Page 6 of 6

Re: Elokuvat ja okkultismi

Posted: Thu Apr 18, 2019 2:16 pm
by obnoxion
Aquila wrote: Thu Apr 18, 2019 1:02 pm Kävin vilkaisemassa näitä Hammershoin maalauksia ja ne palauttivat mieleen joitain melko hyvin muistiin jääneitä unikuvia, joista joissakin on ollut juuri tällaiset poispäin käännetyt kasvot. Unen aikana ne ovat aiheuttaneet valtavan kauhun tunteen, jos nuo kasvot ovat alkaneet kääntyä minua kohti.
Tämä kammottava ajatus tavallaan toteutuu David Lynchin elokuvassa Mullholland Drive.

Ja toisaalta, ne voivat kuvata myös niitä hetkiä joita mikään elämänkerta ei käsittele; kun olin ollut koko päivän yksin kotona, ja vaihtessani iltapäivällä huonetta ajattelematta miksi, seisahduin jostain syystä.

Kun tällaiseen hetkeen joskus huomaa pysähtyä, sen valtavuus voi pyyhkäistä yli kuin henkinen hyökyaalto. Hieman samalla tapaa liian pitkään mundaanissa esineessä viipyvä kamera muuntaa sen nimettömän kauhun välineeksi Twin Peaksissa. (TP:n kolmas kausi sopii erityisen hyvin tähän ketjuun, sillä se paitsi pohjautuu enemmän Fire Walk With Me -elokuvaan kuin itse sarjaan, on se myös lähempänä 18 tuntia pitkää elokuvaan kuin televisiosarjaa).

Re: Elokuvat ja okkultismi

Posted: Wed Jul 03, 2019 1:25 pm
by lux ferre
Tämmöinen minielokuva kun saatanan kanit tuli yleltä vastaan kuvaus ja suora linkki alla:

Komedia 49-vuotiaasta Raimosta, jonka arjen rattaisiin heittää kapulan naapuriin muuttava seksikultti. N: Jouko Puolanto, Janne Reinikainen, Minna Suuronen. O: Teemu Niukkanen. T: Elokuvayhtiö Komeetta Oy, 2017.


https://areena.yle.fi/1-3418910

Re: Elokuvat ja okkultismi

Posted: Mon Jul 08, 2019 12:51 pm
by Kenazis
lux ferre wrote: Wed Jul 03, 2019 1:25 pm Tämmöinen minielokuva kun saatanan kanit tuli yleltä vastaan kuvaus ja suora linkki alla:

Komedia 49-vuotiaasta Raimosta, jonka arjen rattaisiin heittää kapulan naapuriin muuttava seksikultti. N: Jouko Puolanto, Janne Reinikainen, Minna Suuronen. O: Teemu Niukkanen. T: Elokuvayhtiö Komeetta Oy, 2017.


https://areena.yle.fi/1-3418910
Joskus aikoinaan tämän nähnyt ja en itse kyllä yhdistävä okkultismiin juuri mitenkään tätä huumoripätkää. Ihan hauska tosin oli osaltaan, jos muistan oikein.

Re: Elokuvat ja okkultismi

Posted: Mon Jul 08, 2019 6:08 pm
by obnoxion
Kenazis wrote: Mon Jul 08, 2019 12:51 pm
lux ferre wrote: Wed Jul 03, 2019 1:25 pm Tämmöinen minielokuva kun saatanan kanit tuli yleltä vastaan kuvaus ja suora linkki alla:

Komedia 49-vuotiaasta Raimosta, jonka arjen rattaisiin heittää kapulan naapuriin muuttava seksikultti. N: Jouko Puolanto, Janne Reinikainen, Minna Suuronen. O: Teemu Niukkanen. T: Elokuvayhtiö Komeetta Oy, 2017.


https://areena.yle.fi/1-3418910
Joskus aikoinaan tämän nähnyt ja en itse kyllä yhdistävä okkultismiin juuri mitenkään tätä huumoripätkää. Ihan hauska tosin oli osaltaan, jos muistan oikein.
Suosittelen erityisesti kaikille joiden etunimi on Pasi...