Kristus, Kastit ja ideologioiden synty

[Kavi]

That said, tämä Rúnatýrin huomio Kristuksen "kastit ylittävästä luonnosta" on hyvä keskustelunaihe:

Perinteisestihän esim. Jeesuksen on nähty edustavan kaikkia neljää kastia tai sosiaalista funktiota, jotka ovat Jeesuksen kohdalla seuraavat:

1. Ylin pappi Melchisedekin mukaan (Brahmiini)
2. Taivaan Valtakunnan Kuningas (Kshatriya)
3. Puuseppä (Vaishya)
4. Orjien Kuningas (Shudra)

Ottamatta kantaa siihen kuinka hyvin perinteiset neljä kastiryhmää edustavat nykypäivänä arkkityyppien ilmentymistä maailmassa (kastien esitykset & ihanteet olisi luultavasti erittäin radikaalisti uudelleenarvioitava, ts. kalibroitava takaisin alkuarkkityyppeihinsä), ajatus siitä että "sama Jumala kuuluu kaikille", on hyvä huomio mono- & polyteismien välissä. Ylipäänsä tästä käynnistyy helposti keskustelu siitä, mitä Jumalalla, jumalilla, yli-ihmisen jumaluudella tarkoitetaan, ja tuo keskustelu on tärkeä monenlaisiin tilanteisiin.

Tosi arkkityypit ovat aina läsnä kaikessa, lähtien aina Ykseydestä (~Jumala), Kakseudesta (~Saatana), ja niin edelleen eteenpäin, lopulta hyvinkin erilaistuneisiin olemuksiin asti. Jokainen yritys palvoa jumalaa joka on jossain mutta ei toisaalla on eräänlaista spiritismiä, itseään pienempien henkien edessä kumartumista. Se helpottaa itseidentifioimista ja siten turvaa, mutta on samalla juuri siinä helposti tosi esoterian vastakohta.

Oma alustava reaktioni oli tietysti sellainen, josta voisi helposti heittää läppää hysteerisestä Kavista.
Myönnän alkuun että kastijärjestelmä, sekä hindulainen tahi traditionalistinen (?)uskonnollinen konteksti arkkityyppeineen on itselleni täysin vieras aihe enkä ole siihen perehtynyt. Sen sijaan Platonin metaforaan "sielun dharmasta" (oma tulkinta) erilaisina metalleina ja niiden hyveinä/velvollisuuksina on tuttu.

Missään muodossa en näe niitä periaatteita, joihin AT nojaa, väärinä. Ajatus, että jokaisella olisi tehtävänsä ja vastuu kehittää itseään. Puhdistaa epäpuhtauksia metalleista toisinsanoen.
Se missä kuitenkin ehkä 2000-luvun Kavi alkaa hikoilemaan, on kun puhutaan järjestelmästä joka sitoo ihmiset kunkin metallilajikkeiden mukaan niin, että vastuualue kunkin elämänosa-alueen kohdalla, yhden elämän aikana on oltava juuri siinä metallissa, joka hänelle on syntymää edeltävänä aikana suotu perustuen henkisiin saavutuksiinsa. Taas täytyy huomauttaa, että en sikäli asetu yli-ihmisjumaluuden tielle, mutta kenties kritiikki tai huomioni omasta itsestäni toteaa että ajanolot ja konteksti jossain määrin arvostaa ja velvoittaa pohtimaan myös sitä missä määrin itseys on prosessi itseksi tulemisesta.

Ajatusta on toki pohdittu missä määrin oman itsensä ja mahdollisuuksien/haaveiden itseydessä on "dharmista aberraatiota" - kansankielellä siis henkilö näkee oman itsensä ja tehtävänsä ja "joksikin tulemisen" sijoitettuna väärään paikkaan suhteessa itseensä. Mutta tätähän elämässä ja jumaluuden kanssa työskentely nähdäkseni pitääkin olla, verrattuna siihen platonilaiseen konkreettiseenkin työnjakoon tai esoteriseen näkymään, jossa jokaisella on oma karsinansa jossa vapaus temmeltää, mutta ylittäessään tuon kynnyksen rangaistus jumalallisten velvollisuuksien rikkomisesta ankara. Kenties, kenties tästä on ollut aikoinaan yllättävän paljon hyötyä, mutta miten tai miksi siihen tulisi edes palata? Haastavuus ei aina itsearvoisesti tietysti ole hyve, tokko paluu helppouden aikaan mahdollisesti liemminkään.
Kenties Runatyrin mainitsema Kali yugan haaste on juurikin tässä että ihmiset ja eritoten me, jotka esoteristeiksi itsensä mieltävät ovat hieman levällään tällä aikakaudella?

Kuulostaako mitenkään järkevältä ajatuksenjuoksulta?

[Kavi]

Editointiaikaraja tuli täyteen:

Nefastoksen ehdottama ajatus kalibroinnista on siinä mielessä ehdottoman tärkeä ajatus, sillä näen että kyseessä ei ole joko-tai.
Huomioin usein, että näen itsessäni potentiaalia kehittää AT:n eri aspektien näkymässä.
En ehkä ole suotu sillä analyyttisyydellä tai systemaattisuudella kuin moni muu, tai edes sillä säntillisyydellä kuin joku toinen mutta olisi vakava virhe, suorastaan epätoivoisen syntinen ajatus sulkea itseltään näiden hyveiden tavoittelu, koska ei luontaisesti niitä ole omaksunut.

[Smaragd]

Kommentoin alun lainauksessa olevaa luonnehdintaani sen verran, että Jeesuksen toiminnan yhteiskunnallinen aspekti tähtäsi radikaaliin valtarakenteiden purkuun ja ihmisten tasa-arvoisuuteen.-- Kaikkein heikoimpien puolelle asettuminen ehdottoman idealistisesti kaiken muun kustannuksella on taas jotain mihin rahvaassa poliittisessa diskurssissa liitetään etuliite "ääri". Yhteys on mielestäni riittävän selkeä mainittavaksi faktana, vaikka mihinkään täsmällisempään kysymykseen yhdistettynä asia meneekin "politikoinnin" puolelle.

Vielä etäämmäs poliittisesta diskurssista kulkiessamme voisi myös nähdä Jeesuksen toiminnasta erotettavan ”yhteiskunnallisen aspektin” menevän jo sillä tapaa liikaa täsmällisyyksiin ja opin silpomiseen, että se kadottaa sen yhteyden Kristuksen kaikkien taivaiden sfäärien hallitsijaan, koska opetus tulkitaan niin muodollisesti. Eli kun sanotaan että ”Jeesuksen toiminnan yhteiskunnallinen aspekti tähtäsi radikaaliin valtarakenteiden purkuun”, niin Jeesuksen vertauskuvat nähdään vähemmän symbolisina ja sielun kehitystä koskevina, enemmän ulkoisina. Spesifin ja 'kaiken ylittävän' yhdistämisen pyrintö on keskeistä, jotta kyetään todella ymmärtämään opetuksen kokonaisuudessa piilevä henkeen vapautumisen aspekti, joka pysyy ikään kuin lentäen siivillä sementoitumatta. Eikä tulisi unohdaa mahdollisia näennäisen ristiriitaisia, täydentäviä opetuksia, joissa vaikkapa ”annetaan keisarille mikä keisarille kuuluu”, vaikka sittenkin ehkä vähän kuin pitäköön tunkkinsa sävyllä ilmaistuna. Tässä tullaan siihen satanismin kannalta askarruttavaan Raamatun teemaan kuinka Jeesus erämaan koettelemuksessa sivuuttaa tai ajaa pois Saatanan:

”Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.”
Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”
(Matt. 4:8-10).

Tämä on minua usein mietityttänyt että eihän nyt parhainta opasta tule ajaa pois, tai että eihän naamioiden läpi nähdä sivuuttamalla! Eli juurikin se ongelma missä spesifien ja aktuaalisten valintojen ja ongelmien keskellä nähty Jeesuksen esimerkki ja universaalin kaiken läpäisevän Kristuksen läsnäolo ei jotenkin pääse kohtaamaan. Mutta vertauskuvassa lienee kyse yhdestä tietystä Saatanan naamiosta, jonka houkutus pyritään Kristuksen esimerkkiä seuratessa elämään tyhjäksi olemalla antamatta absoluuttista arvoa maailmallisuudelle, keisarin kolikoille (tai siihen rinnastettavaan ansaan johtamisen turhuudelle). Se että maailma sivuutetaan aivan tietyllä tapaa, on myös maailman sen hetkisen keskeneräisyyden hyväksymistä ja myönnytys Saatanalle toimia siellä ansassaan, mutta että minun ei tämän valinnan todella sydämmessäni tehtyäni tarvitse enää juuri sitä naamiota elävöittää.

Englanninkielisellä puolella oli Red Book-lukupiirissä juuri puhetta siitä miten kristinusko on ajanut moisella maailman hylkäämisellä synnin sellaiseen tulipunaiseen kiihkoon, jossa kuolleet ikään kuin kummittelevat elävien sisässä elämään heidän elämättä jätetty elämänsä. Tämä lienee varmasti mahdollinen seuraamus mikäli Saatanan karkottaminen tehdään väkivaltaisesti eikä sillä tavoin missä ”maailmallisuuden jättämisen” tilanteet ovat itseasiassa mitä väkevimpiä elämisen hetkiä sisäisesti, eli ne kyetään elämään aidosti merkityksellisempinä suuntina kuin gravitaatiot mammonaa kohti.

[Wyrmfang]

Vielä etäämmäs poliittisesta diskurssista kulkiessamme voisi myös nähdä Jeesuksen toiminnasta erotettavan ”yhteiskunnallisen aspektin” menevän jo sillä tapaa liikaa täsmällisyyksiin ja opin silpomiseen, että se kadottaa sen yhteyden Kristuksen kaikkien taivaiden sfäärien hallitsijaan, koska opetus tulkitaan niin muodollisesti. Eli kun sanotaan että ”Jeesuksen toiminnan yhteiskunnallinen aspekti tähtäsi radikaaliin valtarakenteiden purkuun”, niin Jeesuksen vertauskuvat nähdään vähemmän symbolisina ja sielun kehitystä koskevina, enemmän ulkoisina.

Mistä syystä enemmän ulkoisina? Itse hahmotan asian niin, että yhtä paljon molempina, moraalisen (esim. ehdoton pasifismi Jeesuksen tapauksessa) toimiessa yhteiskunnallista ja hengellistä kulmaa yhdistävänä tekijänä. Täytyy sanoa myös, että en oikein hahmota, miksi kasti ei tässä yhteydessä näyttäydy poliittisena ilmaisuna, mutta tietyt muut vastaavalla tavalla lähtökohtaisesti yhteiskunnalliset mutta myös ontologisen elementin sisällään pitävät käsitteet näyttäytyvät. Ei ole toki ongelma olla käyttämättä juuri käsitettä x, mutta yleinen periaate kiellon taustalla ei ole tässä kohtaa minulle aivan selvä, joten "kiellettyjä" käsitteitä voi jatkossakin joutua erikseen nostamaan esille, että pysyn kartalla.

[Angolmois]

Pahoittelut, mikäli viesteissäni oli jotain vääränlaiseen poliittiseen diskurssiin viittaavaa; näkisin kuitenkin käsitelleeni asiaa sillä yleis-inhimillisellä tasolla, joka ei propagoinut mitään poliittista laitaa tai varsinkaan puolue-poliittista näkökulmaa. Tavoite oli lähinnä osoittaa kuinka häilyviä kahtiajaottelut yms. ovat ja kuinka Kristus välttää ja ylittää (ja alittaa!) tällaiset inhimilliset kategorisoinnit ja luokittelut. Pyrin jättämään poliittiset viittaukset mahdollisimman tarkkaan pois, itse asiassa sen vuoksi jätin vastaamatta moneen Wyrmfangin esittämään pointtiin ja yritin viedä asian käsittelyä esoteerisiin merkityksiin aiheen mukaisesti.

[Smaragd]

Mistä syystä enemmän ulkoisina? Itse hahmotan asian niin, että yhtä paljon molempina, moraalisen (esim. ehdoton pasifismi Jeesuksen tapauksessa) toimiessa yhteiskunnallista ja hengellistä kulmaa yhdistävänä tekijänä.

Ehkä sen voisi niinkin hahmottaa. Miksi itse näen sen enemmän ulkoisena on että kun sanotaan "Jeesuksen toiminta tähtäsi" johonkin, niin ulkoinen malli on otettu ikään kuin suoraan ja siksi siinä painotetaan ulkoista. Koen itse että ulkoinen maailma on aina toiseuden - Maailman Kuninkaan - luomaa eikä meillä ole oikeasti mahdollisuutta muokata sitä haluttuun muotoon (ellemme ole itse Maailman Kuninkaan asemassa, jolloin itseasiassa tahtomme olisikin ihmisen vapaudessa valita), siksi en voi suoraan sitä Jeesuksen mallia ottaa sellaisenaan vaan joudun ottamaan opetuksen sisäisen hengen, jota pyrin toteuttamaan elävästi siihen toiseuden ulkoiseen kenttään. Ehkä kuitenkin välillä sitä ulkoistakin muotoa tulee käytettyä vähän kuin apurattaina, mutta äkkiä se haluaa kulkea sisäisemmille kerroksille kokonaisvaltaisemmin toimivaksi ymmärrykseksi.

Täytyy sanoa myös, että en oikein hahmota, miksi kasti ei tässä yhteydessä näyttäydy poliittisena ilmaisuna, mutta tietyt muut vastaavalla tavalla lähtökohtaisesti yhteiskunnalliset mutta myös ontologisen elementin sisällään pitävät käsitteet näyttäytyvät. Ei ole toki ongelma olla käyttämättä juuri käsitettä x, mutta yleinen periaate kiellon taustalla ei ole tässä kohtaa minulle aivan selvä, joten "kiellettyjä" käsitteitä voi jatkossakin joutua erikseen nostamaan esille, että pysyn kartalla.

Ainakin näin suomenkielisellä puolella kastijärjestelmä on niin muinainen ja etäinen rakenne, että se on kenties helpompi assosioida hengellisten järjestelmien sovellutukseksi, kuin ajanhengessä toimiviksi vastakkainasettelua kärjistäviksi liikkeiksi. Ihmiset helposti identifioituu sielullisten kantamustensa mukaan näihin ajanhengessä toimiviin liikkeisiin ja se on niin astraalisesti herkkää ja väkevästi leimaavaa aluetta, että siinä menee sopat ja vellit hyvin äkkiä sekaisin. Tästä on hyvä esimerkki se että kun AT on pyrkinyt pysymään etäällä tästä astraalisesti myrkyttyneestä kentästä niin huvittavasti seuraa on leimattu silloin tällöin milloin mihinkin vastakkaisiin leireihin. Se on mielestäni esimerkki siitä miten tällaisten asioiden yläpuolelle on onnistuttu asettumaan, ja toisaalta varoitus miten herkästi kokonaisuus kellahtaa jompaan kumpaan ojaan.

[Wyrmfang]

Miksi itse näen sen enemmän ulkoisena on että kun sanotaan "Jeesuksen toiminta tähtäsi" johonkin, niin ulkoinen malli on otettu ikään kuin suoraan ja siksi siinä painotetaan ulkoista.

"Tähtäsi" ilmaistaisiin tässä tietenkin pidemmästi "tähtäsi yhteiskunnallisella tasolla", eikä sen ollut tarkoitus poissulkea Jeesuksen opetuksen muita tasoja, kuten mielestäni aika selvästi toin monessa kohtaa esille.

Ainakin näin suomenkielisellä puolella kastijärjestelmä on niin muinainen ja etäinen rakenne, että se on kenties helpompi assosioida hengellisten järjestelmien sovellutukseksi, kuin ajanhengessä toimiviksi vastakkainasettelua kärjistäviksi liikkeiksi. Ihmiset helposti identifioituu sielullisten kantamustensa mukaan näihin ajanhengessä toimiviin liikkeisiin ja se on niin astraalisesti herkkää ja väkevästi leimaavaa aluetta, että siinä menee sopat ja vellit hyvin äkkiä sekaisin.

Ok, tämä on varmasti assosiaatioiden tasolla totta, ja sellaisena kyllä olennainen tekijä. Faktisestihan kasti on kuitenkin mitä selkeimmin yhteiskunnallinen käsite ja itse koen jotenkin outona ylipäätään siitä puhumisen samassa yhteyssä Jeesuksen kanssa. Palaan tähän lopuksi. Väliin kaksi sinänsä aiheeseen liittymätöntä huomautusta.

Tästä on hyvä esimerkki se että kun AT on pyrkinyt pysymään etäällä tästä astraalisesti myrkyttyneestä kentästä niin huvittavasti seuraa on leimattu silloin tällöin milloin mihinkin vastakkaisiin leireihin.

On hyvä samalla huomata, että tämä ei itsessään ole mikään tae neutraliteetista. Mitä erilaisimmat selvästi jossain kontekstissa (poliittinen, esoteerinen, jokin vastakkainasettelu filosofian tai tieteen kentällä tms.) äärimmäiset kannatkin pyrkivät etenkin nykyään legitimoimaan itseään tällä argumentilla. Jonkinasteisesta neutraliteetista voidaan tämän argumentin nojalla puhua vasta kun analysoidaan tarkemmin ketkä leimaavat missä yhteydessä ja millä tavoin ja kuinka suurista tai merkittävistä ihmisryhmistä eri mittareilla on kyse. Ettei nyt tule väärinkäsityksiä, en koe, että AT:llä olisi mitään kovin voimakasta implisiittistä asemoitumista poliittisella kentällä.

Se on mielestäni esimerkki siitä miten tällaisten asioiden yläpuolelle on onnistuttu asettumaan, ja toisaalta varoitus miten herkästi kokonaisuus kellahtaa jompaan kumpaan ojaan.

Samoilla sanavalinnoilla ilmaisten, kun operoin leimallisesti esoterian kentällä, en koe olevani minkään yläpuolella, enkä varsinkaan koe olevani ojassa operoidessani yhteiskunnallisella kentällä. Kun AT:stä on esitetty väitteitä ylimielisyydestä, tyypillisesti pata soimaa kyllä kattilaa, mutta ymmärrät varmaan että tämänkaltainen ilmaisu ainakin vaikuttaa kuitenkin vähintään siltä kattilalta.

Palatakseni varsinaiseen pointtiin, ilmaisen hieman eri sanoin. Siellä missä yhteiskunnallisuus ja esoteria leikkaavat on erilaisia näkemyksiä, jotka eivät tunnusta mitään ykseyden tms. ideaa ylipäätään. Sen lisäksi ykseys voidaan tulkita tai painottaa kahdella eri tavalla: voidaan ajatella suoraviivaisesti, että ykseyden työ on pyrkimystä asettua ristiriitojen ulko- tai yläpuolelle ja toimia niiden välittäjänä, tai voidaan ajatella, että ykseyden työtä on tuoda esille ihmistekoisten hierarkioiden keinotekoisuus Jumalan edessä ja osallistua aktiivisesti niiden purkamiseen. Jumalan silmissä nämä lähestymistavat käyvät varmasti pohjimmiltaan yhteen, mutta me emme ole jumalia ja suuret opettajatkin tekevät valinnan siinä mitä painottavat (ja näillä valinnoilla on tiettyä korrelaatiota myös eri suurimpien ja pysyvimpien yhteiskunnallisten käsitteiden kanssa). Jeesus painotti hyvin äärimmäisesti jälkimmäistä ja siksi tosiaan koko kastista puhuminen tässä yhteydessä (olkoon kuinka metafyysisesti ladattua hyvänsä) näyttäytyy minulle hieman vääristävänä. Eri mieltä saa tietenkin olla sekä lähestymistavan paremmuudesta tai siitä mitä Jeesus edusti, mutta toivon, että ainakin näillä sanoilla on ok tuoda tämä näkemys esille.

[Angolmois]

Ajatusta on toki pohdittu missä määrin oman itsensä ja mahdollisuuksien/haaveiden itseydessä on "dharmista aberraatiota" - kansankielellä siis henkilö näkee oman itsensä ja tehtävänsä ja "joksikin tulemisen" sijoitettuna väärään paikkaan suhteessa itseensä.

Elämme tosiaan pitkälti nk. a-dharman (tai jopa anti-dharman) aikakautta, missä dharman härkä seisoo vain yhdellä jalallaan, ja yleisenä konsensuksena näyttäisi olevan se, että meistä kaikista voi tulla ihan mitä tahansa amerikkalaisen "self-made man" -ideaalin mukaisesti. Itse näkisin, että tämä on monesti hyvin utopistista jonkinlaisen ideaali-minän tavoittelua, joka heittää minkäänlaisen realismin romukoppaan ja tekee ihmisistä itseensä ja maailmaan tyytymättömiä pyrkyreitä.

Mutta tätähän elämässä ja jumaluuden kanssa työskentely nähdäkseni pitääkin olla, verrattuna siihen platonilaiseen konkreettiseenkin työnjakoon tai esoteriseen näkymään, jossa jokaisella on oma karsinansa jossa vapaus temmeltää, mutta ylittäessään tuon kynnyksen rangaistus jumalallisten velvollisuuksien rikkomisesta ankara.

Tätä tavallaan ajoin takaa aiheen otsikossa olevalla ideologioiden synty -lisäyksellä, joka on tähän mennessä jäänyt huomioimatta tässä ketjussa aika tarkkaan; eli sitä ajatusta, kuinka "kaikkien sota kaikkia vastaan" syntyy tästä kokonaisvaltaisesta maailmankuvasta erilleen repäistystä osatotuudesta, joka riistäytyessään valloilleen aiheuttaa disharmoniaa ja kaaosta niin yksilössä kuin yhteisössäkin. Sen vuoksi olen yleensä ottaen sitä mieltä, että suutari pysyköön lestissään, koska hyvin työnsä tekevä ja omalle dharmalleen uskollinen maanviljeliljä tai työläinen on hengellisesti korkeammassa asemassa ja voi edustaa "Kristus-kuningasta" paremmin kuin huonosti asiansa hoitava ja velvollisuutensa ylittävä hengellinen / yhteisöllinen johtaja tms.

Kenties Runatyrin mainitsema Kali yugan haaste on juurikin tässä että ihmiset ja eritoten me, jotka esoteristeiksi itsensä mieltävät ovat hieman levällään tällä aikakaudella?

Itse olen ainakin yrittänyt - sopeutuakseni nykymaailmaan - olla monia eri asioita, esimerkiksi niin kauppias kuin palvelijakin, ja saanut vain todeta, että olen tehnyt väkivaltaa ja vääryyttä omalle sisimmälleni ja dharmalleni.

[Nefastos]

Itse olen ainakin yrittänyt - sopeutuakseni nykymaailmaan - olla monia eri asioita, esimerkiksi niin kauppias kuin palvelijakin, ja saanut vain todeta, että olen tehnyt väkivaltaa ja vääryyttä omalle sisimmälleni ja dharmalleni.

En usko, että tähän asiaan on helppoja vastauksia, vaan jokaisen ihmisen (erityisesti jokaisen esoteristin) kivulias osa on etsiä ja löytää sijansa temperamentillisen ja työn vaatiman kompromissin välillä.

Itse kohtaan koko lailla jatkuvasti tämän haasteen, ja hyvin usein koen, että minun on annettava Työlle asioita, jotka ovat itselleni kaikkea muuta kuin luontevia. Minun on sitten kuitenkin parhaani mukaan noihin kompromisseihin kyettävä, väännyttävä, muututtava sen mukaan, mikä parhaiten tuntuu kulloinkin auttavan kokonaisuutta. Kyllä, se on sielullista väkivaltaa itseä kohtaan, mutta sellaista kuitenkin valitettavasti meiltä vaaditaan.

Jos halutaan mennä tästä askel metafyysisempään, tai "okkulttiseen sosiologiaan", niin hypoteesini on, että näin tapahtuu sen vuoksi, että koska osalta ihmisistä jää oma dharma hoitamatta, muiden on paikattava. Ihanne, jonka mukaisesti kukin saisi olla onnellisesti omalla paikallaan, kuuluu siihen kulta-aikaan (Satya Yuga), jossa jokainen tekee osansa. Koska niin ei nykyään todellakaan ole (eikä yhteiskunnilla minkäänlaisia edellytyksiä kastittaa kansalaisiaan), ei auta muu kuin brahmiinin parhaansa mukaan yrittää poimia hentoon käteen vaishyan vaaka & shudran kuokka, ja toisin päin. Toisaalta, juuri tästä oman rajan ylittämisestä syntyy sitten myös tuo adeptinen ponnistus, eli ihmisyyden itsensä ylittäminen jonkin suuremman tarkoitusperän kunniaksi – ts. koko maailman eikä vain yhden tutun sektorin auttamiseksi. Itseidentifikaatioon kun liittyy paitsi positiivinen, voimaannuttava itsetunto, myös mitä haitallisin egoistinen ylpeys. Muun muassa tätä lankeemusta vastaan "kastirajat ylittävä" hengen palvelus huomattavasti auttaa, ja siten pidän tiettyyn pragmaattiseen rajaan asti arvossa esimerkiksi sitä vanhaa luostarilaitoksen (tai velhon oppipojan!) ideaa, että jokaiseen työhön aletaan hanttihommien tekemisestä. Nykyään sellaiset on liiankin helppo sälyttää muille. Mutta vettä kannetaan kuitenkin valaistumisen jälkeenkin.

[Smaragd]

Miksi itse näen sen enemmän ulkoisena on että kun sanotaan "Jeesuksen toiminta tähtäsi" johonkin, niin ulkoinen malli on otettu ikään kuin suoraan ja siksi siinä painotetaan ulkoista.

"Tähtäsi" ilmaistaisiin tässä tietenkin pidemmästi "tähtäsi yhteiskunnallisella tasolla", eikä sen ollut tarkoitus poissulkea Jeesuksen opetuksen muita tasoja, kuten mielestäni aika selvästi toin monessa kohtaa esille.

Tarkastelemme asiaa varmaan laajemmin eri näkökulmista. Näen tässä esittämässäsi tavassa tulkita moniäänisen tulkinnan kirjon rikkautta, jota vasten pyrin peilaamaan subjektiivisen perspektiivin kaiken summaavaan pyrkivää Kristuksen olemuksen imitaatiota tai hapuilua sitä kohti. Ehkä sen voisi noin summata. Pahoittelut, mikäli asettelin sanani liian jyrkästi häiritsemään peilaamisen potentiaalia.

Tästä on hyvä esimerkki se että kun AT on pyrkinyt pysymään etäällä tästä astraalisesti myrkyttyneestä kentästä niin huvittavasti seuraa on leimattu silloin tällöin milloin mihinkin vastakkaisiin leireihin.

On hyvä samalla huomata, että tämä ei itsessään ole mikään tae neutraliteetista. Mitä erilaisimmat selvästi jossain kontekstissa (poliittinen, esoteerinen, jokin vastakkainasettelu filosofian tai tieteen kentällä tms.) äärimmäiset kannatkin pyrkivät etenkin nykyään legitimoimaan itseään tällä argumentilla. Jonkinasteisesta neutraliteetista voidaan tämän argumentin nojalla puhua vasta kun analysoidaan tarkemmin ketkä leimaavat missä yhteydessä ja millä tavoin ja kuinka suurista tai merkittävistä ihmisryhmistä eri mittareilla on kyse. Ettei nyt tule väärinkäsityksiä, en koe, että AT:llä olisi mitään kovin voimakasta implisiittistä asemoitumista poliittisella kentällä.

Totta, horjahduksia ihan sitten toisilla mittareilla tapahtuu varmasti jokaisen esoteristin yksityisessä ja yhteisessäkin pyrinnössä tuon tuosta. Keskeistä eri värittyneitä ideologioita välttäessä voi olla jo ihan kielellisellä tasolla toisella kentällä toimiminen. Eli käytännössä esimerkiksi puoluepolitiikan jakorajat ja sanastot taakse jättämällä voidaan sielu asettaa niiden rajojen yläpuolelle. Vaikka osittain saman kaltaisia ongelmia sitä voisikin sielussaan jatkossa käsitellä kuin tuolla kentällä käsitellään, niin niiden ylittäminen tapahtuu esimerkiksi ykseyden filosofian alla kenties vauhdikkaammin ja varmemmin kun perusta on filosofisesti valettu paremmin tukemaan ongelmat ratkaisevaa pyrintöä.

Tällä tavoin siis itse koen myös asioiden yläpuolella olemisen ja olemattomuuden. Huom. tämä aihe on hyvin vahvasti ketjun aiheessa kiinni, kun pyritään käytännön tasolla hahmottamaan miten itse kykenee tai kykenisi ujuttautumaan Kristuksen vastaavaan transendenttiin ja immanenttiin olemukseen. Asioiden yläpuolella olemisen voi myös nähdä kykynä olla luovassa roolissa tietynlaisella Luciferin ylpeydellä, mutta eihän sen tarvitse merkitä terveen nöyryyden uupumista, joka ponnistaa maanpintaan tuovasta kosketuksesta takaisin ylös transendenttiin.

Se on mielestäni esimerkki siitä miten tällaisten asioiden yläpuolelle on onnistuttu asettumaan, ja toisaalta varoitus miten herkästi kokonaisuus kellahtaa jompaan kumpaan ojaan.

Samoilla sanavalinnoilla ilmaisten, kun operoin leimallisesti esoterian kentällä, en koe olevani minkään yläpuolella, enkä varsinkaan koe olevani ojassa operoidessani yhteiskunnallisella kentällä.

Tässä tullaan siihen pisteeseen minkä ympärillä näkisin tämän meidän eri näkemysten peilailujen paljolti pyörivän. Kun tässä hyvin subjektikeskeisessä tarkastelutavassani minulla henkilökohtaisesti tuntuu usein että olen ojassa kun olen toiminuta yhteiskunnallisella tasolla sen poliittisen systeemin kautta. En halua asettaa sitä mitenkään paremmuusjärjestykseen näkemyksesi kanssa, mutta se on kiinnostava harjoituksellinen ero.

Jos taas puhutaan yhteiskunnallisena kenttänä ihan vaikkapa yhteiskunnassa harjoitettuja ammatteja, niin silloin en välttämättä tunne olevani niinkään ojassa ellei työni tunnu vakavasti taistelevan dharmaani ja potentiaaliaani vastaan. Toki silloinkin voi olla paljolti kyse kyvystä löytää syvempää merkitystä nöyräluontoisempaan asemaan asettuvasta työstä, mutta toisaalta myös siitä miten paljon eheyttä kaipaa ympärilleen eli miten paljon laajempia merkityksen tasoja kykenee havaitsemaan ja siis kokemaan tarvetta täyttää niitä, jotta elämä olisi merkityksellistä. Esimerkkeinä näistä ympäröivistä kentistä voisi heittää esimerkiksi veljeskunnan ja eri tasot joita se luo ja täyttää kulttuurisessa kentässä, ja kulttuuri tässä ymmärrettynä jo hyvinkin metafyysisille tasoille yltävänä.

Kun AT:stä on esitetty väitteitä ylimielisyydestä, tyypillisesti pata soimaa kyllä kattilaa, mutta ymmärrät varmaan että tämänkaltainen ilmaisu ainakin vaikuttaa kuitenkin vähintään siltä kattilalta.

Hehe, kun päästää tämän idealistisen ilmaisun liikkeelle ja peilaa ehkä liian jyrkästi, niin on tullut huomattua miten herkästi siitä tehdään näitä tulkintoja. Monesti on epätoivon partaalla käyty hämmentyneenä siitä luottamuksen puutteesta että aina se alin mahdollinen nimittäjä yhdistetään tällaisiin sanoihin, mutta lienee kyllä syytä katsoa peiliin ja koittaa tuoda enemmän sitä lempeyden ääntä myös näkyviin. Varmaan se liittyy tiettyyn omaan hyväuskoisuuteen ja hyväntahtoisuuteen, joita sitten odottaa muilta ja muidenkin olettavan minulta yhtä automaattisesti vaikkei sitä ilmaisisi ilmeisimmällä tavalla.