Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Lux

Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by Lux »

Koska fiksaatiomme (pun intented) ja mielenkiintomme kohde tällä foorumilla on aivan erityisesti Mestari Saatana ja hänen todellisen, monitahoisen ja -kasvoisen olemuksensa ymmärtäminen, niin tämän aiheen tarkoitus olisi tutkia ja tuoda esille Saatanan erilaisia ilmenemismuotoja erityisesti vakavasti otettavassa viihteessä (sitäkin löytyy kaiken maailman saastan seasta) - ja aivan erityisesti elokuvataiteessa.

Yksi asia on ainakin heti lähtökohtaisesti selvä: Aivan kuten Saatana on yleisesti edelleenkin käsitetty lähes täydellisen väärin niiden joukossa ketkä tällaiseen arkkityyppiin tai entiteettiin sattuvat "uskomaan", niin vielä selvempää on se, että elokuvataiteessa Saatana on tuotu esiin useimmiten tavalla, jota voisi kutsua joko lapselliseksi tai suorastaan idioottimaiseksi.

Onko tässä asiassa mielestänne nähtävissä minkäänlaista muutosta, joka toisi edes vähän paremmin tai selkeämmin esiin Mestarin todellista olemusta kuin jonain Saddam Husseinin kanssa hiilihankoa helvetissä kohentavana typeränä piruna, tai jonain muuna dualististen uskontojen paholaisena?

Itse nostan ensimmäisenä esiin sellaisen melko viime aikoina tulleen lasten elokuvan, joka saa viimeistäänkin itsensä liian vakavasti ottavat marmorivahakuva-antisankarit repimään pelihousunsa ja manaamaan allekirjoittaneen ikuiseen kiroukseen:

Kyse on symbolisesti erinomaisen tarkasta (ja ilmeisen alitajuisesti ilmennetystä) elokuvatarinasta nimeltään Nanny McPhee. En aio tässä yhteydessä tehdä muuta kuin suositella kyseistä elokuvaa jokaiselle, joka pitää arkkityyppisistä tarinoista ja saduista myyttien maailman "todellisuutta todellisemman todellisuuden" ilmentäjänä, ja kenelle Mestari Saatanan näkeminen jonain muuna kuin idioottipiruna tai "pahiksena" ei aiheuta lähtökohtaisesti harmaita hiuksia.

Esitän elokuvan katsojille myös haasteen ja tarjouksen: Se henkilö, joka kykenee ensimmäisenä tuomaan ilmi 7 symbolista selitystä sille, miksi juuri tämä elokuva kertoo erinomaisen tarkasti ja hienosti Mestari Saatanan todellisesta olemuksesta (tai ainakin sen monesta osapuolesta, jos ja kun emme halua dogmatisoida Häntä, saa allekirjoittaneelta 21 € (7+7+7) joko käteisenä tai tilille lahjoitettuna. Symbolit voi kirjoittaa joko tähän aiheeseen tai allekirjoittaneen sähköpostiin, mikä löytyy kotisivuilta. (Tämän tarjouksen piiriin eivät kuulu ne henkilöt, joille olen jo ehtinyt asiaa silmät kiiluen selostamaan.) Hail Emma Thompson!

Virallinen traileri: http://www.youtube.com/watch?v=vEYozuMF ... re=related
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by obnoxion »

Animaatio Mark Twainin tekstistä "Mysterious Stranger", jossa siis pääosassa enkeli nimeltä Saatana:

http://www.youtube.com/watch?v=cqi5F5MqqTQ
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Lux

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by Lux »

obnoxion wrote:Animaatio Mark Twainin tekstistä "Mysterious Stranger", jossa siis pääosassa enkeli nimeltä Saatana:
Ihan mahtava pätkä, joka on tullut katsottua aika usein tietyin väliajoin.

"I find you humans interesting...although you are a worthless, greedy lot."

***

Onko tästä asettamani haasteen aiheuttamasta hiljaisuudesta pääteltävä, että joukossamme ei ole saduista pitäviä mammonan ystäviä, vai onko haaste ollut muuten vain liian epäkiinnostava? Annan vielä viikon aikaa, mikäli joku lapsen kaltainen henkilö haluaa ratkaista Nanny Mcpheen symboliikan mysteerit joko julkisesti tai yksityisesti; ellei yhtään kelpovastausta kuulu, niin tämän jälkeen lupaan itse avata kyseisen Pandoran lippaan.
Zetekh
Posts: 83
Joined: Wed May 26, 2010 1:21 am

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by Zetekh »

Arkkityyppisistä kuvauksista tiellä kulkemisesta ja vaikkapa Saatanasta puhuttaessa täytyy mainita ehdottomasti Coppolan klassikko Apocalypse Now!.

Suhteellisen rankan eksistentialismin vuoksi asian havainnollistaminen vaatisi oman kokemuksen, mutta jotain yleisluontoista ja huomattavaa piiloutuu avainsanan taakse "Matka on päämäärä", sekä:

W. E. Kurtz.. Täydellinen sotilas & upseeri kaikessa nokkeluudessaan ja viisaudessaan kokee "lankeemuksen" ja eroaa (tai "lankeaa" (Lucifer)) systeemistä sen käydessä liian ahtaaksi ja mielestään epäoikeudenmukaiseksi vain muodostaakseen oman systeemin ympärilleen (Samael).

Ja millainen on Kurtzin toimintatapa itsensä ympärille syntyneessä strukturalismissaan? "The heads. You're looking at the heads. I, uh – sometimes he goes too far, you know – he's the first one to admit it!" (Saatana & tummat kasvot)

Cpt. Willardkin matkallaan Kurtzia etsimässä kohtaa vihkimyksiä ja portinvartijoita aina maasta ilmaan ja niin edelleen... ja kuinka Willardin repulsiot Kurtzia kohtaan aina enemmän kokiessaan ja ymmärtäessään alkavat vähetä ja lopulta hänestä tuleekin Kurtz...
Last edited by Zetekh on Tue Jul 20, 2010 6:29 pm, edited 1 time in total.
- "All great things must first wear terrifying and monstrous masks in order to inscribe themselves on the hearts of humanity." - Friedrich Nietzsche
Lux

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by Lux »

Ok. Asettamani aika on kulunut loppuun eikä yhtään inspiroitunutta tai analyyttista puheenvuoroa esittämääni "haasteeseen" ole saapunut. Tämä kertoo tietenkin siitä ylentävästä asiasta, ettei läsnä ole ketään tietojaan mammonan alttarille alentamaan kehtaavaa Baconin opetuslasta läsnä. Näin ollen esitän lyhykäisesti seitsemän kohtaa Nanny McPheesta alitajuisesti toteutettuna ja sitäkin eksaktimpana saatanallisena myyttinä:

1. Elokuvan järjestymätön äiditön talo seitsemine lapsineen kertoo tietenkin ihmisestä ja ihmispersoonallisuudesta, jolta puuttuu kosketus naiseuden ilmentämään aineen ja järjen mysteeriin. Seitsemän lasta kuvaavat luonnollisesti ihmisen seitsemää perusprinsiippiä.

2. Tämän aineen ja järjen äänen taloon tuo onnistuneesti Nanny Mchee, joka on 18. lastenvahti edellisten 17 epäonnistuttua tehtävässään tai annettua periksi. Luku 18 Nanny Mcpheen lukuna muodostuu tietenkin numeroista 6+6+6, mikä on ihmisen alemman kolminaisuuden täydentymä. Vaaditaan kaikki alemman kolminaisuuden voimavarat, jotta seitsenlapsinen perhe voidaan järjestää tarkoituksen mukaisesti ja järjellisesti.

3. Nanny McPhee opettaa lapsille (ihmisen ilmenneelle olemukselle) 5 opetusta, jotka liittyvät oikein toimimiseen. Tätä kautta Nanny Mcphee liittyy neljään peruselementtiin ja niiden toimintaan, ja lopulta näiden pohjalla vaikuttavaan viidenteen elementtiin (manas = transsendentti äly).

4. Selkein saatanallinen symboliikka näkyy tietenkin siinä, että Nanny McPhee on näennäisesti ruma ja ankara, rumentuu ja muuttuu ankaraksi aina uudelleen, mikäli hänen opetuksiaan ei kuunnella tai totella, so. ihminen ei seuraa transsendentin ja itsessään täydellisen järjen tai älyn kehotusta toimia oikein; sen sijaan Nanny muuttuu aina asteen verran kauniimmaksi, kun lapset eli ihmisen toimivat prinsiipit sisäistävät jonkin hänen opetuksensa (Saatana oikeudenmukaisena opettajana).

5. Nanny McPhee ei palvele tai saavu paikalle koskaan silloin kun häntä pyydetään, vaan ainoastaan silloin kun häntä tarvitaan: Saatana toimii aina oikeudenmukaisesti, tarpeellisesti ja tarkoituksenmukaisesti, ei koskaan turhaan tai ihmisen häntä "anellessa".

6. Nanny McPhee ei voi hyväksyä sitä, että elokuvan miespääosaa esittävä talon isäntä (so. ihmisen todellinen Tahto) tekee mitään arkilogiikan sanelemia käytännöllisiä muka-järkiliittoja sovinnaisuuden edessä muka säästääkseen itsensä ja perheensä, kyetäkseen säilyttämään talonsa edes silloin, kun sen lapsia uhkaa toisaalta kodittomuus tai toisaalta alistuminen väärän naisen ulkoisesti rikkaan mutta hengen ja totuuden (rakkauden) kannalta epäoikeudenmukaisen lain alle, vaan rikkoo tällaiset hiekan päälle rakennetut aineellisen käytännöllisyyden muodostamat ja hengettömät järjettömyydet nolaamalla asiaan osanottajat (vääryyden edustajat) perin pohjin kermakakkuepisodilla (Saatana mustan huumorin suvereenina mestarina).

7. Lopulta Nanny Mcphee toimii täydellisen puhdistuneena ja kaunistuneena, ruman ja ankaran maskinsa riisuneena valkoisena enkelinä, joka vihkii miehen ja naisen aidon rakkauden sitomaan ja onnelliseen avioliittoon (so. "Pohjan Neito" Neitsyt-Lucifer ihmisen vihkijänä, alemman ja ylemmän minän sovittajana ja yhteen liittäjänä).

Lukuisia muitakin pienempiä symbolisia viitteitä voisi toki tarinasta löytää, mutta tällä erää ja "haasteen kannalta": 'nuff said.
blackflame
Posts: 28
Joined: Wed Jun 02, 2010 11:21 pm

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by blackflame »

obnoxion wrote:Animaatio Mark Twainin tekstistä "Mysterious Stranger", jossa siis pääosassa enkeli nimeltä Saatana:

http://www.youtube.com/watch?v=cqi5F5MqqTQ

itsekkin pidän tästä animaatiosta. Todella hienosti toeutettu mielestäni.
Absconditus
Posts: 23
Joined: Thu Jun 10, 2010 5:20 pm
Location: Helsinki

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by Absconditus »

http://www.youtube.com/watch?v=eBdDcQONmkM

"Nature is Satan's church."

"Chaos reigns."

Tässä loistavasti näytellyssä ja kuvatussa elokuvassa käy hyvin ilmi Saatanan ilmeneminen ihmiselle luonnossa, luomisessa, Äidissä; ihmisen ymmärtämättömyys Äidin pyhyyttä kohtaan, alaspäinen tie, etc. Voin lämpimästi (?!) suositella, sillä varoituksella tietysti, että leffassa on muutamia melkoisen graafisia kohtauksia, vaikka se tuskin ketään kääntää pois.
Lycanthrodium
Posts: 4
Joined: Fri May 06, 2011 12:01 pm

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by Lycanthrodium »

Cultor P wrote: "Nature is Satan's church."
Onpa kerrassaan hienosti todettu lausahdus ja osuu omaan näkemykseeni täydellisesti. Leffa on ollut hyllyssä jo hetken aikaa mutta sopivaa aikaa sen katsomiseen ei ole vielä löytynyt. Nyt täytynee löytää se aika.
User avatar
A.A.
Posts: 86
Joined: Wed Aug 04, 2010 9:15 pm
Contact:

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by A.A. »

Onko foorumilla Neil Gaimanin Sandmaneja lukeneita? Itselleni sarja on ollut merkittävä monella tasolla, myös maailmankatsomuksellisessa mielessä.

AT:n kannalta esille nousee sarjassa esiintyvät myyttiset hahmot kuten Lucifer, Azazel, Odin, kristillinen Jumala etc. ja näiden nivominen ristiriidattomaan kosmokseen.

Image
Lux

Re: Saatanan ilmentymiset viihteessä ja elokuvataiteessa

Post by Lux »

A.A. wrote:Onko foorumilla Neil Gaimanin Sandmaneja lukeneita? Itselleni sarja on ollut merkittävä monella tasolla, myös maailmankatsomuksellisessa mielessä. AT:n kannalta esille nousee sarjassa esiintyvät myyttiset hahmot kuten Lucifer, Azazel, Odin, kristillinen Jumala etc. ja näiden nivominen ristiriidattomaan kosmokseen.
Sandman ei ole tuttu aikaisemmin, tosin täytynee tämän myötä tutustua jos jossain vastaan tulee. Elin muutenkin niin turmeltuneen nuoruuden, että joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (samoin kuin suuren osan perinteisen Heavy Metallin suhteen) tutustumiseni sarjis-klassikoihin on alkanut suurimmaksi osaksi vasta aikuisiällä. Conan Barbaarin lisäksi itselleni on iskenyt ja soitellut viime vuosina sydämen kelloja mm. Marvelin Iron Fist; viime vuoden joulun alla suorastaan koomisella tavalla henkilökohtaiseen okkulttiseen prosessiin liittyen (lohikäärmeen sydän jne.).

Image

http://marvel.com/characters/bio/100936 ... danny_rand

Aivan kuten Heavy Metalin ja roolipelien kohdalla, myös laatusarjakuvien kohdalla näyttäytyy hyvin erinomaisesti ja usein myös erinomaisen laadukkaasti se, kuinka (anti-)sankari-arkkitypiikka ja numeeni mythos vuotaa kulttuuriin, kun tämä kielletään virallisen konsensustodellisuuden ja 'powers that be' toimesta.

Hihhulismiin taipuvaiset hysteerikot ovat aivan oikeassa siinä, että heavy metal, sarjakuvat ja roolipelit vievät lapset ja nuoret suoraan okkultismin pauloihin, jos kohta tästä vedetyt johtopäätökset ovat useimmiten täysin vääriä, kuten yleensäkin ensinmainittujen kohdalla. Böö!
Locked