The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Goreart wrote:Nyt osuu aika lailla siihen mistä on kyse. Jes! Mahtava setti. Tykkään.

Samat sanat täältä suunnasta. Nyt iski. Vaikuttavaa runoutta!

Fullness of Time

On a rusty iron throne,
Past the furthest star of space
I saw Satan sit alone,
Old and haggard was his face;
For his work was done, and he
Rested in eternity.

And to him from out the sun
Came his father and his friend,
Saying - Now the work is done
Enmity is at an end -
And He guided Satan to
Paradise that He knew.

Gabriel, without a frown;
Uriel, without a spear;
Raphael, came singing down,
Welcoming their ancient peer;
And they seated him beside
One who had been crucified.


-James Stephens-

I

Äänetön Huuto,
Tuska ja Kipu…

Menneisyys repi sisimpäni jälleen…
Kaatoi maljan, vääristi tunteet…

Lohdullinen pimeys,
Sormin selaan arpiani,
Kuin valokuvia muistoista…

Kosketus, arpi…
Muisto, itken äänettä…
Tunne, lamauttava ahdinko…

Kaikki nämä vuodet,
Tasapainoilua Hulluudessani,
Lihani syvät viillot,
Liittoni veren purppuran, kylmän teräksen.
Sisimpääni poltettu ahdistus,
Sisimpääni naulattu kiroamani muistot.

Halu satuttaa, häpäistä, tappaa…
Halu tukahdettuna itseeni…

Viiteen kantaan kirjailin:
Kipu, Viha,
Ahdistus, Raivo,
Tuska.

…alku, Loppu, alku…

Itseyteni palava kehä.

…Loppu, alku, Loppu…

II

Herätyskellon ääni...
Väsymys ja Ahdistus...

Muistan heränneeni unessa…
Sekavaa ja epätodellista…

Tämä päivä, tämä hetki,
Tuntuu ei miltään, keho ei ole vielä oma,
Ruumis ei ole vielä hereillä…

Jotenkin saan itseni ulos,
Tuntemukseni tulvivat,
Surumielisyyttä, kaiheutta,
Yön ahdistava muisto.

Kemikaalit Turruttakoon Tuntoni!

Järki ja Tunteet
Käyvät mielipuoliseen sinfoniaansa…

Diatsepaami, Fluoksetiini, Buspironihydrokloridi…
Epäjumalani, Orjuuttajani ja Huorani…
Kurjuuden Pyhitetty Kolminaisuus…

Viha
Turhautuneisuus
Väsymys

Iloitse! Täytä itsesi uudella Päivällä!
Nauti! Ota vastaan Elämä!
Vahtijani vaihto…
Yön kahleet vaihdetaan uusiin…

Vähitellen kaikki turtuu,
Automatiikka ottaa vallan,
Olen taas kelvollinen yhteiskuntaan.

…alku. Loppu, alku…

Järjettömyyden tunteeton ympyrä.

…Loppu, alku, Loppu…

Tahdon jakaa erään Rambrasadin runon. Koska se kuitenkin vaikuttaisi melko tunnetulta englanninkielisessä muododssaan, päätin tehdä siitä oman käännökseni. Toivon että edes murto-osa Rambrasadin antaumuksesta välittyisi:

Oi Kali! Sinä olet mieltynyt hautuumaihin;
Sellaiseksi siis tein oman sydämeni
Että Sinä, joka aina asut hautausmaalla,
voisit tehdä ikuisen tanssisi sisimmässäni.
Voi Äiti! En helli muuta halua sydämessäni;
siellä palaa vain hautarovio.
Voi Äiti! Olen haalinut tyköni palaneiden ruumiiden tuhkat,
kaikkialle ympärilleni, jotta Sinä tulisit.
Voi Äiti! joka pidät Sivan, kuoleman voittajan, jalkojesi alla
Tule, tule laulua tanssien;
Prasada vartoaa suljetuin silmin.

Makaan Sinun jaloissasi, Oi Äiti,
etkä edes vilkaise suuntaani.
Sinä olet leikkisi pauloissa, Oi Kali,
Olet syventynyt ajatukseesi.
Millaista peliä Sinä pelaat niin maassa, taivaassa,
Kuin helvetissäkin?
Kaikki sulkevat silmänsä kauhuissaan, ja huutavat ”Äiti!”
”Äiti!”, roikkuen kiinni Sinun jalastasi.
Voi Äiti! Sinun käsissäsi suurinkin hajoaa;
Siva makaa jalkasi alla – Hän on kadottanut itsensä autuuteen.
Sinä naurat ääneen (luot kauhua);
Alas raajojasi juoksevat veriset joet.
Oi Tara, hyväntekijä, pelkästään hyvä, kaikkien turva,
Oi Äiti, ota minut suojaan.
Kali Ma! nosta minut käsivarsillesi;
Kali Ma! vain Sinun käsivarsillesi.

Voi Äiti! tule nyt, ja Taran hahmossa;
hymy huulillasi, valkoisissasi.
Niin kuin aamu laskeutuu synkän yön ylle.
Voi Äiti! Kauhistuttava Kali!
Niin kauan olen palvonut yksin Sinua.
Nyt on jumalanpalvelukseni tullut päätökseen;
Nyt, Oi Äiti, anna miekkasi laskeutua.

Libra wrote:En tiedä, ollaanko tässä enää mitenkään itsenäistä kansaa, mutta muisto ja kaiho siitä ainakin on jäljellä, joten postaanpa tämän itsenäisyyspäivän kunniaksi yhden runon kirjasta, jota olen tällä hetkellä lukemassa. Kirjasuosituksen annan myöhemmin kunhan joudan rustaamaan pari otetta siitä.

Kirja on kyllä erittäin mielenkiintoinen ollut tähän mennessä, nyt kun ensi kertaa siihen olen kunnolla jaksanut syventyä.

Kirja on Annikki Kumpulaisen "Kalevalaista viisautta"/Mestariviisauden äärellä 1-3 jonka on koonnut Sinikka Hyytiäinen-Kesävuori ja kyseessä on siis Kristosofisen Kirjallisuusseura ry:n kirja.

Runon tekijää ei kirjassa mainita, mutta se on ollut Pohjolan Valo -lehdessä vuonna 1952 sivulla 160.

Hyvää itsenäisyyspäivää, rakkaat Azazelin Tähden veljet sekä muut foorumilaiset!

Kalevalaisissa tunnelmissa on myös tätä 'itsenäisyyspäivää' tullut vietettyä.
Tulipa jopa ihan kyyneliin asti vetistyttyä toissapäivänä lukiessani.
Kalevala on niitä harvoja teoksia, jotka pistävät minut aika herkkään tilaan, vaikka en paljoa edes runoudesta välitä.

Teini-ikäisenä kaihdoin Kalevalaa kuin ruttoa. Se vaikutti jotenkin liian 'nationalistiselta' teokselta ja koin sen edustavan joitain aivan eri arvoja kuin se oikeasti edustaa.
Pekka Ervastin kirja "Kalevalan Avain" sai vasta tutustumaan teokseen kunnolla.

Jällen yksi käännökseni Ramprasadin säkeistöistä:

EN EDES TAHDO TULLA KEISARIKSI

Universumin Äiti,
en tahdo käyttää valtaa.
En edes tahdo tulla keisariksi.
Suloinen Äiti, ole niin hyvä ja suo minulle
kaksi yksinkertaista ateriaa päivässä,
ja että minulla olisi varaa paikata palmukattoni,
puhtaan savimajani suojan,
jonka alla uhraan valveeni ja uneni
kuin punaiset kukkaset jalkojesi juurella.

Vehreä kotikyläni
on kultaisten säteidesi koti, Oi Jumalatar.
Mitä tarvetta minulla on tämän hienommille puitteille?
Jos ympäröisit minut monimutkaisella arkkitehtuurilla,
tai veistoksilla ja omaisuuksilla,
kieltäytyisin kutsumasta Sinua enää koskaan Äidikseni.

Oi Kali, anna minulla vain juuri tarpeeksi jotta voin rakastaen palvella
jokaista vierasta joka löytää luokseni.
Tavalliset metalliset kupit sekä lautaset sopivat hyvin.
Elää päivittäin suuren perheeni sydämessä,
on palvontaa joka ylittää kaiken muun palvonnan;
joka huomaa Äiti Todellisuuden
kaikkina olentoina, kaikkina tilanteina, jokaisena henkäyksenä.

En koskaan luovu tästä minulle luontaisesta elämäntavastani,
tullakseni vakavaksi askeetikoksi,
tai maailman kunnioittamaksi opettajaksi.
Tässä runoilijassa elää vain yksi kaipuu,
jota hänen sielunsa julistaa uudestaan ja uudestaan:
”Äiti! Äiti! Äiti!”
Sulautukoon olemassaoloni jokainen hetki
täydellisesti sinun sisimpään olemukseesi.

-Ramprasad-

VOKAALIT

A on musta, E valkoinen, U vihreä, O sininen:
vokaalit, teidät aion vielä salaa synnyttää:
A on karvainen kimaltavanmusta kärpänen,
joka julmassa löyhkässä pörrää

ja hämyisissä koloissa; E on huurun ja telttakankaan
valkeus, mahtavan jäätikön liike, valkoinen ylhäisyys,
kukitettu väre; I on purppuraa,
syljettyä verta, nauravaan
tarttuva sulohuulisuus, viha ja katuva kännisyys;

U on kiertokulku, jumalainen meri vaahtopäissä,
eläimillä täytettyjen laidunten rauha, rauha rypyissä
jotka alkemia painaa ahkeruuttaan korkeisiin otsiin;

ylin torvensoittaja kahlaa vihlovissa äänissä
hiljaisuuksiin, joita kuljetaan maailmoissa ja enkelissä
- Oi Omega, Hänen Silmiensä säihke vivahtaa violettiin!

-Arthur Rimbaud-

David wept for Adam (Ps. 49:13)
at how he fell
from that royal abode
to that of wild animals.
Because he went astray through a beast
he became like the beasts:
He ate, together with them
as a result of the curse,
grass and roots,
and he died, becoming their peer.
Blessed is He who set him apart
from the wild animals again.

In that king
did God depict Adam:
since he provoked God by his exercise of kingship,
God stripped him of that kingship.
The Just One was angry and cast him out
into the region of wild beasts;
he dwelt there with them
in the wilderness
and only when he repented did he return
to his former abode and kingship.
Blessed is He who has thus taught us to repent
so that we too may return to Paradise.

-Ephrem the Syrian-

Kivenkovan materialistin maineessa oleva H.P. Lovecraft omaksui nuoruudessa joksikin aikaa pakanauskonnon, ja muun muassa rakesni Panille alttarin metsään. Noina aikoina hän kirjoitti myös jonkin verran pakanallista runoutta. Tässä yksi esimerkki:

TO PAN

Seated in a woodland glen
By a shallow reedy stream
Once I fell a-musing, when
I was lull'd in a dream.

From the brook a shape arose
Half a man and half a goat.
Hoofs it had instead of toes
And a beard adorn'd its throat.

On a seat of rustic reeds
Sweetly play'd this hybrid man
Naught car'd I for earthly needs,
For I knew that this was Pan.

Nymphs & Satyrs gather'd round
To enjoy the lively sound.

All too soon I woke in pain
And return'd to haunts of men.
But in rural vales I'd fain
Live and hear Pan's pipes again.