Tekstejä

Julkaisuja

Yhteystiedot

Linkkejä

Keskustelufoorumi

In English

KUTSU UUSILLE JÄSENILLE

© Fra Nefastos 2010

Azazelin Tähti on tänä vuonna saavuttanut ensimmäisen seitsenvuotissyklinsä keskikohdan, käännekohdan, jossa voima valautuu "hieroglyfisen avaimen" henkisestä kolmiosta aineelliseen, ja esoteerinen prosessi etsii ulkoisia toimintamuotoja. Tämän johdosta seuran ulkoinen piiri tullaan avaamaan aiempaa laajemmalle. Uusilta jäseniltä ei enää ole tarpeen vaatia samaa stressinsietokykyä sisäisten vaikutusten puristuksessa kuin aikaisemmin, ja voimme siten kutsua veljeskunnan piiriin enemmän uusia veljiä. Kaikki ne, joita filosofiamme kiinnostaa ja jotka hyväksyvät sen ydinkohdat - kuten ne on esitetty esim. "Seitsenkohtaisessa perustassa" ja perustuskirjassa - kutsutaan nyt mukaan yhteisen työn tekemiseksi.

Meille on nyt yhtä mahdollista kuin tärkeääkin luoda rakenne, eheä ja vakaa pohja sille uudelle temppelille, joka niin kauan on pyrkinyt esiin joidenkin poikkeusyksilöiden sieluissa, mutta alkaa myöhemmin olla yhä useampien hahmotettavissa. Ei liene pahastikaan liioiteltua väittää että lähestymässä on uusi aika, jolloin todella voidaan luoda todeksi näky "Kristuksen ja Antikristuksen yhteensulautumisesta" - ihanteesta jossa rakkaus ja äly, henki ja aine, kauneus ja voima, etiikka ja nerokkuus voivat todentua yhdessä ja samassa perusoivalluksessa. Luonnollisesti yhä vielä suuri enemmistö ihmisistä joko kieltää tämän näyn suoralta kädeltä tai on vielä liian arka tunnustamaan sen mahdollisuutta käytännölliseen ilmentymiseen. Mutta aidosti kiinnostuneiden osuus alkaa olla jo huomattava.

Jos asiat kulkevat uomaansa oikein eivätkä yksittäisten jäsenten erehdykset tai ulkoa tuleva vastustus - jotka muuten aina vaativat toinen toistensa tukea harhautumisen mahdollistaakseen - horjuta tuon mainitun temppelin rakennustyötä, me sanomme vakavina: tässä on edessämme terve pohja uskonnolle, sellaisena kuin sen tulisi olla; ja todellinen pohja tieteelle ja filosofialle, sellaisena kuin niiden tulisi olla. Ei uskonto sokeana luulotteluna ja sovinnaisena ritualismina, vaan sydämen antaumuksena ja merkityksen kokemisena, maailmankaikkeuden yhteiseen symbolikieleen eläytyen; eikä tieteellinen tai filosofinen ajattelu valettuna akateemisten ennakko-oletusten syviin muotteihin, vaan elävänä, yksilöllisen tulkinnan mahdollistavana, lennokkaana ja täynnä mahdollisuuksia, mutta kuitenkin harkinnalle ja järjelle perustuen: vailla premissejä, täynnä vakavuutta - näissä on totuus ja ihmisarvoisen elämän mahdollisuus.

Veljeskunnan visio teiden yhdistämisestä rakkauden alaisuudessa aavistelee maailmaa, jota kokonaisvaltaisuus hallitsee ja tekee eheäksi. Maailmaa, jossa ristiriidat ja vastakkainasettelut eivät ole nähtävissä yksinomaan eivätkä edes ensisijaisesti ulkoisiksi tekijöiksi, vaan jokaisen yksilön sisäisiksi prosesseiksi. Monen keskenään taistelevan oletetun totuuden sijasta voimme näin nähdä yhden totuuden, yhden Jumalan tai yhden Luonnon - tai miten tahansa haluammekin sitä nimittää - joka pitäen sisällään kaiken voi ohjata meitä kaikessa ja ottaa kunnioituksemme vastaan kaikessa, mutatis mutandis. Tämä uusi eheys on se, mitä maailma niin syvästi kaipaa, ja jos voisimme olla osallisia sen mahdollistamiseen, eikö tuo suuri työ olisi kaikkien ponnistustemme arvoinen?

Uusille jäsenille ei voida luvata ihmeitä. Ainoastaan samanhenkisten seura, henkiseen ponnistukseen keskittyvä sielullinen ilmapiiri, ja muiden veljien kannustus omakohtaisille ponnistuksille. Nämä näköjään kovin abstraktit edut voivat kuitenkin muodostua huomattaviksi, kun ajattelemme sielullisen etsinnän polulla eteen nousevia ongelmia sekä sitä hengen yksinäisyyttä, erämaan kivikkoa, joka pyrkijää useinkin ympäröi hänen eläessään "maailmassa mutta ei maailmasta".

* * *

Pyytäessämme näin uusia jäseniä mukaan työhön, on syytä kerrata ne asiat joihin toivomme pyrkijältä selvitystä jäsenhakemuksen yhteydessä, ja millainen merkitys näillä tiedoilla on - jos on - veljeskuntaan hyväksymisen kannalta.

EETTISET LÄHTÖKOHDAT
Tämä on ensisijainen vaatimus. Monet satanismista kiinnostuneet eivät ole valmiita suhtautumaan maailmankatsomukseensa eettisesti, vaan ovat niin sanotusti hajalle iskemisen vaiheessa. Ihmiset joissa yhä näkyy dualistinen ajattelumalli ja/tai mahdollisuus sorron tai väkivallan ihannoimiseen tulevat automaattisesti hylätyiksi, itsestäänselvistä syistä.

IKÄ
Kuten kirjoituksessa "Veljeskuntaan hyväksymisestä" on esitetty, täysi-ikäisyys on suotuisasti vaikuttava mutta ei samaan tapaan väistämätön tekijä kuin sen edellä numeroidut kohdat. Täysi-ikäisyyttä lähestyvä pyrkijä voidaan hyväksyä, jos riittävä henkinen kypsyys välittyy hänen hakemuksestaan ja vastauksista pyrkijöille usein esitettäviin jatkokysymyksiin.

JÄSENYYS MUISSA SEUROISSA
Pyrkijä on velvollinen ilmoittamaan yhteytensä ja jäsenyytensä muissa seuroissa, mutta aniharvan muun seuran perusagenda on niin voimakkaasti Azazelin Tähden idealismin kanssa ristiriidassa, että kuuluminen toiseen seuraan olisi hylkäysperuste jäsenyydelle.

JÄSENYYS USKONNOISSA
On toivottavaa mutta ei välttämätöntä, että jäsenpyrkijä ei kuuluisi kristilliseen kirkkoon tai muihin sellaisiin uskontokuntiin, joissa monoteismi ja siitä helposti seuraavat filosofisen ja eettisen ajattelun ongelmat ovat sääntönä. Toisaalta minkä tahansa uskonnon esoteerikko, eli henkilö joka seuraa tuon uskonnon oppeja niiden sisäisistä eikä ulkoisista merkityksistä käsin, on tervetullut.

NÄKEMYS KOLMESTA TEOSOFISESTA PERIAATTEESTA
Pyrkijän näkemykset koskien teosofista traditiota ylipäätään eivät vaikuta suuntaan tai toiseen. Sen sijaan Teosofisen Seuran kolme peruslähtökohtaa ovat mitä olennaisimpia omankin työmme kannalta. Kuten muistamme, nämä kolme lähtökohtaa olivat 1) yleinen veljeys, 2) uskontojen, tieteiden ja filosofian yhteinen tutkimus, sekä 3) magian ja nk. paranormaalien ilmiöiden tutkiminen. On hyvä, jos jäsenhakemuksesta käy ilmi pyrkijän näkemykset näistä kolmesta ohjelmakohdasta ja niiden sovellutuket hänen henkilökohtaisessa elämässään.

SUKUPUOLI
Vaikka käytämme yleisesti sanaa "veli" kuvaamaan jokaisen ihmisen sielullista ykseyttä kokonaisuuden kanssa, tähän nimitykseen ei tosiasiassa liity sukupuolista rajoitusta. Toivotamme tervetulleiksi myös naispuoleiset pyrkijät, joihin suhtaudutaan täysin samalta pohjalta ja jotka tulevat saamaan saman kohtelun miespuolisten jäsenten kanssa.

* * *

Kulloinenkin postiosoite vapaamuotoisen jäsenhakemuksen lähettämistä varten voidaan kysyä Azazelin Tähden yleisen sähköpostin kautta, kuten toisaalla todettua. Sähköpostitse saapuneita hakemuksia ei edelleenkään käsitellä. Kaikki kysymykset ja alustavat tiedustelut koskien jäsenyyttä, kuten muitakin Azazelin Tähden filosofiaa käsitteleviä asioita, ovat sen sijaan tervetulleita sähköpostitse.

FINIS

Tulostusystävällinen versio

Takaisin tekstejä-sivulle...