Runoutta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Avatar
Ave
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Syys 19, 2018 6:15 pm
Paikkakunta: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Ave » Ma Loka 22, 2018 9:42 pm

Sanat katoavat kokoajan. Olen alkanut pitää siitä (en oikeastaan, vieläkään). Luen vanhoja runojani, ovat muuttuneet uusiksi taas. Mietin, miksi postaan. Onko se huomionhakua, vai kädenojennus jonnekin pimeään, yhteyteen. Ketä kiinnostaa? Minua ainakin. Olin joskus kaksikymppinen, ruumiiseeni asettumaton, salaisesti rujo, höpsö neiti. Onneksi nykyään kaikki on toisin.

(Jäljitän jotain nyt.)

***
keskellä yön radioaaltokohinaa
nousevat laskevat sydämenlyöntiaskeleet
rappukäytävässä
minut on tänne asetettu makaamaan kerrostalon rintaa vasten
unet näkevät minua täällä ja
huomenna
on minun vuoroni nähdä niitä:
laitan tukan ja
lähden kaduille kävelemään
vaikka voisin lentää


***
Leikitään tasapainon löytymistä
leikitään ammatteja
harjoitellaan paheksuvia katseita
jotta osataan isona
olla ihmisiksi
ja jotta osataan
kaupungin yössä
erottaa autot
kiilluvasilmäisistä teräskissoista

Leikitään
mutta pääasiassa
keinahdellaan
kuplitaan
virrataan
vuorovesien
vedenalaisissa puutarhoissa


***
If you want to reborn, let yourself die.
Avatar
Ave
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Syys 19, 2018 6:15 pm
Paikkakunta: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Ave » Ma Loka 22, 2018 9:47 pm

Vielä pakko... kun kerran vanhoista runoista löytyi niin herttainen, huoneentaulumaiseksi puettu runo! Kyllähän tässä on painavaa asiaa, mutta ei siitä silti runoksi ole.

tulla kuolevaiseksi
kaltaiseksi
mutta muistaa jumalallisuutensa
paljastua
piilostaan käsin
tulla löydetyksi
mutta ei saalistetuksi
nähdä itsensä peileissä
mutta ei alkaa elää
heijastuksissa
opetella
heräämään,nukahtamaan
kaikkeuden hengityksen
rytmissä
If you want to reborn, let yourself die.
Avatar
Ave
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Syys 19, 2018 6:15 pm
Paikkakunta: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Ave » Ma Loka 22, 2018 9:58 pm

Vielä edelleenkin postaan, koska (vaikka) tämä on niin subjektiivinen runo eikä ehkä käy tuntoon kenellekään muulle. Runo ajalta, jolloin laskeuduin lihaan.

avaan väärän oven
lähden uimaan pinnan sijasta pohjaa kohti
näkemään, miten liha ja veri tietää
on tarve antaa itsensä hukkua,
on tarve leikata auki ja tutkia,
laulaa katkaistulla kielellä
unessa jossa näytetään
vanhan kauhupelin muistiinpanovideoita
Niissä tämän naisen elämä syntyy
If you want to reborn, let yourself die.
obnoxion
Sodalis
Viestit: 990
Liittynyt: Ti Touko 25, 2010 7:59 pm

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja obnoxion » La Loka 27, 2018 11:25 pm

VÄHÄISEN KUOLEMAN ASUKKAAT
Wallace Steven, suom. Jukka Kemppinen


Nämä kaksi kiviseinällä
ovat vähäinen osa kuolemaa.
Ruoho on vielä vihreää.

Mutta kuolema on täydellinen
hävitys, kuolema on korkea
ja syvä ja peittää kaikki pinnat
ja täyttää mielen.

Ne ovat vähäisen kuoleman
asukkaita, mies ja nainen kuin kaksi lehteä,
jotka takertuvat puuhun
ennen kuin talvi jäätää ja kasvaa mustaksi -

suuri korkeus ja suuri syvyys,
ei mitään tunnetta, hiljaisuuden valtakunta,
jossa riutunut olento soittimella
esittää ilmeettömän loppumusiikin.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Avatar
Cancer
Viestit: 159
Liittynyt: To Joulu 13, 2012 5:45 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Cancer » La Marras 03, 2018 10:52 pm

Ave kirjoitti: avaan väärän oven
lähden uimaan pinnan sijasta pohjaa kohti
näkemään, miten liha ja veri tietää
on tarve antaa itsensä hukkua,
on tarve leikata auki ja tutkia,
laulaa katkaistulla kielellä
unessa jossa näytetään
vanhan kauhupelin muistiinpanovideoita
Niissä tämän naisen elämä syntyy
Tulin lukeneeksi tähän henkilökohtaisimpaan runoosi joukon hyvin henkilökohtaisia merkityksiä omasta elämästäni. Mieleeni palasi noin viiden vuoden takainen ajanjakso, sattumoisin sama, jolloin rekisteöidyin tälle foorumille ja aloin käydä Lucifer-looshin avoimissa tapahtumissa. Tai ehkei niinkään sattumoisin… — sillä eivätkö aika monet ole päätyneet AT:n vaikutuspiiriin aspektiväreistä juuri mustan alaisuuteen kuuluvien tunnelmien johdattelemina? Aikana, johon viittaan, koin totisesti tarvetta antaa itseni hukkua. Vääriä ovia aukeni vähän joka puolella, ja suurin osa johti suoraan alaspäin. Tuntui, ettei pimeiden, lahoavien portaiden laskeutumisesta voinut saada kyllikseen.

Lempikappaleitani tuolloin oli Clan of Xymoxin ”Back Door”. Juuri sen liittäminen ensimmäiseen säkeeseesi keri hetkessä vyyhdin, jota tässä yritän aukaista. Jotenkin tekstisi avulla tajusin, ”muistin”, että takaovi, väärä ovi — joka siis tuona talvena soi alati taustalla tuijottaessani tuhkakuppia yksin kotona — viittasi myös hallitsemattomalta ja pelottavalta tuntuneeseen anaalis-regressiiviseen vaihteeseen, joka yksinäisessä ja viheliäisessä ”seksielämässäni” oli tuolloin päällä. Freudin seksuaaliteorian vaiheillehan voi aspektiväreistä löytää selvät vastaavuudet: oraalinen-valkoinen, anaalinen-musta ja genitaali-punainen.

Jälkeenpäin ajatellen olin ”kallellani alaspäin” ja ”laskeutumassa lihaan” yhdellä kertaa, tavalla, josta on monen mutkan kautta seurannut nykyinen lihaa henkistävä ja henkeä lihallistava ajatteluni. Minulle tuli tutuksi kehollinen itsetuhoisuus ensin viiltelyn, sitten anoreksian muodossa; paasasin halustani ”nähdä verta” niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti, nähdä, miten pitkälle vastenmielisyyksiin ja kipuihin pystyisin menemään (en kovin pitkälle, onneksi). Ennen en ollut suhtautunut ruumiiseeni oikeastaan mitenkään, olin vain ollut se. Nyt aloin suhtautua olan takaa.

Unissani näytettiin kitkeriä maistiaisia vanhasta kauhupelistä, jota pelasin hereillä vasta jokunen vuosi myöhemmin: tälläkin foorumilla hienosti tulkitusta toisesta Silent Hillista. Myös siinä on kyse helvetinmatkasta, matkasta maailman keskipisteeseen, jota tulen nyt yhtäkkiä ajatelleeksi eturauhasena, kun olen tähän perseilyyn lähtenyt. ”The door that wakes in darkness, opening into nightmares” … tietenkin painajaisissa on aina myös jotain puoleensavetävää, hirveän suggestiivista, ehkä ällön-ihanaa. Minkä vuoksi ”Tomorrow — I will be here again, be here again,” kuten edellä mainitussa kappaleessa voihkitaan. Jos James tykkää veitsestään liikaa, saattaa hän jäädä kiertämään helvettiään ikuisuudeksi.

On huomionarvoista, että elävän kehon ajatteleminen lihana — sen synnillistäminen, yhtäältä häiritsevän kiinnostavaksi ja toisaalta yhdentekeväksi, tomumaiseksi tekeminen tuolla voimakkaalla sanalla — mahdollistuu vasta älyllisen paikaltaan-repeämisen kautta. Tämä selittää, miksi Saturnuksessa, Saatanassa ja mustassa ylipäätään yhtyvät ”kylmimmän” järjen ja raskaimman materian merkitykset: ensimmäinen synnyttää jälkimmäisen. Niimpä myös reflektoimattomalle kehollisuudelle vieras halu ”leikata auki ja tutkia” on paikallaan ylikiihtyneen lihallisuuden keskellä, osin sen aiheuttajana. Liha ja veri eivät tällöin vielä (~enää) tiedä mitään, niistä vain tiedetään; jos vähitellen opimme laulamaan katkaistulla kielellä, vaikka sitten välistä sössöttäen ja kuolaten, saavat ne kuitenkin dialektisesti korotettuna ja kirkastettuna takaisin tiedon, joka niillä kerran tietämättään oli.
Tiden läker inga sår.
Avatar
Insanus
Frater
Viestit: 683
Liittynyt: La Elo 21, 2010 7:06 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Insanus » Su Marras 04, 2018 5:30 pm

Cancer kirjoitti:
Ave kirjoitti: avaan väärän oven
lähden uimaan pinnan sijasta pohjaa kohti
näkemään, miten liha ja veri tietää
on tarve antaa itsensä hukkua,
on tarve leikata auki ja tutkia,
laulaa katkaistulla kielellä
unessa jossa näytetään
vanhan kauhupelin muistiinpanovideoita
Niissä tämän naisen elämä syntyy
Tulin lukeneeksi tähän henkilökohtaisimpaan runoosi joukon hyvin henkilökohtaisia merkityksiä omasta elämästäni.
Samoin, vaikka luin toisen rivin väärin päin (pohjan sijasta pintaa kohti) ja sain paljon lohdullisemman kuvan tuoreemmalta ajalta jossa "lihaan laskeutuminen" (pohjan/syvyyden pinnallistuminen) on vivifikaatio ja ilon aihe. Mysteerin kuoren avaaminen veitsellä ja katkaistulla kielellä laulaminen tuntuu minulle sellaisina vastasyntyneen esikielellisinä pyrkimyksinä ilmaista Laulua tässä maallisessa unessa jossa entisen kauhupelin (nimenomaan pelin) muistiinpanoja näytetään videolla so.dissosioituneesta, ei assosioituneesta kulmasta.
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
Avatar
Cancer
Viestit: 159
Liittynyt: To Joulu 13, 2012 5:45 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Cancer » Pe Marras 16, 2018 2:52 pm

Näin lyhyestä elämästä voi jo hakea suojaa.
Sen voi kietaista ympärilleen, kuluneen takin,
joka jokaisella tahrallaan ja repeämällään puhuu
hiljaa, pimeitä. Povitaskun paikkeille

kuivunut veri
tiputteli hankeen
jonain helmikuun yönä. Kirjasi oli
kaukaa ajehtinut käsiini,
luettu, annettu haltioida, käännetty
toiselle laajalle ja autiolle kielelle.

Olit mustasuuni, tyhjänpuhuja.
Olit yhtä kännissä yhtä usein.

Kipu tuntui vuoroin kuusien latvoissa, lähellä tähtiä,
vuoroin kohmeisessa maassa. Sysi tykytti.
Kipu muistutti minua hiljaa jostain.
Kiilui tielleni alkeellista valoa.

Olin matkalla tahrimaan vielä yhtä rakasta, esittelemään avoimuuttani
muillekin kuin metsälle. Olin koko talven haahuillut
sanontasi aavoilla,
sankassa, ontontoikkoisessa tuiskussa, risukirjoituksessa, riudukossa,
ja siltä viimein näytinkin. Yötä roiskui

yltympäri eteistä
kun kompuroin sisälle leveästi, oikeaa
kyynärvarttani myöten hymyillen.
Vasta tämän vanhemman ystävän katse sai minut hiukan hätkähtämään.
Pakitko taas? Perheriitoja?
Mitä noin kalpea oikein on kärsinyt?

Selityksittä tulin riuhtaistuksi
erääseen kodiksi sotkettuun huoneeseen.
Kokonainen lapsuus vaimeina ääninä sammalmaisten, kuhistujen seinien läpi:
videopeli pajatti ja vonkui, vedenkeitin porisi myöhää teetä varten,
kitara saattoi hyvinkin soida.

Paikattiinko sinutkin, mustasuuni?
Tyrehdytettiinkö tumma vuoto
silmiesi pohjilta pihojen perille, veren tuhoisa kaipuu yön avarampiin suoniin?
Voiko muuten kuin vuotamalla puhua?

Talon käydessä nukkumaan me nojasimme ulos
ikkunoista ja puhalsimme savua
kirkkaaseen pakkaseen. Naurumme juuret
tunkeutuivat lihan kaikkeen vapinaan
(itkun, pelon, kylmän),

rajut harmaat kukinnot hajosivat valossa.

*

(Kun nyt oli puhe mustasta. Runon sinä on Hai Zi, mutta se on omistettu paikkaajalleni. "Loputtomien kärsimysten jälkeen palaan kotikylääni...")
Tiden läker inga sår.
Avatar
Maria
Viestit: 3
Liittynyt: Ti Marras 27, 2018 4:31 pm
Paikkakunta: Hattula

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Maria » Su Joulu 02, 2018 9:51 am

Sanat putoavat hiljaisuuteen;
Kaunis on valkoinen maa.

Rakasta minua!
Usko minuun!
Toivo vielä! pyydän,
mutta routainen sydän,
ei vastaa.

Eikö sieluni palava pensas
saanut sinua uskomaan?

Eikö katseeni majakka ollut tarpeeksi kirkas,
jotta löytäisit satamaan?

Eikö rakkaus jonka aneetta annoin,
ole se, minkä myös saan?

Minulle jäi routainen sydän,
Ja kaunis valkoinen maa.
Avatar
Cancer
Viestit: 159
Liittynyt: To Joulu 13, 2012 5:45 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Runoutta

ViestiKirjoittaja Cancer » Ti Joulu 18, 2018 8:57 pm

Klaukkala, 2016-17

Velirikko täällä. Raivio.
Mielemme kuin ahtaat puremajäljet

Mutta mistä siintävistä hampaista?

Mikä juuri tällä kohtaa otti kireiden leukojen
väliin kaistaleen muutoin aukotonta maailmaa

Minkä alati sivusta vilkuiltu ilme, meihin
pysähtynyt katse niin läpäisevän valkea?

Kirkkaan äitimme? Terättären?
Tiden läker inga sår.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa