Runoutta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Locked
Dracerium
Posts: 33
Joined: Wed Nov 14, 2012 2:02 pm
Location: HEllsinki

Re: Runoutta

Post by Dracerium »

Me jaksamme yrittää
Mutta onko siitä hyötyä?
Sanot olevan
mutta miten minä sen tietooni saan?

Ja katso kun minä kaikessa
loistossani sinut saan
Sinä olet
minun Succubukseni
kaunis uneni
joka suo sen
mitä minä ansaitsen
mitä tarvitsen
Sitä saa mitä tilaa
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Runoutta

Post by obnoxion »

Halloween meni jo! Mutta joilla se on sydämessä ainainen, tässä esimerkki Jack Prelutskyn lystikkään kammottavista painajaisrunoista:

Nightmares: Poems to Trouble Your Sleep (1976) -
Jack Prelutsky
http://www.oocities.org/tk421storm/jack.htm

The Wizard

The wizard, watchful, waits alone
Within his tower of cold, gray stone.
And ponders in his wicked way
What evil deeds he’ll do this day.

He’s tall and thin, with wrinkled skin.
A tangled beard hangs from his chin.
His cheeks are gaunt, his eyes set deep,
He scarcely eats, he needs no sleep.

His fingers wave arcane commands.
Ten boney sticks on withered hands.
His flowing cloak is smirched with grime.
He’s wanted since the dawn of time.

Upon his hat, in silver lines,
Are pictured necromantic signs.
Symbols of the awesome power of the wizard,
Alone in his cold stone tower.

He scans his mystic stalk in trade,
Charms to fetch a demon’s aid.
Seething stews of purplish potions,
Throbbing, pometergic lotions.

Supernatural tracks and tomes
Complete with lore of elves and gnomes.
Talismans, Amulets, willowy wands
To summon sprits from beyond.
He spies a bullfrog by the door
And stooping, scoops it off the floor.
He flicks his wand, the frog’s a flea
Through elemental sorcery.

The flea hops once, the flea hops twice,
The flea becomes a pair of mice.
That dive into a bubbling brew
Emerging as one cockatoo.

The wizard laughs a hallow laugh,
The soaking bird’s reduced by half.
And when, perplexed, it starts to squawk,
The wizard turns it into chalk

With witch he deafly writes a spell
That makes the chalk a silver bell
Which tinkles in the ash and air
Till flash! A fire burns brightly there.

He gestures with an ancient knack
To try to bring the bullfrog back.
Another Flash! No flame now burns
As once again the frog returns.

But when it bounds about in fear,
The wizard shouts, “Begone from here!”
And midway through a frightened croak
It vanishes in clouds of smoke.

The wizard smirks a fiendish smirk
Reflecting on the woes he’ll work
As he consults a dusty text
And checks which hex he’ll conjure next.

He might pluck someone off the spot
And turn him into who knows what.
Should you encounter a toad or lizard,
Look closely, it may be the work of the wizard.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Nefastos »

"Kun erämaassa harhaillen
hain lohdutusta sielulleni,
tienhaaraan kuusisiipinen
sai enkeli mun eteheni;
hän unen pehmein sormen päin
mun koski hiljaa silmiäin:
kuin peljästyneen kotkan, saivat
ne aivan auki, poistui vaivat.
Kun kosketti hän korviain,
niin humun, soitot kuulla sain:
ma kuulin taivaan järkähtelyn
ja enkellennon korkean
ja merikäärmeen liikunnan
ja laakson ruohon hengähtelyn.
Ja huuliin sitten tarttui hän
ja kielen riettaan, pettävän
ja sanarunsaan pois hän veti,
ja käärmeen kielen viisaan sen
nyt mulle väliin huulien
hän kädellänsä laittoi heti.
Löi miekoin aukon rintahan,
pois aran sydämeni heitti
ja hiilen tulenhohtavan
hän avattuhun rintaan peitti.
Kuin ruumis, maassa makasin
ja herran ääntä kuuntelin:
'Profeetta, katso, kuule, kulje
maat, meret, nosta ihmiset,
mun tahtoin sieluhusi sulje,
ja sytyttele sydämet.'"


- A. S. Pushkin: Profeetta
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Aelyn
Posts: 18
Joined: Tue Apr 05, 2011 2:49 pm
Contact:

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by Aelyn »

"Nyt on maailma paljon edistynyt!
Ei juhla onni nyt riitä,
nyt onnea arkeenkin tahdotaan,
joka päivälle osansa siitä.

Nyt maailma on paljon edistynyt!
Tosin vieläkin juodaan ja syödään,
mut onnen kulta se myntätään
ja ostetaan ja myödään.

Ja ihmiset ovat niin iloiset
ja lyövät lompakoitaan:
"Kas, täällä se onni on oikea,
kun vaan sen oikein hoitaa!

Ja ihmiset sanovat omakseen
min vaan ovat omaksunna,
vaikk' kunkin onnessa selvästi
on vaakuna valtakunnan.

Mut täällä joukossa on toisia,
joille myntätty onni ei riitä,
jotka tahtovat itse leimata sen,
kuvan omansa katsoa siitä.

On niitä, jotk' etsivät, kaipaavat
sitä puhdasta vuoren kultaa,
jotka kaivavat harkkoja haaveiden -
ja saavat mustaa multaa.

Kas, oikean kullan jo korjanneet
on aikoja vuoren Hiidet
pois rahvaiden käsistä raa'oista
ja edess' on ukset viidet.

Mut jos sull' on rohkeutta rinnassas
ja uskot sä lempehen nuoreen
niin tule ja riemuiten käsikkäin
me syöksymme Hiiden vuoreen!

Niin tule ja kultaiset haavehet
me taomme kultatöiksi,
me taomme ne miesten miekoiksi
ja sorjiksi sotavöiksi.

Ja otamme Hiidestä orhit nuo,
ne korskuvat kiiltokarvat -
hei näillä varsoilla ratsastaa
vain valiot ja harvat!

Pois alta nyt ihmiset ahnehet!
Sylis aukaise maailma saita!
Kun Hiiden keisarit kulkevat
niin aukee joka aita."

- Eino Leino, rakkausrunoja
Aelyn
Posts: 18
Joined: Tue Apr 05, 2011 2:49 pm
Contact:

Re: Runoutta

Post by Aelyn »

Piru tuli mun luokseni

Piru tuli mun luokseni pyydellen:
"Suo mulle aartehet sydämen!"

- Tulit liian myöhään ystäväin.
Surun ruoste jo runteli sydäntäin.

Piru hymyten vastasi: "Ruoste vie
vain raudan ja vasken, tok kultia lie."

- Tulit liian myöhään ystäväin.
Ivan harakat hyppi jo sydämessäin.

Piru hymysi vaan: "Jos kullat vei,
iva älysi helmiä ottanut ei."

- Tulit liian myöhään ystäväin.
Kävi ihanin impi jo sydämessäin.

Piru silloin kirosi kimmahtain:
"Se lempo se eelleni ehtii ain!

Se lempo se puhdasta tekee vaan!"
Ja pois hän laukkasi vihoissaan.

- Eino Leino, rakkausrunot
Libra

Re: Runoutta

Post by Libra »

Kaikki eivät pysty nauttimaan joukossa kylpemisestä; joukossa nauttiminen on taito; ja elinvoimasta kykenee ihmissuvun kustannuksella huumaantumaan ainoastaan se, johon haltijatar on puhaltanut hänen kehdossa ollessaan mieltymyksen valepukuihin ja naamioihin, vihan kotiliettä kohtaan ja matkustusvimman.

Väenpaljous, yksinäisyys: yhdenvertaisia ja keskenään vaihdettavia sanoja voimakkaalle ja luomiskykyiselle runoilijalle. Se joka ei osaa kansoittaa yksinäisyyttään, ei myöskään osaa olla yksin väentungoksessa.

Runoilija nauttii siitä verrattomasta etuoikeudesta, että hän voi mielensä mukaan olla oma itsensä tai joku toinen. Kuten harhailevat sielut, jotka etsivät ruumista asuinsijakseen, hän voi tunkeutua keneen ihmiseen vain haluaa. Ainoastaan hänelle kaikki on avointa; ja jos näyttää siltä, että jotkut paikat ovat häneltä suljettuja, syynä on se, ettei niissä hänen mielestään kannata käydä.

Yksinäinen ja mietteliäs vaeltaja saa erikoislaatuisen huumauksen tästä yhteydestä kaikkeen olevaiseen. Se, joka helposti yhtyy joukkoon, tulee tuntemaan kuumeisia iloja. Niistä jää ikiajoiksi osattomaksi egoisti, joka on sulkeutunut kuin kirstu, ja laiskuri, joka on kuin nilviäinen kotelossaan. Hän ottaa omakseen kaikki ammatit, kaikki ilot ja kaiken kurjuuden, minkä olosuhteet vain tuovat hänen tielleen.

Se, mitä ihmiset sanovat rakkaudeksi, on kovin pientä, rajallista ja heikkoa verrattuna tähän sanomattomaan orgiaan, tähän hengen pyhään prostituutioon, joka antautuu kaikkinensa, runoutena ja lähimmäisenrakkautena, odottamattomalle joka näyttäytyy, tuntemattomalle joka menee ohi.

Tämän maailman onnellisille on joskus hyvä kertoa - ellei muuten niin jotta heidän typerä ylpeytensä hetkeksi lannistuisi - että muilla on korkeampaa, avarampaa ja hienostunempaa onnea. Siirtokuntien perustajat, kansojen johtajat ja maan ääriin lähteneet lähetyssaarnaajat tietävät varmaan jotakin tästä salaperäisestä huumaustilasta; ja sen suuren perheen helmassa, johon heidän kaltaisensa kuuluvat, he mahtavat nauraa toisinaan niitä, jotka surkuttelevat heitä heidän myrskyisän onnensa ja puhtaan elämänsä tähden.

- Charles Genius Baudelaire / Pariisin Ikävä: XII JOUKOT
Tulihenki
Posts: 227
Joined: Tue Jun 12, 2012 2:24 pm
Contact:

Re: Runoutta

Post by Tulihenki »

Taottu sydän

Tuskan ahjossa kerran suli
sydämeni kova ja hiljainen.
Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli,
ja itse kuolema takoi sen.

Niin, elämä: aseellas raskaimmalla
lyö, iske! Enää en murtua voi.
Minun sydämeni helisee moukarin alla,
mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.

- Saima Harmaja (21.11.1931)
User avatar
Einheri
Posts: 111
Joined: Sun Jun 06, 2010 12:23 am
Location: Etelä-Savo

Re: Runoutta

Post by Einheri »

PIRUNKELLO

Löysin kerran pirunkellon.

Kerran vaskisesti kumajaa,
yllä tumman kivipellon.

Metsä kaunis sammaleinen,
naavan tuulessa vaipuneen.

Kello kaunis pisarainen,
ajan hammas syönyt sen.

Kivikkoa tummaa vartioi,
Jäkälä tullessa kuihtuvaan,
Valo ei pellolle yltää voi.

Menneisyyteen pinttyen,
pirunkellon kahliten,
ajan hammas syönyt on.

Tumman harmaan kauneuden,
tumma sointu täyttää sen.
Vaskisesti kumajaa,
menneisyyden lauluaan.

Pirunkello vangittuna,
ajan hampaan armoilla,
yllä tumman kivipellon
täältä löydän sen.


-Omani
Libra

Re: Runoutta

Post by Libra »

SEITSEMÄN ITSEÄ / KAHLIL GIBRAN

Yön hiljaisimpana hetkenä, kun lepäsin puoliunisena, seitsemän itseä istuivat ja keskustelivat kuiskaten:

Ensimmäinen itse: - Täällä, tämän hullun olemuksessa, olen asunut kaikki nämä vuodet, enkä ole tehnyt muuta kuin toistanut hänen kipunsa päivisin ja öisin hänen surunsa. En kestä enää kohtaloani ja nyt kapinoin.

Toinen itse: - Sinun osasi on minun osaani parempi, veli, sillä minun tehtäväni on olla tämän hullun iloinen itse. Minä nauran hänen naurunsa ja laulan hänen onnelliset hetkensä ja siivitetyin jaloin tanssin hänen kirkkaimmat ajatuksensa. Minun pitäisi kapinoida rasittavaa elämääni vastaan.

Kolmas itse: - Entä minä, rakkauden riivaama itse, villien intohimojen ja mielikuvituksellisten halujen liekehtivä palo. Minun, rakkaudesta kärsivän itsen, pitäisi kapinoida tätä mielipuolta vastaan.

Neljäs itse: - Teistä kaikista olen minä pahimmassa asemassa, sillä minulle ei ole annettu muuta kuin vastenmielinen viha ja hävittävä inho. Minun, myrskyjen heittelemän itsen, helvetin mustissa kuiluissa syntyneen, pitäisi kapinoida tätä mielipuolta vastaan.

Viides itse: - Ei, vaan minun, ajattelevan itsen, mielikuvituksellisen, janoisen ja nälkäisen, joka olen tuomittu vaeltamaan ilman lepoa tuntemattomia ja luomattomia asioita etsien, minun, ei teidän, pitäisi kapinoida.

Kuudes itse: - Minun, työskentelevän itsen, säälittävän työntekijän, joka kärsivällisin käsin ja janoavin silmin luon päivät kuiviksi ja annan hahmottajalle uusia ja ikuisia muotoja, minun, yksinäisen, pitäisi kapinoida tätä levotonta hullua vastaan.

Seitsemäs itse: Miten käsittämätöntä, että te kaikki haluatte kapinoida tätä miestä vastaan siksi, että kullakin teistä on ennalta määrätty tehtävä. Voisinpa minäkin olla kaltaisenne, itse, jolla on ennalta määrätty tehtävä, mutta näin ei ole. Minä olen mitään tekemätön itse ja istun mykkänä ja tyhjänä olemattomuudessa kun te taas luotte toimeliaina elämää. Minunko vai teidän pitäisi kapinoida?

Kun seitsemäs itse puhui näin, muut kuusi katsoivat häneen säälien, mitään sanomatta, ja kun yö syveni ja he vaipuivat kukin vuorollaan uneen, heitä ympäröi uusi ja onnellinen nöyryys.

Mutta seitsemäs itse jäi katsomaan olemattomuuteen, joka on kaikkien asioiden tuolla puolen.
Libra

Re: Runoutta

Post by Libra »

Eino Leino / Ajan aalloilta 1899

Herran kansa


Me suomalaisia olemme
ja suomalaisiks jäämme,
ken muuta meiltä tahtovi,
se erehtyypi suuresti,
me Suomen tavat pidämme
ja suomalaisen päämme.

Nää tavat suomalaisen on:
Lain kuuliaisuus vankka,
työ, tyyneys, Herraan luottamus
ja aina uusi uskallus,
kun tulee tuulet kohtalon
ja lankee sade rankka.

Tää kansa Herran kansa on,
on kansa kalliolla,
sill' onpi oma määränsä,
tää kansa ei saa epäillä,
vaan liitossaan kanss' auringon
sen täytyy luja olla.

On tähtiin kirjoitettu se:
Jos tämä kansa kaatuu,
niin kaatuu portti Pohjolan
ja esivahti Euroopan,
jää soittamatta kantele
ja laulun mahti maatuu.

Ei meidän töistä menneisyys,
ei aikakirjat tiedä.
Mit' tehty täällä suurint' on,
se tehtiin Suomen peltohon
ja senkin uhkas synkkä syys
jo usein meiltä viedä.

Mut kestävä on Suomen mies
ja sitkeä sen selkä.
Ja harmaa vaikk' on pinta sen,
niin sydän sill' on punainen
ja punainen sen kotilies,
ei pakkasta se pelkää.

Me emme usko aseisiin
ja emme kalvan kahvaan,
me uskomme vain aurahan
ja kahteen kovaan kourahan,
me uskomme vain sydämiin
ja valon työhön vahvaan.

On kerran päivä koittava,
kun Suomen suuruus tutaan,
kun mitataan sen hurmehet
ja luetaan sen kyynelet
ja valtakuntain saleissa
sen vuoksi kokoonnutaan.

Ja kerran lintu laulava
on Suomen ikkunalla:
Oi laske, laske tupahan!
Ma tiedän viestin vienoimman.
Jo Jumalall' on kunnia
ja rauha maailmalla.

Ja silloin Suomen enkeli
on hymyilevä hiljaa,
ja katso: musta multa se,
jonk' kastoi kansan kyynele,
nyt helmastansa kantavi
vapauden kultaviljaa.

Oi, kuulkaa, eikö Suomellein
jo suihka rauhan siipi?
Ei, ei, se vain ol' tuulonen.
Mut tullos tuuli vapauden,
niin lauluin, huiluin, kantelein
sua Suomi tervehtiipi!
Locked