RaktaZoci wrote:Katselin eilen uuden filmatisoinnin elokuvasta
GHOST IN THE SHELL. Alkuperäinen tarina on julkaistu manga-sarjakuvana ja vuonna -95 julkaistu elokuva on anime-elokuva. Tarina herätti minussa paljon filosofisia kysymyksiä. Koitin kaivella filosofia-alaotsikon alla olevia topicceja, mutten ainakaan suoralta kädeltä löytänyt dualismiin ja ihmisyyden olemukseen liittyvää keskustelua, vaikka näistä asioista on varmasti paljon puhuttu muissa keskusteluissa. Kirjoitan nyt kuitenkin tämän elokuvat-aiheen alle ja mikäli keskustelu äityy filosofisemmaksi, voinee sen siirtää omaksi topicikseen.
Tiivistetty synapsis elokuvasta: Luodaan uudenlainen "hybridi", jossa ihmisaivot siirretään kokonaan kyberneettiseen kehoon. Elokuvassa herää kysymyksiä siitä, mikä määrittää ihmisyyden? Sijaitseeko ihmisen itse jotenkin fyysisesti aivoissa ja jos ne siirrettäisiin toiseen kehoon, siirtyisikö persoona mukana? Käsittääkseni teosofisesta näkökulmasta näin ei ole, so. koko ruumis määrittää yksilön tietyssä mielessä karmisen tuomion mukaan, joka kohdistuu jokaiseen ruumiissa sijaitsevaan atomiin. Olenko oikeassa?
Toisaalta, elokuva herättää myös klassisen filosofisen pohdinnan eloon, jonka mm. Descartes esitti. Sen mukaan mieli (sielu) ja ruumis ovat toisistaan erillisiä ja on pohdittava niiden mahdollisuuksia vaikuttaa toisiinsa. Tätä vaikutustahan käsittääkseni D. ei oikein osannut järkevästi selittää, mutta oli silti sitä mieltä, että nämä kaksi komponenttia ovat perustavanlaatuisesti toisistaan erillisiä. Hän esitti, että voisi olla mahdollista, että jokin hyvin ovela demoni huijaa minua uskomaan ympäröivän maailman todellisuuteen, mutta kaikki se on loppujen lopulta illuusioita. D. tuli kuuluisassa oivalluksessaan vakuuttuneeksi, että ajattelu on ainoa kyseenalaistamaton akti, joten on oltava olemassa jokin joka ajattelee, so. mieli. Ruumis taas voi olla olematta olemassa tai sen olemassaoloa on vaikea todistaa.
Tämä johtaa ajatukseni 2000-luvun filmatisoituihin versioihin tästä kuvauksesta, joista varmasti tunnetuin on Matrix. Elokuvassa esitetään oliomaailman olleenkin todellisuudessa virtuaalitodellisuutta, jonka pahat koneet ovat luoneet. Tietyssä mielessä saman tyyppiseen tulkintaan päätyy Terminator-elokuvasarja, jossa itsestään tietoiseksi tullut kone alkaa sodan uhkana pitämäänsä ihmiskuntaa vastaan. Ghost in the Shell-elokuvassa taas ihmiset ovat "päivittäneet" itseään kyberneettisesti siinä määrin, että lähes koko ihmiskunta on alati yhteydessä jonkinlaiseen verkkoon aivojensa välityksellä. Tämä jättää heidät vahingoittuviksi hakkeroinnille, joka voidaan suorittaa heidän aivoissaan. Elokuva päätyy esittämään, että menneisyytemme ja muistomme eivät määritä meitä ihmisinä, vaan sen sijaan tekomme. Muistojen maailmassa raja todellisuuden ja fantasian välillä on häilyvä ja ihmisiin voidaan myös suggestoimalla (elokuvassa aivoja manipuloimalla) istuttaa ns. vääriä muistoja.
Onko ihmisyys siis mielessämme? Onko se aivoissamme? Voiko tekoäly olla inhimillinen mikäli se ei tiedä olevansa tekoäly? Voiko ihminen koneitten vaikutuksessa ollessaan muuttua epäinhimilliseksi? Suuria kysymyksiä, mutta varsin kiinnostavia sellaisia..
Menee ehkä vähän sivuun okkultismi-aiheesta, mutta vaikka kaikki mainitsemasi pitää paikkansa, niin tuo uusi Ghost in the Shell ei kuitenkaan puhtaasti elokuvana pääse minusta ollenkaan samalle tasolle kuin alkuperäinen filmatisointi. Sinänsä kyllä arvostan sitä, ettei ole menty helpoimman kautta ja tyydytty filmaamaan alkuperäistä sellaisenaan uusiksi, mutta tuo lopputulos oli vähän liiaksi sellainen geneerinen agenttitarina, jossa päähenkilö saa selville että tämän pomo onkin pahojen puolella. Bournet tulevat vahvasti mieleen.
Se alkuperäisen Ghost in the Shellin tekoälyhän taisi haluta olla inhimillinen, ja tuo motiivi sitten liikutti koko elokuvan juonta. Runollista, mutta mitähän oikea tekoäly tekisi, jos olisi tietoinen (mitä tuo tarkoittaa?) ja ihmistä älykkäämpi? Äkkiseltään ajateltuna tässä on sisäänrakennettuna se ajatus, että kone voi olla itsetietoinen, ja lisäksi että sen henkinen rakenne on automaattisesti samanlainen kuin ihminen. En omilla tiedoillani pitäisi tietoista konetta ollenkaan mahdottomana, mutta se on aika raju oletus että tietoisuuteen itsessään sisältyisi sisäänrakennettuna samoja motiiveja kuin ihmisellä on, vai kuinka? Esimerkiksi itsesäilytys on varmaan perustavimpia viettejä kaikella elollisella (ja senkin ihminen pystyy ohittamaan!), mutten ole vakuuttunut että ihmisen ohjelmoima tekoäly välttämättä päätyisi pitämään sitä olennaisena, vaikka saisi kaiken käytettävissä olevan tiedon ja tekisi siitä ihan aidosti omat johtopäätöksensä. Tämä ajatus varmaan johtaisi loppuun asti vietynä siihen, että meillä on itse kullakin tietyt reunaehdot, joiden ulkopuolella ei vaan ole mahdollista ajatella - ei suoranaisesti siksi, ettei niitä ajattelun ulkopuolella olevia asioita kirjaimellisesti voisi ajatella, vaan koska biologia (tai ohjelmointi) asettaa rajoitteita.
Tuosta päästäänkin taas sellaiseen verrattain arkiseen aiheeseen, jotta miten ihminen reagoi kohdatessaan jotain täysin uutta, aiemman kokemuspiirinsä ulkopuolella olevaa. Ihminenkin taitaa toimia noissa tilanteissa aika kaoottisesti, joten olisi haaste saada tekoäly toimimaan noissa tilanteissa moraalisesti. Toisaalta täysin uusiin tilanteisiin reagoiminen on niin hienostunut toiminto, että jos tekoäly pääsee siihen pisteeseen, sillä on jo varmaan hallussa niin paljon muutakin olennaista, ettei ihmisten auta kuin toivoa parasta. Tietoisuuden suhteen kovan linjan materialistien mekanistisilla näkemyksillä ja toisaalta niiden vastapuolella on varmaankin pointtinsa, mutta sitä tietoisuutta tuskin pystyy ainakaan nykytiedoilla toteamaan ulkoapäin, joten antaisin arvoa sellaiselle pragmaattiselle suhtautumistavalle, että "jos se vaikuttaa tietoiselta, suhtaudu siihen kuin se olisi tietoinen".
Tai jotain sinnepäin, vähän tajunnanvirtaosastolle meni.
Kyberpunk-osastolta voisin mainita elokuvan Strange Days (
http://www.imdb.com/title/tt0114558/ ), joka on minusta pahasti aliarvostettu. Siitä on jo muutama vuosi kun tuon näin, mutta elokuvahan on toisaalta herättänyt negatiivista huomiota sillä, kuinka siinä kuvataan seksuaalista väkivaltaa, ja toisaalta päähenkilö Lennyn kehitystä voi halutessaan tulkita hyvinkin allegorisesti (kuten melkein mitä tahansa mielekästä juonta tai elämäntarinaa?). Pähkinänkuoressa elokuvan tulevaisuudessa vuonna 2000 ihmisten muistoja voidaan tallentaa, ja näitä muistoja myydään laittomasti viihteenä. Lenny diilaa nauhoja noista muistoista, mutta törmää niin rankkaan materiaaliin, että hänenkin moraalinsa rajat tulevat vastaan. Periaatteessa aika tyypillinen tieteistrilleri, mutta samalla myös elokuva moraalin häilyvyydestä ja vähän populaariviihteen rajoistakin.