Runoutta

[lux ferre]

Tuo frater smaragtin runo oli hyvä kalevalan runous on kaunista ja todella synkkää suositten semmoista runollista bändiä kuin tenhi jossa joka on kauniin melankolista musiikkia

[Smaragd]

Tuo frater smaragtin runo oli hyvä kalevalan runous on kaunista ja todella synkkää suositten semmoista runollista bändiä kuin tenhi jossa joka on kauniin melankolista musiikkia

Kiitos kaunis. Koska minun on yleensä helpompi lukea runoutta pienissä pätkissä, tuntuu Kalevala usein liian haastavalta laajana kokonaisuutena. En tiedä onko se miten lineaarisesti luettava, mutta sellaisella asenteella olen huomannut lähestyneeni sitä, mikä on tehnyt satunnaisemmasta tarttumisesta hyvin vaikeaa. Olisi mukava lukea enemmän suomalaiseen mytologiaan kudottua arkaaista runoutta, mutta edellämainitusta syystä on Kalevalaan ollut vaikea saada otetta. Olen siis yrittänyt lukea sitä vähän kuin raamattua; olettaen että voisin ammentaa sen viisautta aukaisemalla kirjan yhdestä kohtaa ja pääsemällä melkein sivua kääntämättä kyytiin mukaan, kun onhan tarinoiden kehikot raamatun tarinoiden tapaan kuitenkin jokseenkin muistissa.

[Soror O]

Riivatut vedet

Luolan hellan päällä lepää pyöreä kiviastia
liekit hätyyttelevät veden haltioita kielen päälle

luola syvenee perältä ja kiviseinät
rautain raskausarpea

ovat houkutelleet huoneen isännän
metallien salaisuuksien ääreen

mutta isäntä riippuu ylösalaisin luolan katosta
eikä vedenhaltiat puhu virvoittavia hänen vangitulla kielellään

korkeintaan polttavat reikiä suuhun
tai utuverhona kulkevat henkeä ahdistaen

peikkomuori väkevä kuin tuhat miestä
peittää astian rautakannella

paine ja kuumuus hirttää muorin
ja peikko huuhtoutuu sulavien rautajuovien mukana maan uumeniin

siellä muodoton uhka – Näkki
vartioi salaisuuksiaan.

Tässä on jännitteitä monella saralla, yhtäältä elementtien (vesi - tuli - ilma - maa) välillä, toisaalta maskuliinisen (isäntä) ja feminiinisen (emäntä) arkkityypin välillä. Sellainen tasapainottomuus juuri vallitsee, että liikaa korostetaan yhtä toisen kustannuksella. Eikä osata yhdistää, vain erottaa. Story of my life, hahahha. Tuli myös mieleen tarot-pakan "hirtetty mies", luonnollisesti.

[Cancer]

Riivatut vedet

Luolan hellan päällä lepää pyöreä kiviastia
liekit hätyyttelevät veden haltioita kielen päälle

luola syvenee perältä ja kiviseinät
rautain raskausarpea

ovat houkutelleet huoneen isännän
metallien salaisuuksien ääreen

mutta isäntä riippuu ylösalaisin luolan katosta
eikä vedenhaltiat puhu virvoittavia hänen vangitulla kielellään

korkeintaan polttavat reikiä suuhun
tai utuverhona kulkevat henkeä ahdistaen

peikkomuori väkevä kuin tuhat miestä
peittää astian rautakannella

paine ja kuumuus hirttää muorin
ja peikko huuhtoutuu sulavien rautajuovien mukana maan uumeniin

siellä muodoton uhka – Näkki
vartioi salaisuuksiaan.

Minäkin pidän tästä arvoituksellisesta runosta. Siinä on häkellyttävän paljon tulkittavaa. Omiin silmiini pisti ensimmäisenä uudenlainen käsitys riivatusta, henkien asuttamasta vedestä. Jos olisin nähnyt runon otsikon erikseen, olisin ajatellut syviä, tyyniä, mustia vesiä, jotka ovat vetäytyneet itseensä ja uhkaavat riivauksella ihmistä, joka uskaltautuu uimaan. Tässä vesi itse on kuitenkin riivattua siinä mielessä, että tanssii kiehuessaan kuin hurmioitunut. Ehkä jotkut muinaiset ihmiset ovat veden kiehumista seuratessaan ajatelleet, että tämä on tulen henkien riivaamaa vettä.

"Rautain raskausarvet" on samaan aikaan odottamaton ja intuitiivinen kuva, juuri sellainen, joka kiinnittää huomion ja jää vaivaamaan. Se on "peikkomuorin" lisäksi nähdäkseni toinen runon kohdista, joissa naiseus yhdistetään yli-inhimilliseen väkevyyteen. Se, joka synnyttää raudan, on todella käsittämättömän vahva.

Runon hahmotteleman paikan kokonaisuudesta tuli mieleeni jonkinlainen maanläheinen, primitiivinen (?) vihkimyskammio, jossa ihminen joutuu kääntymään päälaelleen ja sietämään luonnonvoimien hirveän paineen. "Luolamiehethän" [sic] eivät asuneet luolissa, vaan luolia on käytetty kai lähinnä palvontapaikkoina — ne ovat vertautuneet kohtuun, niiden suojissa on voitu kohdata äiti maa ja ehkä saada häneltä erityistä huolenpitoa jne. Tässä tosin vaikuttaa siltä, että suoranaisen hellyyden sijaan on kysessä erittäin "tough love".

Aven huomio tarotin Hirtetystä sai minut huomaamaan yhteyden ylösalaisin roikkuvan isännän ja paineen ja kuumuuden hirttämän muorin välillä. Sukupuoliero piirtyy tosiaan selkeästi esiin, ja sen kummallakin puolella on tukalaa.

Viimeisenä yksityiskohtana kiinnitin huomiota vedenhengen Näkin sijoittamiseen maan syvyyksiin, raudan salaisuuksia varjelemaan. Mitä tällä halutaan sanoa? Jotain veden ja maan yhteydestä? (On muistaakseni olemassa muinaissuomalaisia runoja "raudan synnystä"; ne voisivat olla hyviä viitepisteitä tätä tulkittaessa.)

Kiitos kaunis. Koska minun on yleensä helpompi lukea runoutta pienissä pätkissä, tuntuu Kalevala usein liian haastavalta laajana kokonaisuutena. En tiedä onko se miten lineaarisesti luettava, mutta sellaisella asenteella olen huomannut lähestyneeni sitä, mikä on tehnyt satunnaisemmasta tarttumisesta hyvin vaikeaa. Olisi mukava lukea enemmän suomalaiseen mytologiaan kudottua arkaaista runoutta, mutta edellämainitusta syystä on Kalevalaan ollut vaikea saada otetta. Olen siis yrittänyt lukea sitä vähän kuin raamattua; olettaen että voisin ammentaa sen viisautta aukaisemalla kirjan yhdestä kohtaa ja pääsemällä melkein sivua kääntämättä kyytiin mukaan, kun onhan tarinoiden kehikot raamatun tarinoiden tapaan kuitenkin jokseenkin muistissa.

Tällainen on myös itselleni luonteva tapa lukea runoutta — uskallan sanoa, että luontevin ylipäätään, onhan runous olemukseltaan erityistä, kohosteista kieltä, jonka kanssa tekemisissä oleminen on väistämättä vaikeampaa kuin arkikielen tai proosan. Kalevala kokonaisena teoksena on lisäksi 1800-luvun ja fennomaanisen ideologian, ei niinkään myyttisen muinaisen Suomen tai Karjalan tuotos. Ruotsia äidinkielenään puhunut porvarikirjailija Elias Lönnrot on koonnut sen oman makunsa ja tarkoitustensa mukaan alunperin erillisistä runoista, sensuroiden ja monin paikoin omiaan lisäillen. Maailma, jossa hän on elänyt, on eronnut suuresti niiden maailmasta, joiden hengentuotteita hän keräsi. Ei siis mielestäni kannata kohdella Kalevalaa mitenkään ylimaallisen eheänä, myyttistä ja alkuperäisen "suomalaista" totuutta sisältävänä kokonaisuutena. Se voi tietenkin olla (ja on) hieno taideteos siinä missä muukin 1800-luvun suomenkielinen kirjallisuus, mutta arvelisin, että jos kaipaa ikkunaa pikemmin muinaisuuteen kuin toissa vuosisadalle, kannattaa kiinnittää huomiota juuri yksittäisiin runoihin. Kanteletar on myös hyvä teos tähän tarkoitukseen.

suositten semmoista runollista bändiä kuin tenhi

Minä suosittelen myös! Paitsi että musiikki on hyvää, Tenhin sanoituksissa on mielestäni tutkittu suomenkielen äänteellisiä erityisyyksiä todella hienosti. Alku- ja sisäsointuja on yhdistelty tavalla, joka tuo aavistuksenomaisesti mieleen kalevalanmitan, mutta murtautuu heti sen tuolle puolen, ikään kuin omaehtoisesti jatkaen samaa suullisen runouden perinnettä.

[Smaragd]

Viimeisenä yksityiskohtana kiinnitin huomiota vedenhengen Näkin sijoittamiseen maan syvyyksiin, raudan salaisuuksia varjelemaan. Mitä tällä halutaan sanoa? Jotain veden ja maan yhteydestä? (On muistaakseni olemassa muinaissuomalaisia runoja "raudan synnystä"; ne voisivat olla hyviä viitepisteitä tätä tulkittaessa.)

Usein katsotaan ettei omia töitä ole sopiva tulkita, mutta pah! sanon. Rinnakkain tässä ollaan kaikki jännittävien myyttikerrostumien äärellä ihmettelemässä.
Runoja kirjoittaessa suomeksi löydän herkästi luontevan yhteyden siihen myyttiseen maailmankatsomukseen, josta/johon kieli on syntynyt, mutta koska judeo-kristillinen mytologia on taas toisella tapaa läheinen ja luonteva niin ryhdyin tulkitsemaan tätä Näkki maan syvyyksissä asiaa jonkinlaisena Lilithin kateuden kätkemänä lapsihautana. Kun sukupuolien yhteentuominen ei ole onnistunut - ei raudasta ole sallittu luodun instrumentteja - raaka-aine jää muodottomaan elävään kaaoksen, vedenhengen harhan ”häiritsemättömään” tilaan. Siten rautajuovien maan uumeniin valuminen on potentiaalin valumista maahan regressiivisesti ja vertautuu kuukautisiin. On vallan hurjaa miten konkreettinen naiskeho hedelmöittämättömän kohdun kanssa omalla tasollaan ilmentää tätä sukupuolien yhteentuomisen epäonnistumista – Lilithin lapsensa tappavaa virtausta - lähes kellopelimäisesti.
En tiedä sitten pääsisikö tästä Lilithin virtauksesta raudan syntyyn tarkemmin. Hyvin todennäköistä, olen näkevinäni joitain ovia raottuvan, mutta pitänee tarkkailla ja tulkita asiaa paremmalla ajalla.

[lux ferre]

Minä olen yksi me sulaudumme yhdeksi pimeyden valoksi seitsämän portin kautta loistavien valoksi Anna tämän pyhän sakramentin virrata henki ja aina yhdistyvät yhdeksi kuka sinä olet en tiedä tämä hiljainen valo joka täyttää riipivän sieluni enkelten tähti sielujen alla kaikki virtaa henkistä valoa henkisen sieluni kautta herrani olen löytänyt totuuden valon ja kärsivän pimeyden olkoon se sieluni pyhä graalin malja

[Kavi]

Kuuletko, oi kuuletko:

Saimme miehen kuuhun
Vapautimme ihmisen
Siten mahtia ja kyvykkyyttä palvomme
Kun tänäänkin ohjuksille arvostuksen annamme
Voiman eessä polvet notkistuu
Ah, Hauraan heikkoa ken muistaisi?

Kuuletko, oi kuuletko?

Vetäydyn minä majaani
Ja konsertoin koirille
Erilaisille, karvaisille
Likaisille, kuolaaville

Hiljennyn minä
Ja konsertoin noidille
Erilaisille, kasvokkaille
Pelottaville, kuolevaisille

Koittaa hetki...

Liitokset repeävät
Keskus ei kestä enää
Rattaat raatelevat
survottua sydänlihaa
Uhrit liekeissä
vain varjot puhuvat
Kun pimennosta kahdet
kasvot valjenneina
Palaan minä jälleen

Kasvotusten teille:
Ihmisille, rakastaville
Mahtaville, maailman valolle
Paljastaudun ja konsertoin

[lux ferre]

Kuka seisoo edessäni savun keskellä

Haluatko olla hallusinaation herra?
Itsemurhia, kuolleita silmiä, verisiä rituaaleja, synkkiä unimaailmoja, palavia kirkkoja
Haluatko sinä kohdata pimeyden herran vai pudonneiden enkelten kuoron?
Kuka seisoo edessäsi savun keskellä?
Kuolleita lapsia, joista kerrotaan tarinoita
Olen nähnyt palavia ristejä, olen nähnyt tämän kaiken savun keskellä

[obnoxion]

Me istumme ulko-oven portailla
Sinä olet kaunis

Maryam - kabbalistin unelma
Mutta minä olen sinusta erossa
Ruokokorissa, kyynelkanavaa pitkin
Alas jokea,
Kuulen veden kohinan[/i]

Kuten aiemmin totesin, tämä runon perusteella tahdoin avata omaa käsitystäno Mariasta, johon olen viimeaikoina saanut runsaasti innoitusta ja selkeyttä pterafaeliittien taiteesta.

Dante Gabriel Rossettin ekphrastisissa soneteissa samaistutaan maalausten liminaalisiin hahmoihin. Näistä hahmoista tulee runoilijan sisäisiä näkökulmia, joihin eläydytään voimakkaan aistikkaasti. Tällöin voidaan päästä inhimillisen aistimaailman rajoille, jossa aistimusten voimat ja rajoitukset voidaan tuntea terävästi.

Tällaisena liminaalihahmona neitsyt Maria on erityinen, johtuen hänen ainutlaatuisesta suhteestaan jumaluuteen. Kun Mariasta tulee ekphrastisen runon sisäinen näkökulma, voi eläytymisen kautta pyrkiä ymmärtämään Marian salaisuutta: yliaistillista kokemusta.

Tällaine ajattelu on vastannut omaa varhaista ajatustani Raamatun sivuhahmoihin samaistumisesta. Tosin tässäkin tapauksessa on pienistä vihjeistä noustava näkyyn, sillä visuaalisuus avaa helposti väylät muihin aistiärsykkeisiin. Kyse on mielikuvituksen pyhittämisestä. Joskus ajattelen että gnostilaisten tekstejen taustalla, kun niissä korostuva Raamatun liminaalihahmot, voisi olla samansuuntaista lukemista.

Palatakseni Mariaan, itselleni Leonardo da Vincin maalaus "Luolamadonna" on erityisen tärkeä. Tässä Maria on henkilönä toki keskeisenä. Liminaalihahmona on taustalla lähes orgaanisena rönsyävä kalliomuodostelma. Työstämätön kivi on tunnetusti Marian vertauskuva. Nämä prerafaelistiset aiheet kurottavat ajassa taaksepäin teoksiin, jotka itse kuvaavat mennyttä tapahtumaa. Näin syntyy energinen jatkumo. Itse ajattelen että etenkin anakronistiset maalaukset Raamatun tapahtumista ovat erityisen sopivia, sillä niissä symbolismi häivyttää kirjaimellisuutta. Toisaalta aistillisen eläytymisen kannalta tarkka luonnon jäljittely on keskeistä.

Kiviainekseen samaistuminen da Vincin maalauksessa, tai vaikkapa tuulen vireeseen Lippin männykössä, ovat harppaus ulos Rossettin ihmiskeskeisyydestä. Mutta olennaista on että tämän harppauksen välittäjähahmona on Maria. Siispä, näen Mariassa väylän aistien ylittämiseen. Ja vaikka kaikki tämä visuaalisuus voi antaa käsityksen astraalisuudesta, kyse on lopulta Marian salaisuuden aavistamisesta, joka on hengen näkymättömyyttä; mutta Marialle tämä näkymättömyys yhdistyi voimakkaasti aistillisiin kokemuksiin -
sikiämiseen, kantamiseen, synnyttämiseen.

[Soror O]

Me istumme ulko-oven portailla
Sinä olet kaunis

Maryam - kabbalistin unelma
Mutta minä olen sinusta erossa
Ruokokorissa, kyynelkanavaa pitkin
Alas jokea,
Kuulen veden kohinan

Pidin tästä aika paljon. Nykyisyydessä tapahtuvan hetken (istumme ulko-oven portailla) liittäminen myyttisiin toisintoihin tuntuu kotoisalta.

Tuli Marioista ja kivestä mieleen: Kaihoan päästä pyhiinvaellukselle Provenceen 'Maria Magdalenan luolaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sainte-Baume.