 |
|
|
|
(c) fra Nagahel 2006
"In order to return to life, the dead must die." – Julius Evola, The Hermetic Tradition
Esipuhe
Jokainen uskonnollinen järjestelmä, jokainen filosofia, sekä mytologia tuntevat kuolettamisen prosessin, asettavat sen eri tärkeysjärjestykseen, ja kuvaavat sitä eri tavoin ja eri nimillä. Sielun pimeä ilta, pyhä yö, matka tuonelaan, kutsuttiin tätä vaihetta sielun evoluutiossa millä termillä tahansa, olennaisinta on että se kuuluu erottamattomana osana jokaiseen vakavasti otettavaan vihkimysjärjestelmään. Johtuen osaksi ajasta jossa elämme, sekä myös Saatanan merkityksen painottamisesta työssämme, on kuoleman palvonta Azazelin Tähden Veljeskunnan filosofiassa yksi olennaisimman painotuksen saava prosessivaihe.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on lyhyesti kuvata mortifikaation l. kuolettamisen merkitystä, motiiveja ja päämääriä esittämämme satanistisen ideologian valossa. Kirjoituksen laatija ei väitä omaavansa täydellistä tietoa ja tuntemusta aiheesta sen olemuksen sekä ilmiöiden laajuuden huomioon ottaen, mutta pyrkii omalta osaltaan tuomaan esiin mahdollisia kehittäviä näkökulmia aiheeseen siinä määrin kuin hän itse on kyseistä prosessia opiskellut, läpikäynyt, elänyt ja kokenut.
Elämän ja kuoleman polariteetit nykyisessä maailmassa
Aluksi on kiinnitettävä huomio nykyaikaan ja siinä vaikuttavaan luonnon eri voimien tasapainoon, tai tässä tapauksessa pikemminkin ajalliseen epätasapainoon. Väärinkäsitysten välttämiseksi teemme heti aluksi myöskin sen selväksi, että näitä "ulkoiseen", objektiiviseen maailmaan ja yhteiskuntaan kuuluvia asioita ei ole tuotu esille sen vuoksi, että lukija niihin liikaa huomiotaan kiinnittäisi ja pyrkisi maailmaa parantamaan näistä tekijöistä lähtien. Me emme pyri parantamaan maailmaa ulkoisista tekijöistä lähtien. Tämän vaikutuksen mahdollisuuden jätämme ilomielin poliitikoille ja muille yhteisöä ulkoapäin kehittämään (tai taannuttamaan) pyrkiville tahoille. Tässä esiin nostetut asiat ovat osa kirjoitustamme siitä syystä, että ne luovat mainion analogian, joilla heijastaa nykymaailmassa ja analogian lain kautta oppilaassa itsessään vaikuttavia seikkoja. Siinä määrin, kun käsitämme itsemme ihmisyhteisöissä elävinä ja siihen vaikuttavina yksilöinä, nämä kulloisessakin yhteisössämme vaikuttavat asiat ja ongelmat ovat meidän asioitamme ja ongelmiamme. Tämä on tuotu myös monesti aikaisemmin esille, mutta tässä asiassa toisto on vain hyväksi, sillä se auttaa itse kutakin muistamaan.
Moderni aika kunnioittaa aivan liian yksipuolisesti ja lyhytnäköisesti aineellista sekä lihallista elämää, ja tämän vääristyneen elämänpalvonnan pauloissa kuoleman luonnollisuus ja kauneus unohtuu helposti. Sen lisäksi, että vain tietyn elämänaspektin painottaminen on ykseyden filosofian valossa aivan absoluuttisesti harhaa, ei tämän yksipuolisuuden vaikutukset jää pelkästään sitä toteuttavien henkilöiden myöhemmässä vaiheessa tasapainotettavaksi karmalliseksi painolastiksi, vaan sillä on myös lukuisia, vakavia ja valtavia vaikutuksia koko kollektiivisen maailman tasolla. Monesti on jopa niin, että tunteellisesti sekä älyllisesti herkemmät ja viattomat yksilöt kärsivät kaikista eniten veljiensä ja siskojensa tietämättömyydessään tekemistä "vääryyksistä". Herkkäaistisille yksilöille nykyajan vääristyneisyys on äärimmäisen raskasta kantaa, sillä ollessaan kanssaihmisiään pidemmällä yksilöitymisen prosessissa, joutuvat he tahtomattaankin kantamaan itsessään näiden enemmän lapsentasolla olevien veljiensä taakkaa. Yhteisöjen ongelmat ovat yksilöiden ongelmia & vice versa, ja tämä aksiooma pitää sen enemmän paikkaansa, mitä yksilöityneempi tajunta on kulloinkin kyseessä.
Eräällä tapaa aineellisen ja lihallisen polariteetin nouseminen modernina aikana on kylläkin eräällä tapaa välttämätöntä ottaen huomioon lähes yksinomaan kristinuskon tässä laajuudessaan harjoittama kaksituhatvuotinen henkisesti perverssi perinne, jolla on ollut mittavia vaikutuksia etenkin länsimaisten ihmisyhteisöjen kollektiiviseen tajuntaan. Kehittyneen yksilön tulisi kuitenkin kyetä näkemään tämänkaltaisen polariteettien suhteellisen lyhytaikaisen heilahtelun taakse. Pakana- aikojen Pantheoneissa sekä kaikissa syklisissä uskonnoissa jumalat (perimmäiset arkkityypit) elivät ja vaikuttivat ainakin periaatteessa huomattavasti tasapainoisemmin ja luonnollisemmassa suhteessa, kuin mitä yksipuolisessa ja lineaarisen pysähtyneen maailmankuvan omaksuneessa kristinuskossa. Emme romanttisella tavalla yritä ihannoida kaukaista ja mennyttä aikaa, vaan pyrimme vain osoittamaan sen, että luonnon erehtymättömät lait perustuvat kokonaisuuden ja tasapainon perustalle. Syklisissä maailmanuskonnoissa tämä kokonaisuus ja tasapaino on aina ollut läsnä jos ei suurten massojen jokapäiväisenä käytäntönä, niin ainakin elämään edes jossain määrin idealistisella antaumuksella suhtautuvien ihmisten mahdollisuutena.
Me koemme, että polariteettien tulisi vaikuttaa maailmassa huomattavan tasapainoisemmassa suhteessa, kuin mikä nykyinen tilanne on. Maailman jatkumiseksi ja kehittymiseksi on tietysti väistämätöntä ja tarpeellista, että valon ja varjon voimat molemmat vaikuttavat ja näennäisesti taistelevat sekä ihmisyksilöissä että yhteisöissä. Kuitenkin ainoastaan kokonaisuuden palveluksessa ollessaan tuo työ ja taistelu voi olla kehittävää, ihmistajunnan ja luonnon syklistä evoluutiota edistävää dynaamista toimintaa, jossa aktiivisuudella ja passiivisuudella, elämällä ja kuolemalla, sekä kaikilla muilla Ainoan Elämän näennäisillä vastakohdilla on oma pyhä ja jumalallinen tehtävänsä.
Luonto mineraali-, kasvi- ja eläinkunnissa vaikuttaessaan tekee tätä työtä tiedottomasti vaistojensa ja viettiensä varassa, eikä omaa siten sen enempää vapautta kuin vastuutakaan toimiessaan tiedostamattomuudessaan aina ehdottoman oikeudenmukaisesti. Erottelukyvyn omaava ja itseään sekä omaa toimintaansa reflektoimaan kykenevä ihmistajunta on kuitenkin eri asemassa, ja on kutsuttu ottamaan tietoisesti osaa luonnon Suureen Työhön. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. Siinä määrin missä vihaamme omaa pienuuttamme ja kahleitamme, missä määrin tunnemme todellista eriytynyttä Tahtoa hallita omaa olemustamme - eli omaamme tuota luonnon ahjossa miljoonien vuosien kuluessa yksilöitynyttä tietoisuutta, siinä määrin me olemme suoranaisesti myöskin vastuullisia ottamaan osaa tähän työhön. Millään muulla tapaa me emme kykene saavuttamaan omaa olemustamme hallintaamme. Tässä työssä yksi olennaisimpia työvaiheita on "kuoleminen maailmalta".
Yksipuolinen aineellisen ja lihallisen elämän palvonta johtaa väistämättä kuolemanpelkoon. Ainoastaan toiseen polariteettiin tajuntansa sitomalla ei yksilöllä ole mitään muuta mahdollisuutta (l. ei kykene näkemään laajempia mahdollisuuksiaan) kuin koittaa pitkittää tuota "elämää" kaikilla mahdollisilla keinoilla. Mikäli kyseessä on "luonnollinen" sekä suhteellisen viaton valon ja elämän puoleen kurottava ihmislapsi, ei kyseessä ole vielä vakava ongelma, sillä kaikkeen luonnollisuuteen kuuluu olennaisesti kokonaisuuden näkeminen (ja täten siis myös kuoleman luonnollisuuden hyväksyminen), oli "valittu puoli" mikä hyvänsä.
Jos asia olisikin näin, ja tasapaino olisi valloillaan niin ihmisyksilöissä kuin yhteisöissäkin, ei asiassa olisi mitään ongelmaa. Kohtuullisella älykkyydellä ja herkkyydellä varustetun henkilön ei kuitenkaan tarvitse kovinkaan kauas ja kovinkaan pitkään katsoa nykymaailman lokaviemäriin nähdäkseen, että kaikkea muuta kuin "luonnollisuutta" voi nähdä nykyisessä maailmassa harjoitettavan: kuoleman ja rajallisen muodon ajoittain hajottavat voimat on väkivalloin tungettu yksilöiden ja yhteisöjen piilotajuntaan ja muutettu ehdottomaksi tabuksi; lääketiede on monella alalla alistettu suoranaiseen "materialistisen nekromantian" työhön, jossa jo käytännössä katsoen kuolleita ihmisraatoja pidetään näennäisesti hengissä keinoilla millä tahansa, kun samalla kuolema piilotetaan kaikin mahdollisin keinoin ihmisten jokapäiväisestä elämästä; ihmiskuolleisuus on kaikilla mahdollisilla keinoilla laskettu huippuunsa syntyvyyden ollessa samalla suurempaa kuin koskaan aikaisemmin; nykyihmisen tulee elää ja nauttia omasta lihallisesta elämästään mahdollisimman kauan jne. ad nauseam.
Mikäli kuolema piilotetaan ja sysätään keinotekoisesti pois yksilön ja yhteisön päivätajunnasta, nousevat ne joka tapauksessa esille, ainoastaan paljon vääristyneemmissä ja pinnallisemmissa muodoissa. Tästä kertoo hyvin selvää kieltä mm. massojen sairaalloinen kiinnostus median välittämään informaatioon kaikenlaisista maailmaa kohtaavista onnettomuuksista tai tuhoista, suurista tai pienistä. Myöskin väkivalta- ja kauhuviihteen suuri suosio kertoo hyvin selkeästi, että jollain tapaa piilotajunnan käsittelyssä olevat ja pintatajunnalta kiellettyinä turhaa kärsimystä tuottavat asiat vuotavat myös pinnalle. Mikä tahansa voi tietysti toimia muunakin kuin vain pintakiillon sävyttämänä viihteenä, mutta liian usein vaikuttaisi olevan kuitenkin niin, että viihteellisyys on merkkinä kyvyttömyydestä käsitellä asiaa sille kuuluvalla hartaudella ja vakavuudella – asia, mitä kuoleman mysteerien sisäistäminen epäilemättä vaatii.
Nämä muutamat esimerkit lienevät jo täysin riittävät lukijan ymmärrykselle. Mikä tahansa soraääni, joka näkee tämän olevan ehdottomasti väärin ja harhaa, joko hukkuu massojen likaviemärin pyörteisiin tai kuin huutavan ääni erämaahan. Mikä pahempaa, nämä vastustuksen äänet nostetaan tietämättömien houkkien taholta lähes poikkeuksetta pelkäksi aikansa eläneen vanhoillisen moralismin kannatusääneksi, jota ei enää herran pelon puutteessa tarvitse ottaa vakavasti. Kuten lienee kirjoituksestamme on jo käynyt ilmi, ei kyse ole mistään moralismista uskonnollisessa tai rajoittavassa merkityksessä, vaan puhtaasti kuoleman ideaalimme synnyttämästä käytännöstä. Tämä on ymmärrettävä.
Uskonnollisen mortifikaation erehdys
Mortifikaatio on meille yleensä tunnettu käsite siinä kapeassa ja yksipuolisessa merkityksessään, millä tavalla prosessi on yleisesti käsitetty monien "valon mystikkojen" sekä lukuisten uskonnollisten piirien keskuudessa. Erityisesti kristillisten piirien keskuudessa uskonnollinen kuolettaminen on yleensä koettu pakenemisena lihallisista sekä aineellisista "houkutuksista", ns. lankeemusten välttämisenä jonkinlaisen pyhimysstatuksen saavuttamiseksi kuvitellun jumal- auktoriteetin silmissä. Kaikista vääristyneimmissä muodoissaan tämä on johtanut äärimmäisen dualistiseen lihan sekä aineen kieltämiseen, ja sitä kautta (pelosta syntyneen vihan johdannaisena) suoranaiseen väkivaltaan ihmisen lihallista olemusta kohtaan.
Viha tai inho – kaikista eksakteinta olisi ehkä puhua "kiinnostuksen puutteesta" tai halveksimisesta - omaa lihallista olemustaan kohtaan on kylläkin yksi välttämättömistä "teknisistä vaiheista" mortifikaation prosessissa. Toisin kuin uskonnollisessa soteriologiassa ja liian yksipuolisessa mystisismissä, ei mortifikaation prosessi ole kuitenkaan tarkoitettu minkäänlaiseksi toismaailmalliseksi eskapismiksi tai eksoteeristen uskontojen Jumalten pelossa suoritetuksi lihallisten houkutusten välttämiseksi.
Satanisteina meillä ei ole psyykkisenä suojamuurinamme mitään rajallista moraalia, minkä meille olisi jokin itsemme ulkopuolinen jumaluus asettanut ohjenuoraksi. Me näemme, että lihan kuolettaminen on pelkkä symboli henkiselle prosessille, ja tämän prosessin käsittäminen liian konkreettisesti ei voi poistaa kyseisten asioiden vaikuttamista psyykkisillä tai henkisillä tasoilla. Mortifikaation prosessi ei voi tapahtua väkivaltaisesti vastustamalla. Päinvastoin, oman lihansa ennenaikainen kuolettaminen sekä psyykkinen, mentaalinen tai konkreettinen (fyysinen) väkivalta omaa olemustaan kohtaan voi johtaa pahimmillaan erittäin vääristyneisiin lopputuloksiin, ja jopa hyvin epäluonnollisen voimakkaalla magnetismillaan vahvistaa niitä voimia ja olemuspuolia ihmisen olemuksessa, joita tämä pyrkii vastustamaan. Tämä on asia, jonka liiankin hyvin nykyaikana tiedämme esim. kirkollisten piirien keskuudessa tapahtuneista seksuaalirikosten määrästä.
Kuolettamisen on oltava täysin luonnollinen, eräällä tapaa passiivinen ja erityisesti - tätä haluamme korostaa – vapaaehtoinen ratkaisu siinä vaiheessa yksilön kehitystä, kun aineeseen sekä eläimelliseen puoleen ihmisessä valautuva luonnon energioiden kulku ei ole enää mielekästä. Tässä vaiheessa aineellisen elämän viehättävyys häviää kuin mielen päälle keräytynyt tuhka yksilön mielestä ja muuttuu enemmänkin tuskan kuin nautinnon lähteeksi. Tällöin paluu eläimelle ominaiseen flegmaattisuuteen on enää mahdotonta, sillä tajunta on vähintään väliaikaisesti ylittänyt ne alemman temporaalisen mielen asettamat rajat, joihin se on aiemmin vaikuttanut olevan loputtomasti kahlehdittuna.
Kuten mikään toiminta ei voi olla tehokasta tai pitkäkestoista, mikäli sen motiivina on pelko ja halu keinotekoisesti erottautua jostain ihmisen itseensä olennaisesti kuuluvasta asiasta, ei houkutusten ja lankeemusten pelosta suoritettu kuolettaminen voi johtaa asian perusolemuksen ymmärrykseen, vaan se pelkästään joko siirtää asian ratkaisua myöhemmäksi, tai huonoimmillaan johtaa ihmisen muuttumiseen muotopuoleksi tavalla tai toisella. Mortifikaatio ei voi tapahtua itseään kieltämällä, sillä kieltämällä ihminen sitoo itsensä tähän asiaan negaation kautta. Edellinen on väistämätön ja psykologisesti ajateltuna niin yksinkertainen fakta, että älykäs yksilö ei voi kuin hämmästellä sitä, kuinka vähän tätä vielä nykyaikanakaan ymmärretään. Kuolettamisen prosessia on ylipäätään kokonaisuudessaan täysin mahdotonta viedä läpi, mikäli kyseiseen prosessiin itsensä omistava yksilö ei tunne ja tiedosta omia halujaan sekä viettejään mahdollisimman täydellisesti.
Tässä yhteydessä emme viittaa lankeemuksilla pelkästään aineellisiin, tai lihallisiin l. seksuaalisiin erehdyksiin, joihin yksilö mahdollisesti ottaa osaa hylättyään keinotekoisen moraalin asettamat säännökset. Tässä yhteydessä se voi tarkoittaa lähes mitä tahansa asiaa tai ilmiötä, mikä pidättelee ihmistä omassa pienessä piirissään sekä mahdollisesti aiheuttaa tämän älyllistä tai henkistä degeneraatiota. Kärsimyksen ja erehdysten kautta oppiminen on yksi välttämätön vaihe ihmisen tullessa tietoiseksi itsestään, ja vaikka "pyhimyksen tien" valinnut, hengessään puhdas uskovainen voikin olla erittäin ihailtava ja kunnioitettava yksilö omassa vakaumuksessaan, voi hän tätä kieltäymyksen polkua kulkiessaan edelleenkin jäädä älylliseltä (ja sitä kautta myös henkiseltä l. moraaliselta) puoleltaan hyvin kehittymättömäksi yksilöksi.
Kuolettamisen syvemmästä merkityksestä
Kuolettamisen prosessin merkityksestä puhuessamme haluamme heti aluksi toistaa sen minkä äsken sanoimme. Kuolettaminen on eräs olennaisista työvaiheista Suuren Työn prosessissa. Sitä ei tule missään nimessä käsittää miksikään yksipuoleisen lihan kammon motivoimaksi uskonnolliseksi mystisismiksi, jossa työskentelijä pyrkii erottamaan itsensä lopullisesti "maan voimista". Työ tulee tehdä uudestaan ja uudestaan. Jokainen todellinen voitto on pysyvä ja kartuttaa työskentelijän tietoa, viisautta, voimaa ja ansiota, täten kasvattaen tämän näkymätöntä, salaista ruumista. Prosessi toistuu aina uudestaan ja uudestaan, syvemmillä ja syvemmillä tasoilla, jolloin myös haasteet ja vaikeudet kasvavat voimien ja ymmärryksen mukaisesti. Kuljetettaessa tietoisuutta läpi seitsemän luonnon valtakunnan, täytyy jokaisessa niistä aluksi erotella ja separoida prosessissa syntyvä inhimilliseen olemukseen sitoutunut sakka, ja tämän jälkeen yhdistää se jälleen osaksi suurta työtä ja antaa uuden valon valaista pimeyden jälkeen. Tämä on alkemiallisen Solve & Coagulan merkitys tässä yhteydessä.
Maan energiat tulee ymmärtää ja hyväksyä. Kuolettamisen ollessa "maatumista" ja työskentelyä kuoleman vesissä, tulee Egon kyetä nousemaan työvaiheen lopuksi ylös entistä vahvempana ja integroituneempana. "Pojan on annettava Äidin tappaa itsensä, ja tämän jälkeen itse noustava kuoleman vesistä entistä vahvempana", kuuluu prosessiin kuuluva alkemiallinen aksiooma. Äiti on tässä tietenkin luonnon Suuri Äiti, arkkityyppinen feminiini pimeys, ja Poika on tuo kuoleman vesiin itse itsensä tietoisesti hukuttanut Ego, jota satanistisen filosofiamme kontekstissa kuvaa Luciferin arkkityyppi. Mortifikaatiota ei kuitenkaan tule käsittää lopulliseksi asiaksi, sillä tämä johtaisi pysähtymiseen, mikä ei ole luonnon toiminnan mukaista ja siten haitallista sielun jatkuvalle evoluutiolle. Aivan kuten päinvastaisessa, kuolettamista seuraavassa "uudelleen herättämisen" - vivifikaation - työskentelyssä on varottava hengen karkaamista ilmaan sekä elättämästä itsessään liian väkivaltaisia tulia liian nopeasti, kuolettamisen prosessissa pyrkijän on varottava vajoamasta ennenaikaisesti liian syvälle kuoleman vesiin, sillä ne voivat aiheuttaa suurta tarpeetonta tuskaa ja työn kääntymistä pois tavoitteestaan.
Kuolettamisen syvällisimpänä merkityksenä ja motivaationa on "herättää ihminen kuolettamalla ja kuolemalla elämän unesta", eli erotella hyvin tarkkaan syvälle omaan olemukseemme sitoutuneet kuolemattomat, pysyvät ja ikuiset voimat niistä muutoksenalaisista voimista, joiksi ne ovat muuntuneet maan voimien (mm. persoonallisen psykologian ja sen motiivien) infektoitua ne. Tämän erotteluprosessin myötä ne tullaan ymmärtämään henkisessä merkityksessään ja puhtaina voimina, jolloin ne muuttuvat työskentelijän hallitsemiksi (riippuen prosessin syvällisyydestä ja laajuudesta), kun aiemmin ne ovat hallinneet tätä. Sidottuna ja peitettynä syvälle ruumiillisen tietoisuuden alle, nämä voimat ovat tosiasiassa kuolemattomia jumalallisia voimia joiden pelinappulana nk. tavallinen ihminen tulee ikuisesti olemaan, mutta pyrkivän ja kurottavan maagikon käsitettyä ja ymmärrettyä niiden olemus, ne siirtyvät tämän aktiivisiksi ja tietoisiksi käyttövoimiksi.
Tässä yhteydessä voisimme puhua eräänlaisesta "vallan polarisaation muutoksesta", mikäli tähän ei liitetä mitään profaania harhakäsitystä siitä, mitä vallalla yleensä ottaen tarkoitetaan. Kyse on vallasta ja voimasta omaa olemustaan kohtaan, ilman keinotekoisia, ajallisia, persoonallisesti itsekkäitä motiiveja. Luonto itse ei salli tämänkaltaisen prosessin mahdollistumista pitkällä aikavälillä, muutoksenalaisen tullessa väistämättä tuhoutumaan ennen pitkään entropian ja keskipakoisten voimien vaikutuksesta. "Me käännämme katseemme pois", emme pelosta vaan inhosta, sillä tämänkaltaiset vaikuttamisen mahdollisuudet eivät ole tarkastelumme arvoisia ylös pyrkivän filosofiamme piirissä.
Tässä valossa kuolettamista tarkasteltaessa näemme, että esittämämme filosofian puitteissa kuolettamisella on hyvin käytännöllinen, välineellinen, sekä tärkeä initiatorinen merkityksensä. Se on todellinen vihkimystie kuoleman (ja sitä kautta myös elämän) salaisuuksiin. Sen yhtenä tarkoituksena on kasvattaa älyämme sekä tietoisuuttamme näkymättömän maailman lainalaisuuksista, lisätä maagisen toiminnan mahdollisuuksiamme sekä todellista vapauttamme, ja tämän kautta suuntaaman prosessissa vapautuva valtava psykologinen, emotionaalinen sekä mentaalinen energia hiljalleen ylös evolutiiviseen kehitykseen niistä loputtomista oravanpyöristä, joissa pieni, tietämätön puolieläimellinen ihmismieli vielä hyvin suurelta osin toimii.
Käytännön työskentely
Jotta kirjoituksemme ei jäisi pelkän filosofisen spekulaation tasolle, haluamme lopuksi myöskin kiinnittää huomiota työskentelyn käytännön puoleen ja niihin havaintoihin sekä ilmiöihin, joita työhön itsensä vakavasti omistava yksilö voi tiellään kohdata. Mitään ehdottomia ja jokaiselle yksilölle samalla tapaa sopivia ohjeita ei ole edes mahdollista antaa, mutta haluamme antaa käytännön työskentelyä ajatellen viitteellisiä vihjeitä tutkijan oman intuition ja harkinnan varaan jäävistä seikoista.
Edellä mainittujen asioiden vuoksi kuolettamisen prosessi on alussa pakostakin oltava "vain" jonkinlaista viehtymystä ja kiinnostusta kuolemaa ja sitä ympäröiviä ilmiöitä kohtaan; eräänlaista kontemplaatiota, mietiskelyä ja pohdiskelua l. tarkemmin sanottuna kuoleman idean sisäistämistä. Estetiikalla, ilmapiirillä ja ulkoisilla olosuhteilla on oma tärkeä merkityksensä tajunnan keskittämisessä, etenkin silloin kun yksilön sisäiset valmiudet ja kyvyt eivät ole vielä riittävän pitkälle kehittyneet sisäisempään työskentelyyn. Näin pitää ollakin, sillä alustava tie kasvattaa ja tutustuttaa ihmistä hiljalleen syvemmälle luonnon suuriin mysteereihin. Keinot eivät ole niin tärkeitä kuin itse idean sisäistäminen. Käytännön määrää aina yksilölle ominainen temperamentti, ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Alustava tie tähän itsetuntemukseen suorastaan "vaatii lankeemuksia" sekä sitä, että ihminen hyväksyy itsensä kokonaisuudessaan.
Yhtenä olennaisena käytännön neuvona aluksi haluamme neuvoa yksilön kiinnittämään huomiota alitajunnan valvetajunnalle lähettämiin viesteihin. Eräs parhaimmista tavoista on aktiivisesti seurata nk. "suurten unien" yksilölle välittämää symboliikkaa ja näiden syvällistä tutkimusta. Persoonallisuuden kokonaisuudesta l. Itsestä välittyvät symbolit ja viestit ovat todellakin Suuren Äidin sylistä Egolle välittyvää objektiivista materiaalia, ja ne voivat edesauttaa tutkijaa suuresti sekä mahdollisten persoonallisten virheiden välttämisessä että jatkotoimenpiteiden suunnittelussa, prosessin kokonaisuuden ymmärtämisessä.
Unista johdattajina puhuessamme on kuitenkin samalla huomautettava, että ilman päivätajunnan kiihkeää työskentelyä ja ponnistelua on turha toivoa saavansa astraalisesta maailmasta minkäänlaista tukea työhön. Fyysisen unen aikana tajunnalle symbolisessa muodossaan välittyvät kuvat ja viestit on nähtävä pikemminkin joko varmistuksina ja avaimina prosessin etenemiselle, tai - mikäli prosessi uhkaa ottaa väärää suuntaa - varoituksina ja kehotuksina tarkastaa nykyisen tilan mahdollinen vääristyneisyys. Samoin on myös muistettava astraalisen maailman käyttämien kuvien ja impulssien äärimmäisen syvällinen ja monimuotoinen kieli, ja tässäkin prosessissa pyrittävä mahdollisimman suureen objektiivisuuteen kuvitelmia ja persoonallisia pyyteitä hellittelemättä.
Mortifikaation prosessin yhteydessä on hyvin yleistä, monella tapaa myös väistämätöntä, että oppilas saattaa kokea ajoittain ylitsepääsemättömäksi käyvää sielullista tuskaa, epätoivoa ja lohduttomuutta. Kyseessä on todellakin henkinen ristiinnaulitseminen, mikä täytyy jokaisen vakavan pyrkijän kokea, koska okkultistiksi pyrkijän on aktiivisesti pyrittävä kokemaan kuolemanjälkeinen elämänsä vielä elossa ollessaan. Tästä seuraava ahdistus ja tuska ovat välttämättömiä ilmiöitä prosessissa missä vanha minuus kuolee uuden mahdollistamiseksi, eikä niitä tule pyrkiä väistämään.
Kuolettamisen prosessiin, kuten mihin tahansa ylempiä sielunvoimia kehittävään toimintaan itsensä sitova henkilö tulee epäilemättä huomaamaan hyvin pian – mikäli hänen motiivinsa on puhdas ja kutsu Itseen todellinen - että kaikki se, mikä hänessä itsessään on rajallista, itsekästä, epäpuhdasta l. muutoksenalaista ja kuolevaa (!), tulee aluksi vahvistumaan siinä määrin, että on kuin hänestä tulisi entistä huonompi ja rajallisempi. Tämä on normaali ilmiö okkultismissa, eikä pyrkijän tule säikähtää tätä ilmiötä. Vaikka se helposti vaikuttaa pyrkijästä epäedulliselta ja negatiiviselta ilmiöltä, on se tosi asiassa erittäin positiivinen asia, ja on erinomainen osoitus oppilaan motivaation ja intention puhtaudesta. Epäpuhtauksien pintaan nousemisen yksi tarkoitus on osoittaa tälle omat heikkoudet ja piilevät motivaatiot tuomalla ne "rävähtämättömän silmän", tajunnan maagisesti keskitetyn liekin eteen, jotta yksilö ne näkisi ja tiedostaisi, ja sen kautta kykenisi niiden kanssa työskentelemään.
Asketismi, paastot, sekä rukoileminen (eli meditaatio) voivat olla hyödyllisiä apukeinoja käytännön työskentelyssä mikäli ne ovat vapaaehtoisia, ilman pakottamista ja väkivaltaa tapahtuvia prosesseja. Esimerkiksi ahneutta l. mässäilyä koskevaan pohdiskeluun löydämme buddhalaisen tradition meditaatioista hyödyllisiä harjoituksia (mm. ruumiin mätänemisen kymmenen vaiheen pohdiskelu, hautausmaalla meditoiminen yms.) Ne auttavat sekä kehon että mielen l. alemman psykologian puhdistamisessa, sillä kuolettamisen työ on puhdistuksen työtä. Mikäli henkilöllä on taipumusta, kykyjä ja tahtoa taiteelliseen työskentelyyn, on se käytännössä erinomainen keino luovien voimien sublimaatioon (ja sitä seuraavaan ylös kanavointiin elävöittämisen prosessissa). Teknisille apukeinoille ei kannata kuitenkaan antaa liikaa huomiota tai valtaa, sillä ne ovat todellakin vain apukeinoja, ja vievät helposti yksilön tarkkaavaisuuden pois itse asiasta.
Yksi kuolettamisen työn konkreettisimmista vaaroista on käsittää prosessi liian kirjaimellisesti, ja todellakin langeta mitä taannuttavampaan toimintaan ei pelkästään omaa olemustaan kohtaan, vaan myös viattomia sivullisia kohtaan. Koska kuolettamisen työ on työskentelyä sekä yksilöllisen että kollektiivisen varjon kanssa, tulee yksilön varoa sitä ilmiötä, mikä kohtaa ketä tahansa yli- ihmisyyden ihannetta vakavissaan elättelevää ihmistä jossain vaiheessa matkaa. Henkilö saattaa kokea, että tämän on ryhdyttävä väkivaltaiseen työhön tavalla tai toisella, joko itseään tai ympäröivää maailmaa kohtaan. Me emme ole täällä tuomitsemassa muita ihmisiä, ja lukuisista väärinymmärryksistä huolimatta tämä lause sisältää erittäin perustavanlaatuisen ja syvällisen okkulttisen totuuden.
Alkemialliseen l. okkulttiseen työhön ryhtyvän henkilön tulee olla kaikin puolin tasapainoinen yksilö sekä suhteessa itseensä että yhteisöönsä, vaikka olisikin tehnyt eräänlaisen henkisen pesäeron yhteisölliseen erehdykseen. Kiirehtiminen ei ole avuksi missään laajemman perspektiivin asiassa, ja naiivit toivot pikaisista voitoista ovat osoitus siitä, että henkilöä riivaa edelleen nk. quick fix – mentaliteetti, joka on muiden kollektiivisten erehdysten ohella eräs perustavanlaatuisimmista tekijöistä, mikä modernin ajan pintakiillon sävyttämän vääristyneisyyden on lukuisissa muodoissaan saanut aikaan. Tätä meidän on vältettävä, ja henkilön on opittava rakastamaan sitä tunnetta, että "mitään ei tapahdu", sillä osatavoitteista huolimatta kyse on nimenomaan elävästä ja ikuisesta prosessista.
FINIS.
