 |
|
|
|
© fra Nagahel 2009
Tässä käsillä olevan artikkelin aihealue on yksi olennaisimmista asioista, mikä satanismin maailmankatsomukseen liittyy. Vaikka tätä kysymystä ja aihetta onkin osakseen käsitelty ja sivuttu eri teksteissämme [1], niin keskeisyytensä vuoksi olemme katsoneet aiheelliseksi käsitellä sitä myöskin aivan erillisessä artikkelissa. Lähes kaikkien eri kehitykseen tähtäävien satanismin koulukuntien maailmankatsomuksen perusajatus kiteytyy pitkälti oikeudenmukaisuuden periaatteen pohjalle [2]. Tämän lisäksi satanismin filosofian yksi kantavia ajatuksia on itsenäisyys ja yksilöllisyys, oikeanlainen ylpeys omien periaatteiden mukaan elämisestä ja toimimisesta. Tämän seikan valossa olemme päättäneet tarkastella asiaa omista lähtökohdistamme käsin. Haluamme huomauttaa siitä, että viime kädessä näiden asioiden toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen jää luonnollisesti yksilön itsensä harteille ja omakohtaisen päätöksen nojaan. Emme myöskään ajoittaisista ehkä ankariltakin kuulostavista huomioistamme huolimatta halua toimia muiden opettajina ja ojentajina millään muulla tavalla kuin siten, kuinka jokaisen itsenäisesti ajattelevan ja rehellisen ihmisen on luonnollisestikin tuotava omaan ymmärrykseensä pohjaavaa näkemystään esille.
On lienee heti aluksi tarpeen kerta kaikkiaan hyväksyä periaatteen tasolla se seikka, että okkultismin ja metafysiikan perusteesejä ymmärtämättömät henkilöt ja tahot kokevat ajatuksen rauhanomaisesta ja väkivallattomasta satanismista tavalla tai toisella "jeesusteluna", siis toisin sanoen satanismin maailmankatsomuksen vesittämisenä. On totta, että ajatus oikeudenmukaisuuteen, vastustukseen ja kapinaan pitkälti perustuvan filosofian muuttumisesta täysin haalean lempeäksi kaikkia yhtä lailla syleileväksi "mikä tahansa käy" –aatteeksi on jo lähtökohtaisesti inhottava, ristiriitainen ja vastoin omia perusperiaatteitaan. On olemassa kuitenkin merkittävä ero siinä, millä tavalla satanisti pyrkii oikeudenmukaisuuteen, millä tavalla hän vastustaa joukkojen sieluttomuutta, millä tavalla hän kapinoi keskinkertaisuutta vastaan. Ottakaamme yksinkertainen käytännöllinen esimerkki: Jokainen hiukankaan kamppailulajeja tai taistelutaitoja vakavasti harjoittanut henkilö tietää, että yksi ensimmäisistä mitä hyvänsä aitoa taistelulajia koskeva ohjenuora on välttää väkivaltaa ja pakottamista niin pitkälle kuin mahdollista; jopa fyysisen tason taisteluksi edetessään henkilöä kehotetaan välttämään vastustajansa satuttamista. Onko tähän syynä kyvyttömyys, epäviriiliys ja ei-miehekkyys, pelkuruus? Ei tietenkään, etenkin pitkälle edenneen henkilön ollessa kysehän on pikemminkin päinvastoin. Mitä enemmän henkilöllä on kyvykkyyttä, valtaa ja voimaa, sitä viisaammin ja varovaisemmin hänen tulee sitä käyttää, sillä kehittyneen ja tietoisen ihmisen pienikin virhe voi olla huomattavasti merkittävämpi kuin inhimillisen kehityksensä alkumetreillä olevan, täysin vaistojensa varassa toimivan ja itseään tiedostamattoman henkilön vastaava toiminta. "Silmä silmästä" koston filosofian heikkous ilmenee erityisen hyvin sen ajatuksen kautta, että sillä hetkellä kun mekaanisesti tartumme toisen meistä näennäisesti erotetun olennon meitä kohtaan tarjoamaan yllykkeeseen esim. väkivallan muodossa, sillä hetkellä olemme myöskin aivan tosiasiallisesti menettäneet oman itseriittoisuutemme ja itsenäisyytemme. Tietenkin myönnämme ja näemme sen oikeana, että väkivallattomuuden opissa – kuten myöskin väkivallan hyväksyvässä opissa vaikkapa vihoviimeisenä itsepuolustuskeinona, sodan vuoksi tms. – on olemassa lukuisia ehdollisuuden ja ehdottomuuden tasoja. Muistakaamme kuitenkin, että aivan vihoviimeisenä haluamme kehittää itsessämme ja toisissamme tuota luonteenpiirteistä inhottavinta, mikä on tekopyhyys ja ulkokultaisuus. Mikäli emme ole käytännölliseen salatieteeseen vihittyjä ja näin ollen sen eettisen kokonaisvaltaisuuden sisäistäneitä, niin myöntäkäämme ennemmin vaikka olevamme tietyissä tilanteissa, esim. pakon edessä ja tarpeen vaatiessa valmiita käyttämään väkivaltaa, etenkin mikäli tämän vaihtoehtona on pelkuruus tai viattomien turha kärsiminen alhaisten tahojen vääristyneen toiminnan vuoksi. Väkivallan ja mekaanisen toiminnan hylkääminen ehdottomasti vaatii ihmiseltä aivan suunnattomasti, sillä hänen on oltava valmis uhraamaan itsensä täysin; tarvittaessa jopa sellaisten hyväksi, joita kohtaan hän ei voi tuntea minkäänlaista heimoveljeyttä tai sympatiaa. On myöskin ehdottomasti pantava merkille ja huomattava, että väkivallattomuus on todellakin kyettävä valitsemaan. Tietoisuuden ja hengen kannalta katsottuna mekaaninen väkivallattomuus, mikäli kykenisimme itsemme sellaiseen raudanlujalla tahdolla kasvattamaan, olisi edelleenkin myös aivan yhtä lailla ei-vapaata, epäyksilöllistä toimimista, vaikka sen vaikutukset olisivatkin vähemmän haitallisia ja "rauhaa edistäviä". Tällöin jäisimme uhrin asemaan sekä sisäisesti että ulkoisesti, kun taas mekaanisen ja reaktiivisen toiminnan tietoisesti hylätessämme saavutamme todellisen itsenäisyyden ja yhdymme henkiseen Egoomme, jolloin olemme todellisuudessa tilanteen herroja ja voittajia jopa silloin, kun kaikista vähiten voi ulkoisesti siltä vaikuttaa.
Henkilökohtaisesti tämän artikkelin kirjoittajan mielestä pasifismi terminä on kuitenkin äärimmäisen huono ja harhaanjohtava [3]. Assosiaatioistaan johtuen siitä tulee mieleen helposti koko maailman rauhaa hyvin lapsellisella tavalla toivovan ihmisen keijukaismaisille kesämaille pyrkivä ja eskapismiin taipuvainen tilkkutäkkifilosofia, missä minkäänlaisella realismilla ja terveellä järjenkäytöllä ei ole juuri sijaa. On selvää, että ajatus kestävästä globaalista maailmanrauhasta etenkin tällä mustalla ajallamme on äärimmäisen naiivi, ja sellaiseen uskovaa henkilöä on mahdotonta ottaa vakavasti. On itse asiassa jopa kyseenalaista olisiko tällainen mahdollisuus edes toivottavaa tai kannatettavaa maailmassa, joka on sekä planetaarisesti, yhteisöllisesti että yksilöllisesti niinkin keskeneräinen kuin omamme on. Toivomme kuitenkin lukijan lukevan koko käsillä olevan artikkelin ajatuksen kanssa, jotta sanomamme selviäisi ilman väärinkäsityksiä ja harhaluuloja siitä, että kokisimme sodan, kärsimyksen ja tuhon olevan aina ja kaikkialla kannatettavia asioita. Pikemminkin pyrimme osoittamaan, että nämä ihmisen niin kehitykseen kuin mahdolliseen taantumukseenkin olennaisesti liittyvät tekijät on parempi ymmärtää ja hyväksyä maailmassa tapahtuvina ulkoisina välttämättömyyksinä myös valon ja rauhan puolesta työskentelevän ja silloinkin, kun näkee ne sisäisesti ja itselleen väärinä, omakohtaisesti ja ehdottomasti väkivallasta pidättäytyen. Sillä mikäli olemme aidosti yksilöityneet, voimme kuitenkin potentiaalisesti toimia toisin ja viisaammin omalla kohdallamme; ja mikäli olemme nimenneet itsemme totuuden etsijiksi ja seuraajiksi, on meidän totisesti myöskin tämän totuutemme takana seisottava ehdottomasti ja idealistisesti. Tämä pätee mihin tahansa todelliseen tiehen, jossa yhteisenä nimittäjänä on itsensä uhraaminen kokonaisuudelle.
Tarkastelkaamme lyhyesti ja niin sanoakseni idealistiselta kannalta sitä, mitä sota on tarkalleen ottaen nykypäivänä. Aatteellisesti, parhaimmillaan sodankäynti on oman heimon ja kansan hyvinvoinnin, itsenäisyyden ja olemassaolon turvaamista yhä pidemmälle globalisoituvassa multi- kulturaalisessa maailmassa; ei kukaan todellinen aatteen mies tai nainen kyseenalaista tällaisen motiivin ylevyyttä ja kannatettavuutta, vaikka olisi itse päätynyt kehitysvaiheensa ja elämäntehtävänsä sanelemana kieltäytymään omalla kohdallaan väkivallasta täysin ehdottomasti. On äärimmäisen valitettavaa, että tällainen henkilö tulee melkein väistämättä olemaan veljiensä silmissä petturi, koska ei suostu toimimaan isomman ryhmän yleisten ehtojen mukaan. [4] Huonoimmillaan – ja valitettavasti useimmiten ellei lähes poikkeuksetta – nykyaikainen sodankäynti on taustalla piilevien mammonan, rahan vuoksi ja aineellisen vallan kahvassa toimivien sisäisesti korruptoituneiden tahojen agitaatiota, mikä liiankin usein näyttäytyy jonkin aatteen tai uskonnon varjolla toteutettavana viattomien siviilien, naisten ja lasten poliittisena lahtaamisena, missä ajatuskin soturi-idealismista tai ylevästä taistelusta on pelkkä teini-ikäisten poikien naiivi kuvitelma. On yksi aikamme määrän laadun paikalle asettavia merkkejä jälleen, että koneellisuus ja teknologinen kehitys uhkaa aivan tosiasiallisesti asioiden ja ihmisten sisäistä sielua ja henkeä. Modernin sodan äärimmäisen teknologisoituneen luonteen vuoksi todellisuus on se, että konetuliaseella varustettu kuriton, rapakuntoinen puolijuoppo voi ilman vaivaa lahdata tarvittaessa vaikka 100 huippukuntoista ja ylevää soturisielua käden käänteessä ja ilman vaivaa – pitkän kantaman ohjuksista tai ydinaseista puhumattakaan. Allekirjoittanut uskoo vakaasti siihen, että suurimman osan vanhan maailman aitoa bushido –henkeä omaavan miekkataiturin ja ylevän soturihengen sydän itkisi verta nähdessään sen, kuinka keskenään usein lähes tasavertaisten taistelijoiden kamppailu on muuttunut ekonomian alttarilla toteutettavaksi poliittiseksi tai uskonnolliseksi lahtaamiseksi, missä idealismilla tai periaatteilla ei ole minkäänlaista sijaa.
Olemme sillä kannalla, että etenkin henkiseen kehitykseen pyrkivän yksilön on varmastikin useimmiten korkea aika siirtää soturi-idealisminsa eettisten ja moraalisten voittojen palvelukseen väkivallan ja sotimisen sijaan. Huomautettakoon, että tällä on edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomattavan merkittävät salatieteelliset syynsä siinä aikakauden muutos- ja murrosvaiheessa, minkä vuoksi etenkin herkkien ja kehittyneiden yksilöiden – joita nk. soturit ovat aivan erityisesti aina olleet – kohdalla ihmisen henki ja sielu on tullut "uuden liiton lain" nojalla hyvin nopeasti huomattavasti lähemmäksi fyysistä maailmaa kuin mitä se on aiemmilla aikakausilla ollut. Voisimme hyvin sanoa, että siinä missä vanhan liiton ajalla väkivalta ja sotiminenkin on voinut toimia joissain tapauksissa henkisen kehityksen instrumenttina, niin nykyisin se on muuttunut suoranaiseksi mahdottomuudeksi etenkin niiden kohdalla, jotka saavat inspiraationsa nousevan ajan tähtimerkiltä. Suuressa mittakaavassa ihmiskunta kulkee tietenkin edelleen vanhan liiton polkuja, joka merkitsee myöskin hitaampaa sisäistä kehitystä yrityksen ja erehdyksen kautta. Jos oli oikeassa Ervast, ja Saatana on "todellisuuksien ja menettelyjen laatija, oikeudenmukaisuudessaan epäitsekäs", niin tokihan meidän on käsitettävä tämän hallitsevan hengen toimintatavat ja kasvatusmetodit mahdollisimman selvästi. "Sillä mitalla millä te mittaatte, sillä teille mitataan", kuuluu yksi Vuorisaarnan ohjenuorista. Saatana on olemukseltaan puhdas henki, joka pitää käsissään ehdottoman oikeudenmukaisuuden miekkaa ja vaakaa; hän on se, jonka me kutsumme sisästämme esiin veljeämme tuomitessamme, ja ollen täydellisen neutraali immanentti todellisuus meissä itsessämme, hän antaa saman tuomion tällöin laskeutua myös meidän itsemme ylle. Kuten on Luciferin Lankeemuksessa nerokkaasti sanottu, pahuuden mysteeri ympäröi Saatanaa, mutta hänen olemuksensa ei asu siinä. Me väitämme ja olemme valmiita perustelemaan väitteemme, että Saatana on planeettamme hallitseva henki, ja muiden tekijöiden joukossa mm. sota, väkivalta, ja (oikeudenmukainen) kosto ovat keinoja, joilla Saatana kasvattaa lapsentilassa olevaa kehittyvää ihmiskuntaa. Kuuluu Hänen [5] dharmaansa [6] ja "luonteeseensa", että "pahan on tultava", että vielä kehittymätön ihminen oppii täällä "tuskallisten koetusten koulussa" ollessaan elämän ja kuoleman salaisuuksia yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ja tätä asiaa haluamme lukijoillemme aivan erityisesti painottaa, että Saatanan todellista olemusta voisi tietoisesti palvella näiden asioiden välityksellä. Tietoinen väärin tekeminen kuuluu alaspäin kulkevan tien traagisiin metodeihin, joita meidän on tietenkin ymmärrettävä syvällisesti ja tuomitsematta, mutta jotka eivät luonnollisestikaan voi kuulua omaan kehitysjärjestelmäämme. Tämä monelle luultavasti varsin korkealentoiselta ja arjesta vieraalta kuulostava ajatus ei myöskään liity pelkästään edellä mainittuihin tekijöihin, vaan itse asiassa jo maallinen järkemme ja omatuntomme kertoo meille – mikäli vain niitä osaamme lainkaan kuunnella – että jokapäiväisen elämämme yksi tekijöistä on kasvaa ja kehittyä ihmisinä meitä kohtaavien tapahtumien välityksellä. Ainoastaan täydellisen nihilistinen ja välinpitämätön raukka voisi väittää asian olevan toisin, ja näiden oman ihmisyytensä pettäneiden valistaminen tai ojentaminen ei kuulu mielenkiintomme kohteisiin; maailma kyllä opettaa heitäkin, sitä kovemmalla kädellä mitä vähemmän he haluavat luontoa kuunnella ja seurata, mutta vain ihmisen oma pyrintö ja halu kasvaa omien rajoitustensa ulkopuolelle voi saada aikaan kehitystä. Usein juuri kovettuminen aiheuttaa sen, että ihminen sulkee pelosta jonkin asian näennäisesti itsensä ulkopuolelle ja eristää sen, menettäen täten kykynsä kasvaa ja ymmärtää tuon kyseisen asian sisäistä merkitystä. Tällaisen kovettumisen tuloksia on etenkin nykyisellä karkean käytännöllisen materialismin aikakaudella nähtävillä kaikkialla ympärillämme, ja tämänkaltaiset sielullisesti aivan tosiasiallisesti kuolleet ihmiskuoret ovat näennäisessä menestyksessään kaikista surkuteltavimpia olentoja, mitä planeettamme päällään kantaa. Jopa kohti raskaan aineen napaa ja entropian hajoamista tietoisesti kulkeva henkisen sielunsa kadottanut langennut noita on näihin sieluttomiin kuoriin verrattuna jollain perverssillä tavalla onnellisemmassa asemassa, vaikka käänteisessä idealismissaan kulkeekin raskaimpia ja karmeampia kuviteltavissa olevia sielullisia helvettejä kohti.
Okkultisteina, viisauteen ja henkiseen kehitykseen pyrkivinä henkilöinä, asioiden perusolemusten ymmärtämiseen ja valjastamiseen kurottavina yksilöinä väitämme vakavasti, että riippuen ihmisen kehitysvaiheesta, salatieteellistä maailmankatsomusta seuraavan ihmisen on väistämättä ennen pitkää valittava väkivallattomuuden oppi ohjenuorakseen, mikäli haluaa edistyä eikä taantua kehityksessään. Kuten sanottua, kehittyneen ihmisen pienempikin erehdys voi olla seurauksiltaan paljoon vakavampi kuin kehityksensä alkuasteella olevan, mekaanisen ja itsetiedottoman ihmisen yksilöitymätön toiminta. Kaikki salaisen tiedon kasvattaminen avaa oppilaan käyttöön voimia, jotka voivat taitamattomasti käytäntöön laitettuna olla hyvin haitallisia sekä oppilaalle itselleen että myöskin muille olennoille, ja okkulttisten voimien väärä kanavointi voi huonoimmillaan merkitä hyvin vakavaa lankeemusta ja joutumista pitkälle sielulliselle kiertotielle. On ymmärrettävä, että mekaaniseen maailmanjärjestykseen kuuluvat toiminnan muodot fyysisellä, emotionaalisella ja mentaalisella tasolla ovat sellaisia, missä ajatus omasta tahdosta ovat mahdottomuuksia. On hyvin kyseenalaista, voiko ahimsan l. väkivallattomuuden opin omalla kohdallaan ehdottomasti valinnutta, sekä oman että yhteisönsä pitkän kantaman kehityksensä eteen työskentelevää salatieteilijä-satanistia kutsua pasifistiksi, vaikka se ulkoisilta toimintatavoiltaan tämän käsitteen alle uppoavalta seikalta voi vaikuttaakin. Henkilökohtaisesti sanoisin, että tämä termi on riittämätön ja ei osu asian ytimeen. Tärkeimmät syyt lienevät tulleet jo yllä selville, ja tämän lyhyen esityksen puitteissa pyrimme myöskin havainnollistamaan asiaa vielä lisää juuri nimenomaan kokonaisvaltaisuuden ja ykseyden opin valossa. Harvoin jos koskaan ylöspäistä vasemman käden tietä kulkevan sisäisenä vaikuttimena on esim. yhteiskunnallinen vaikuttaminen; itse asiassa tämä vaikutusmuoto tai pikemminkin sen puuttuminen on olennainen piirre kaikessa tosi okkultismissa, jonka vaikutusväylät ovat mekaanista toimintaa korkeammilla tasoilla. Etenkin nykyisellä ajallamme okkultismi ja kaikki henkinen kehitys suuntautuu aivan ensisijaisesti nimenomaan yksilöihin, sillä joukkosieluilta puuttuu sisästään se kipinä, mikä saa ihmisen vastustamaan mekaanista toimintaa, kulkemaan näennäisesti ihmisyhteisöjä vastaan kuitenkin niiden pitkän kantaman kehitystä edistäen. Jokainen maailmanhistorian profeetta ja henkinen opettaja on tästä "vastahankaisesta kehityksen idealismista" esimerkkinä, ja on selvää että tällainen toiminta vaatii sekä voimakasta yksilöllisyyttä että idealismia – sitä, että ihminen todella näkee ja tuntee tähtensä olevan korkeammalla ja enemmän kuin tämä aineen tomusta kasattu kuolevainen persoonallisuus. "Monet ovat kutsutut, mutta vain harvat valitut." Jokaisella ajalla ja riippuen planeettamme kehitysvaiheesta ja siitä minkä merkin alaisuudessa tuo kehitys kulloinkin toimii, ihmiskunnasta nousee esiin näitä henkilöitä, todellisen yksilöllisyytensä milloin minkin arkkityypin alaisuudessa löytäneitä idealisteja, aatteen miehiä ja naisia, joista kukaan ei oikein välitä ja joita kukaan ei tunnusta omaksi väekseen, koska he eivät enää voi ryömiä takaisin siihen kuoreen, minkä he ovat jo todellisen henkisen kehityksensä ja yksilöitymisensä ensimmäisillä portailla hyljänneet. Jokainen okkultismia, sen tavoitteita sekä ihmissielun kehitysmahdollisuuksista ylipäätään ymmärtävä henkilö myöskin ymmärtää ne syyt, minkä vuoksi kehittyvän ihmisyyden on välttämätöntä, jälleen kehitysvaiheesta jamittakaavasta riippuen, hylätä alemman luonnon lakien käytännön toteuttaminen omalla kohdallaan. Yksi asia on tässä yhteydessä tehtävä selväksi: mikäli pyrimme vakavasti nousemaan ylös puolieläimellisestä tilastamme kohti joko todellista ihmisyyttä tai sen ylittävää puolijumaluutta, mikä on sama asia kuin salatieteellinen vihkimys, ja minkä koemme olevan jokaisen ihmisen edessä oleva kehitysvaatimus ennemmin tai myöhemmin (aikamäärät tähän voivat olla tietenkin äärimmäisen pitkiä), niin tällöin pidättäytyminen kaikesta – ei siis pelkästään fyysisestä, vaan aivan yhtä lailla emotionaalisesta, psyykkisestä ja mentaalisesta - väkivallasta ja pakottamisesta aina ja ehdottomasti on ainoa oikea ratkaisu. Eritoten meidän on nähtävä tämä omaan itseemme kohdistuvassa toiminnassa, sillä ne lait mitä me itseemme sovellamme, niitä me usein sovellamme myöskin ulkopuolellamme – viime kädessä nämä ovat yksi ja sama asia, eikä mitään eroa ulkoisen ja sisäisen välillä ole olemassa kuin oman psykologiamme ja mielemme kehikoissa. Tämä ei merkitse muuttumista kaiken hyväksyväksi ja kaiken suvaitsevaksi sielulliseksi amebaksi, joka pelosta välttää konflikteja. Ei! Ihmisen ei tule paeta velvollisuuttaan ajattelijana ja arkkityyppisen maailman tietoisena välittäjänä maan päällä, eikä myöskään hylätä oman ymmärryksensä ja älynsä sisäistä ääntä, mitkä ovat itse asiassa syvemmälle mentäessä yksi ja sama asia. Asioita meidän tulee kyetä erottelemaan ja tarpeen tullen myös tuomitsemaankin, ja aivan samoin on meidän tietenkin yhteisöllisesti varmistettava viattomien ja kunniallisten ihmisten turvallisuus. Asioiden tuomitseminen ihmisten sijaan on kuitenkin se seikka, mihin kenen tahansa tulisi jo omankin henkisen kehityksensä vuoksi pyrkiä, oli hänen polkunsa tai "säteensä" mikä hyvänsä. On psykologinen ja henkinen tosiasia, että mikäli kykenemme muuntamaan sielumme polariteetin ja magnetismin sellaiseksi, ettemme heijasta itsestämme negatiivista energiaa pikkumaisen vihan (eli pelon) muodossa ja samaistumalla takerru muihin alempaan olemukseemme liittyvien mekaanisten energiamuotojen kaleidoskooppiseen liikkeeseen, häviää samalla myöskin psykologinen ja sielullinen pakote oppia asioita ulkoisen kärsimyksen välityksellä. Mikäli tästä huolimatta kohtaamme edelleenkin vääryyttä, on sillä lähes poikkeuksetta syynsä joko yksilöllisessä tai yleisessä, menneisyyteen liittyvässä karmallisessa epäsuhdassa. Viha on suurelta osin seurausta pelosta, ja on merkki sidoksesta pelättyyn asiaan; alemmissa luonnonvaltakunnissa kyseinen itsesuojeluvaisto on äärimmäisen hyödyllinen, mutta kehittyvälle ihmiselle se muuttuu tietyssä – verrattain korkeassa – sielun kerron kehitysvaiheessa kasvun esteeksi. Asia ei siis ole varsinaisesti moraalinen, vaan sitä voi aivan hyvin lähestyä myös täysin käytännölliseltä kannalta. Meidän tulisi jo osata nähdä totuutta sen kulloinkin omaksumien loputtomien naamioiden takana, ja kyetä jättämään asioiden yksipuoleinen moraalinen tuomitseminen taaksemme. Pyrkikäämme sen sijaan kirkkaaseen ymmärrykseen syyn ja seurauksen suhteista toisiinsa. Mekaaninen toiminta ja ainoastaan toiseen olemuspuoleen sitoutuminen toisen hyläten voi toimia ainoastaan niin kauan, kuin meissä ei ole todellista itseä tai yksilöllisyyttä; Luciferia, Saatanaa, tai Kristusta, mihin hyvänsä yksilöivään arkkityyppiin kukin meistä kokeekin magneettista vetoa oman luonteensa pohjalta. [7] Tällöin luonto opettaa meitä ja näyttää oman yksipuolisuutemme joko ulkoisena tai sisäisenä kärsimyksenä, jotta oppisimme; tämän opetuksen näennäinen julmuus ja ankaruus on suorassa suhteessa oman oppimme yksipuolisuuteen ja sielulliseen ankaruuteemme joko muita, tai ehkä vielä useammin juuri itseämme kohtaan. Vaikka kaikki luonnossa puhtaassa tilassaan oleva voima on "hyvä" ja kehittävä, niin mikäli hylkäämme kokonaisuuden vaatimukset kohdallamme, pukeutuu Luonto - tai oppimme mukaisesti Saatana luonnon immanenttina, neutraalina ja tasapainottavana voimana - julmuuden ja kärsimyksen naamioon opettaakseen ja ojentaakseen meitä kohti tasapainoista ja pitkän kantaman sielullista kehitystä. Mikäli omaamme jo kiintopisteen kuolemattomassa aivan aktuaalisesti, ei meidän tule pelätä sitä mikä voi tappaa vain ruumiin. Mitä meidän todelliselle Itsellemme merkitsee tämän joka tapauksessa häviävän persoonallisuuden kuoleminen, mikäli olemme saaneet aktiivisen kosketuksen sisempiin ja henkisiin maailmoihin, emmekä siis voi tosi asiassa enää kadota? Eikö tällöin olisi äärimmäinen heikkouden ja aivan tosiasiallisen lankeemuksen osoitus valita edelleenkin niitä toimintamuotoja, jotka olemme jo jättäneet taaksemme, ja jotka voivat kuulua alemmilla kehitysasteilla oleville olennoille aivan luonteviksi toimintamuodoiksi, mutta edustavat meille vakavaa virhettä? Riippuen siitä, kuljemmeko edelleen vanhan liiton vihkimyspolkua ymmärryksen ja oikeudenmukaisuuden lain alaisuudessa vai uuden liiton polkua rakkauden ja armon lain alaisuudessa se merkitsee sitä, että joko annamme meitä vastaan mahdollisesti rikkoneet karman voimien käsiin heidän virheistään oppiakseen, tai mikäli olemme kehittäneet itsessämme niin suuren rakkauden ettemme enää voi tehdä edes ensin mainittua, me pysäytämme kaiken vahingollisen toiminnan absorboimalla se täydellisesti itseemme oman avautuneen sydämen porttimme kautta. Kummassakaan tapauksessa väärin tehneen ihmisen tuomitseminen omassa itsessämme ei kuulu toimintametodiimme; ensin mainitussa annamme hänen tuomita itse itsensä, jälkimmäisessä pidättäydymme jopa tästä. Tietenkin tiedämme, että johtuen vuosimiljoonaisista vereen ja lihaan saakka pureutuneista tottumuksistamme, mustan aikamme murheellisesta ja raskaasta luonteesta, sekä suurten massojen yleisistä linjoista, voi aidosti yksilöllinen toiminta ja eritoten tietoinen, peloton ja toiveeton pidättäytyminen väkivallan kierteen jatkamisesta olla monelle aivan ylivoimainen tehtävä. Eihän meidän tule koulia itseämme täysin vieraalta tuntuvaan toimintaan eikä pakottaa itseämme vain esim. ideaalin hienouden ja kiehtovuuden tähden. Ei, aivan erityisesti nyt uuden ajan koittaessa kaikenlainen pakottautuminen on suoranaisesti henkisen kehityksen vastaista ja voi johtaa pahimmillaan traagisiin lopputuloksiin vaikutusperien ylevyydestä huolimatta; lihan kieltäminen ja ylipäätään pakonomaisen jännitteen tuominen henkiseen kehitysprosessiin oli oikea vastaus toisella ajalla, jolloin tarpeemme ja sisäinen rakenteemme olivat erilaiset. Nykyisellä ajalla ottakaamme ohjenuoraksemme yksinomaan rehellisyys, ymmärrys, rakkaus – totuus, totuudellisuus, ja siihen pyrkiminen.
Koska juuri satanismi ja vasemman käden tie on tosi asiassa kuitenkin ainoa oppi, missä on todellisen vakavan lankeemuksen mahdollisuudet nimenomaan sen valtavan sisäisen dynamiikan ja kehityspotentiaalin vuoksi, on totisesti ja vakavasti, kuitenkaan saarnaamatta, muistutettava etenkin niitä yksipuoleiseen ihanteeseen vetoa tuntevia, sieluissaan kylmiä ja kovia, usein juuri luontoon ja "luonnonlakiin" vetoavia henkilöitä siitä, että väittäessään palvovansa Saatanaa itseriittoisella väkivallalla, sielullisella tyrannialla ja julmuudella, he itse asiassa karsinassa elävien sikojen lailla tallovat heidän nimellisen Mestarinsa heille välttämättömyyden pakosta tarjoamaa helmeä ja sylkevät kohti Hänen kasvojaan. Itseriittoisen väkivallan ja demonien palvontaan itsensä alentava [8] henkilö on monesti todellisuudessa vain kurja ja heikko surkimus, pelkuri, joka sisäisen kahtia jakautuneisuutensa vuoksi on päätynyt kanavoimaan itseltään ymmärtämättä jäänyttä voimaa vain näennäisesti itsensä ulkopuolella olevaan toiseuteen, mutta tällä tavoin satuttaa pitkällä tähtäimellä kaikista eniten vain itseään, sen lisäksi, että aiheuttaa toiselle olennolle tarpeetonta kärsimystä ja siten pitkittää maailman hätää. Niille tätä artikkelia mahdollisesti lukeville henkilöille, jotka kokevat enemmän viehtymystä demonismiin ja väkivaltaan eivätkä koe tämänkaltaista eettistä pohdintaa millään tavalla tarpeelliseksi tai hyödylliseksi, vaan haluavat ennemmin pitää kiinni omista näkemyksistään – joihin voi kuulua parhaimmillaan oikeudenmukaisuuteen, huonoimmillaan itseisarvoiseen - väkivaltaan turvautuminen ja takertuminen haluamme kuitenkin sanoa, että viime kädessä väkivallalla asioiden oikeuttaminen palautuu väistämättä tekijäänsä, sillä erillistä olentoa ei Todellisuuden maailmassa ole olemassa. Niin epämiellyttävää kuin se voi ollakin myöntää, olemme toisiimme väistämättä sidotut. Väärä vastaus myöskin tähän ongelmaan on sanoa, että "siinähän satuttaa siis vain itseään"; sillä vaikka toiseus onkin vain näennäistä, niin juuri tuon mysteerin kunnioittaminen on yksi henkisen kasvun perustekijöistä. Myös tähän seikkaan antaa avaimen universaalin ykseyden tosiasiallinen käsittäminen, jonka valossa nk. egoismi ja altruismi menettävät molemmat merkityksensä niiden yhtyessä olemassaolon salatussa sydämessä, missä ajan ja aineen luoma erillisyyden illuusio on syrjään vedetty huntu. Totisesti, voiko suurempaa ironiaa ollakaan kuin suden vaatteissa kulkeva lammas, joka teesin ja "hyvän lain" palvelemisen sijaan on vain kääntänyt tämän lain lapsellisuudessaan ylösalaisin tullen lampaaksi antiteesin kautta, ymmärtämättä vastakohtien toisiinsa sulautumisen olemusta sen enempää kuin yksinkertainen vastapuolella samaa naiivia lakia seuraava!? Eikö juuri satanistin tulisi oman oppinsa nojalla olla osa ihmiskunnan eliittiä; eikö tämä elitistinen henki myöskin vaadi sitä, että ihminen nousee itse yksilönä yli niiden ahtaiden rajojen, jotka määrittävät suurien sieluttomien massojen toimintaa? Valheen ja erehdyksen palveleminen on helppoa, ja milloin ihmisen kokonaisvaltaisuuteen vedoten oikeutetaan eläimellisyyteen taantuminen ja neljälle jalalle laskeutuminen, milloin itsensä uhrauksen tärkeyteen ja ties mihin vedoten suodaan itselle valheellisesti oikeus vahingoittaa alhaisen itsekkäästi muita olentoja, ja milloin vastaan tulee asia joka ei postmodernia egoistia ja pienen katoavaisen persoonallisuutensa palveluksessa olevaa aatteen petturia satukaan miellyttämään, vedotaan tällöin varmastikin viime kädessä vaikka siihen, kuinka tällainen eettinen pohdiskelu ja mietiskely kuuluu hyödyttömiin päiväunelmiin ja turhan intellektuelliin pikkusormi pystyssä "neiteilyyn", mihin kukaan todellista voimaa janoava ja itseään kunnioittava satanisti ei missään tapauksessa alennu.
Niinpä niin. Surkeaa, jos kohta lienee väistämätöntä on se, että muuten älyllisesti pitkälle kehittyneiden yksilöiden sieluun jää helposti musta aukko juuri sille kohtaa, mikä saa ihmisen valitsemaan julmuuden ja vääryyden. Tässä ei ole mitään sinänsä ihmeellistä tai erikoislaatuista, sillä kyse on aiemman evoluutiosyklimme atavistisesta muistosta, joka alkaa hyvin helposti riivaamaan palasen korkeampaa totuutta löytänyttä kehittynyttä ihmistä: kysehän on jälleen yhdestä kasvun haasteesta, minkä yksi erittäin olennainen osa on virhemarginaalin läsnäolo. Ilman tätä korkeammilta voimilta - Kynnyksenvartija-Saatanalta - tulevaa haastetta ei minkäänlainen todellinen kehitys olisi edes mahdollista. Tämä on ehdottomasti ymmärrettävä. Ja sillä hetkellä, kun ihminen antaa väärän vastauksen eikä onnistukaan kääntämään mysteerin lukkoa auki oikealla avaimella, Saatana hienovaraisesti ja varmastikin hymyillen - mikäli voimme tällaisen inhimillisen attribuutin hänelle tässä yhteydessä antaa - peittää hunnullaan ihanan, kauhean salaisuutensa – paradoksin – kyseisen oman yksilöllisyytensä, älynsä ja idealisminsa todistuksen prostituoineen henkilön silmien edestä, ja jättää tämän luonnon mekaanisesti toimivien ja tässä mekaanisessa toiminnassaan erehtymättömien ja lakisidonnaisten voimien nöyryytettäväksi niin kauan kuin on tarpeellista, niin kauan kunnes ihminen on itse valmis nostamaan itsensä ja tuon hunnun itse sokeuttamiensa silmiensä edestä. Pois meistä se, että haluaisimme omakohtaisesti tuomita tällaisen traagisen ratkaisun tehnyttä henkilöä; opin esille tuojina ja kehittäjinä velvollisuutemme on kuitenkin pysyttäytyä totuudessa, ja haluamme vain lempeästi huomauttaa siitä seikasta, että myös satanismi käsitettynä henkisen ja sielullisen, älyllisen ja kokonaisvaltaisen kehityksen puolesta toimivana maailmankatsomuksena ei pelkästään mahdollista, vaan aivan ehdottomasti vaatii seuraajaltaan rehellisyyttä, antaumusta, ja ennen kaikkea – ylevyyttä. Kuvitella jotain muuta on valita helppo ja lavea tie, ja vaikkei se johtaisikaan varsinaiseen "kadotukseen", niin taitamattomasti toteutettuna se ei myöskään väkivallan aiheuttaman seurauksiinsa sitovuuden vuoksi johda siihen kuoleman ja täydellisyyden ideaaliin, mihin tämänkaltainen satanisti toiminnallaan pyrkii.
Jung on vastakohtien yhdistämistä koskevassa puolimystillisessä psykologisessa tutkielmassaan esittänyt teesin "kaikki, mitä te pyydätte Isä Aurinkoiselta siittää Paholaisen teon; kaikki, minkä teette Jumala Auringon kanssa, antaa vaikutusvoiman Paholaiselle" [9]. Tämä vertauskuvallinen lausahdus toimii molempiin suuntiin. Jos vain yhteiskunnallisesti ja aatteellisesti itsensä pasifisteiksi ja rauhanopin julistajiksi nimenneet valon ja rakkauden puolesta työnsä tekevät, sotaa ja väkivaltaa välillä arvostelevat ja tuomitsevat henkilöt ja tahot ymmärtäisivät, että tällä yksipuoleisella arvostelullaan ja ymmärtämättömällä tuomitsemisellaan he vain omakohtaisesti syytävät polttoainetta siihen rovioon, mikä saa kulloinkin aikaiseksi miestapon, heimosodat, maailmanpalon, tuhon ja hävityksen joko suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa. Aivan samalla tavalla olisi pimeyden ja kuoleman palvojien, kärsimyksen ja tuhon puolesta taistelevien satanistien hyvä ymmärtää se ehdoton vastakohtien toisiinsa sitoutumisen lakisiteisyys, minkä pohjalta maailma toimii. Kaikki maailmassa nojaa väistämättä ehkä jo kyllästykseenkin asti painottamaamme ykseyden periaatteeseen, eikä mikään hurskastelu – vaikka hyvässäkin tarkoituksessa toteutettu [10] – voi murtaa paradoksin kahletta ja vastakohtien sitoutumista toisiinsa. Jokainen Aurinkokuningas ja Pimeyden Ruhtinas, Jumala ja Paholainen, Kristus ja Saatana ovat toisiinsa ikuisilla kahleilla liitetyt, käytetään näitä termejä missä tahansa yhteydessä tai minkä tahansa "tason" merkityksinä. Arkkityyppisessä, omalla tavallaan lakisidonnaisessa maailmassa ja "Jumalten neuvospöydässä" [11] tämä yhteenliittyminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja vailla sisäistä epäharmoniaa, sillä arkkityypit elävät toisissaan ja toisistaan; ja niin se olisi totisesti tapahduttava myöskin kehittyvässä ihmissielussa, joka on jumaluuden kynnys ja portti ihmistä korkeampiin hierarkkisiin maailmoihin vailla meidän maailmallemme ominaista hankausta ja kärsimystä. Ihmisen Ikäkausissa on hyvin osuvasti sanottu, että "kärsimyksen apostolit tulevat seuraavan manvantaran vapahtajiksi ja rakkauden evankelista kirjoittaa todeksi tuhon ja tuskan viimeisen ilmestyksen; tämä siksi, että ihminen tulisi kaikissa täydellisyyksissä täydelliseksi". [12] Ennemmin tai myöhemmin ihmisen on yhä ylemmäs noustakseen käsitettävä kokonaisuus, mutta sitoutumatta vääriin ja taitamattomiin tekoihin, valheeseen ja erehdykseen. Ymmärtääkö tämän todella yksinkertainen valon mystikko, joka saarnaa yksipuoleisesti lempeydestä, rauhasta ja rakkaudesta; ymmärtääkö tämän todella nykyaikainen satanisti, joka väkivalloin palvoo kuolemaa, tuhoa ja kadotusta? Ei tarvitse kuin katsoa vilaukselta molempien näiden yksipuoleisuuteensa sitoutuneiden tahojen teoksia löytääkseen tähän hyvin selvän vastauksen, mikä valitettavasti kertoo usein enemmän näiden oppien toteuttajien pikkusieluisuudesta kuin niistä korkeista Jumalista, joiden nimissä nämä opit ovat esille tuotu. Löytäköön jokainen itselleen rehellinen henkilö sekä valon että pimeyden, ja suoristakoon itse itsensä ylös näistä hämäristä, upottavista vesistä.
FINIS.
1. Erityisen tarkastelun alla aihe on ollut frater Nefastoksen teoksessa Luciferin Lankeemus, minkä opiskelu varmastikin valottaa tämän lyhyen ja yleisluontoisen artikkelin osa-alueita huomattavasti syvemmin. Erityisesti haluamme mainita siitä, kuinka suurin osa nykymaailmassa esiintyvästä väkivallasta ja pakottamisesta johtuu seksuaalisuuden ja eroottisen voiman väärin käsittämisestä.
2. Henkiseen kehitykseen tähtääviä suuntauksia kutsutaan yleisesti ottaen nk. askension tien koulukunniksi, merkiten henkisen kehityksen pyrintöä. On kuitenkin huomioitavaa, että suurin osa ellei kaikki länsimaisen satanismin tai vasemman käden tien kehittävistäkin koulukunnista sijoittuu itse asiassa horisontaaliselle akselille ja harmaan koulukunnan piiriin, missä ensisijaisena instrumenttina on aineellinen järki, toiminta-alueena ihmiskulttuuri ja perusmotivaationa edelleenkin ensisijaisesti maailmallinen sekä aineellinen kehitys, oli kyse sitten fyysisestä, emotionaalisesta, psykologisesta tai mentaalisesta kehityksestä; jokainen näistä käänteisen kolmion osa-alueista kuuluu luonnollisesti myöskin askension tielle, mutta ei leimallisesti tai ensisijaisesti. Määrittävänä tekijänä on jälleen motivaatio ja intentio, pyrkimyksen puhtaus ja sen tavoitteet. Ks. myöskin sivustoiltamme löytyvä Ervastin esitys eri okkultistisista koulukunnista ja suhteestamme niihin.
3. Yksi tällaisia helposti väärin ymmärrettäviä termejä on myöskin veljeyden käsite, mikä lienee liiankin helppo käsittää jonkinlaiseksi kaiken mahdollisen suvaitsevaksi emotionaaliseksi maailmankyläfilosofiaksi, kun tosi asiassa kyse on rakkauden ja ykseyden lain luonnollisesta soveltamisesta, jonka valossa "ihminen ei ole itseään varten" eikä voi elää vain itselleen, koska erillistä ihmistä ei ole olemassa. On valitettavaa, että sanoihin ja omiin assosiaatioihinsa itsepintaisesti takertuvat eivät useinkaan näe käsitteiden taakse l. niiden ytimeen.
4. Okkultistin motiivina tähän joukkoja vastaan kulkemiseen ei kuitenkaan voi eikä saa olla alempi egoismi, pelkuruus tai halu erottautua näistä asioista itsestään, vaan pitkän tähtäimen koko yhteisön sielullinen ja henkinen kehitys. Käytyään omassa tuskallisessa individuaation työssään toden teolla sisäisesti läpi varjojen sumuisat maat ja helvettien tummat vedet, ei hänellä ole noiden tuonen vesien läpikäymiseen enää tarvetta itse luonnon taholta; toisin on niiden kohdalla, jotka eivät ole syystä tai toisesta joko ymmärtäneet, kyenneet tai halunneet käydä asioita läpi sisäisesti silloin kun siihen on ollut vielä mahdollisuus, ja tällöin kukin asia (kuten esim. sodan kärsimykset) on opittava ulkoisten tapahtumien välityksellä. Jos keskivertoihmiselle tai vaikkapa valtiollista lakia toteuttavalle taholle voitaisiin sekä näyttää että saada nämä tuntemaan omassa lihassaan, tunteissaan ja sielussaan ne omalla tavallaan aivan konkreettiset helvetit ja haasteet, jotka askension tien okkultisti on vapaaehtoisesti käynyt läpi pyhän empatia-aistinsa avaamiseksi, ei todennäköisesti kukaan olisi kykenevä pitämään tällaista yksilöä enää "velvollisuuksistaan luistajana" tai vastaavana henkilönä. Tätä ei ole sanottu marttyyrismin hengessä, vaan aivan neutraalina huomiona.
5. On viime kädessä merkityksetöntä, käsitetäänkö Saatana tai mikä hyvänsä muukin arkkityyppi teistisenä ja persoonallisena jumalolentona, symbolina, periaatteena, "luonnon henkenä" tai muuna vastaavana, mikäli vain kerran hyväksymme sen jokaiselle lähes itsestään selvän faktan, että tämä voima on todellinen ja yksi olennaisimmista kehitystämme määrittelevistä tekijöistä. Meille okkultisteina Saatana edustaa näitä kaikkia; sillä "Hermeksen aksiooman" mukaisesti uskomme hänen olevan eri aspekteissaan yhtenä perustavana tekijä kaikessa, oli kyse sitten mekaanisesti toimivista luonnonvoimista, ihmispersoonallisuudesta tai kosmoksen kohtaloa ja kehitystä ohjaavista ajan ja aineen ulkopuolella l. ytimessä vaikuttavista jumalista.
6. Dharma on itämaisen okkultismin yksi perusperiaatteita, ja merkitsee yksinkertaistettuna elämäntehtävää. Okkultismi väittää, että kuten jokaisella elävällä olennolla on olemassa juuri hänen sielunsa itse-määräämä ja kehitysvaiheelleen olennainen tehtävä ja osa maailmassa, niin sama koskee myöskin kokonaisia planeettoja, planeettajärjestelmiä (kosmoksia), galakseja ja viime kädessä koko universumia. Ilman tätä sisäistä kehitystarvetta ei mitään voisi ilmentyä, ja juuri ihmisen osana on tulla tietoiseksi siitä ja liittyä tähän kehitysjärjestelmään tietoisesti ja vapaaehtoisesti; edes tätä lakia näennäisesti rikkovat ja ei-dharman laitonta lakia tietoisesti tai tiedottomasti noudattavat henkilöt ja tahot eivät ole siitä erossa, ja mikäli he eivät vastaa kehitysimpulssiin vapaaehtoisesti ja ajallaan oikein vaan valitsevat ennemmin sielullisen ja henkisen taantumuksen periaatteen vuoksi, merkitsee tämä kärsimyksen idealismi ainoastaan enemmän tai vähemmän viivästynyttä kasvua. Jokainen maailmassa ilmennyt hiukkanen pienimmästä suurimpaan on osa kehitysjärjestelmää, minkä tehtävänä on kehittää ensisijaisesti tietoisuutta, ja tämän jälkeen tietoista kasvua yhden älyn & ymmärryksen, ykseyteen palaavan ja siitä lähtöisin olevan rakkauden & viisauden, sekä yhden tahdon alaisuudessa.
7. Tällä vetäymyksellä on yhteytensä sekä edellä mainittuun dharmaan, että myöskin yksilölliseen karmaamme ja kehityshistoriaamme, ja vielä näidenkin pohjalla on vaikuttamassa magneettinen ja omalla tasollaan objektiivinen pohjansa edustamassamme säteessä, jotka voidaan jakaa seitsemään eri perustyyppiin ja näistä vielä seitsemään eri alatyyppiin, josta saamme vähintäänkin 49 eri ilmennysmahdollisuutta. Ihminen sieluna edustaa aina jotain perusarkkityyppiä ja tuntee vetoa tätä "omaa" totuuttaan ja sen ilmentämistä kohtaan; mutta vaikka emme luonteenomaisesti edustaisikaan joko "Kristusta", "Luciferia" tai "Saatanaa" (tai vaikkapa Merkuriusta, Venusta tai Saturnusta), on juuri kehittyvän ihmisyyden yksi tärkeimpiä tehtäviä ymmärtää ja sisäistää kokonaisuus.
8. Okkultismia ja magiaa tarkoin tunteville on itsestään selvää se, että ihmisen ja etenkin maagikoksi pyrkivän on oltava joko demonien palvelija tai niiden herra. Ensin mainitussa tapauksessa ihminen menettää ihmisyytensä luovuttamalla oman ylemmän tahtonsa sellaisille elementaarisille vetäytymyksille, joilla ei ole varsinaisesti omaa tahtoa, vaan jotka noudattavat vain omia mekaanisia lakejaan aineen eri kulma-asteiden muodostajina, ja ovat tämän vuoksi yhtä yleviä sopimus- ja keskustelukumppaneita kuin bakteerit; jälkimmäisessä tapauksessa maagikko yhtyy omaan korkeampaan tahtoonsa, mikä on yhtä Jumalan l. noumenaalisen luonnon ainoan todellisen tahdon kanssa, ja tämän myötä hän toimii luonnon kanssa yhteistyössä, toisin kuin sen kiduttajaksi ja kiduttamaksi tullut langennut noita. Jokainen miettiköön, kumpi näistä kohtaloista edustaa ylevyyttä ja todellista itsenäisyyttä.
9. Jung: Septem Sermones ad Mortuos; Seven Sermons to the Dead; Seitsemän Saarnaa Kuolleille.
10. Lukijalle lienee tuttu hyvin yleismaailmallinen ja äärimmäisen eksakti lausahdus ja vertaus siitä, kuinka tie helvettiin on usein kivetty hyvillä aikomuksilla.
11. "Jumalten neuvospöytä" on joidenkin teosofien käyttämä vertauskuvallinen käsite niille ajan ja aineen keskuksessa toimiville kosmisille voimille, joita kutsutaan jumaliksi. Kahdentoista symbolia on kuvattu eri traditiossa lukuisilla eri tavoilla, ja se liittyy mm. buddhalaiseen 12 ehdonvaraisen olemassaolon nidânaan, 12 tähtimerkkiin, 12 mestariaan ympäröivään opetuslapseen jne. Tämän symbolin geometrisenä ilmaisijana toimii mm. platonilainen kaksitoistatahoinen Hyperouranioi, mikä sulkee sisäänsä jokaisen eriasteisen (pienemmän ja suuremman) arkkityypin ja geometrisen kuvion aina enneagrammista kahdeksankulmion ja heptagrammin kautta heksagrammiin, pentagrammiin, kuutioon, neliöön, kolmioon ja näiden edustamiin arkkityyppeihin ja kulmalukujen henkiin – puhumattakaan keskellä pyörivästä kultaisen leikkauksen mukaan kiertävästä hakaristi-aurinkopyörästä, joka riippuen katsotusta kuvakulmasta voi tarkoittaa joko hyperkosmista ja ilmentymätöntä "auringon takaista mustaa aurinkoa" tai sen kosmista ydinlaitosidolia, joka on fyysisenkin aurinkokunnan keskuksena ja kaiken ilmenneen elämän lähteenä toimiva aurinko-demiurgi Sorath; tämän jälkimmäisen lukuarvo on 666 ja sen symbolina joko (suljettuna) kuutio tai (avattuna) risti, johon jokainen okkultismin kokelas tulee omakohtaisen uhrauksen seurauksena ristiinnaulituksi.
12. Johannes Nefastos: Ihmisen Ikäkaudet. Luku 2, sivu 10.
