Re: Enkelit
Posted: Wed Jan 19, 2022 12:23 pm
Niin, en toki tarkoittanut että beati-luokan ja kristittyjen pyhimysten välille voi iskeä yhtäläisyysmerkkiä, vaan tarkoitukseni oli todeta yleisellä tasolla että usko "saavuttaneisiin ihmisiin" on aika globaali ilmiö, joka tulee esille hyvin monin eri tavoin, enemmän ja vähemmän taittuneissa muodoissa. Ja se on aina vain jotenkin vinkeää miten okkultismin maailmankuvaa pilkistelee hyvin hienovaraisesti jopa sementoitujen valtauskontojen teologian rakosista; kirkoilla on kokonainen instituutio joka perustuu uskoon ihmisen ja Jumalan välissä olevista auttavista voimista (ja siis osin myös juuri "erityisen pyhistä" ihmisistä) , mutta jos asiaa alkaa tutkia yhtään tarkemmin tai omakohtaisemmin niin hyvin herkästi ollaankin tasapainoilemassa virallisen totuuden ja paheksuttavan harhaopin välillä, eikä kai ole kenellekään aivan selvää milloin tarkalleen tuo raja ylittyy.
Kevyempiin tunnelmiin: tuli mieleeni perinteisemmästä enkelikuvastosta, että jostain syystä en muista että klassiset suojelusenkelikuvaukset olisivat koskaan erityisesti minua puhutelleet, edes lapsena vaikka sellaisia aina toisinaan tuli vastaan. Ehkä siinä on jotain sellaista, että jälleen "täysin hyvänsuopa", äidillinen, kannoillamme kulkeva suojelusenkeli on niin yksinkertaistava ja naiivi esitys, että sellaiseen suhtautuu lapsenakin vähän kuin joulupukkiin tai vastaaviin. "Kaunis satu", muttei paljon muuta. Vaikka toisaalta samalla jokin muu yksinkertaistava ja naiivi esitys voi koskettaa minua kovastikin. Ei toki ole mitenkään hölmöä kategorisesti kokea olevansa kannateltu tai autettu tai ohjattu, ja tällainenkin vire kuulunee hengelliseen elämään aina jossain muodossa. Ja ehkä suojelusenkelin voisi ajatella tämäntyyppisen laajemman ilmiön symbolina. Silti huomaan, että minulla jokin haraa vastaan suojelusenkelikuvauksissa; ehkä vähän yllättävääkin kun miettii miten paljon toisaalta pidän vaikkapa Maria-ikonografiasta.
Kevyempiin tunnelmiin: tuli mieleeni perinteisemmästä enkelikuvastosta, että jostain syystä en muista että klassiset suojelusenkelikuvaukset olisivat koskaan erityisesti minua puhutelleet, edes lapsena vaikka sellaisia aina toisinaan tuli vastaan. Ehkä siinä on jotain sellaista, että jälleen "täysin hyvänsuopa", äidillinen, kannoillamme kulkeva suojelusenkeli on niin yksinkertaistava ja naiivi esitys, että sellaiseen suhtautuu lapsenakin vähän kuin joulupukkiin tai vastaaviin. "Kaunis satu", muttei paljon muuta. Vaikka toisaalta samalla jokin muu yksinkertaistava ja naiivi esitys voi koskettaa minua kovastikin. Ei toki ole mitenkään hölmöä kategorisesti kokea olevansa kannateltu tai autettu tai ohjattu, ja tällainenkin vire kuulunee hengelliseen elämään aina jossain muodossa. Ja ehkä suojelusenkelin voisi ajatella tämäntyyppisen laajemman ilmiön symbolina. Silti huomaan, että minulla jokin haraa vastaan suojelusenkelikuvauksissa; ehkä vähän yllättävääkin kun miettii miten paljon toisaalta pidän vaikkapa Maria-ikonografiasta.