The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Jos henkisyyttä ajatellaan ainakin yhtäältä irtaantumisena eri laatuisista psykologisista vetovoimista/uskomistaipumuksista, voi ideologiat ja kastit nähdä kiinnikkeinä tai esteinä riippuen mihin suuntaan ollaan mitäkin projekteja viemässä. Jos Jeesus oli kovin korkea hahmo, hän oli varmaan myös niin tyhjä tässä mielessä että vääristävä tulkinta oli pakollistakin ja sehän sopii kaikkien kastien jäsenille.

Smaragd wrote: ↑Wed Feb 10, 2021 4:34 pm
”Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.”
Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”
(Matt. 4:8-10).

Tämä on minua usein mietityttänyt että eihän nyt parhainta opasta tule ajaa pois, tai että eihän naamioiden läpi nähdä sivuuttamalla! Eli juurikin se ongelma missä spesifien ja aktuaalisten valintojen ja ongelmien keskellä nähty Jeesuksen esimerkki ja universaalin kaiken läpäisevän Kristuksen läsnäolo ei jotenkin pääse kohtaamaan.

Ehkä Jeesus lähettikin palvelijan Jumalan luokse, koska ajatteli tuon olevan viisaan oppaan tarpeessa enemmän kuin hän itse.

Smaragd wrote: ↑Thu Feb 11, 2021 7:37 pm

Wyrmfang wrote: ↑Wed Feb 10, 2021 8:41 pm

Smaragd wrote: ↑Wed Feb 10, 2021 7:48 pmTästä on hyvä esimerkki se että kun AT on pyrkinyt pysymään etäällä tästä astraalisesti myrkyttyneestä kentästä niin huvittavasti seuraa on leimattu silloin tällöin milloin mihinkin vastakkaisiin leireihin.

On hyvä samalla huomata, että tämä ei itsessään ole mikään tae neutraliteetista. Mitä erilaisimmat selvästi jossain kontekstissa (poliittinen, esoteerinen, jokin vastakkainasettelu filosofian tai tieteen kentällä tms.) äärimmäiset kannatkin pyrkivät etenkin nykyään legitimoimaan itseään tällä argumentilla. Jonkinasteisesta neutraliteetista voidaan tämän argumentin nojalla puhua vasta kun analysoidaan tarkemmin ketkä leimaavat missä yhteydessä ja millä tavoin ja kuinka suurista tai merkittävistä ihmisryhmistä eri mittareilla on kyse. Ettei nyt tule väärinkäsityksiä, en koe, että AT:llä olisi mitään kovin voimakasta implisiittistä asemoitumista poliittisella kentällä.

Totta, horjahduksia ihan sitten toisilla mittareilla tapahtuu varmasti jokaisen esoteristin yksityisessä ja yhteisessäkin pyrinnössä tuon tuosta. Keskeistä eri värittyneitä ideologioita välttäessä voi olla jo ihan kielellisellä tasolla toisella kentällä toimiminen. Eli käytännössä esimerkiksi puoluepolitiikan jakorajat ja sanastot taakse jättämällä voidaan sielu asettaa niiden rajojen yläpuolelle. Vaikka osittain saman kaltaisia ongelmia sitä voisikin sielussaan jatkossa käsitellä kuin tuolla kentällä käsitellään, niin niiden ylittäminen tapahtuu esimerkiksi ykseyden filosofian alla kenties vauhdikkaammin ja varmemmin kun perusta on filosofisesti valettu paremmin tukemaan ongelmat ratkaisevaa pyrintöä.

Tällä tavoin siis itse koen myös asioiden yläpuolella olemisen ja olemattomuuden. Huom. tämä aihe on hyvin vahvasti ketjun aiheessa kiinni, kun pyritään käytännön tasolla hahmottamaan miten itse kykenee tai kykenisi ujuttautumaan Kristuksen vastaavaan transendenttiin ja immanenttiin olemukseen. Asioiden yläpuolella olemisen voi myös nähdä kykynä olla luovassa roolissa tietynlaisella Luciferin ylpeydellä, mutta eihän sen tarvitse merkitä terveen nöyryyden uupumista, joka ponnistaa maanpintaan tuovasta kosketuksesta takaisin ylös transendenttiin.

Itse koetin myös aiemmin tuoda esiin jonkinlaista suhdetta maailmaan ja kuinka esoterismin parissa siinä voi näkyä myös henkilökohtaisia ristiriitoja. Voi kuulostaa pilkun viilaamiselta miettiä tätä seuraavaa, että kuinka paljon on jonkinlaista käsitteellistä eroa ajatteleeko olevansa jonkin asian yläpuolella, ulkopuolella vai kokeeko jonkinlaista kaikkiallisuutta. Minusta erityisesti Kristukseen liittyvässä ajattelussa kyse on siitä, että "yläpuolella" oleminen tarkoittaa vähintään pyrkimystä tilanteeseen, joka voi hyödyttää kaikkien ihmisten henkisen ymmärryksen kasvua, eikä sen kohdalla voi tehdä kovin selkeää valintaa muuhun suuntaan kuin ylöspäin. Suunnalla viittaan tässä Fra Nefastoksen hahmotelmaan kahdeksasta tiestä, johon ehkä pohjaan oman idealismini esoterian pyrkimyksistä ja jossa liike sivuttain edustaa maailmallisia, ei välttämättä selkeästi ylös tai alas johtavia polkuja.

Olen joskus ennenkin tuonut esiin ajatuksen siitä, että ideologiat olisivat hengestä (tai ihmisen älystä, nerokkuudesta, kekseliäisyydestä...) lähtöisin olevia, mutta poissulkevampia maailmankuvia. Jokin inspiraatio voi olla oikea ja hyvä, mutta siihen yhdistetty maailmallinen tavoite tekee siitä liian rajatun henkisten pyrkimysten kannalta. Pahimmillaan päädytään pisteeseen, että voidaan puhua liioitellusta hyvyydestä, kuten pahuutta joskus AT:nkin piirissä on luonnehdittu. Tämä mielestäni on yksi pohjasyy ongelmille, joita henkisten pyrintöjen ja maailmallisten ideologioiden yhdistämisestä helposti syntyy ja miksi niitä voi olla parempi välttää.

Moni kohta tässä voi tietenkin näyttäytyä ristiriitaisena. Eikö esoteria ole aina poissulkevaa? Tavallaan on, mutta oman tulkintani mukaan ainoastaan väliaikaisesti ja nykyhetkessä, koska tavoite ylöspäisellä tiellä on silti valmistella jotakin myös tulevaisuutta varten. Toisaalta taas ei, koska jonkinlainen esoteria on avointa kaikille, jotka sitä etsivät. En allekirjoita täysin sitä Fra Smaragdin ajatusta, että tarkoitus ei olisi myös muovata maailmaa. Uskon tosin, että kyse on lähinnä erosta, kuinka puhumme asiasta ja mitä ajattelemme maailmaan vaikuttamisen tässä yhteydessä tarkoittavan.

Koko kuviossa hämmentää se, että tietyllä kehityksen tasolla operoiva ihminen voi hyvinkin hyödyntää erilaisia maailmallisia keinoja, joiden taustalla vaikuttava intentio saattaa lopulta ohjata laajempaa ylöspäistä kehitystä. Olikohan ajatus esitetty Mestareiden kirjeissä A.P. Sinnettille, että adeptikin on adeptiuden tilassa usein vain väliaikaisesti ja hänen on siitä ajoittain laskeuduttava takaisin arkiseen minäänsä. Adepti siis lähtökohtaisesti osoittaa kykyä siirtyä eri tiloista toisiin ja tarkoituksenmukaista toimintaa ja kommunikointia eri yhteyksissä erilaisin tavoin. Jos tätä vasten mietimme Jeesuksen toimintaa, tuntuu eri tilanteissa keskenään ristiriitaisilta näyttävät toimintatavat (esim. antaa keisarille sen mikä keisarille kuuluu vs. rahanvaihtajien ajaminen pois temppelistä) sopivan tällaiseen tulkintatapaan. Tämä on melko rajallinen tulkinta näistä monitahoisista tapahtumista. Voihan temppelin puhdistamisenkin tulkita siten, että toisaalta Jeesus kykeni siirtymään erilaisten tilojen ja eri tilanteiden vaatimien toimintatapojen välillä (kuten jossain määrin lopulta kuka tahansa ihminen), mutta temppeli itsessään oli pidettävä puhtaana sinne kuulumattomista elementeistä, jotka nekin saattavat eri aikoina ja eri tilanteissa olla erilaisia. Alkaa kuulostaa niin ympäripyöreältä, että lopetetaanpa tällä erää tähän

Aquila wrote: ↑Fri Feb 12, 2021 1:08 pm
Koko kuviossa hämmentää se, että tietyllä kehityksen tasolla operoiva ihminen voi hyvinkin hyödyntää erilaisia maailmallisia keinoja, joiden taustalla vaikuttava intentio saattaa lopulta ohjata laajempaa ylöspäistä kehitystä. Olikohan ajatus esitetty Mestareiden kirjeissä A.P. Sinnettille, että adeptikin on adeptiuden tilassa usein vain väliaikaisesti ja hänen on siitä ajoittain laskeuduttava takaisin arkiseen minäänsä. Adepti siis lähtökohtaisesti osoittaa kykyä siirtyä eri tiloista toisiin ja tarkoituksenmukaista toimintaa ja kommunikointia eri yhteyksissä erilaisin tavoin. Jos tätä vasten mietimme Jeesuksen toimintaa, tuntuu eri tilanteissa keskenään ristiriitaisilta näyttävät toimintatavat (esim. antaa keisarille sen mikä keisarille kuuluu vs. rahanvaihtajien ajaminen pois temppelistä) sopivan tällaiseen tulkintatapaan. Tämä on melko rajallinen tulkinta näistä monitahoisista tapahtumista. Voihan temppelin puhdistamisenkin tulkita siten, että toisaalta Jeesus kykeni siirtymään erilaisten tilojen ja eri tilanteiden vaatimien toimintatapojen välillä (kuten jossain määrin lopulta kuka tahansa ihminen), mutta temppeli itsessään oli pidettävä puhtaana sinne kuulumattomista elementeistä, jotka nekin saattavat eri aikoina ja eri tilanteissa olla erilaisia. Alkaa kuulostaa niin ympäripyöreältä, että lopetetaanpa tällä erää tähän

Tätä keskustelua miettiessä herää juuri ajatus miten oletettavasti 2000 vuotta sitten kuolleesta heebosta voikin vääntää suuntaan jos toiseenkin. Mielestäni käymämme keskustelun voisi liittää osaksi sitä perintöä jossa vatvotaan Jeesuksen jumalallisuutta ja inhimillisyyttä.

Wyrmfang mainitsi Sadinmaan sekularisoidun Jeesuksen, mutta sitten on vielä erikseen tämä Robocop ohjaajan Verhoevenin "practical effect razor Jeesus", eli kaikki mitä ei voi tehdä leffahämäyksellä, leikataan pois hölynpölynä Jeesus Nasaretilainen.
Tässä vielä astetta pidemmälle vietyä sekularisointia ja dramaturgian narratiivia.
Kuitenkin jollain tavalla uutena asiana itselleni tulee se miten usein unohtuuJerusalemin konteksti ja Rooman osa miehittäjänä. Samaten oletus siitä että eläisimme nykyaikanakin jossain tyhjiössä, missä maailmalliset arvot eivät heijastuisi tai kasvaisi meistä.
Välillä tuntuu että evankeliumeissa tapahtuu ankronismeja. Legioona ajetaan porsaisiin saa täysin uudenlaisen merkityksen.

Puhutaan miekan ostamisesta ja sitten kuitenkaan ei. Sekularisoiva ajattelisi myös eri kohdista niiden liittyvän optimistiseen "utopia Jeesukseen", joka uskoisi Taivaan valtakunnan tulevan hyväntahtoisuudella, kuitenkin pettyessään toimimattomuuteen ja joutuessaan vainotuksi turvautuisi kättä pidempään.

Verhoevenin tulkinnassa "antakaa keisarille se mikä keisarin on" olisi vastaus Farisealaisille jotka yrittivät saada Jeesuksen kiinni sanoistaan ja osoittaa tekopyhyyden. Mikäli myöntäisi avoimesti ettei kuuluisi maksaa, voitaisiin häntä syyttää ja mahdollisesti tuomita. Toisaalta suopea suhtautuminen maalliseen hallintoon veisi pohjan hänen seuraajiltaan. Siispä tulkinnan mukaan tämä oli silmänisku takaisin farisealaisille, kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

Itselleni joka on kasvanut lapsuuden läpi ylihenkistetyssä ja osin menestysteologisessa piirissä, tällainen sekularisointi missä otetaan Jeesuksen ruskeat jarruraidatkin huomioon on virkistävää. Toisaalta koska teos on aivan aivan selkeästi peittelemättä rajattu elokuvalliseen suuntaan (leikitään ajatuksella Neitsyt Mariasta ja roomalaissotilaasta Panterasta) kirja on sikäli epäluotettava,mutta kuten sanottu antaa erilaisia asioita miettiä.

Kavi wrote: ↑Fri Feb 12, 2021 1:41 pm Tätä keskustelua miettiessä herää juuri ajatus miten oletettavasti 2000 vuotta sitten kuolleesta heebosta voikin vääntää suuntaan jos toiseenkin. Mielestäni käymämme keskustelun voisi liittää osaksi sitä perintöä jossa vatvotaan Jeesuksen jumalallisuutta ja inhimillisyyttä.

Wyrmfang mainitsi Sadinmaan sekularisoidun Jeesuksen, mutta sitten on vielä erikseen tämä Robocop ohjaajan Verhoevenin "practical effect razor Jeesus", eli kaikki mitä ei voi tehdä leffahämäyksellä, leikataan pois hölynpölynä Jeesus Nasaretilainen.
Tässä vielä astetta pidemmälle vietyä sekularisointia ja dramaturgian narratiivia.
Kuitenkin jollain tavalla uutena asiana itselleni tulee se miten usein unohtuu Jerusalemin konteksti ja Rooman osa miehittäjänä. Samaten oletus siitä että eläisimme nykyaikanakin jossain tyhjiössä, missä maailmalliset arvot eivät heijastuisi tai kasvaisi meistä.
Välillä tuntuu että evankeliumeissa tapahtuu ankronismeja. Legioona ajetaan porsaisiin saa täysin uudenlaisen merkityksen.

Puhutaan miekan ostamisesta ja sitten kuitenkaan ei. Sekularisoiva ajattelisi myös eri kohdista niiden liittyvän optimistiseen "utopia Jeesukseen", joka uskoisi Taivaan valtakunnan tulevan hyväntahtoisuudella, kuitenkin pettyessään toimimattomuuteen ja joutuessaan vainotuksi turvautuisi kättä pidempään.

Verhoevenin tulkinnassa "antakaa keisarille se mikä keisarin on" olisi vastaus Farisealaisille jotka yrittivät saada Jeesuksen kiinni sanoistaan ja osoittaa tekopyhyyden. Mikäli myöntäisi avoimesti ettei kuuluisi maksaa, voitaisiin häntä syyttää ja mahdollisesti tuomita. Toisaalta suopea suhtautuminen maalliseen hallintoon veisi pohjan hänen seuraajiltaan. Siispä tulkinnan mukaan tämä oli silmänisku takaisin farisealaisille, kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

Itselleni joka on kasvanut lapsuuden läpi ylihenkistetyssä ja osin menestysteologisessa piirissä, tällainen sekularisointi missä otetaan Jeesuksen ruskeat jarruraidatkin huomioon on virkistävää. Toisaalta koska teos on aivan aivan selkeästi peittelemättä rajattu elokuvalliseen suuntaan (leikitään ajatuksella Neitsyt Mariasta ja roomalaissotilaasta Panterasta) kirja on sikäli epäluotettava,mutta kuten sanottu antaa erilaisia asioita miettiä.

Double-posting koska reflektointi ja ajatukset tulevat myöhässä...
Kaipa jotain UT eksegetiikkaa voisi alkaa tutkailemaan. Sieltähän ymmärtääkseni osa lähteistäkin on tuohon Verhoevenin teokseen tullut, vaikka niistä johtopäätöksistä sitten voikin olla taas toista mieltä.
Panthera-väitettähän kritisoidaan sikäli että se voisi olla hyvinkin propagandaa kristityistä, jolla pyrkiä kyseenalaistamaan Jeesuksen jumalallisuus ja kenties arvokkuus.
Toisaalta ilmeisesti voidaan ajatella myös, että miekan ostaminen olisi kuulunut aiempaan aikaankin...

Kuitenkaan pointtina ei ollut näyttää keskaria niille, jotka kokevat Jeesuksen ensisijaisesti valaistuneena Mestarina vaikka hieman ehkä kritisoinkin sitä ajattelua, jossa on aivan fine olla metaforisesti saappaan ja mutakuopan välissä kunhan saa hivellä kosmisen mestarin helmaa ja olla osa kärsimysnäytelmää. Palautan tässä huomion myös ajatukseen omasta neutraliteetista ja tyhiöstä.
Kuitenkin itselleni Willem Dafoen tähdittämä The Last Temptation ja tämä "Christ the Man" ajatus on jollain tasolla hyvinkin tärkeä. Kristitylle tietysti Jeesus Kristus on lihaksitullut Logos mutta sikäli myös Jumalan tykönä, mutta ennen tätä haluaisin pohtia miten selvitä edes ihmisyydestä?

Unohtui myös mainita, että Aquilan huomio A.P. Sinnettistä kuulostaa hyvältä, siksikin viittasin siihen farisealaiskohdan oheella.

Solve et coagula, mutta toisinaan huomaan, että meikä mielen sosiaalinen kontruktivistinen orientaatio painottaa niin paljon sitä hajoittamista ja osiin pistämistä, että tuntuu että Kristus-aiheen ohella sitä tapahtuu myös tälle keskustelulle ainakin omalta osaltani.