Runoutta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Locked
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Runoutta

Post by Soror O »

Onpa ollut ilo seurata, että täällä on runontajuisia ihmisiä ja että moni kirjoittaa itsekin.

Olen itse lukenut viime päivinä paljon Kalevalaa ja sen kunniaksi tällainen hupsuntotinen runoelma:

Tule mulle miehiöksi
rattopoika raakileeksi
hettehiä hamuamahan
metisiä makoamahan
Tule otsoksi omenaiseksi
korpiksi kumeakurkuksi
Tule, tule turhioksi
vetisiin värjöttelemähän
alaviin maihin asujaksi
Tuulen selkään kipuajaksi!


(Tuossa tuntui muutama päivä (vai viikko) sitten, että marraskuun henki kävi ikäänkuin kääntymässä. Ja nyt taas: ikäänkuin kesä polttaisi itseään loppuun keltaisena lehtiroihuna ja tunnelma on aivan eri.) https://fi.wiktionary.org/wiki/para
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Cancer »

obnoxion wrote:Runojen vahvuudeksi luen myös sen että niistä voisi irroittaa useitakin aforistisia säkeitä ilman että pieni tai suuri kokonaisuus särkyisi. Tällainen tuo uskottavuutta runon panteistiselle tunnelmalla.
Tämä kehu ilahduttaa minua erityisesti. Koen kiehtovat runot usein "kenttämäisinä", joukkona toistensa kiertoradoille päätyneitä sirpaleita, jotka eivät suoraan kosketa toisiaan vaan elävät välilleen jäävästä - ja tässäkin tematisoidusta - tyhjästä. Kokonaisuuden merkitys on auki kuin elekronin hiukkas-aaltoluonne: pureutumalla yksittäiseen kuvaan tai säkeeseen niin syvästi kuin kunnon lukeminen edellyttää, päädytään helposti, ellei väistämättä, ristiriitaan toisten kanssa, kuten elektronin tarkan paikan selvittäminen tekee sen nopeuden mittaamisen mahdottomaksi. Eheä kokonaiskuva ja yksityiskohtien syvyysulottuvuus eivät mahdu mieleen samanaikaisesti; runo vuotaa, repsottaa, pakenee aina jostain. Minulla tämä lukijan-kokemus tietysti sekoittuu vahvasti kirjoittajankokemukseen, jossa en koskaan ole täysin tyytyväinen yhteenkään runoon vaan tulen toimeen ainoastaan unohtamalla ja siirtymällä eteenpäin - liudentamalla mielestäni suomenkielen alkeishiukkasten paikat, jotta niillä taas voisi olla nopeus.
obnoxion wrote:Ennen matkaani
En ehtinyt ripustella
Uhrisauvaasi.
Syksyn brokadit
Niiden tilalla vuorellasi.
Mieleen tulevat tämänsyksyiset ja -kesäiset hankaluuteni sovittaa yhteen ulkoinen ja sisäinen sadonkorjuu (vaikka hitto, eihän minun pitänyt hyväksyä tuota erottelua...): olen katsellut pihoille mätänevien hedelmien ja marjojen määrää vähän samoin haikeana ja vaikeana kuin tietäessäni, että jokin inspiraation hetki menee ohi painamatta mihinkään suoraan jaettavaa jälkeä. Ylijäämän ajatteleminen uhrilahjana helpottakoon tätä tuskaa tulevaisuudessa.
Ave wrote:Tule mulle miehiöksi
rattopoika raakileeksi
hettehiä hamuamahan
metisiä makoamahan
Tule otsoksi omenaiseksi
korpiksi kumeakurkuksi
Tule, tule turhioksi
vetisiin värjöttelemähän
alaviin maihin asujaksi
Tuulen selkään kipuajaksi!
Uskaltaudun kehumaan kalevalanmittaasi sujuvaksi ja ilmeikkääksi vaikka olen itse vasta alkanut tutustua kalevalaiseen runouteen (tai kuoria koulussa ym. opittuja käsityksiä sen päältä). Huomioni kiinnittyy ensimmäisenä "metiseksi" väljentyneeseen "metsään": olen pohtinut tämän sanan etymologiaa pitkään ja nyt siis löytänyt sille ainakin yhden äänteellisen juuren, jos en ihan alkuperää. Runouden tulee mielestäni hajottaa kielen referentiaalisuutta juuri näin, etsiskelemällä sanojen maanalaisia yhteyksiä, murtamalla esiin niiden makua ja tuntua pelkän viittaavuuden kuoren alta. Näin ajateltuna mitat ja metaforat voivat olla kuin työkaluja kielellisen luonnon helläksi muokkaamiseksi, siinä missä akateemiset tai journalistiset tyyli-ihanteet ovat meluisia, öljyä polttavia koneita. (Vaikka toisaalta runon synty muistuttaa kuitenkin eniten puun kasvua.)

Mielenkiintoisia piirteitä ovat myös tuo seitsemännen säkeen lyylittelevä "turhio" (itse olen joskus puhutellut rakastettua "ongelmaiseksi") sekä eroottisen yhdessäolon samastaminen luonnossa-, ja luontonaoloon, eläinnaamioihin, tuulen ja sateen mukana kulkemiseen. Itse asiassa tästä runosta löytyy hämmäsyttävän paljon ajateltavaa, ja hupsuuden tai keveydenkin mieltäisin siinä nimenomaan vahvuudeksi.
Tiden läker inga sår.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Cancer »

Vitun itku (huhtikuu)

Kenen syrjäisyyttä puristaa rintalastaa vasten
Kenen keväiden murtuneet häpyluut ottaa

Suussa valoa ja kaarnaa ja rujo
Kenen vuoksi rispaantua rispaantumistaan

Kenen kylmässä keuhkossa kaukana linnut
Kenen kirkkaaksi sääksi ohenneessa lihassa

kirkuvat, kaartavat

Kenen keskosnukkaa vielä harmaa vihreä

Herään ja herään
läpivetoon

Olen jälkeen jäänyt, vähänänkyttäjä

Kenen sisäpuolen kuulaita limoja taivas
Kenen vaaleaa vittua silmäni kiiltävät

häikäisevässä metsässä ----Kärtän

kuka jakaa kelojen alastomuuden

Nälän väkästen vetämänä ---Vaadin

viimeistenkin luomien lähtöä

Vaadin saada tietää kenen tuoksu tämä on,
tämä jolta kevätpäivät kuorivat suojaa

*

(Tämä joka piti muutenkin postata tuntuu nyt jatkokommentilta edellisiin, myös tavoillaan eroottisiin runoihin. Aveen yhdistävät etenkin luontoteemat — joskin ne minulla ilmenevät leikittelevien sijaan mahdollisimman verestävinä — ja Balbdiin ehkä sitten rakastetun tuonpuoleisuus. Moriartymorte-blogista piti vielä sanoa, että aikanaan sen lukeminen pelotti minua.)
Tiden läker inga sår.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Runoutta

Post by Soror O »

Cancer wrote:Vitun itku (huhtikuu)

Kenen syrjäisyyttä puristaa rintalastaa vasten
Kenen keväiden murtuneet häpyluut ottaa

Suussa valoa ja kaarnaa ja rujo
Kenen vuoksi rispaantua rispaantumistaan

Kenen kylmässä keuhkossa kaukana linnut
Kenen kirkkaaksi sääksi ohenneessa lihassa

kirkuvat, kaartavat

Kenen keskosnukkaa vielä harmaa vihreä

Herään ja herään
läpivetoon

Olen jälkeen jäänyt, vähänänkyttäjä

Kenen sisäpuolen kuulaita limoja taivas
Kenen vaaleaa vittua silmäni kiiltävät

häikäisevässä metsässä ----Kärtän

kuka jakaa kelojen alastomuuden

Nälän väkästen vetämänä ---Vaadin

viimeistenkin luomien lähtöä

Vaadin saada tietää kenen tuoksu tämä on,
tämä jolta kevätpäivät kuorivat suojaa
Katkos. Se on sana, joka nousee mieleeni tässä yhteydessä. Silti ja siksi, jatkuvuus: repaleinen, seitinohut. Mutta siinä kivenvahva. Tässä tuntuu ihmisen osa tämän- ja tuonilmaisen rajoilla.

Pidän paljon tästä, rakastan (miksi pantata sanaa, vain sen kuluneiden konnotaatioiden tähden?)
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Runoutta

Post by Soror O »

Sanat katoavat kokoajan. Olen alkanut pitää siitä (en oikeastaan, vieläkään). Luen vanhoja runojani, ovat muuttuneet uusiksi taas. Mietin, miksi postaan. Onko se huomionhakua, vai kädenojennus jonnekin pimeään, yhteyteen. Ketä kiinnostaa? Minua ainakin. Olin joskus kaksikymppinen, ruumiiseeni asettumaton, salaisesti rujo, höpsö neiti. Onneksi nykyään kaikki on toisin.

(Jäljitän jotain nyt.)

***
keskellä yön radioaaltokohinaa
nousevat laskevat sydämenlyöntiaskeleet
rappukäytävässä
minut on tänne asetettu makaamaan kerrostalon rintaa vasten
unet näkevät minua täällä ja
huomenna
on minun vuoroni nähdä niitä:
laitan tukan ja
lähden kaduille kävelemään
vaikka voisin lentää


***
Leikitään tasapainon löytymistä
leikitään ammatteja
harjoitellaan paheksuvia katseita
jotta osataan isona
olla ihmisiksi
ja jotta osataan
kaupungin yössä
erottaa autot
kiilluvasilmäisistä teräskissoista

Leikitään
mutta pääasiassa
keinahdellaan
kuplitaan
virrataan
vuorovesien
vedenalaisissa puutarhoissa


***
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Runoutta

Post by Soror O »

Vielä pakko... kun kerran vanhoista runoista löytyi niin herttainen, huoneentaulumaiseksi puettu runo! Kyllähän tässä on painavaa asiaa, mutta ei siitä silti runoksi ole.

tulla kuolevaiseksi
kaltaiseksi
mutta muistaa jumalallisuutensa
paljastua
piilostaan käsin
tulla löydetyksi
mutta ei saalistetuksi
nähdä itsensä peileissä
mutta ei alkaa elää
heijastuksissa
opetella
heräämään,nukahtamaan
kaikkeuden hengityksen
rytmissä
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Runoutta

Post by Soror O »

Vielä edelleenkin postaan, koska (vaikka) tämä on niin subjektiivinen runo eikä ehkä käy tuntoon kenellekään muulle. Runo ajalta, jolloin laskeuduin lihaan.

avaan väärän oven
lähden uimaan pinnan sijasta pohjaa kohti
näkemään, miten liha ja veri tietää
on tarve antaa itsensä hukkua,
on tarve leikata auki ja tutkia,
laulaa katkaistulla kielellä
unessa jossa näytetään
vanhan kauhupelin muistiinpanovideoita
Niissä tämän naisen elämä syntyy
If you want to reborn, let yourself die.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Runoutta

Post by obnoxion »

VÄHÄISEN KUOLEMAN ASUKKAAT
Wallace Steven, suom. Jukka Kemppinen


Nämä kaksi kiviseinällä
ovat vähäinen osa kuolemaa.
Ruoho on vielä vihreää.

Mutta kuolema on täydellinen
hävitys, kuolema on korkea
ja syvä ja peittää kaikki pinnat
ja täyttää mielen.

Ne ovat vähäisen kuoleman
asukkaita, mies ja nainen kuin kaksi lehteä,
jotka takertuvat puuhun
ennen kuin talvi jäätää ja kasvaa mustaksi -

suuri korkeus ja suuri syvyys,
ei mitään tunnetta, hiljaisuuden valtakunta,
jossa riutunut olento soittimella
esittää ilmeettömän loppumusiikin.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Cancer »

Ave wrote: avaan väärän oven
lähden uimaan pinnan sijasta pohjaa kohti
näkemään, miten liha ja veri tietää
on tarve antaa itsensä hukkua,
on tarve leikata auki ja tutkia,
laulaa katkaistulla kielellä
unessa jossa näytetään
vanhan kauhupelin muistiinpanovideoita
Niissä tämän naisen elämä syntyy
Tulin lukeneeksi tähän henkilökohtaisimpaan runoosi joukon hyvin henkilökohtaisia merkityksiä omasta elämästäni. Mieleeni palasi noin viiden vuoden takainen ajanjakso, sattumoisin sama, jolloin rekisteöidyin tälle foorumille ja aloin käydä Lucifer-looshin avoimissa tapahtumissa. Tai ehkei niinkään sattumoisin… — sillä eivätkö aika monet ole päätyneet AT:n vaikutuspiiriin aspektiväreistä juuri mustan alaisuuteen kuuluvien tunnelmien johdattelemina? Aikana, johon viittaan, koin totisesti tarvetta antaa itseni hukkua. Vääriä ovia aukeni vähän joka puolella, ja suurin osa johti suoraan alaspäin. Tuntui, ettei pimeiden, lahoavien portaiden laskeutumisesta voinut saada kyllikseen.

Lempikappaleitani tuolloin oli Clan of Xymoxin ”Back Door”. Juuri sen liittäminen ensimmäiseen säkeeseesi keri hetkessä vyyhdin, jota tässä yritän aukaista. Jotenkin tekstisi avulla tajusin, ”muistin”, että takaovi, väärä ovi — joka siis tuona talvena soi alati taustalla tuijottaessani tuhkakuppia yksin kotona — viittasi myös hallitsemattomalta ja pelottavalta tuntuneeseen anaalis-regressiiviseen vaihteeseen, joka yksinäisessä ja viheliäisessä ”seksielämässäni” oli tuolloin päällä. Freudin seksuaaliteorian vaiheillehan voi aspektiväreistä löytää selvät vastaavuudet: oraalinen-valkoinen, anaalinen-musta ja genitaali-punainen.

Jälkeenpäin ajatellen olin ”kallellani alaspäin” ja ”laskeutumassa lihaan” yhdellä kertaa, tavalla, josta on monen mutkan kautta seurannut nykyinen lihaa henkistävä ja henkeä lihallistava ajatteluni. Minulle tuli tutuksi kehollinen itsetuhoisuus ensin viiltelyn, sitten anoreksian muodossa; paasasin halustani ”nähdä verta” niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti, nähdä, miten pitkälle vastenmielisyyksiin ja kipuihin pystyisin menemään (en kovin pitkälle, onneksi). Ennen en ollut suhtautunut ruumiiseeni oikeastaan mitenkään, olin vain ollut se. Nyt aloin suhtautua olan takaa.

Unissani näytettiin kitkeriä maistiaisia vanhasta kauhupelistä, jota pelasin hereillä vasta jokunen vuosi myöhemmin: tälläkin foorumilla hienosti tulkitusta toisesta Silent Hillista. Myös siinä on kyse helvetinmatkasta, matkasta maailman keskipisteeseen, jota tulen nyt yhtäkkiä ajatelleeksi eturauhasena, kun olen tähän perseilyyn lähtenyt. ”The door that wakes in darkness, opening into nightmares” … tietenkin painajaisissa on aina myös jotain puoleensavetävää, hirveän suggestiivista, ehkä ällön-ihanaa. Minkä vuoksi ”Tomorrow — I will be here again, be here again,” kuten edellä mainitussa kappaleessa voihkitaan. Jos James tykkää veitsestään liikaa, saattaa hän jäädä kiertämään helvettiään ikuisuudeksi.

On huomionarvoista, että elävän kehon ajatteleminen lihana — sen synnillistäminen, yhtäältä häiritsevän kiinnostavaksi ja toisaalta yhdentekeväksi, tomumaiseksi tekeminen tuolla voimakkaalla sanalla — mahdollistuu vasta älyllisen paikaltaan-repeämisen kautta. Tämä selittää, miksi Saturnuksessa, Saatanassa ja mustassa ylipäätään yhtyvät ”kylmimmän” järjen ja raskaimman materian merkitykset: ensimmäinen synnyttää jälkimmäisen. Niimpä myös reflektoimattomalle kehollisuudelle vieras halu ”leikata auki ja tutkia” on paikallaan ylikiihtyneen lihallisuuden keskellä, osin sen aiheuttajana. Liha ja veri eivät tällöin vielä (~enää) tiedä mitään, niistä vain tiedetään; jos vähitellen opimme laulamaan katkaistulla kielellä, vaikka sitten välistä sössöttäen ja kuolaten, saavat ne kuitenkin dialektisesti korotettuna ja kirkastettuna takaisin tiedon, joka niillä kerran tietämättään oli.
Tiden läker inga sår.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Insanus »

Cancer wrote:
Ave wrote: avaan väärän oven
lähden uimaan pinnan sijasta pohjaa kohti
näkemään, miten liha ja veri tietää
on tarve antaa itsensä hukkua,
on tarve leikata auki ja tutkia,
laulaa katkaistulla kielellä
unessa jossa näytetään
vanhan kauhupelin muistiinpanovideoita
Niissä tämän naisen elämä syntyy
Tulin lukeneeksi tähän henkilökohtaisimpaan runoosi joukon hyvin henkilökohtaisia merkityksiä omasta elämästäni.
Samoin, vaikka luin toisen rivin väärin päin (pohjan sijasta pintaa kohti) ja sain paljon lohdullisemman kuvan tuoreemmalta ajalta jossa "lihaan laskeutuminen" (pohjan/syvyyden pinnallistuminen) on vivifikaatio ja ilon aihe. Mysteerin kuoren avaaminen veitsellä ja katkaistulla kielellä laulaminen tuntuu minulle sellaisina vastasyntyneen esikielellisinä pyrkimyksinä ilmaista Laulua tässä maallisessa unessa jossa entisen kauhupelin (nimenomaan pelin) muistiinpanoja näytetään videolla so.dissosioituneesta, ei assosioituneesta kulmasta.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Locked