Runoutta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Post Reply
obnoxion
Sodalis
Posts: 2148
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Runoutta

Post by obnoxion »

KESÄN KUUT
Helvi Hämäläinen
(Kokoelmasta "Lapsellinen maa", 1943)


Pois kulkee, kuulen, tonttu kesäkuun,
jo lyhtynänsä tähti kalvas on
ja kämmenistään varisee
pois pähkyläiset heinikon.
Oot mulle rakas, tonttu kesäkuun,
mies pieni mansikoiden, ruusujen;
mut heinäkuu on kalvas keiju vaan,
ja elokuull' on kuolo hiuksillaan.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3782
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Nefastos »

mut heinäkuu on kalvas keiju vaan

Hiljattain mietin sairauden valkeaa "kalpeutta" kääntäessäni englanniksi vuosikokouspuhetta, jossa otin kantaa pandemiaan (Ilm. 6:8). Tämä "kalvaus", kalvava kalpeus, on ollut viime päivinä muutenkin paljon niin mielessä kuin automaattisen tapahtumisen tasolla. Viimeistelen parhaillaan artikkelia, jossa puhe on maagisesta elinvoimasta, mutta joka päättyy sitaattiin hivuttavasta maagisesta sairaudesta. Eilen tutustuessani kuun Jung-lukupiirin (Psychology & Alchemy) tekstiin kiinnitin huomioni seuraavaan lainaukseen:

Jung wrote:But at the same time this leprosy is the vera prima materia, the basis for the preparation of the philosophical gold. (s.159)

-- sillä se tuo mieleen Raamattu-lukupiirissä viime vuonna vastaan tulleen hämmentävän kohdan, jossa Jumala, asettaessaan Moosesta "jumalaksi kansalle", peittää hänen kätensä valkeaan lepraan.

Ja niin edelleen. Erilaisissa aiheen ympärillä pyörivissä synkronismeissa näyttää toistuvan myös alttiuden – joka oli altistuvuutta – ja siten tarttuvuuden haasteikkuus. Jopa "kalvaat keijut" seikkailivat eilen lukemissani Tolkienin kirjeissä, joissa käsiteltiin eräänlaista kirottua kuolemattomuutta. Hänen "keijujensa" ongelmana oli sama maaginen sairaus kuin Graal-kuninkaalla, nimittäin oidipaalinen nostalgia eli se Luonnon kaikkeuteen suuntautuva kaiho, joka pahimmillaan tekee kehitysspiraalista toistumisen renkaan.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Amantes
Frater
Posts: 43
Joined: Sun Jun 11, 2017 4:30 pm

Re: Runoutta

Post by Amantes »

Sain syntymäpäivälahjaksi Santokan suomennetun runokokoelman "vastapäätä kapakka". Luin sen juuri loppuun, ja pidän näistä runoista hyvin paljon. Nähtävästi jopa lähdin "imitoimaan" näitä villejä, vapaamittaisia haikuja ja tuota kerjäläismunkin mielenmaisemaa. "Imitoiminen" siksi lainausmerkeissä, että se on enemmän leikkisästi kuin todellisesti ilmaistu. Osa ihmisenä olemisen ihmeestä on siinä kodittomuudessa, mikä kykenee asennoitumaan vaikka rituaalin ajaksi Saturnuksen virtaan tai lukiessaan kerjäläismunkin runoja, kurottamaan ja siis elämään tosissaan siitä samasta lähteestä, mistä hänkin ammensi "pohjattomalla ämpärillä". Ajattelin jakaa näitä ei-haikuja, joita tuli nyt kirjoitettua. Näitä on muutama hassu sivu, ehkä siis myöhemmin lisää.

Punavuori, Ullanlinna, Kamppi


ei ole kyse siitä, että olisi jotain saavutettavaa
on vain elettävä

*

ilman joutilaana olemista
ei matkaa mille lähteä
ei aikaa minkä katkaista

*

köyhänä kaupungissa
onni ja ilo

*

kivet ja kalliot, rakkauteni
joka hetki harjoittaa
kuihtuu kasvaa ruohoa

*

taivas on koskettanut kiveäni:
kuinka onnellinen olenkaan kodittomuudestani

*

kävelen
ikävä sinua

*

meinasin jatkaa matkaa
luen vielä hetken
lokin iloksi

*

kirkon portailta:
hyvästelin ystävällisen lokin
kuin rakkaani

*

miten yhteen yöhön mahtuu kaikki
aamu jo salaa sarastaa
Kavi
Frater
Posts: 391
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Runoutta

Post by Kavi »

Hienoja tekstejä!
Pidän itse ehkä eniten juuri lyhyistä teksteistä. Pari sanaa ja rivinvaihto. Siihen mahtuu jo paljon enemmän kuin sanookaan ääneen.
Luin ensiksi alhaalta ylös ja siitä sai myös hienon kokonaisuuden luotua.
7&8
Amantes
Frater
Posts: 43
Joined: Sun Jun 11, 2017 4:30 pm

Re: Runoutta

Post by Amantes »

Kiitos Kavi. Se on mielestäni hyvä merkki, että toimii lukien toisinkin päin. Näidenhän tarkoitus ei ole olla hyviä tai huonoja, silti mukava kuulla, että tykkäät. Maailma hylätty sillä vimmalla millä tuuli hellii tyynenä kesäyönä puiden latvoja - tai Ryokan sanoin: "...kun on särkenyt kotinsa" - ja tästä seuraa, että kaikki puhkeaa kukkaan. Voi siis immeisenä ihmetellä ja kirjoitella kaikesta hölmöstä ja ei-niin-hölmöstä. Tässä muutamia runoja lisää.

kotona, post-känni, selvinpäin

en tahdo kirjoittaa hyvin
tahdon ulos

*

rima niin alhaalla
vuoren alla
koskettaa avaruutta

*

alttarilla
muutaman päivän vanha
jallulla jatkettu vesi

*

tästä eteenpäin
ontuvat ylevät askeleesi
ovat omiani

*

haahuilla
päivät pitkät
yössä

*

päätyy aina samaan
ei minusta ole mihinkään
siinä se juju piilee

*

ei-minkään vihitty
edelleen se sama
lapsuuden metsien
lohikäärme

*

vielä yhdet
tähdet taivaat tupakat
en malta nukkua

*

kalsareissa kunnioittaen
toivotan hyvää yötä
te kauniit ja hurjat
lux ferre
Frater
Posts: 99
Joined: Sat Aug 27, 2016 7:25 pm

Re: Runoutta

Post by lux ferre »

Sumussa vaeltelen

Sinä olet sylissäni sinä olet se mitä En tahdo kantaa sydämmessäni maailmojen halki nyt vaeltelen synkässä sumussa mutta mieleni on tyyneyden täyttämä kuuletko sinä rukoukseni täytä sieluni ykseydellä täytä silmäni totuudella jotta näen ykseyden ihmeen uudestaan ja tuon hengen kirkkaimman valon joka lävistää meidät minä olen oppilas ole sinä minun opettajani kivisellä polulla naulaa verellä valuva uskoni jotta näen taas pyhyytesi ole se korkein kirkkain kaunein enkeli jolle valan sieluni temppelin punaisten marmori kivien päälle nyt näen kirkkaan totuuden taivaalle loista minulle tähti ja valaise tieltäni pimeyden keskellä
Amantes
Frater
Posts: 43
Joined: Sun Jun 11, 2017 4:30 pm

Re: Runoutta

Post by Amantes »

Väkevää vyöryä lux ferre! Luin tahallisesti runosi väistellen konjuktioita ja se tuntui tukevan muutenkin välimerkitöntä tykitystäsi.

Sitten lisää Japani-tykitystä: toisin kuin Santoka, Ryokan antaa runojensa rönsyillä. Hän sanookin näin (alla vielä toinen pätkä Ryokanilta, molemmat kokoelmasta "Suuri hupsu"):

"Kuka sanoo minun runojani runoiksi?
Minun runoni eivät ole runoja
Vasta kun ymmärrät etteivät runoni ole runoja,
voimme ryhtyä keskustelemaan runoudesta."

"Kädessäni jäniksen sarvesta tehty sauva,
ylläni viitta taivaan kukista,
jalassa kilpikonnankarvasandaalit,
suussani äänetön laulu."
Kavi
Frater
Posts: 391
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Runoutta

Post by Kavi »

Amantes wrote:
Mon Jul 27, 2020 3:25 pm
Kiitos Kavi. Se on mielestäni hyvä merkki, että toimii lukien toisinkin päin. Näidenhän tarkoitus ei ole olla hyviä tai huonoja, silti mukava kuulla, että tykkäät.
Pieni kommentti jota olen pohtinut jo hieman pidemmän aikaa, mutta lukiessani Osip Mandelštamin esseitä muistin mieleeni sen uudestaan liittyen tähän.

Mielestäni runouden toimivuus perustuu siihen kykyyn puhutella ihmistä ylisukupolvisesti. Siinä on myös liimaa, joka parhaimmillaan voi yhdistää kaksi ihmistä yhteen. Se puhuttelee ja sitä voi käyttää keskustelumuotona, sillä runo pitää sisällään jo lukijan. Tai lukija lukee itsensä siihen. En oikein tiedä miten päin ajattelen.
Kuitenkin runouden kyky käydä keskustelua satojenkin vuosien päästä tekee siitä ihmeellisen. Tätä en ymmärtänyt aiemmin, kunnes monen kerran jälkeen huomasin aina purskahtavan itkuun lukiessani ja selittäessäni tiettyjä kohtia kumppanilleni.
Hyvyydestä tai huonoudesta en ole kiinnostunut, mutta kykyyn käydä keskustelua kyllä kiinnitän huomioni.
7&8
User avatar
Ave
Posts: 190
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm
Location: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Runoutta

Post by Ave »

Äidit

Tuskallista on olla äiti
tässä maailmassa.
Hirvittäväksi on runneltu sinut,
kaunis elämä,
kun äidit sanovat:
parempi olisi lapsen kuolla.

Itku sodan polttamista maista,
tuska veristen pikku ruumiitten ääreltä,
romahtelevista taloista,
pakolaisten uupuneista karavaaneista
humisee yli maailman...
Juuriansa kiskoen
haavoittuneen jätin lailla
huojuu elämän puu.

Mutta kuin hauras kaisla-arkku Niilin rannalla,
orja-äidin sitkeiden käsien solmima,
keinuu maailman äidinsydän
lasta kätkien
kaikilla rannoilla
toivoen, vaanien:
Kenties tulevat,
pelastavat,
väkevät, puhtaat, pelottomat -!

(Katri Vala)


----------------------------

Maa

Jumalan ihana enkeli
lähti valkeasta taivaastaan,
pysähtyi kuunsirpin hennolle sakaralle
ja katseli sieltä Maata,
tuota eteenpäinkiitävää, kimaltelevaa kerää.
Siellä kukkivat kentät ja viheriöivät puut,
siellä kypsyivät hedelmät ja kellastuivat lehdet
ja äänettömät hiutaleet peittivät elämän jäljet.

Ja tuon kaiken keskellä
syntyi, kasvoi, kukoisti ja kuoli
ihminen
itkien, nauraen, vihaten ja rakastaen.
Ja itkua oli enemmän kuin naurua
ja vihaa enemmän kuin rakkautta.

Mutta maa säteili ihmeellistä kauneutta.
Suurten, koskemattomien metsien näkymättömistä
kukista
nousi värisevä tuoksu,
jonka keskellä huomaamattoman rakkauden teot
ylenivät kuihtumattomina kuningasliljoina,
ja itku helisi kauniimmin kuin nauru.

Ja enkeli ikävöi pois ylhäisestä avaruudestaan,
ikävöi olla Maan itkevä, naurava, kukkiva, kuoleva
tomuhiukkanen.

(Katri Vala)
If you want to reborn, let yourself die.


https://matkamerenpohjaan.blogspot.com/
User avatar
Rúnatýr
Posts: 362
Joined: Mon Jan 06, 2020 11:49 pm
Location: Himingbjörg
Contact:

Re: Runoutta

Post by Rúnatýr »

Runo jonka tein ja lausuin aikoinaan (vuonna 2011) serkun häissä.

RAKASTAVAISET


Varhain aamulla hereille havahtuessamme oli vielä lähes pimeää
Yön houreet hämärästi mielissämme muistimme aikomuksemme
Lähtiessämme matkaan tietoisena määränpäästämme
Tiesimme sisässämme, että vielä joskus pääsemme perille

Sukeltaessamme syvälle valtameren sinertävien aaltojen sekaan
Välillä merkityksen hengenkin hetkellisesti unohtaen
Syöksyimme epäröimättä kosmisen tanssin hurmokseen
Matkan itsensä merkitystä koskaan unohtamatta

Askeleen verran edettyämme, kaksi taaksepäin otettuamme
Itsemme paremmin muistaen, tarkoituksestamme varmentuneena
Tielle aina takaisin palatessamme tiesimme paremmin
Hitusen verran viisaampana taisimme matkaamme jatkaa

Reittimme kulkiessa läpi harhan suurten vesien
Loputtomalta tuntuvan purjehduksen aikana
Raivoavien aaltojen keskellä matkatessamme
Meri tuntui silloin tällöin lähes rannattomalta

Joskus kohtasimmekin odottamattomia vaikeuksia
Kohtaloamme koskevien ajoittaisten epäilysten
Sumentaessa paremman ymmärryksemme

Purjehdittuamme vaivalla toiselle rannalle
Monet haaksirikon mahdollisuudet selvittäneinä
Tyrskyistä ja pärskeistä viimein selviydyttyämme
Toistamme tukien päätimme kiivetä suuren kukkulan päälle
Päästäksemme yhdessä tuumin ylhäällä näkyvälle tasanteelle

Korkeammalle, korkeammalle!
Vasta siellä voimme seisoa suorassa, luja peruskallio jalkojemme alla

Auringon noustessa yhteisen sielumme taivaalle
Kohoaa ihmisestä luja ja ylevä henki esiin
Kosmisen tulen paahteessa ylöspäin kiivetessämme
Verta, hikeä ja kyyneleitäkään ei aina välttää voi

Vasemmalle, Oikealle! – on valittava Kultainen Keskitie
Sen huipulla näemme suuren Kuninkaan kaupungin
Se ei loistossaan piilossa pysyä voi

Viimein ylös saakka päästyämme, ojentaessamme kätemme toisiamme kohti
Liittyessämme yhteen, toisillemme lupautuessamme
Taivaan korkeuksista laskeutui rakkauden lintu keskellemme
Valaisten palavat sydämemme häikäisevällä loistollaan

Pieneksi hämmästykseksemme, olemme viimein saapuneet perille
Kirkkauden ja valon keskellä, taivaankaaren alla seisoessamme
Kauas laajalti avautuvalle ulapalle katsoessamme ymmärrämme
Matka hengen korkeakoulussa on vasta alkanut
Ice is very cold and immeasurably slippery; it glistens as clear as glass and most like to gems; it is a floor wrought by the frost, fair to look upon.
Post Reply