Runoutta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Locked
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Runoutta

Post by Soror O »

Boreas wrote: Sun Jul 05, 2020 5:34 pm
Boreas wrote: Sun Jul 05, 2020 4:34 pmPitäisikin tehdä sanoitukset tai runo teemalla "Gently Raped by Satan". Siitä saisi mainion BM -biisin.
Tuumasta toimeen: viewtopic.php?p=31373#p31373
Itse en jostain syystä pysty yhdistämään mitään vakavasti otettavaa uskonnollis-filosofista sisältöä bläkkikseen. Koen, että ottaessaan itseensä ko. sisällön, genre omalakisena mikrokosmoksena päätyy silmissäni ikäänkuin tahraamaan sisällön Idean (tulkitessaan sen uudelleen). (Tässä taas yksi esimerkki omasta, elämälle vieraasta, idealismistani.) Ainoa bläkkis mitä kuuntelen on Dimmu, koska se on mielestäni miltei avoimen parodisoivaa (ja siinä totuudellista).
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Nefastos »

Ave wrote: Sun Jul 05, 2020 9:24 pmJostain syystä minua puhutteli erityisesti loppukaneetti siitä, kuinka Rudra

"tarjosi ruumiinsa voittajan istuimeksi tai kulkuvälineeksi. Kaikki Rudran tunnusmerkit ja hänen kuninkaallisen pukunsa eri osat, pääkallokruunu, kallokuppi, luukoristeet, tiikerinnahkainen paita, ihmisennahkainen ja elefentinnahkainen viitta, haarniska, siipipari, puolikuu hänen hiuksistaan ja niin edelleen, muutettiin herukan puvuksi."
Ja kuten lainauksesta näemme, tämä buddhalainen esitys Rudra-Herukasta kuvaa yhä täsmällisesti hindulaisen Shivan ikonografian. Näin Suuren Jumalan, absoluuttisen ykseyden – Parama-Shiva kaiken sisältävänä, kaiken absorboivana kosmisen tuhon ja/eli uudestisyntymisen prinsiippinä – olemus on kiertänyt liekkikehänsä korkeimmasta alimpaan ja taas takaisin. Samaan kosmisten olemusten omaksumien ulkoisten persoonallisuuksien salaisuuteen viittaa suoraan edeltävä tarinan kohta:
Tuohon aikaan hänen entinen opettajansa ja opiskelutoverinsa olivat jo saavuttaneet valaistuksen, ja he ajattelivat, että heidän tulisi koettaa kukistaa hänet. Niinpä Vajrapâni otti Hayagrîvan hahmon, ilmestyi esiin vihaisena, punaisena jumaluutena, jolla oli hevosen pää...
Opettaja & oppilastoveri ovat valaistumisessaan palanneet tietoisesti kosmiseen absoluuttiin, mikä täytyy nähdä tekstistä implisiittisesti siirtymänä heidän kuvauksestaan Vajrapâniin eli Chenrezigiin eli Guanyiniin eli käytännössä Lucifer-Christokseen, joka on Myötätunnon sisäinen Jumala; Christus Mysticus. Buddhalaisuus on äärimmäisen taitava näissä persoonaolemusten teatterinaamioiden esiin-pois -pyöräyttelyissä, niin että sen sisäistä vakautta vasten näkyy melkeinpä merkuriaalinen hengen vilkkaus, mitä tulee individualismin leikkiin – "separatismin suuren harhaopin" ylittäviin & sen hallitsemista hyödyntäviin identifikaation sovellutuksiin.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Runoutta

Post by Kavi »

Nefastos wrote: Sun Jul 05, 2020 10:20 am
Ave wrote: Sun Jul 05, 2020 9:33 amItselleni ajatus ns. profaanin pyhittämisestä on alati ajankohtainen ja mielenkiintoinen.

Minusta se kuuluu syvälliseen satanismiin tavalla tai toisella; vain pinnallinen, estetisoiva okkultismi voi väistää tämän kysymyksen luomalla dualistisen maailmantulkinnan.

Ajattelin jo sanoa, ettei seuraava ajatukseni liity runouteen. Mutta ehkäpä se liittyy.

Minulle kaikessa oleva pyhä ilmenee kolmessa sektorissa. Ensimmäinen on filosofinen, eli en pysty järjelläni ymmärtämään, kuinka jokin mikä on niin merkityksekästä että se tulkitaan pyhäksi voisi samalla olla niin rajattua, ettei se olisi kaiken sisätasona. Tämä on vankka älyllinen ("buddhi-manasinen") kokemus. Toinen kokemus on seurausta omasta yliherkkyydestäni, mistä seuraa keskeytyksetön eskapismin toive. Tämä toive saa minut kehräämään mielestäni ainesta, jolla ympäröin itseni, niin fyysistä kuin astraalista kuin mentaalista. Silloin pyhän nostava kokemus välittyy näennäisen pinnallisista muodoista, koska ne on laadittu täysin omaehtoisesti tavalla, joka osoittaa omaan sisimpään merkityskenttään. Ja kolmanneksi, pyhän kokemus erityisen hankalasta, pinnallisesta & vaikeasta syntyy näennäisen paradoksaalisesti mutta kuitenkin ilmiselvästi kahden edellisen seurauksena: maailma nimittäin tietenkin lävistää ja rikkoo koko ajan tuota eskapismin koteloani, tunkeutuen sisääni elämyksinä joista kaikki tuntuvat väkivallalta pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa. Nähdä mänty tai kuorma-auto tai joutua kesämökille tai kuulla television ääni voivat aiheuttaa repulsion joka tuntuu tarpeelta antaa ylen: maailma tuntuu brutaalilta, karkealta, vastenmieliseltä jo puhtaan esteettisellä ja fokaalisella tasolla, vaikkemme edes menisi itse asiaan eli kaikkien olentojen jatkuvaan kärsimykseen, joka on kaikkien yhdessä koko ajan koettavissa. Siten tuo "sisään tunkeutuminen" on Saatanan eräänlainen hellä raiskaus (pahoittelen ilmausta, joka mielestäni sopii vain tähän yhteen ainoaan käyttötarkoitukseen) jokaisena hetkenä. Hellä, koska se pakottaa kohtaamaan Ykseyden & irtautumaan solipisismista; tai kohtaamaan oman solipsismin kaikki eri heijastus- ja komplementtipuolet. Raiskaus, koska itseen on otettava jotain mitä ehdottomasti ei tahtoisi sinne ottaa. Nimittäin maailma.
Taideteoreettisesti sivistymättömänä moukkana sanoisin, että kaikissa kirjoituksissasi, sisälsi ne sitten teosofista termistöä tai okkultista jargonia, on kyllä kyse ihan runoudesta.

Tuo repulsio mäntyä kohtaan on hauska, sillä vaikka itselläni ei ole mäntyä kohtaan samaa tunnetta, voin hyvin tuntea jotakin samaa uuniperunaa kohtaan.
Kuukausi mökillä saa ihmisen myös tajuamaan, miten vinksahtanut suhde elämään saattaa olla, kun päivät pyörivät ruuan ja pakollisen työn ympärillä.
Tavallaan vähän kuin eläisi munkkiluostarissa, jonka sisäänkäynnin kohdalla ei kyltissä luekaan ora et labora vaan "työ vapauttaa".
Toki profaania voi pyhittää tekemällä olemisensa "hengellisemmäksi", mutta kun on vuosikausia protestanttisen etiikan mukaisesti ajettu pirua (laiskuus) pirulla (työllä) niin tuntuu että se heijastuu myös tässä.
Ja ehkä tässä juuri se pyhitys sitten tapahtuu.
Angolmois

Re: Runoutta

Post by Angolmois »

Kavi wrote: Mon Jul 06, 2020 12:22 pmTuo repulsio mäntyä kohtaan on hauska, sillä vaikka itselläni ei ole mäntyä kohtaan samaa tunnetta, voin hyvin tuntea jotakin samaa uuniperunaa kohtaan.
Näistä esoteristien henkilökohtaisista repulsioista olisi hauska tehdä jonkinlainen luettelointi ja analyysi niin näkisi minkä kaiken "tähän maailmaan" / profaaniuteen voi yhdistää. Itsehän ajattelen tätä Nefastoksen mänty -inhoa aina suurella lämmöllä, kun sytytän mänty -suitsukkeen. :-)
lux ferre
Posts: 97
Joined: Sat Aug 27, 2016 7:25 pm

Re: Runoutta

Post by lux ferre »

Kirjoitin tämän tekstin Jupiterin aikaan joka näyttää ehkä kauneuden runossani joka kietoutuu mysteeriseen yön usvaan jonka nään edessäni runoilla tuomme ne kauniit mysteerit maalmaan jokainen voi nähdä kauniissa särkeneessä peilissä heijastuvan kauneuden ja totuuden ja rakkauden ja ikuisen viisauden

Kauniin viljapellon tyttö

Kuuletko kauniin lintujen laulujen Löydänkö sinut kauniin viljapellon keskeltä tummien hiuksesi kaunis hento äänesi maa ja vesi yhtyvät yhteen vuoret siirtyvät paikoiltaan kyyneleesi valuvat odottaen hentoa suudelmaa löydänkö tien sydämesi näetkö sinä minun iloni ruusut kauniit lentevät ylläsi taivaalla odottaen auringon nousua odottaen aamuruskoa olenko yhdistänyt äärettömän pimeyden tähtien loisteen kuun jota et saa koskettaa jaatko kanssani ilon ja surun elämän ja kuoleman voimme tehdä jotain kaunista viljojen keskellä ja hukkua rakkauden mysteereihin
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Nefastos »

lux ferre wrote: Tue Jul 07, 2020 2:54 amKauniin viljapellon tyttö

Runosi virta on minulle hyvin mieleisellä tavalla hypnoottinen. Siihen liittyy sellainen kyseenalaistamattomuus, jossa itse elän omassa eskapismin sisäisessä maailmassani, koska ulkomaailma on pelkkää kyseenalaistamista, pelkkää liikaa järkeä & liikoja merkitsemisiä, yhtä välimerkkien merta kuin Nethackin at-merkin taistelu loputtomia merkkijonoja vastaan. Tekstiä nostavat erityisen kiihottavaksi minulle sen kätketysti demoniset kuvat, kuten valedictiotekstin mieleen palauttavat vuorten siirtymiset ja taivaan juurettomuudessa elävät ruusut. Pidin tästä kovin.

Boreas wrote: Mon Jul 06, 2020 3:04 pmNäistä esoteristien henkilökohtaisista repulsioista olisi hauska tehdä jonkinlainen luettelointi ja analyysi niin näkisi minkä kaiken "tähän maailmaan" / profaaniuteen voi yhdistää.

Niin, se on totta, voisi mahdollisesti opettaa jotakin temperamentillisista rakenteisuuksista, jos tekisi pitkää ja sitten vähitellen vertailuihinkin ehkä taipuvaa listaa eri ihmisten sympatioista ja antipatioista. Se voisi myös auttaa ihmisiä ymmärtämään, että attraktioissa ja repulsioissa on hyvin vähän mitään vertailussa arvottuvaa, ts. että makuasioista ei voi kiistellä. Olen toistuvasti täällä foorumillakin sanonut siitä, kuinka paljon sydäntäni lämmittää kun veljeskunnan muut jäsenet pitävät nimenomaan niistä asioista, joita itse sattumalta inhoan. Minusta on suorastaan tragikoomistakin, kuinka usein ihmiset tahtovat ryhmäytyä vahvasti juuri sen mukaan mistä ryhmänä makuasioiden mukaan pitävät ("somekuplat" jne.), sen sijaan että etsittäisiin toimivasti monitahoista ryhmän dynaamisuutta, joka pyrkii Totuuden koko spektrin oivaltamiseen.

Muistan myös kuinka vuosia sitten pitkinä vaikeina aikoina, kun ajatus itsemurhasta tuntui hirveän houkuttelevalta, kirjoitin toistuvasti päiväkirjaan ylös listani asioista jotka maailmassa ovat kauniita ja ihania. Pilvet ja lehtipuut (koivua lukuun ottamatta) esimerkiksi.

Kavi wrote: Mon Jul 06, 2020 12:22 pmTaideteoreettisesti sivistymättömänä moukkana sanoisin, että kaikissa kirjoituksissasi, sisälsi ne sitten teosofista termistöä tai okkultista jargonia, on kyllä kyse ihan runoudesta.

Kiitän näistä kauniista sanoistasi, jotka lämmittävät päivääni kovin paljon. Tässä kiitokseksi runoksi kirjoitettu runo (vuodelta 2009), joka ehkä liittyy samaan aiheeseen:

Kuvanveistäjä

Vuosia, ikäkausia, lapsuuden toisensa jälkeen
olen veistänyt kuvasi, laulanut nimesi
monumentteina riittämättömyydelleni

Olenhan kuin tyhjä ruoko, josta tuuli puhaltaa sävelen
Ota nämä veistäjän kädet, etkö suutelisi niitä
Ota ruoko, ota taltta,

ota väsymykseni ja minuuteni,
ota kivenkantajan lohduton toive
kuvata kuvaamatonta
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Mars
Posts: 186
Joined: Wed May 15, 2013 1:54 pm

Re: Runoutta

Post by Mars »

Itsellänikin on vahvoja repulsioita ja toisaalta myös hyvin voimakkaita kiintymyksen kohteita. Pidän valtavasti puista, mutta juuri mänty ja vähän pienemmässä mittakaavassa koivu ovat vähemmän rakkaita. Se johtuu mahdollisesti siitä että niitä on vain niin paljon, ja ne edustavat jotain (tietynlaista "idyllistä" suomalaisuutta) jota kohtaan tunnen jatkuvaa vierauden tunnetta. Samaan kategoriaan solahtavat kesämökit, saunat, aitat, puimurit, rintamamiestalot ja ABC-asemat, uuniperunasta puhumattakaan. Repulsioissa ja kiintymyksissä ainakin omalla kohdallani liittyy paljon mielikuvia, joita ne aktivoivat. Joku mänty itsessään on kuitenkin melko neutraali asia, vaikkei mielestäni kaunis olekaan. Jotkut vastaavat korostetun kansalliset piirteet maissa, joista pidän, herättävät puolestaan hyvinkin voimakkaita kiintymyksen tunteita.

Foorumilla usein esiin nostettuihin lintuihin puolestaan suhtaudun melko neutraalisti vaikka eläimistä muuten pidänkin. Pilvet puolestaan ovat kauniita vain kun ne ovat mahdollisimman tummia, peittävät koko taivaan ja mielellään pudottelevat reilusti sadetta. Tuuli sen sijaan... Mitä voimakkaampi, sen parempi.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Cancer »

Minulla Marsin kuvaama ongelma "idyllisen suomalaisuuden" kanssa liittyy erityisesti runouteen suppeammassa mielessä (siis kirjallisuuden kaanoniin yleisen rajoja rikkovan kielellisen assosioinnin sijaan). Rakastan monia sellaisia suomeksi kirjoittavia runoilijoita, joiden tuotannossa joko on omasta takaa vahvaa nationalistista paatosta tai jotka on muiden toimesta liitetty kansalliseen mytologiaan. Ongelma tulee esiin erityisesti 50-luvun modernismia edeltävien runoilijoiden kohdalla. Lukiessani esim. Aaro Hellaakoskea yksinäni voin hukata itseni jonkin taidokkaan riimiparin tai kuvan ihailuun ajattelematta laajempia kulttuurisia yhteyksiä, mutta heti lausuessani hänen runojaan ystävilleni alkavat ne kuulostaa ruisleipämainoksilta tai äidinkielentunnin tekstinäytteiltä. Mitaton ja riimitön runous on tässä suhteessa helpommin lähestyttävää: esim. Helvi Hämäläinen välttyy (ainakin minun korvissani) kaikkein kiusallisimmilta mökkitie-tyyppisiltä mielleyhtymiltä. Liittyy ehkä jotenkin siihen, että modernistisen paradigman mukainen (tai Hämäläisen tavoin sitä pinnallisesti muistuttava) vapaamittainen runous on vielä jossain määrin elävä taiteenlaji omissakin sosiaalisissa ympyröissäni siinä missä Hellaakoski ym. tuovat useimmille ei-kirjallisuusnörteille suoraan mieleen vain kliseiset kuvat "vanhasta ajasta".
Tiden läker inga sår.
Angolmois

Re: Runoutta

Post by Angolmois »

Nefastos wrote: Tue Jul 07, 2020 9:09 am Niin, se on totta, voisi mahdollisesti opettaa jotakin temperamentillisista rakenteisuuksista, jos tekisi pitkää ja sitten vähitellen vertailuihinkin ehkä taipuvaa listaa eri ihmisten sympatioista ja antipatioista. Se voisi myös auttaa ihmisiä ymmärtämään, että attraktioissa ja repulsioissa on hyvin vähän mitään vertailussa arvottuvaa, ts. että makuasioista ei voi kiistellä.
Tulee hieman mieleen toisessa ketjussa mainitsemani Baileyn Esoteric Astrology, josta muistaakseni - vai oliko se jokin toinen teos, en muista, kun kaikki Baileyt on myyty pois - löytyy astrologinen listaus eri kansallisuuksien laajasti edustamista tähtimerkeistä. Voisin kuvitella, että näillä olisi myös yksilökohtaiset sovellutuksensa ja vastaavuutensa liittyen kunkin henkilön tähtimerkkeihin, ainakin jossain määrin.
Nefastos wrote: Tue Jul 07, 2020 9:09 am Muistan myös kuinka vuosia sitten pitkinä vaikeina aikoina, kun ajatus itsemurhasta tuntui hirveän houkuttelevalta, kirjoitin toistuvasti päiväkirjaan ylös listani asioista jotka maailmassa ovat kauniita ja ihania.
Olisi voinut olla hyödyllinen asia itsellekin itsemurhayrityksen aikoihin. Sen sijaan kirjoitin vain kolmeen eri otteeseen itsesäälin täyteisiä jäähyväiskirjeitä tyttärille, naisystävälle ja äitille hekumoidessani itseni hirttämisestä tai kämpän ja kirjakasan - nuo kirotut ja vaaralliset kirjat! - sytyttämisestä tuleen samalla polttaessani tupakkaa sisällä ketjussa.

Idyllisestä suomalaisuudesta tulee mieleen vanhat Suomi -elokuvat, joita en voi sietää.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Nefastos »

Cancer wrote: Tue Jul 07, 2020 2:18 pm Minulla Marsin kuvaama ongelma "idyllisen suomalaisuuden" kanssa liittyy erityisesti runouteen suppeammassa mielessä (siis kirjallisuuden kaanoniin yleisen rajoja rikkovan kielellisen assosioinnin sijaan).

Vaikka oma mänty-koivikko-ahdistukseni voi ehkä varsin pienellä virhemarginaalilla linkittää myös suomalaisidyllin aversioon yleisesti, niin on syytä painottaa, että kyse ei ole ensisijaisesti tällaisesta. En ole juurikaan edes joutunut elämässäni altistumaan sellaiselle suomalaisidyllin tuputukselle, että se herättäisi minussa voimakkaita tuntoja. Suhde em. puihin on ennen kaikkea biologinen repulsio tietynlaiseen magnetismiin. Erityisesti mänty elää aivan tietyntyyppisessä maaperässä, juuri sellaisessa juurevassa ja kuivakassa, josta imemistään ravinteista se muodostuu vastakohdaksi asioille joihin koen luontaista sympatiaa. (Minulla on haasteita rakastaa edes italialaisia havupuita, vaikkeivät ne mäntyyn verattavaa hirveyttä olekaan.) Mutta totta kai, astraalinen glamour tai monstrositeetti on aina yhtä lailla yhteydessä imaginaatioon – assosiaatioihin – kuin fyysiseen magnetismiin; ts. Punainen ja Valkea astraali kulkevat toisiinsa kietoutuneina.

Boreas wrote: Tue Jul 07, 2020 2:56 pmOlisi voinut olla hyödyllinen asia itsellekin itsemurhayrityksen aikoihin.

Ehkä! Mutta tuo yritys lakkaa jossain vaiheessa kantamasta. Kuten sanoin, se auttoi minua jaksamaan vuosia sitten. Myöhemmin saavutetussa toisenlaisessa epätoivon aallonpohjassa ei auttanut, ja jouduin käyttämään toista metodia. Tämä syvemmän asteen paini itsemurha-ajatuksia vastaan oli puolestaan seuraava: "Hyvä on, olet siis valmis leikkaamaan itsestäsi irti tämän ruumiin lopputuloksista välittämättä. Todista se, ja aloita leikkaamalla irti pienempiä osia. Kolme sormea sirkkeliin, ja selvin päin tietenkin." Monenlaisia keinoja on tullut käytettyä, että tähän asti on eletty.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Locked