“Magic is believing in yourself, if you can do that, you can make anything happen.”
- Goethe
Liian pitkään on termi 'magia' ollut puhdistamatta menneisyyden aaveista. Olkoonkin tämä keskustelu avaavana kanavana tälle missiolle. Perinteisesti okkultismi perustuu ajatukselle, että ideat ovat energiaa, ajatukset ovat energiaa, ihminen on energiaa - ja että koko todellisuus on samaa energiaa, jonka varaukset ottavat erilaisia muotoja ja ilmenevät eri tavalla lähteen pysyen samana ja ennenkaikkea energian pysyen samana vain energioista muodostuneiden instrumenttien muuttuessa.
Kysytään, mitä merkitystä on magialla? Mikä on magiaa? Mitä on magia?
Näettekö psyykkiset ilmiöt ja kyvyt oleellisena magiassa, vai ovatko ne magian itsetarkotus?
Onko muinaiset grimoaarit, joissa loihditaan henkisiä olentoja/&olemuksia fyysisiksi oleellisia, tarpeellisia
tai edes totta? Mikä merkitys retoriikalla ja mielikuvituksella on magiassa? Tai etiikalla?
Mikä merkitys on rukouksella tai meditaatiolla? Jooga?
Onko siis (aktiivi)magia vain temppujen tekemistä vai onko sillä sijaa totuuden etsinnässä?
Onko magialla psykologista kieltä? Taustalla piilevä metafysiikka?
Sana olkoon vapaa niin vastauksissa, kuin kysymyksien asetteluissa.
Last edited by Zetekh on Fri Jul 16, 2010 1:45 am, edited 1 time in total.
- "All great things must first wear terrifying and monstrous masks in order to inscribe themselves on the hearts of humanity." - Friedrich Nietzsche
Ylläoleva Goethen lainaus melko osuvasti määrittelee intuitiivisella tavallaan magian määrityksen - Tahdon kohdentamista ilmiömaailmaan Luonnon omaa kieltä käyttäen.
Eettisyys tuntuukin olevan varsinainen ongelma ns. moderneilla maagikoilla; ei ole mitenkään itsestäänselvyys, mikä tekee kunniaa ja mikä taas karkeasti hyväksikäyttää Kaikkisuutta.
Mielestäni magia voi olla väline jolla voi joko edistää omaa henkistä kehitystään tai tukahduttaa se. Itsekäs ja aineelliseen tähtäävä magia on lähinnä vain haitallista, mutta sisäänpäin suunnattu magia voi olla kehittävä voima.
Samaa voisi sanoa myös psykologiselta kannalta. Magia on avain oman mielen potentian avaamiseen. Muinaisten grimoaarienkin loitsuilla voidaan loihtia esiin oman mielen haitallisia vääristymiä, henkiä ja demoneita, ja jotka voittamalla voidaan parhaimmillaan edistää omaa kehitystä. Anna Kingsfordin tekstissä jonka suomennosta parhaillaan viimeistelen sanotaan mielestäni hyvin näistä astraaleista jotka vaikuttavat ihmisten mielissä ilmentyen psyykkisinä heijastuksina:
"Having no souls, they are not individuals, and have no idea of right and wrong, true and false, but, like a mirror, reflect what comes before them, and, in reflecting, reverse it. Catching any prominent quality in a person’s mind they make the most of it by reflecting and magnifying it. Hence they are not to be heeded. We must heed only the God within. Of the enormous ladder within us, at the apex of which is the Absolute, these magnetic phantasmagoria are at the base."
Tietenkään tähän ei välttämättä tarvita juuri noita muinaisia grimoaareja. Magiaa voi olla monessa muodossa. Joku idän joogi saavuttaa samat muutokset itsessään meditoimalla kuin muinainen maagikko loitsuillaan. Oman tahdon kohdentaminen, kuten Sûrya-Ishtarakin tuosta Goethen lainauksesta ammensi, on magian avain. Parhaimmillaan magialla on sijansa totuuden etsinnässä, huonoimmillaan se on vain temppujen tekemistä ja itsensä vahingoittamista.
Sûrya-Ishtara & Krieger osuneet mielestäni todella hienosti asian ytimeen.
Tuo alkuperäisen Goethe-sitaatin "usko itseen" on ihmisen oman olemuksen intensiteetti. Mutta mihin ihminen tuon oman "itsensä" sitten sijoittaa, on kuitenkin vielä paljon tärkeämpi asia kuin se, kuinka tiivis on sen fokus ja siten ulkoisesti aikaansaava voima.
Tämä on eräs modernin magian ongelmista, kuten sanottua, ja ehkä sen suurin ongelma. "Uskomalla itseensä" voidaan kehittää huomattava maagisen tahdonvoiman konsentraatio, mutta jos tuota itsen käsitettä ei ole puhdistettu, se mitä seuraa on yhä helpommin ja helpommin matka alas, tai ellei alas, niin sillä tavoin sivusuuntaan, että myöhempi hengenevoluution ponnistus tulee pitämään sisällään tuskallisen paljon hitaasti pois poltettavaa psykologista ainesta.
Jos modernin magian teesejä on uskominen, kaikkein helpoimmin itsesuggestioon ja yli-itsevarmuuteen lankeava ihminen on suurin maagikko. Hänen valtava tahdonvoimansa on useinkin seurausta perehtymättömyydestä toiseuteen, etiikan problematiikkaan, oman psykologiansa eri tasoihin, jne. Itsevarma ihminen hallitsee omalla luonnollisella tahdonvoimallaan todellisuutta ympärillään, käytti hän siihen rituaaleja eli ei, uskoi hän psyykkiseen vaikuttamiseen eli ei (tietenkin paljon enemmän, mikäli uskoo) - mutta onko hän tällöin vielä aito maagikko on aivan eri asia.
Todellinen magia on mielestäni ilmennyksen koko spektrin hallitsemista. Ulkoistava ja selkein magian muoto joka hyödyntää âtma/linga-yhteyttä ja aikaansaa suoria vaikutuksia on todellakin sen kruunu, mutta tuo kruunu voidaan asettaa yhtä hyvin kelvottomaan kuin ansiokkaaseenkin päähän. Ihminen on siinä määrin ihmeellinen ja potentiaaliltaan vähän rajattu olento, että epäviisas yksilö voi pakottaa osakseen sellaisia saavutuksia, joihin ei vielä ole kypsä. (Q.E.D, voisi sanoa, kun ajatellaan ihmiskunnan mekaanisia valmiuksia verrattuina aivan perustavanlaatuisiin henkisiin ja eettisiin valmiuksiin vaikkapa nykyisessäkin rodussa.)
Arkkityyppisessä kuvastossa velhon oppipoika on nuori henkilö, mutta maagikko itse on lähes aina vanhus. Tämä on opettavainen visio. Ellei perusteita rakenneta nuorelta iältä saakka, energioita säännönmukaisesti ei voida enää myöhemmin muuntaa. Mutta nuori ihminen, joka vasta on herättämässä ja haltuunottamassa prinsiippejä, ei vielä kykene käyttämään sielullista koneistoa täysin harmonisesti. Siten todella syvällinen magia (ei-syvälliseen magiaan kykenee jokainen ihminen, mutta yleensä omaksi vahingokseen) vaatii ensin vuosikymmenten sisäisen harjoituksen tullakseen kypsällä iällä aidosti oivalletuksi & hallituksi voimavaraksi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Palaan yksin tein samaan aiheeseen, edellinen viesti kun otti kantaa vain yhteen ainoaan tekijään.
Kain wrote:Näettekö psyykkiset ilmiöt ja kyvyt oleellisena magiassa, vai ovatko ne magian itsetarkotus?
Ne asiat joita itse tahtoisin nimittää "alemmaksi magiaksi" ja "alemmaksi selvänäköisyydeksi" (ym. psyykkisiksi kyvyiksi) melko lailla väistämättä vaativat toinen toistensa apua voidakseen toimia aidosti merkityksekkäinä. Otetaan esimerkkinä sellainen psyykkinen silmä, joka havaitsee energian liikkeet. Ellei tällaista silmää ole kehitetty, alemman magian käyttö jää noitatohtoroinnin asteelle. Ts. sellaiseen new age-tyyliseen "nyt minusta tuntuisi, kuin" -pseudomagiaan, jossa itsepetos hiipii mukaan hyvin nopeasti.
Kain wrote:Onko muinaiset grimoaarit, joissa loihditaan henkisiä olentoja/&olemuksia fyysisiksi oleellisia, tarpeellisia tai edes totta? Mikä merkitys retoriikalla ja mielikuvituksella on magiassa? Tai etiikalla?
Mielikuvituksen merkitys on epäilemättä valtava, kuten kaikki auktoriteetit vuosisatojen varrelta yhdessä vakuuttavat. Mutta pinnallisuus tällaisissa asioissa johtaa psykologisiin labyrintteihin, joiden lattiataso on jälleen kerran alaspäin kallellaan. Vaaditaan sekä älyä että intuitiota näkemään sävyjä siinä olemassaolon punoksessa, jossa erilaiset henget erilaistuvat. Se, että mieli käyttäen erityisiä tekniikoita voi astua rajatilaan jossa subjektion ja objektion maailmat kohtaavat ikään kuin neutraalilta pohjalta, on oleellinen osa rituaalimagiaa. Harpata järjen alueelta kuvittelun alueelle puolestaan on vain yksinkertaisesti typeryyttä.
Etiikka ja retoriikka eivät liene magian vaan maagikon kehitysprosessin välineitä. Vaan kaipa sekin on tavallaan veteen piirretty viiva.
Kain wrote:Mikä merkitys on rukouksella tai meditaatiolla? Jooga?
Konsentraatiota on monenlaista, kuten todettua. On keskittymistä omaan ytimeensä, ja sitten on tietyn tason sisäistä yhdenmukaistumista. "Meditaatio" (käsitettynä esim. istumisena mieltä tahdonvaraisesti kohdistaen) keskittää jonkin tason sisäistä energiaa. Mietiskely käsitettynä jokahetkisenä elämän tarkkaamisena keskittää koko olemuksen ytimelliseen keskukseensa. Ensin mainittu antaa kykyjä, mutta ei ymmärrystä. Jälkimmäinen antaa ymmärrystä, mutta ei kykyjä. Molempi parempi, mutta suosittelisin aloittamaan jälkimmäisestä. Eri ihmisten sisäinen tähtitaivas on toki eri tavoin erilaisia valmiuksia mahdollistava.
* * *
Itse olen päätynyt lopulta siihen, että mikä tahansa on saavutettavissa. Se minkä tähden suuret maagikot eivät heittele tulipalloja sormenpäistään D&D-tyyliin ei johdu siitä etteikö se olisi mahdollista vaan siitä, että sellaiseen ei ole minkäänlaista syytä, ja se olisi okkultismin ekonomiaperiaatteen mukaan järjetöntä. Ihmisen psykologia ja luonnon varsin merkillinen tapa jakaa suosionosoituksiaan ("koska et enää tarvitse tätä asiaa, annan nyt sen haltuusi", sanoo Luontoäiti, tuo suuri humoristi) ovat myös molemmat yhdenmukaisia siinä, että kun suuri saavutus on tehty ja voima saavutettu, sitä ei ole enää syytä käyttää sellaisilla näytön tai voimantunnon periaatteilla, joita profaaniin mieleen saattaa juolahtaa. Koko maailma on avautunut niin täysin uudenlaiseksi, että uuden ihmisen mieli ei jaa enää mitään periaatteita tien alkupuolella vallinneiden kanssa.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Nostetaanpas vanhaa aihetta, jos vaikka keskustelua syntyisi.
Nefastos wrote: Mielikuvituksen merkitys on epäilemättä valtava, kuten kaikki auktoriteetit vuosisatojen varrelta yhdessä vakuuttavat. Mutta pinnallisuus tällaisissa asioissa johtaa psykologisiin labyrintteihin, joiden lattiataso on jälleen kerran alaspäin kallellaan. Vaaditaan sekä älyä että intuitiota näkemään sävyjä siinä olemassaolon punoksessa, jossa erilaiset henget erilaistuvat. Se, että mieli käyttäen erityisiä tekniikoita voi astua rajatilaan jossa subjektion ja objektion maailmat kohtaavat ikään kuin neutraalilta pohjalta, on oleellinen osa rituaalimagiaa. Harpata järjen alueelta kuvittelun alueelle puolestaan on vain yksinkertaisesti typeryyttä.
Menee jo aika partikulaariseksi, mutta suurin vaara lienee siinä, palvellaanko omaa mielikuvitusta (ja sitä kautta alempaa itseään) vai oman mielikuvituksen kautta kuvitettuja arkkityyppejä ja/tai niiden alempia emanaatioita (tietysti oma mielikuvitus on niistä yksi alhaisimmista, mutta tajuat pointin). Modernin maailman grimoairet ja rituaalimagian opukset (Kaaosmagiasta varsinkin) lupaavat vaikka mitä, ja ne antavatkin jotain - mutta ne ovat monesti joidenkin järjestöjen tai veljeskuntien kokoamia, jotka haluavat pitää salaisuudet itsellään, eivätkä ns. parantaa maailmaa - jolloin päästään vain niihin ilmiöihin ja saavutuksiin kiinni ulkoakäsin, jotka kokoajien instituutiot haluavat. Lisää saa kun lähtee mukaan "perheiden" sisäpiiriin. Joku voisi tietysti sanoa, että mitä sitten? Noh, modernin maailman pratyeka-buddhat ja vasemman käden individualististit eivät halua sitoutua kollektoihin tai seuroihin, vaan jatkavat sen "jo annetun" tuolle puolen, kun kerran vauhtiin on päästy; ja kun "tuolle puolen" kirjoitetun sanan kautta ei päästä enää objektiivisesti - vaan jokainen saavutus tätä kautta on _oman_ mielikuvituksen kiertokäyttöä ja ristikkäissymboliikkaa jo saavutettujen ilmiöiden kanssa; päädytään palvelemaan omaa mielikuvitusta, ja joka on kuten sanoit kallellaan alaspäin.
Tarinan toinen opetus? Kirjoitettu sana (oma mielikuvitus) auttaa alkuun, mutta kirjoitettuun sanaan voi jäädä koukkuun: Sana on muoto, kaava on muoto, mielikuvitus on muoto. Annetut kaavat ja metodit lienevät vain tapoja saada nostettua oma pyörre ympäröivästä pyörteestä, jotta pystyy edes hetken katsoa itseään itsensä ulkopuolelta, mutta että tämä pyörre pitää jättää (kirjoitettu sana) sillä hetkellä, kun pystyy putoamaan takaisin ympäröivään pyörteeseen, kuitenkaan jäämättä siihen - vaan tipahtamalla suoraan sen läpi vahingoittumatta. "Helpompi on kamelin mennä neulan silmästä läpi kuin rikkaan päästä taivaaseen". (Rikas = näkyihin humaltunut maagikko) Mitä muuta oppiminen, tai rituaali/aktiivimagia on kuin muotojen rakentamista, jotta muodoton pysyy hetken kasassa havaittavaksi asti - ja tämän muodon ylläpitämistä niin kauan kun itse on puhdistunut so. onnistuu pitämään havainnon yllä vaikka muodon tuhoaisikin (tai muoto katoaisi). Miksi harjoitellaan matematiikkaa paperilla? Jotta opitaan kaavat, ja niitä osataan soveltaa tarpeen tullen...
Mielikuvitus on tässä tapauksessa miltei yhtäsuuri - jos katsoo funktiosisältöjä - kaikenlaisen muun ulkoisen apuvälineen kanssa, kaavat for instance. Kaunopuheisesti redusoituna voisi kysyä, kuka käyttää, mitä ja kenen välineitä? Mystifiointi on työkalu, mutta mystifiointi mystifoinnin itsensä vuoksi, on sitten ihan jotain muuta.
Alustuksesta siis kysymykseen: Mitkä kaikki ovat ulkoisia apuvälineitä? Mikä tekee lähestymistavasta ulkoisen? Joogan ja meditaation ero?
- "All great things must first wear terrifying and monstrous masks in order to inscribe themselves on the hearts of humanity." - Friedrich Nietzsche
Kain wrote:Noh, modernin maailman pratyeka-buddhat ja vasemman käden individualististit eivät halua sitoutua kollektoihin tai seuroihin, vaan jatkavat sen "jo annetun" tuolle puolen, kun kerran vauhtiin on päästy; ja kun "tuolle puolen" kirjoitetun sanan kautta ei päästä enää objektiivisesti - vaan jokainen saavutus tätä kautta on _oman_ mielikuvituksen kiertokäyttöä ja ristikkäissymboliikkaa jo saavutettujen ilmiöiden kanssa; päädytään palvelemaan omaa mielikuvitusta, ja joka on kuten sanoit kallellaan alaspäin.
Kuten todettua, subjektivistinen luominen egosentrisesti on magian paulaan joutumista ja todellinen lankeemus. Mikä pelastaa? Vain ja ainoastaan halu käyttää tuo luomisvoima Kokonaisuuden ja Merkityksen eduksi. Ja tällöinkin on poljettava maahan sellaiset idealismin muodot, jotka on rakentanut itselleen muka-epäitsekkäästi, todellisuudessa hybriksen vuoksi. Siteeratakseni jälleen teosta joka jostain syystä hiipii koko ajan mukaan tämän foorumin kielenkäyttööni, "itsekäs ihmisystävä" on todellinen (ja vaarallinen) mahdollisuus. Sellainen ihminen on ulkoisesti eheä & kunnioitettava ja sisäisesti täynnä mätää ja kuolleiden luita.
On todellakin hyvä (ja humoristinen) huomio, että modernin magian särö on niin selkeä, että se riittää tuhoamaan oman ansansa. Kun jokainen vetää omaan suuntaansa, myös antagonismilta katoaa se eheys mitä se tarvitsee vakavampaa itsekkyyttä luodakseen. Siinä vaiheessa kun varjonsa kontrolloima ihminen alkaa kehittää epäitsekkäitä tendenssejä, on suurempi syy huolestua. Silloinhan kyseessä ole "pratyeka"-tie, vaan Herr Nietzschen tuijottava kuilu ja riemulla sinne hyppääminen.
Kain wrote:Tarinan toinen opetus? Kirjoitettu sana (oma mielikuvitus) auttaa alkuun, mutta kirjoitettuun sanaan voi jäädä koukkuun: Sana on muoto, kaava on muoto, mielikuvitus on muoto. Annetut kaavat ja metodit lienevät vain tapoja saada nostettua oma pyörre ympäröivästä pyörteestä, jotta pystyy edes hetken katsoa itseään itsensä ulkopuolelta, mutta että tämä pyörre pitää jättää (kirjoitettu sana) sillä hetkellä, kun pystyy putoamaan takaisin ympäröivään pyörteeseen, kuitenkaan jäämättä siihen - vaan tipahtamalla suoraan sen läpi vahingoittumatta.
Ei, minä uskoisin myös Absoluuttiseen Muotoon. Että vaikka tuo mitä mainitsit - oman pyörteen erottaminen ympäröivästä - on erittäin oleellista, se ei ole koko totuus, vaan että on olemassa "kadonnut sana", todellakin sana eli kaava eli muoto, joka avaimena avaa muotojen maailman. Tietenkin se vaatii toimiakseen jonkun joka sitä käyttää, joten pyörteen intensiteetti on sikäli vähintään yhtä tärkeä kuin Avain.
Kain wrote:Mielikuvitus on tässä tapauksessa miltei yhtäsuuri - jos katsoo funktiosisältöjä - kaikenlaisen muun ulkoisen apuvälineen kanssa, kaavat for instance. Kaunopuheisesti redusoituna voisi kysyä, kuka käyttää, mitä ja kenen välineitä? Mystifiointi on työkalu, mutta mystifiointi mystifoinnin itsensä vuoksi, on sitten ihan jotain muuta.
Runoutta? Mutta tietysti mystifiointi mystifiointina on usein vain alhaista, siis laskelmoivan eikä aidosti haltioituneen (haltia=genius) mielen tuotos.
Kain wrote:Alustuksesta siis kysymykseen: Mitkä kaikki ovat ulkoisia apuvälineitä? Mikä tekee lähestymistavasta ulkoisen? Joogan ja meditaation ero?
Ajat nähtävästi takaa sitä, että kyseessä on ihmiskohtainen raja? Totta kai. Ja jos kykenee käyttämään aivan konkreettisia merkkejä tulematta niiden sitomaksi, ne eivät ole "ulkoisia", tai oikeammin, ne juuri ovat oikealla tavalla "ulkoisia" kuten esim. "minun mieleni" voi ja sen tulee olla tässä merkityksessä ulkoinen asia. Tässä on asioita, joita idän filosofia on vuosituhannet pyöritellyt usein hyvin taidokkaasti, mutta joita nykyajan magiankäyttäjä-oppilas ei useinkaan osaa/halua ajatella niin syvällisesti ja pragmaattisesti kuin pitäisi.
Ah! 'tis magic, magic that hath ravished me!!
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Nefastos wrote:On todellakin hyvä (ja humoristinen) huomio, että modernin magian särö on niin selkeä, että se riittää tuhoamaan oman ansansa. Kun jokainen vetää omaan suuntaansa, myös antagonismilta katoaa se eheys mitä se tarvitsee vakavampaa itsekkyyttä luodakseen. Siinä vaiheessa kun varjonsa kontrolloima ihminen alkaa kehittää epäitsekkäitä tendenssejä, on suurempi syy huolestua. Silloinhan kyseessä ole "pratyeka"-tie, vaan Herr Nietzschen tuijottava kuilu ja riemulla sinne hyppääminen.
”Tämä on taistelu modernin ihmisen puolesta, ihmisen jolla ei ole enää minkäänlaisia juuria tradition pyhässä maaperässä, joka huojahtelee edestakaisin itseään etsien sivilisaation huippukohtien ja barbarismin syvyyksien välillä, yrittäen löytää tyydyttävää merkitystä olemassaololle, joka on jätetty täysin oman onnensa nojaan.”
- Robert Reininger (Friedrich Nietzschestä)
1. Magia on totta. Me emme ole.
2. Magia on harhaa, kuten maailma ja sinäkin.
3. Magia toimii. Me emme.
Tuntuu olevan melko yleinen sellainen tunteeseen pohjaava lähtöoletus, että ihminen on pieni ja mitätön, että on palveltava suurta kokonaisuutta, että on uhrauduttava kokonaisuuden hyväksi, että on pelastettava planeetta tai mitä vielä, jotka estävät todellista työtä minkään hyväksi. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että tuollaiset tavoitteet olisivat itsessään huonoja, päin vastoin, mutta tällaisessa uhrautumisessa on oma punainen riskinsä "tarkoitus pyhittää keinot"-mielessä. Väkivalta itseään kohtaan, omaa persoonaa tai omaa ruumistaan kohtaan on viime kädessä väkivaltaa sitä toiseutta kohtaan jota uhrautuja pyrkii palvelemaan, muttei täysin puhtain sydämin.
Ykseyden oppia on vaarallinen soveltaa niin että "minä olen harhaa ja kaikki muu on totta". Tästä varmasti on voimakkaastikin eriäviä mielipiteitä, mutta itse pidän sellaista egosta luopumista virheenä, äärimmillään lankeemuksenakin. "Egon tappaminen" on ymmärrettävä ilmaisu, muttei riittävän tarkka & siksi myös vaarallinen.
Alempaa egoa ei voiteta sanomalla "tätä ei ole, tämä on harhaa", koska se aivan selkeästi ON meille olemassa ja mikään muu kuin alempi ego ei saa siitä palkintoa jos "voitamme egon". Vastauksia ei hyväksytä, zenmestarin sauvasta saa 30.iskua se joka vastaa kysymykseen väärin ja myös se joka vastaa oikein. Kyse on herkemmästä prosessista, josta voidaan yhtä hyvin (mielestäni oikeastaan paljon paremmin) puhua todelliseen egoismiin oppimisena, pikemmin kuin egosta luopumisena. Tällä ajan takaa sellaista tantrista (sikäli kuin tuota vaikeaa sanaa ymmärrän) lähestymistapaa, jossa mitään ei kielletä, vaan kaikki pyritään viemään alkulähteelleen: mitään ei oteta pois, vaan kaikkeen annetaan vielä enemmän. Tämän näkeminen alemman egon voittona hengestä on sokeaa, sillä viime kädessä ero on aivan ilmiselvä. Muistetaan vain, että tehtävämme ja pyrkimyksemme ei tulisi olla ensisijaisesti luopua egosta, tai saada mielihyvän & mielipahan tuntemuksia nollattua, vaan yksinkertaisesti pyrkimys totuuteen JA rakkauteen.
Tyhjyys on muoto, muoto on tyhjyyttä sanoo sydänsutra, mikä liittyy kiinnostavasti kabbalistisen sefirotin puun chesed-sefiraan, ensimmäiseen kuilun "tällä puolen" olevaan, siten tietenkin ensimmäiseen (eli täydelliseen) muotoon, "kaiken kaavaan", Demiurgiin, tai "ilmentyneeseen Jumalaan" voitaneen sanoa.
Näen itse asian 10 sephirothin puun kautta niin, että ihminen on koko emanaatio-opin kuva & järjestämällä sisäisen maailmansa tietyllä tavalla, hän konkreettisesti järjestää myös oman ulkoisen elämänsä samassa prosessissa (näiden kahden, sisäisen ja ulkoisen välille ei ole pakko tehdä eroa, mutta se helpottaa pyörteen, kahden toisiaan kiertävän voiman ymmärtämistä), tullen samalla tietoiseksi arkkityyppisten voimien kanavaksi. Se, mikä on sisäistä, mikä ulkoista ja mikä "arkkityyppien kanavointia" on itse määriteltävissä & tuo määritteleminen on samalla arvottamista, joka on samalla asioiden edelleen järjestelyä.
Voitaisiin sanoa, että magia on yhden luomisen säteen lävitsemme kanavoitumisen tietoista kontrollointia.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Insanus wrote:Tuntuu olevan melko yleinen sellainen tunteeseen pohjaava lähtöoletus, että ihminen on pieni ja mitätön, että on palveltava suurta kokonaisuutta, että on uhrauduttava kokonaisuuden hyväksi, että on pelastettava planeetta tai mitä vielä, jotka estävät todellista työtä minkään hyväksi. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että tuollaiset tavoitteet olisivat itsessään huonoja, päin vastoin, mutta tällaisessa uhrautumisessa on oma punainen riskinsä "tarkoitus pyhittää keinot"-mielessä. Väkivalta itseään kohtaan, omaa persoonaa tai omaa ruumistaan kohtaan on viime kädessä väkivaltaa sitä toiseutta kohtaan jota uhrautuja pyrkii palvelemaan, muttei täysin puhtain sydämin.
Näen asian niin, että ihmisen tulisi uhrata itsensä jatkuvalle Itsensä tuntemisen prosessille. Tässä prosessissa - jos sitä lähestytään rakkaudella ja rehellisyydellä - ei voida mennä väärään suuntaan, sillä tämä Itsensä ymmärtäminen ja Itseksi tuleminen on samalla toiseuden ja maailmakaikkeuden ymmärtämistä. Tällä polulla tulee nopeasti vastaan ymmärrys väkivallattomuuden välttämättömyydestä, joka on kaiken pohja suhteessamme toiseuteen.
"One human soul is all human souls and the soul of man is the soul of universe. When you are taking part to the Great Work you are taking part in the work of the universe" - Alan Moore (vapaa lainaus muistini kätköistä)
"We live for the woods and the moon and the night"
Mutta tietysti mystifiointi mystifiointina on usein vain alhaista, siis laskelmoivan eikä aidosti haltioituneen (haltia=genius) mielen tuotos.