Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

[Insanus]

Ihan pakko tuplapostata kun on tullut luettua niin hyviä juttuja.

"On kuin henkiolento sanoisi hänelle: noudata minun neuvojani niin saat hallita koko maapalloa; anna kätesi minulle ja seiso minun puolellani". Ihmisen on täytynyt kasvattaa koko ajan itseään, niin ettei hänellä ole mitään houkutusta pahaan, hän ei tahdo mitään semmoista vaan sanoo "mene pois Saatana!". Ja Saatana iloitsee silloin suuresti."

Pekka Ervast - Pienemmät vihkimykset-esitelmä

[Nefastos]

"Totta kai kaikilla ihmisillä on pyhiä asioita. Ihmisten koskemattomuus ja loukkaamattomuus. Täydellinen yhdenvertaisuus. Ne ovat minulle äärimmäisen pyhiä."

- Petri Karisma, Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja (Helsingin Sanomat 17.4.2014)

[Tephra]

"Äly, tieto, viisaus - et kelpaa enää ohjausnuoraksi näissä mustan kasvun ja pimeän heräämisen sokkeloissa. Nyt näkee vain sokea, ja kuudes aisti on välttämätön sille, joka ei eksy. Aivoni eivät ole omani. En tahdo ajatella Platonin, Hegelin, Kantin, Schopenhauerin enkä Kierkegaardin aivoilla. En tahdo ajatella sanomalehtien, radion enkä propagandan käsitteillä.

Intuition kristallipallo - anna minun nähdä maagilliset kuvasi! Anna minulle vainu, yhtä herkkä kuin puumalla, joka liukuu kuin harmaa kuutamo Iguazun pärskeen kasteleman aarniopuun oksalla! Levottomuus, kuohuta vertani! Pala ylläni, Etelän Risti! Tartu ratsuni suitsiin ja ohjaa minut tuntemattomaan maahan, Aamutähden Herra, Quetzalcoatl!"

Olavi Paavolainen: Lähtö ja loitsu

[Insanus]

Platon on pitkästyttävä.

-Friedrich Nietzsche

[Nefastos]

Platon on pitkästyttävä.

-Friedrich Nietzsche

Päinvastaista mieltä oltiin vuonna 2007 Auvisen tapauksen yhteydessä. Hesari julkaisi 18.11.2007 artikkelin otsikolla "Platon voi panna pään sekaisin - Jokelan surmaaja rakensi itselleen yhteiskuntamallin filosofian klassikoista. Kaatoiko valikoiva viisausoppi horjuvan mielen ojaan?"

Artikkeli alkaa seuraavanlaisella pohdinnalla: "Platonin Valtiossa ihmiset jaetaan kolmeen luokkaan. Myös Jokelan ampujalla oli samansuuntaisia ajatuksia." Siinä muuten Nietzschekin joutuu harmikseen tylsän Platonin seuraan vaarallisten maailmankatsomusten kehittelijänä. Toinen uutisointi ajalta oli otsikoltaan muistaakseni "Opetushallitus varoittaa opettajia Platonin ihannoinnista".

[Insanus]

Toinen Nietzschen oneliner on "Kun menet naisen luo, älä unohda ruoskaa", mikä on mielestäni myös okkultismin kannalta hieno ajatus samalla idealla kuin ylempikin lainaus & omiaan ehkäisemään auvistulkintaa, mikäli se nähdään dyna(miitti)amisesti antaumuksen ja antautumisen erona, eikä tyylittömästi nyrkkinä ja hellana.

Hiljattain kävin kiinnostavan keskustelun tuon lauseen pohjalta, jonka inspiroivimmat ajatukset olivat ne, että Totuus on filosofin Nainen (sophia) ja erään naisen mielipide siitä että filosofiaa joka ei kiihota, on turha lukea. Wittgenstein oli sitä mieltä (Tractatuksessa) että filosofia on aktiivista toimintaa.

Minusta nuo kaikki viittaavat ajatukseen siitä kuinka kaama tehdään Manakseksi, miten tunne ja ajatus eivät ole erossa toisistaan, miten Buddhi on käsitettävissä aktiiviseksi voimaksi ja kuinka Manas on yhteydessä sekä eroottiseen kykyyn, että abstraktiin älykkyyteen. Tosi left-hand-path materiaalia siinä mielessä.

[Nefastos]

"Galli Cybebes circum in quaestus ducere
asinum solebant baiulantem sarcinas.
Is cum labore et plagis esset mortuus,
detracta pelle sibi fecerunt tympana.
Rogati mox a quodam, delicio suo
quidnam fecissent, hoc locuti sunt modo:
Putabat se post mortem securum fore;
ecce aliae plagae congeruntur mortuo."
- Phaedrus: Fabulae, Liber IV

"Kybelen papeilla oli tapana
kannattaa aasilla tavaroita kulkueessa.
Kun se oli kuollut työhön ja ruoskaniskuihin,
sen nahka nyljettiin ja papit tekivät siitä tamburiinin.
Pian sen jälkeen eräs mies kysyi heiltä,
mitä he oikein olivat tehneet lemmikilleen. Papit vastasivat:
Aasi luuli olevansa turvassa kuoleman jälkeen,
mutta katsos vain, kuolemansa jälkeen sitä edelleen läimäytellään."
(Tuulikki Elon suomennos)

[obnoxion]

Itsesi ilmoita! mikä kauheuden muoto olet Sinä?
Sua palvelen! Mua armahda, oi Korkein!
Sisimmän olentosi nähdä haluaisin, tuntea tahtoisin;
Tämä Sinun muotosi mua kauhistuttaa!

-Bhagavad-Gita 11:31-

[Nefastos]

"Tietämättömät luulevat, että 'tyhjyys' on nihilismiä.
Nihilismin äärimmäisyys jäytää ansioiden kehittämistä.
Jotka kaipaavat kukkia taivaasta,
Tuhoavat ansioiden sadon
Väärien näkökantojen raekuurolla.

Tulisi tuntea avaruuden ominaisuudet.
Kaikki jotka eivät tunne tyhjyyttä
Väittävät ei-olemassaoloa olemassaoloksi.
Vääristyneet pitävät ihmettä vetenä.
Tietämättömyys totuudesta on samsâran syy.
Cittamatrinit ja Sakhyoiden ja muiden kaltaiset harhaoppineet
Pitävät taitavia keinoja ja viisautta erillisinä.
Jokaisella on oma teoriansa.
Tämä on sama kuin ajattelisi, että kuolleessa puussa kasvaisi kukkia."

- Marpan laulu, ote (kääntänyt Roope Koski)

[Cancer]

Helvetti soikoon: mitä minä oikeastaan tiedän jumalallisesta? Millä oikeudella käytän tuota käsitettä? Minä, maallistunut länsieurooppalainen nelikymmenvuotias, yhtä naiivi kuin tietämätönkin, yksi maailman monista banaaleista ja sieluttomista ihmisistä? ... Miten tällainen kömpelö idiootti voi edes lausua sanan "jumalallinen" etenkään, kun ei edes usko, että Jumalaa on olemassa, eikä siten itsestään selvästi myöskään, että Jeesus on Jumalan poika? ...

Niin, mitä minä oikein tavoittelin?

Merkitystä. Niin yksinkertaista se oli. Arjessani minua painoi eräänlainen tylsistyminen, jota oli täysin mahdollista kestää, joka ei koskan ollut mitenkään uhkaavaa tai tuhoisaa, enintään elämän ylle lankeavaa varjoisuutta, jonka äärimmäinen seuraus oli tietty passiivinen kuolemankaipuu, sellainen, että esimerkiksi ollessani lentokoneessa saatoin ajatella, ettei minua haittaisi, jos kone putoaisi, mutta en koskaan uneksinutkaan ryhtyväni aktiiviseen toimintaan itseni tuhoamiseksi. Keskellä tätä tylsistymistä jokin saattoi äkkiä räjähtää täyteen merkitystä. Se oli kuin olisin ollut jonkin perustavanlaatuisen merkityksellisyyden ulkopuolella ja minut olisi äkkiä imaistu sen sisään ja sitten sysätty jälleen ulos. Kuin merkitys olisi koko ajan, lakkaamatta, ollut läsnä, ja vain minä itse ja minun suhtautumistapani olisivat pitäneet minut erossa siitä.

Oliko näin? Oliko tuolla jotain, jotain objektiivisesti todellista, jonkinlainen elämän ja elämisen vakio, joka oli jatkuvasti läsnä mutta jonka yhteyteen minulla oli pääsy vain harvoin, käytännössä tuskin koskaan? Vai tapahtuiko kaikki vain sisälläni?

Olisin voinut polvistua, ristiä käteni ja rukoilla vapisten Jumalaa, Herraamme, mutta elin väärässä ajassa: kun katsoin taivaalle näin vain valtavan aution avaruuden. Ja kun katsoin ympärilleni näin yhteiskunnan jonka olimme suunnitelleet tuudittamaan meidät uneen, harhauttamaan ajatuksiamme, viihdyttämään meitä. Halusimme kaikkea mukavaa ja miellyttävää, pehmeää ja lämmintä, ja sitä me myös saimme. Ainoa asiayhteys, josta saattoi aina löytää vakavuutta suhteessa elämään, oli taide. Minä etsin taiteesta vain sitä, vakavuutta, kauneutta, täysipainoista olemista. Joskus löysinkin sitä, ja silloin se otti minut täydellisesti valtaansa, mutta se ei koskaan johtanut mihinkään, ei koskaan näyttänyt minulle tietä. Eikä se kenties ollutkaan muuta kuin jännitteen purkautumista ylirasittuneessa sielussa, heikkoa salamointia mielen pimeydessä.


Karl Ove Knausgård: Taisteluni

Omaelämäkerrallinen romaani, jonka kuudesta osasta vain kolme ensimmäistä on suomennettu; tämän kohdan suomennos omani. Teoksessa esiintyvät välähdykset jostain muusta kuin sekulaarista maailmankuvasta eivät ole kiehtovia niinkään älyllisesti kuin siinä, miten ne kuvataan saumattomassa yhteydessä kirjoittajan elämään, joka on suurimmaksi osaksi melkein pitkästyttävyyteen saakka tavallista.