Runoutta

[lux ferre]

Tämän runon teen kahdessa muodossa jotta ihminen voi tulkita sen eri tavalla runo tosin on sama toinen osa rivitettynä

Ikuiset viestin viejät

kauniit valkoiset rakkauden viejät toiseen maailmaan unelmiemme sielunmessu lentäköön vapaan taivaan alla nuo unohtuneet viestinviejät löytävät aina perille tuonpuolisille porteille tuhannet rummut soivat kun taitamme matkaa metsien keskellä revontulien loisteessa olkokoomme pyhien luonnokivien keskellä enne kuin astumme ikuiseen loven lankeemukseen



Ikuiset viestin viejät

kauniit valkoiset rakkauden viejät

toiseen maailmaan

unelmiemme sielunmessu lentäköön vapaan taivaan alla

nuo unohtuneet viestinviejät löytävät aina perille

tuonpuolisille porteille tuhannet rummut soivat

kun taitamme matkaa metsien keskellä revontulien loisteessa

olkokoomme pyhien luonnokivien keskellä enne kuin astumme ikuiseen loven lankeemukseen

[lux ferre]

alisten maailmojen halki kuljeen taikapeilin katson näen vain heijastuksen itsestäni tuon syvän toiseuden ihmeen näissä syntisissä mieleni todellisuuksissa hahmot joilla ei ole nimeä kuiskaavat sanan pyhän sanat unohtuneet ajan virtaan nyt nousen ylös kurkottaen kasvojasi joita en nää mutta tunnen hengen tulen jonka miekka lävistää nyt sen elävää kahvaa suudellen ja muinaisiin puihin kurkottaen juuret kasvavat pois tästä maailmasta ja tuovat mieleen uuden oivalluksen joka hiljaisesti katoaa kun tämän kaiken ihmeen oivaltaa

[lux ferre]

Kevät päivän tasaus jolloin kaikki kuollut alkaa herätä eroon

Oppilaan vihkimyksen malja

oppilaan kaikuva tyhjyys sydämessä synkkien porttien ja sädehtivien porttien läpi kulkee matka oppilaan hän saapuu järvenrantaan hän löytää heijastavan kiven kruunun ja sauvan kuka minä olen olenko löytänyt viisauden lähteen olenko löytänyt hiljaisen äänen tajuten kruunun päässäni merkitsee asioita joista joudun hiljentymään seitsemän Jumalan rakkauden sädettä kivinen polku jota joudun kiipeämään jotta voin löytää viisautesi sädehtivien porttien kautta jossa tuo mystinen kivi lepää matkani kulkee läpi metsien läpi kylmien sumuisten vuorien vain sauva ohjaa minua pohjoisen suuntaan pysähdyn ja näen edessäni 777 porrasta lähden kipuamaan ylös portaat ohjaavat minut vuoren päälle jossa isken sauvani maahan polvistun koen läpi virtaavan ilman ja hiljaisen sateen rapinan olen saavuttanut sisäisen temppelin olen riisunut itseni pukenut munkin kaavun päälleni ja tullut oppilaaksi nyt juon valkoisesta maljasta ja herään taas järvenrannasta ja henkinen matkani alkaa uudestaan

[lux ferre]

Ikivanhat sanansaattajat

ehk en löytänyt sitä aarretta jota sydämeni tuonelasta halajaa löysin sen sijaan kauniiden koskien Solinan aarnivalkeasta kertovat tarinat metsien salaisuuksien vartijat pöllöt jotka kuiskivat ikuisia viisauksiaan ilmojen halki ikivanhat sanan saattajat elämän ja kuoleman ehk surukyynelten maailma ei ole kulkijaa varten lumisessa metsissä kuulen mystisen usvan kätketyn kertomuksen

[Smaragd]

Ikivanhat sanansaattajat

ehk en löytänyt sitä aarretta jota sydämeni tuonelasta halajaa löysin sen sijaan kauniiden koskien Solinan aarnivalkeasta kertovat tarinat metsien salaisuuksien vartijat pöllöt jotka kuiskivat ikuisia viisauksiaan ilmojen halki ikivanhat sanan saattajat elämän ja kuoleman ehk surukyynelten maailma ei ole kulkijaa varten lumisessa metsissä kuulen mystisen usvan kätketyn kertomuksen

Tämä lienee yksi minulle mieluisimmista runoista kaikista näistä joita olet tänne jakanut. Osittain vanhakantainen suomenkieli yksinkertaisesti toimii minulle tämän tyyppisissä pyörittelyissä. Itse ehkä pyrkisin editoimaan ja punnitsemaan kirjoituksen valmiiksi saaton jälkeen rivivaihtoja ja välimerkkejä rytmittämään runoa, kuten Angolmois ehdotti, mutta toisaalta runon lukuun astuminen on jo itsessään ainakin minulle sellainen ylitettävä kynnys että tällainen yhtäjuoksuun kirjoitettu avaa runon ihan toisella tapaa: minun ei enää tarvikaan vähän kuin keinotekoisesti mukautua siihen sanojen merkityksien maailmaan, vaan mukautuminen tapahtuu tämän rakenteen kautta johon itse joudun etsimään rytmin ja pysähdykset.

[Angolmois]

Äskettäin vastaan tullut veistely.

Maillaan on jo Väinämöinen,
vaka vanha mullan alla,
tietäjä tuonen tuvilla.
Ei ollut iänikuinen.
Laulut laulaa Lordi, Jippu,
kanteleetta kailottavat,
runot rustaa Taapermanni,
ei suohon suista laulun mahti.

Kuollut Sampsa Pellervoinen,
pellon poika pikkarainen,
kyisen kynnön kyyhättäjä.
turpeen alle tuupertunut.
Maajussi pellot kyntelee,
puimurilla laihon korjaa,
jääpi kaski kaatamatta,
taittamatta tammi suuri.

Manalla jo Joukahainen,
laiha poika lappalainen,
riutuvi rimmen silmässä,
ammoin ollut upoksissa.
Rohkene ei nykynössöt
käyvvä vastaan valtiasta,
uhma uupuu, ponsi puuttuu,
nyyhkäisevät urhot uuvvet.

Aino, sisko Joukahaisen,
ison oma, emon armas,
Väinölle ei antautunut,
vaipui alle vaahtopäisten.
Nykyneito, punahuuli,
virtuaaliviihdyttäjän,
kuvaruutukuuluttajan
omaksensa tahtoo ottaa.

Louhi, Pohjolan emäntä,
pohjan akka, harvahammas,
iän ollut tuonelassa,
manan mailla makoellut.
Tämän päivän eukko, ämmä
siveästi sipsuttelee,
kopsaa korko, suihkii sukka,
samponansa vinkuu visa.

Lieto poika Lemminkäinen,
Ahti, kaunis kaihomieli
hengetönnä heilastelee
taivaisen taaton salissa.
Eipä kulje kuutta päivää
nykysolttu leivätönnä
hiijjen hirven hiihännässä,
tuonen joutsenen tapossa.

Se on Seppo Ilmarinen,
taivaan kannen kalkuttaja,
ollut pitkän iäisyyvven
takomassaan taivahassa.
Saako seppo tämän ajan
taottua takkatikun
automaattiahjollansa
tehtahassa tehokkaassa?

Menneet ovat menojansa
kansan tarun kaikki kansat
Kalevalan kankahilta
pohjan peltojen perältä.
Nyt on tulleet uuvvet ajat,
toiset tavat, tottumukset.
Tulevaiset sukupolvet
meitä miettiit, kummeksuvat.

[Angolmois]

Runo poimittu tosiaan Rakkausrunot - nimiseltä sivustolta, ja runoniekan nimi on Resupekka.

https://www.rakkausrunot.fi/runot/919/2 ... -ilmarinen

[Beshiira]

Edellisen runon inspiroima keskustelu siirretty uuden aiheen alle tänne:
viewtopic.php?p=33774#p33774

[Angolmois]

"Minä lausun tämän juuri nyt, jossa on ikuisuus läsnä joka hetki. "

- Tuntematon runoilija

[lux ferre]

Smaragdi taulun loisteessa

olen lähellä kaunista kuolemaa
ikivanhat rautaportit kutsuvat minua irtautumaan tästä maailmasta ja avaamaan salaisuuksien kadotetut maailmat laulamme muinaisten kuninkaiden muinaisissa salaleissa laulua smaragdi taulun loisteessa kuun valossa kirkas tähti nyt olemme löytäneet tähden jota seuraamme Tuonelan alisten virtojen läpi kohti syväälle pyhien mailmojen viisauden maljaa ja juomme se epäpyhän sakramentin