Kirjoittaminen

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Lux

Re: Kirjoittaminen

Postby Lux » Tue Mar 27, 2012 11:40 am

Crow wrote:Monille kirjoitustyötä harrastaville aihe lienee itsestään selvää, mutta asia lienee aiheellinen, sillä omakohtaisen kokemuksen kautta törmäsin jokin aika taaksepäin kyseiseen asiaan ja tällä kertaa negatiivisessa(kin) mielelessä.
-Toivottavasti jokainen kirjoittamista, kuvaamataidetta, yms. harrastava yksilö, joka tallentaa työnsä jälkeä sähköisessä muodossa, muistaa myös varmuuskopioiden tärkeyden.
Aihe nosti itselleni päänsä kun tietokoneeni kovalevy tilttasi ja vei mukanaan suurimman osan oman työni tuotoksista.
Netistä ladatattavalla recovery ohjelmalla sain palautettua muutamia töitäni takaisin, mutta esimerkiksi suurin osa kirjoituksistani hävisi bittiavaruuteen.
Kaikesta viisastuneena, olen muutamia kirjoituksiani saanut kirjoitettua uudestaa, jopa parempaankin muotoon, mutta yhtä kaikki; Olisin säästynyt monelta vaivalta, mikäli olisin aiemmassa syksillä huolehtinut paremmin töitteni varmuuskopioista.
Vaikka tässä vastoinkäymisessä oli osittain hyvääkin (ja nimenomaan uuden luomisen impulssin kautta) tämä olkoon opettavaisena muistuksena muille ihmisille, monestakin syystä.
Näin kävi itsellenikin viime loppusyksystä musiikki-tiedostojen, kuvatiedostojen sekä suuren osan muuta materiaalia kanssa; kannettava kovalevy lopetti toimintansa ja yhteistyönsä vain muutama viikko sen jälkeen, kun olin saanut yhden suuremman työn ja projektin päätökseen. Kuten itsekin sanoit, osittain tämä oli hyvin puhdistavaa ja katharttista uuden syklin ja luomistyön aloittamisen kannalta, mutta myös hyvin vaivalloista ja hankaloittavaa joidenkin asioiden suhteen. Varmuuskopioiden tärkeyttä ei voi tosiaan yliarvioida, vaikka niiden jatkuva ylläpitäminen ja päivittäminen voikin olla käytännössä hyvin hankalaa, mikäli pitää tallennella samaa tiedostoa useampaan otteeseen moneen paikkaan yhä uudestaan ja uudestaan.
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 918
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Kirjoittaminen

Postby Insanus » Mon Mar 24, 2014 8:56 pm

En ole viime aikoina liiemmin piitannut pysyvätkö työt tallessa vai tuhoutuvatko. Useampikin essee on päätynyt sätkäpaperiksi sillä periaatteella että jos tekstissä mitään todellista oivallusta on niin se on tullut omasta oivalluksestani joka ei mihinkään katoa, ja jos taas ei niin työn arvo on melko lailla nollassa ja sen voi siten tuhota joka tapauksessa.
Yhä tulee kirjoiteltua päivittäin, koneelle loputtomia "uusia rtf-tiedostoja" ja päiväkirjoja poltettavaksi ja revittäväksi, kaikenlaista sekalaista tuotosta joilla ei ole oikeastaan mitään muuta funktiota kuin peilata oman pään tyhjyyttä. Joskus jokunen helmi jää jonnekin sivuun ja niiden työstäminen onkin jo jonkinlaista sisäistä työtä kunnes nekin "voisi ilmaista tuhannella muullakin tavalla" ja joutavat siten roskiin. Hauskaa se silti on!
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3354
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Kirjoittaminen

Postby Nefastos » Sun Oct 26, 2014 11:22 am

Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Alfalfa

Re: Kirjoittaminen

Postby Alfalfa » Wed Jul 04, 2018 3:25 pm

Nefastos wrote:Olisi ihastuttavaa koettaa kirjoittaa romaania, fiktiivistä tekstiä. Mutta minusta tuntuu, että sellainen ponnistus vaatisi aivan erilaisen lähestymistavan maailmaan. Taiteellisen, sellaisen joka voisi vain katsoa asioita niiden työstämisen sijaan. Mutta kuka tietää, jospa sitä vaikka eläisi vanhaksi & mieli tyyntyisi?
Kuten mainitset romaanin kirjoittaminen vaatii erilaista lähestymistapaa maailmaan tai todellisuuteen yleensä, siis myös kirjoittajaan itseensä. Romaanin kirjoittaminen saattaa toimia mahdollisuutena avata omassa tavassaan katsoa ja toimia joitakin uusia ulottuvuuksia. Esimerkiksi koskien henkilökohtaisten mielellisten ongelmiensa työstäminen tietoisen kielen älyllisten rakennelmien kautta on toisenlaista kuin taiteellisen kielen, kuten romaanille ominaisen kokonaisvaltaisemman käsittelyn kautta. Esimerkiksi omaa mieltä painavia asioita voi koettaa kehitellä romaanin kautta, sillä taiteellinen luominen ei ole koskaan niin suoraviivaista ja tietoista kuin älyllinen ajatteleminen ja kykenee asettamaan ajattelun laajempiin asiayhteyksiin, kuten suhteessa toisiin ihmisiin ja yleisemmin jaettuun poliittiseen ja luonnolliseen todellisuuteen. Hyvässä romaanissa, kuten meidän molempien arvostamassa Dostojevskissa, toteutuu ns. äänten polyfonia siinä mielessä, että erilaisten hahmojen annetaan tulla ikään kuin itsestään käsin esiin, ilman kertojan selkeästi esittämiä arvoarvostelmia. Tällaisessa työstämisessä omat alitajuiset voimamme saattavat ilmetä meille tavoilla, joihin pelkkä yksinäinen ajattelu ei koskaan kykenisi. Romaania voisi pitää jossakin tapauksessa ajatuskokeena siitä, miten määrätyllä elämänkatsomuksella varustettu ihminen toimii suhteessa häntä ympäröivään todellisuuteen sen moninaisuudessa, kuten häntä vastustavissa voimissa. Tämä saattaa auttaa hahmottamaan yksityisen ihmisen ajatuskulkujen vaikutuksia häntä laajempaan todellisuuteen, olkoonkin että kyseessä olisi pitkälti kuvitteluun perustuva, mutta kuitenkin rakenteellisesti todellisuutta jäljittelevä romaani. Vaikka tällaisen työstämisen lähtökohta on myös enemmän tai vähemmän yksilössä, hän joutuu silloin käyttämään, ainakin Dostojevskin kannalta kuitenkin useita erilaisia näkökulmia ja asettamaan näkökulmat vastakkain, kuten aidossa dialogissa. Silloin oma henkilökohtainen näkemyksemme asettuu taka-alalle ja tarina alkaa ns. kuljettaa meitä sen sijaan, että suunnittelisimme kaiken etukäteen esimerkiksi määrätystä arvoasetelmasta käsin — tästä jälkimmäisestä ns. monofoniasta puolestaan on syytetty Tolstoin romaaneja. Kuten runon kirjoittaminen on minulle menetelmä tehdä alitajuisia kokemuksiani itselleni tietoiseksi, romaanissa on vielä suurempia mahdollisuuksia tietyn elämänkokemuksen -tai suunnan mahdollisuuksien pohdintaan tavalla, jota olisi äärimmäisen vaikeaa käsitellä ilman alitajuisten vaikutusten osallistumista kirjoittamiseen. Tällainen pyrkimys tarinan ja henkilöhahmojen omalakiseen liikkeeseen jäljittelee omassa tietoisuudessamme todellisuuden rakennetta ja kykenee siten antamaan elävän hengen muodon omille ajatusrakennelmillemme ja sitä kautta vaikuttamaan myös jälkimmäisten sisältöön. Toisaalta jotkut kirjoittajat ovat ns. enemmän suunnittelijoita ja kuin keksijöitä, mutta myös tarkkaan suunniteltu romaanin kirjoittaminen sisältää tietoiselle suunnittelulle arvaamattomia tekijöitä, sikäli kun kirjoittaja päästää itsensä vapaaksi ennakkoarvostelmistaan ja antaa tarinan ja henkilöiden johtaa itseään, eikä toisin päin. Kirjoittaminen on tavallaan omalakista toimintaa, joka kykenee oman henkemme ilmaisuna muuttamaan meidän henkeämme siten, että emme ole enää samoja ihmisiä kirjoittamisen jälkeen kuin ennen sitä.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3354
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Kirjoittaminen

Postby Nefastos » Wed Jul 04, 2018 4:08 pm

Kiitos viestistäsi, Alfalfa. Aika monet viesteistäsi ovat olleet suunnattuja minulle, vastaan nyt tähän. Tämän suomenkielisen foorumimme, Kysymys-osiota lukuun ottamatta, olen kuitenkin lähtökohtaisesti jättänyt. Sama vetäytyminen AT:n foorumeilta saattaa laajeta lähiaikoina koskemaan myös englanninkielisen foorumin useimpia alueita. Nämä keskustelut elävät nyt kauniisti ilman aiemmin tarvittua tietoista elossa pitämistä, ja tahtoisin keskittää voimiani pitkästä aikaa uuden kirjallisuuden kirjoittamiseen.
Alfalfa wrote:Kuten mainitset romaanin kirjoittaminen vaatii erilaista lähestymistapaa maailmaan tai todellisuuteen yleensä, siis myös kirjoittajaan itseensä.


Itsen toiseuttaminen tavalla jota erityisesti runous – tai luova kirjoittaminen ylipäänsä – edellyttää on minulle hyvin luontaista; se on toiseuttamista toiseen suuntaan kuin (itselleni lähtökohtaisesti erittäin epäluonteva) akateeminen kirjoittaminen, jossa toiseuden toiselle puolen oletetaan mahdollisimman objektiivinen todellisuus. Tässä suhteessa koen okkulttisen ja runollisen kirjoittamisen hyvin pitkälti samankeskisiksi, jopa -kaltaisiksi. Paras romaani- (tai minulle läheisemmin ehkäpä vielä novelli-) kirjoittaminen käyttää samanlaista fohatisen spiraalin soolohermeneutiikkaa jossa runo manifestoituu pikemmin kuin manifestoidaan. Tästä itsesyntyisyyden välivaiheesta, oli hermeneuttinen pooli sitten itsen tai toisen henkilön toiseudessa, okkultismiin voi kerätä niin valtavan paljon vapaammin kuin akateemiseen esitykseen tai sellaiseen filosofian osa-alueeseen, joka minulle näyttäytyy skolastisena ja sofistisena, nim. käsitteiden kautta teknisesti lähestyvien mallinnoksien osien pyörittelyssä.

Alfalfa wrote:Hyvässä romaanissa, kuten meidän molempien arvostamassa Dostojevskissa, toteutuu ns. äänten polyfonia siinä mielessä, että erilaisten hahmojen annetaan tulla ikään kuin itsestään käsin esiin, ilman kertojan selkeästi esittämiä arvoarvostelmia. Tällaisessa työstämisessä omat alitajuiset voimamme saattavat ilmetä meille tavoilla, joihin pelkkä yksinäinen ajattelu ei koskaan kykenisi.


Aivan oikein; mutta mielestäni Dostojevskin polyfonisuutta on myös liian paljon alleviivattu. Ajatellaan esimerkiksi Karamazovin veljeksiä, tai itse asiassa mitä tahansa Dostojevskin kypsän kauden tuotoksia (tai miksei jopa vankilaa edeltäviä sentimentaalisia teoksia). Läsnä oleva "buddhin ilosanoma" on suorastaan pateettisesti esillä, ei vähemmän saarnaavasti kuin Tolstoilla. Tämä ei ole minusta mikään ongelma, mutta onhan se erilaista moniäänisyyttä kuin nykyajan post-arvorelativistinen (heh) ihanne, jossa tahdotaan ihailla valon särkymistä mahdollisimman vähän mitenkään arvotettuihin erilaisiin ilmaisuihin. Kyllä Dostojevski arvottaa, ja hänen äänensä kuuluu vaikkapa Aljoshasta tai Myshkinistä tai Nietzchensä yli pääsevästä Raskolnikovista (ja niin edelleen) suorastaan megafonisesti, pikemmin kuin poly-. Muut hahmot enemmänkin kannattelevat kuin haastavat tätä perussanomaa.

Alfalfa wrote:Kirjoittaminen on tavallaan omalakista toimintaa, joka kykenee oman henkemme ilmaisuna muuttamaan meidän henkeämme siten, että emme ole enää samoja ihmisiä kirjoittamisen jälkeen kuin ennen sitä.


Täsmälleen. Kirjoittaminen, todellinen luominen, on ihmiseksi tulemista. Ainoa tällaista itseidentifikaation tasoa vailla oleva luomisen muoto on toisto, "kâma-manas"-kirjoittaminen, johon kirjailija luo hyvin vähän mitään omaa. Sellaisellekin työlle on toki oma tarpeensa, tieteen ja esoterian Agrippat, joiden arvo on koostamisessa eikä luomisessa. Mutta muuten kirjoittaminen on maagikon työtä, okkultismissa jopa aivan kirjaimellisesti, koska kanavoitava inspiraatio tulee mestarilta & pitää pystyä esittämään ei vain yhtä, vaan lukuisia vastakkaisia tahoja ylösrakentavasti. Sellainen luominen taas on pakosta hyvin kivisessä koskessa alas kolisemista, koska työn tarkoitus syntyy juuri siitä että kyseessä on & on oltava siistimätön, uusi taival, nyanssein jotka matka sitten ottaa käyttöön joko oikein tai väärin. Tosiasiassa ei ole olemassa objektiivista esitystä, vaan koko olemassaolo on hermeneutiikkaa kolmen eri toiseuden kesken: sisemmän toiseuden (mestari tai Luonto tai "Jumala"), ulkoisen toiseuden (toinen ihminen tai kulttuuri), sekä keskisen toiseuden (minä, joka tosiasiassa olen itselleni aina vieras olio & instrumentaalinen energia).
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Alfalfa

Re: Kirjoittaminen

Postby Alfalfa » Wed Jul 04, 2018 7:11 pm

Nefastos wrote: Kyllä Dostojevski arvottaa, ja hänen äänensä kuuluu vaikkapa Aljoshasta tai Myshkinistä tai Nietzchensä yli pääsevästä Raskolnikovista (ja niin edelleen) suorastaan megafonisesti, pikemmin kuin poly-. Muut hahmot enemmänkin kannattelevat kuin haastavat tätä perussanomaa.

Kiitos vastauksesta! Dostojevskista sen verran, että esimerkiksi määrätyllä tavalla tulkitun moraalisen itsevaltiuden — puhe Nietzschestä on tietysti hieman anakronistista vuonna 1866 kirjoitetun romaanin suhteen — ongelmaa Raskolnikovin hahmossa voitaisiin toisaalta tulkita myös niin, että Dostojevski ei siinä mielessä esitä mitään sovinnaista omaa moraalikäsitystään, vaan sellaisen moraalin joka psykologiselta kannalta uskottavasti koskee myös rikollista itseään. Kysymys on mielestäni olennaisesti siinä, onko Raskolnikov uskottava henkilöhahmo itsenään, ei pelkkänä Dostojevskin moraalisen arvostelun työkaluna, vaan sellaisena joka itselleen ominaisten psykologisten lainalaisuuksien kautta päätyy ratkaisuihinsa tavalla, joka Dostojevskin täytyy ennemmin ylöskirjata kuin keksiä omasta mielestään. Minusta Raskolnikovin moraalinen paininta itsensä kanssa ei perustu mihinkään Dostojevskin sovinnaiseen näkemykseen siitä mikä on oikein ja väärin. Toisaalta Dostojevski on tietysti valinnut määrätynlaisen ihmisen edustamaan yleisempää inhimillistä piirrettä ja kykenee siten ylittämään pelkän yksittäistapauksen. Raskolnikovin tarina on ratkaisevassa määrin toisenlainen kuin hahmon määrättyjen piirteiden esikuvana toimineen ranskalaisen rikollisen Lacenairen. Raskolnikov ei ole samassa määrin sokea todellisuudelle kuin Lacenaire, joka puolusti tekojensa oikeutusta viimeiseen saakka. Raskolnikovin hahmo on uskollisempi totuudelle ja sitä voitaisiin pitää siinä mielessä Dostojevskin arvottavana lisäyksenä, joka on vaikuttanut myös hahmon rakentamiseen Lacerainesta poikkeavalla tavalla. Pelkkä kuvaus Lacenairesta jättäisi kertomatta erittäin tärkeän osuuden totuudesta, minkä takia ratkaisu ei kuitenkaan mielestäni vähennä Dostojevskin uskollisuutta hahmoilleen. On paljon Raskolnikovin kaltaisia rikollisia, jotka lopulta tunnustavat rikoksensa tehdäkseen sovinnon omantuntonsa kanssa, koska he eivät kykene enää kestämään rangaistuksen puutteesta johtuvaa sisäistä kipuaan. Vaikka oikeusjärjestelmässä on puutteensa, useissa tapauksissa olisi paljon pahempaa tehdä rikos ja olla jäämättä siitä kiinni, kuin saada rikoksestaan oikeudenmukainen rangaistus — itsekin tuomittuna rikollisena tiedän tunteen. Kaikki eivät tunne syyllisyyttä samalla lailla, mutta laittaisin sen määrätynlaisen heikkouden tiliin. Vankeja on monenlaisia, mutta kaikille on yhteistä syyllisyys. Ne jotka kykenevät tunnustamaan itselleen syyllisyytensä löytävät lopulta vapauden. Pahin rangaistus on kun ei joudu koskaan vastaamaan teoistaan itsensä eikä toisten ihmisten edessä — kuten niillä jotka pitävät loppuun saakka rikoksiaan uhriensa vikana ja kasaavat siten pahuutta pahuutensa päälle. Tämä päällekkäin kasattujen valheiden paino kääntyy usein lopulta kätketyksi kuolemantoiveeksi, kuten huomaamme useista sarjamurhaajista: mitä pidemmäksi heidän matkansa lunastukseen kasaantuu, sitä enemmän heidän mielensä alkaa pyrkiä omaan tuhoonsa. Raskolnikovin kanssa tuttavuuteen pyrkivän ja lopulta itsemurhaan päätyvän pedofiili Svidrigailovin hahmon voidaan ajatella edustavan saman psykologisen kehityslain toista puolta.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3354
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Kirjoittaminen

Postby Nefastos » Thu Jul 05, 2018 2:11 pm

Alfalfa wrote:puhe Nietzschestä on tietysti hieman anakronistista vuonna 1866 kirjoitetun romaanin suhteen


Tämä onkin ehdottomasti oma suosikkianakronismini... Blavatsky puhui arkkityyppien siirtymisistä eli revoluutioista, ajattomien henkilötyyppien toistumisista tiettyinä ajanhetkinä, ja se että Dostovejski kirjoittaa oman nietzscheläisensä samanaikaisesti kuin historiallinen Nietzsche itse elää tälle kokemistavalle olennaisinta ikäkautta on vavahduttava sattuma. (Samanlaisia "revolutioita" tapahtuu tietysti koko ajan ilman että niitä huomaamme, mutta tässä erityisessä tapauksessa kaikki kolme herrasmiestä sattuivat saavuttamaan ehdollisen kuolemattomuuden.)

Alfalfa wrote:Dostojevski ei siinä mielessä esitä mitään sovinnaista omaa moraalikäsitystään, vaan sellaisen moraalin joka psykologiselta kannalta uskottavasti koskee myös rikollista itseään. Kysymys on mielestäni olennaisesti siinä, onko Raskolnikov uskottava henkilöhahmo itsenään, ei pelkkänä Dostojevskin moraalisen arvostelun työkaluna


Kun sanoin että Dostojevski saarnaa, en tarkoittanut tätä negatiivisena asiana. "Dostojevskilainen saarna" on minusta juuri se mitä maailma eniten tarvitsee. Vertailukohtanaan toisella puolella nimenomaan "nietzscheläinen saarna", joka ei ota vastuutaan moraalisena vaikuttajana, tai joka on näkevinään sen yli johonkin todempaan, tai muka kykenevänsä uudistamaan moraalin tavalla jolla se ylittää ihmisyyden. Yli-ihmisfantasiansa jokainen pitäköön lähipiirissään, koska paperille piirretty sana tulee aina saavuttamaan hyvin monenlaisia kuulijoita, & kirjailija pysyy vastuullisena. Tätä tarkoitin uuden idean kanavointina "oikein tai väärin". Nerokas ihminen jolle uskotaan talenttina tietty asia esitettäväksi - sanokaamme, hän "inspiroituu" jostakin asiasta – tulee melko varmasti esittämään sen ihmisiin vetoavasti, älykkäästi, esteettisesti viehättävästi... mutta kaikki tämä voi olla yhtä lailla huono kuin hyvä asia, jos energia annetaan eteenpäin puhdistamattomana, etiikka kätkeytyneenä tai/eli vaillinaisena. Tämä on se syy miksi itse heittelen kiveni neroja (Crowley tai Nietzsche) enkä keskinkertaisuuksia vastaan. Jälkimmäiset eivät ylipäänsä ole juurikaan vastuussa siitä mitä esittävät, vaan ovat vain jonkinlaista eriytymätöntä ajanhengen hokemaa. Mutta "a wizard should know better!"
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Alfalfa

Re: Kirjoittaminen

Postby Alfalfa » Fri Jul 06, 2018 12:11 am

Nefastos wrote: Kun sanoin että Dostojevski saarnaa, en tarkoittanut tätä negatiivisena asiana. "Dostojevskilainen saarna" on minusta juuri se mitä maailma eniten tarvitsee. Vertailukohtanaan toisella puolella nimenomaan "nietzscheläinen saarna", joka ei ota vastuutaan moraalisena vaikuttajana, tai joka on näkevinään sen yli johonkin todempaan, tai muka kykenevänsä uudistamaan moraalin tavalla jolla se ylittää ihmisyyden. Yli-ihmisfantasiansa jokainen pitäköön lähipiirissään, koska paperille piirretty sana tulee aina saavuttamaan hyvin monenlaisia kuulijoita, & kirjailija pysyy vastuullisena. Tätä tarkoitin uuden idean kanavointina "oikein tai väärin". Nerokas ihminen jolle uskotaan talenttina tietty asia esitettäväksi - sanokaamme, hän "inspiroituu" jostakin asiasta – tulee melko varmasti esittämään sen ihmisiin vetoavasti, älykkäästi, esteettisesti viehättävästi... mutta kaikki tämä voi olla yhtä lailla huono kuin hyvä asia, jos energia annetaan eteenpäin puhdistamattomana, etiikka kätkeytyneenä tai/eli vaillinaisena. Tämä on se syy miksi itse heittelen kiveni neroja (Crowley tai Nietzsche) enkä keskinkertaisuuksia vastaan. Jälkimmäiset eivät ylipäänsä ole juurikaan vastuussa siitä mitä esittävät, vaan ovat vain jonkinlaista eriytymätöntä ajanhengen hokemaa. Mutta "a wizard should know better!"
Mitä ymmärrät Nietzschen yli-ihmisellä? Yli-ihminen täytyy mielestäni asettaa asiayhteyteensä viimeisten ihmisten (letzten Menschen) nihilismin kanssa. Filosofiassa ja teologiassa pitkään vaikuttaneen platonismin kumoamisen Nietzsche ajatteli ymmärtääkseni johtavan kaksiteräisesti viimeisiin ihmisiin, mutta toisaalta myös heidät ylittävään yli-ihmiseen. Ajatukseen viimeisestä ihmisestä kuuluu heidän keskinkertaisuutensa ja ajattelematon aineellisuutensa — henkisten arvojen katoaminen platonis-kristillisen yli-maailman katoamisen tuloksena. Tähän perustuu myös ajatus Jumalan kuolemasta. Kuitenkin sama Nietzsche saattoi valittaa sitä, että uusia jumalia ei ole syntynyt vanhojen raunioille. Nietzschen ajattelu rakentui erittäin pitkään ja raskaasti määrätylle tuonpuoleisen maailman tulkinnalle, jonka kautta hän hahmotti myös kristinuskoa — joskaan ei toisaalta Kristusta. Nietzsche ajatteli olevansa moraalisen hyvän ja pahan tuolla puolen, mutta tuonpuoleiseen perustuvan moraalisen hyvän ja pahan kannalta. Ymmärtääkseni Nietzsche hyväksyi ajatuksen hyvästä ja pahasta, mutta toisenlaiselta perustalta — hyvänä jota ei noudateta ulkoisesta velvollisuudesta, vaan velvollisuudesta tämänpuolista itseämme kohtaan. Nietzsche hahmotti moraalin äärimmäisellä tavalla omana vastuuna. Inhimillisyyden ylittäminen liittyy siinä ennemmin pienimpiin ihmisiin — moraalin uudistaminen ihmisen yksikössä toimintana ja vastuuna tavallaan ylittää ihmisten moraalin. Viimeiset ihmiset ajattelevat virheellisesti, että heillä ei ole mitään moraalia, koska kaikki moraali edellyttää yksilöllistä luomista ja on siten hylättävissä — koska moraalin oikeutus tai sen puute kytketään edelleen yksilön luomistyöstä riippumattomaan yli-maailmaan —, mutta yli-ihminen iloisena luojana kykenee oikeuttamaan moraalinsa tietoisesti vailla tuonpuoleista. Tämä ei ole niinkään uskoa vapaaseen moraalin luomiseen, kuin välttämättömyyttä moraalin luomiseen. Nietzschen yli-ihminen on siten mielestäni tämänpuolisesti henkinen olento, joka löytää inhimillisen nihilismin ylittävän ilon ja tarkoituksen tämänpuoleisesta elämästä. Yli-ihminen ei tarkoita filosofista Macchiavellia ja siinä on mielestäni paljon myönteistä. Se mitä sanot yli-ihmisen ajatuksen pitämisestä lähipiirissä soveltuu tietysti myös läheisesti Nietzscheen, jolle yli-ihmisen ilon ja merkityksen ylitsevuotavan komedian toisille keskustelemisen tragedia on siinä, ettei Nietzscheä ymmärretä.
Alfalfa

Re: Kirjoittaminen

Postby Alfalfa » Fri Jul 06, 2018 1:37 am

Nefastos wrote: Itsen toiseuttaminen tavalla jota erityisesti runous – tai luova kirjoittaminen ylipäänsä – edellyttää on minulle hyvin luontaista; se on toiseuttamista toiseen suuntaan kuin (itselleni lähtökohtaisesti erittäin epäluonteva) akateeminen kirjoittaminen, jossa toiseuden toiselle puolen oletetaan mahdollisimman objektiivinen todellisuus. Tässä suhteessa koen okkulttisen ja runollisen kirjoittamisen hyvin pitkälti samankeskisiksi, jopa -kaltaisiksi. Paras romaani- (tai minulle läheisemmin ehkäpä vielä novelli-) kirjoittaminen käyttää samanlaista fohatisen spiraalin soolohermeneutiikkaa jossa runo manifestoituu pikemmin kuin manifestoidaan. Tästä itsesyntyisyyden välivaiheesta, oli hermeneuttinen pooli sitten itsen tai toisen henkilön toiseudessa, okkultismiin voi kerätä niin valtavan paljon vapaammin kuin akateemiseen esitykseen tai sellaiseen filosofian osa-alueeseen, joka minulle näyttäytyy skolastisena ja sofistisena, nim. käsitteiden kautta teknisesti lähestyvien mallinnoksien osien pyörittelyssä.
Kiitos ajatuksistasi koskien kirjoittamista! Blavatskylla yksilö ja kohde, hengen ja aineen näkökulmat yhteen ykseyteen jossa ne yhdistetään, on ilmenevässä kaikkeudessa 'Fohat', eli silta hengen ja aineen välillä, se miten jumalaisessa ajatuksessa olevat ideat painetaan maailmalliseen aineeseen luonnonlakeina — jota Blavatsky tosin pitää länsimaiselle ajattelulle (speculation) aivan tuntemattomana. Saksalaisen romantiikan aikakauden filosofiasta löydetään mielestäni vastaava ajatus — sisäisen ja ulkoisen, elämän ja muodon ykseytenä —, joka siirtyi myös estetiikkaan. Schellingin varhaisfilosofiassa maailmaa pidetään nerollisen mielen teoksena, eli absoluuttisena järkenä, maailmana jossa luonto ja henki ovat yhtä. Sama ajatus löytyy Schillerin estetiikasta. Schiller ajatteli esteettistä neroa kauneuden kaavansa kautta vastaavasti elävänä muotona. Esteettinen kyky on siltä kannalta sisäisen ja ulkoisen suhteen koettua elävöittämistä ja ulottamista luontoon, jota järki pitäisi muutoin elottomana. Saksalaisen estetiikan eräs pääajatuksia oli siten, että esteettisesti kauniina pidettävää täytyy ajatella elävänä. Tähän liittyy myös taide äärettömän äärellisenä esityksenä. Romanttisessa tunteikkuudessa hyödynnettiin paljon Kantin ajatusta siitä, että esteettinen mielihyvä ei perustu käsitteisiin. Ajatusta taiteesta elämän ja muodon ykseytenä voitaisiin sanoa tunteen ja järjen keskinäiseksi täydentävyydeksi. Sikäli kun olen ymmärtänyt oikein, kyseinen ajatus ei ole länsimaiselle ajattelulle mitenkään vieras, vaan erityisen laajalle levinnyt 1800-luvun saksalaisessa filosofiassa ja estetiikassa.
Herder vastusti aikoinaan romanttista estetiikkaa historiallisemman lähestymistavan kannalta. Toisaalta Herderillä kadotetaan liiaksi näkyvistä yleisemmät esteettiset periaatteet. 1800-luvun saksalaisella estetiikalla on määrättyjä edistysaskeleita verrattuna taidekeskustelua pitkään hallinneeseen Aristoteleeseen, mutta olen samaa mieltä Diltheyn kanssa siitä, että romantiikan estetiikka ja sille ominainen taide ei kuitenkaan kykene tyydyttämään historiallisen tietoisuuden hallitsemaa maailmanaikaa — joskin jätän toistaiseksi mainitsematta, miten ongelmaan voitaisiin mielestäni ehkä vastata. Miten ymmärrät estetiikkaa koskevan ajattelusi suhteen romantiikan aikakauteen?
User avatar
Mikael
Posts: 12
Joined: Tue Jan 29, 2019 1:21 am

Re: Kirjoittaminen

Postby Mikael » Thu Feb 21, 2019 3:03 pm

Kirjoitan (ja valokuvaan) työkseni. Se tarkoittaa enempi vähempi sitä, että omaehtoinen ja omaksi iloksi tapahtuva kirjoittaminen on vähentynyt ihan liikaa. Se on harmi, koska kirjoittaminen on ollut itselleni luontainen tapa avata solmuja. Aivot työstävät asioita rinnalla samaan aikaan kun tekstiä syntyy, ja se on ihan mahtavaa, koska ajoittain pääsee "riitelemään" ja haastamaan itsensä tekstin kanssa. Minulla on tiedostoina kohtuullisen runsaasti novellikäsikirjoituksia. Osa teksteistä on niin sanottua valmista matskua, mutta loput ovat enempi vähempi kunnolla keskeneräisiä tai sitten hiomista vaille. Tekstit ovat syntyneet vuosien aikana lähinnä omana sielunhoitona. Siksi niissä on synkähkö tai surrealistinen tuoksu. Uuskummaksi joku ne voisi kategorisoida, jos tällaista luokittelua haluaa tehdä. Itse en kategorioista niin välitä.

Aina ajoittain mieleen pomppaa, että ne voisi viimeistellä ja katsoa, mitä niille tekisi. Lähettäisikö kustantajalle vai julkaisisiko omakustanteen, vai jakaisiko ilmaiseksi ihmisille. Loppuun ne pitäisi saattaa.

Mutta kun päivät menevät väistämättömän ansaintalogiikkaan liittyvän kirjoittamisen tahdissa, soveliasta hetkeä niiden tekemiseen ei oikein löydy. Elämässä on perheen myötä niin paljon muutakin tärkeää. Fiktiivisen tarinan ääreen meneminen vaatii kuitenkin omanlaistaan mielentilaa ja tässä tapauksessa jokainen teksti vaatisi sen alkuperäisen kirjoittamisen hetken tavoittamista. Osa teksteistä on muutaman vuoden takaa ja elämä on muuttunut tässä välissä. Sama melankolia on läsnä edelleenkin, joten uskon, että voisin tavoittaa itsestäni ne tilanteet vieläkin. Vaikka ne kirjoitelmat ovat fiktiivisiä, niissä on kuitenkin oma persoona kiinni jollakin tavalla.

Minulle siis kirjoittaminen on ollut ja on tärkeää. Se takaa elinkeinon omalta osaltaan, mutta sillä on myös paljon syvempi merkitys, joka liittyy maailman ymmärtämiseen ja käsittämiseen.
"I hope I didn´t brain my damage"
-Homer J Simpson-

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest