferre
Am not human inside there is nothing left only endless sorrows of death maybe gateway other side maybe gate inside of my dark mind haunted past purifite the pain purifite mind flames inside in not human inside maybe I want now no truth to the other side or purifite flame my inner side only death is real gateway to the inside of my sorrowed mind

Re: Runoutta

Posted: Tue Oct 29, 2019 6:04 am
by lux ferre
Hidden wachers Fallen Angels on the SKY blessed darkness night WHO sing heavenly light on the SKY stars Fall blow up trumpets heaven shall Fall her hidden wachers Call the wisdom is lock Down mounten come for me azazel come for me lillith come for morning star shine the wisdom of fallen ones

Re: Runoutta

Posted: Thu Oct 31, 2019 7:39 pm
by obnoxion
Hankin hiljattain kirjaston poistona Kirsti Simonsuuren käännöksen Sylvia Plathin maineikkaammasta runokokelmasta, hevosen mukaan nimetystä Arielista (Gummerus, 1983). Ajattelin jakaa suomennoksen runosta jota on parhaillaan käsitelty alkukielisenä Sylvia Plathin runoudelle omistetussa ketjussamme:

HIRTTÄYTYVÄ MIES

Hiusteni marrosta joku jumala tarttui minuun.
Sirisin sen sinisissä volteissa kuin korven profeetta.

Yöt vilahtivat näkyvistä liskon silmäluomen lailla:
paljaassa kuopassa kaljujen valkeiden päivien maailma.

Raastava ikävyys naulasi minut tähän puuhun.
Jos hän olisi minä, niin kuin minä hän tekisi.

Re: Runoutta

Posted: Tue Nov 19, 2019 5:51 pm
by lux ferre
Syyslehdet värjääntyvät väriin punaiseen lumi tekee pimeyden pohjolan olemmeko edessä ikuisen pimeyden vai kesän valoisten ruusujen vai vaivummeko kaamokseen